Kategoriat
Indonesia Japani Korea Malesia Pääruoka Pikaruoka Pohja Resepti Thaimaa Vietnam

Aasialainen kulho

Aasialaisittain maustettu kulho on sikäli terveellinen illallinen, että hyvän kastikkeen tai liemen kera tulee syötyä yllättävänkin paljon erilaisia vihanneksia. Kulho sopii myös arkiruoaksi – yksinkertaisimmillaan tarvitsee pilkkoa muutamia vihanneksia ja maustaa vaikkapa jauheliha tai kaivaa jääkaapista graavilohi.

Seuraavassa on kuvattu ensin perusraaka-aineita, joilla pelkästäänkin pääsee pitkälle. Perusraaka-aineiden jälkeen eri maiden keittiöistä kuvailen sopivia kastikkeita ja muita ainesosia, joilla saa perusraaka-aineisiin vaihtelua ja makua. Kastikkeita kuvailen vain maittain. Tavallisimmillaan kulhon saa aikaan Thaimaan ja Vietnamin kohdalla kuvaamallani geneerisellä liemellä.

Tarjoile vihannekset, proteiinit, kastikkeet ja hiilihydraatit erikseen. Näin kukin ruokailija voi kustomoida oman annoksensa mieleisekseen.

Perusraaka-aineet

Kulhoon tarvitaan perusraaka-aineiksi hiilihydraatteja nuudelien, tuorepastan tai riisin muodossa, proteiinia, liemi tai kastike ja laaja valikoima vihanneksia. Riisinä parhaiten toimii sushiriisi ohjeen mukaan keitettynä, mutta ilman etikka-sokeriliemellä käsittelyä. Tai miksei joskus myös niin käsiteltynä!

Perusvihanneksiksi sopivat vaikkapa:

  • Ohuet porkkanatikut
  • Ohuet kurkkutikut
  • Ohuet paprikatikut
  • Ituja, esimerkiksi mungpavun, sinimailasen tai soijapavun
  • Kirsikkatomaatit
  • Tuore pinaatti
  • Salaatti
  • Retiisi viipaleina tai ohuina tikkuina
  • Retiisin lehdet
  • Kevätsipuli
  • Sokeriherneet
  • Chilipaprikat

Vihannesten lisäksi yrtit ovat tärkeä osa. Korianteri sopii laajimmin, mutta basilika, minttu ja persilja sopivat useimmiten myös.

Pähkinät ja siemenet tuovat annokseen mukavaa rapeutta. Kokeile vaikkapa seuraavia, mutta jokin näistä, esimerkiksi maapähkinät, ovat lähes pakollisia:

  • Suolatut ja paahdetut maapähkinät tai muut vastaavat pähkinät
  • Paahdetut seesaminsiemenet
  • Paahdetut kurpitsansiemenet

Proteiiniksi sopivat vaikkapa

  • Grillattu kana
  • Katkaravut
  • Uunikalat
  • Kasviproteiinit tai jauheliha sopivasti maustettuina (kts. edellä)
  • Tofu
  • Kananmunat keitettyinä tai paistettuina

Seuraavalla reseptillä saa nopeasti maustettua niin jauhelihan kuin kasviproteiinitkin aasialaiseen kulhoon sopiviksi.

400 g jauhelihaa, tai
300 gkasviproteiinivalmistetta
2 rklkalakastiketta
1 rklsoijakastiketta
2valkosipulinkynttä
1 cminkivääriä
valkopippuria ja suolaa
Aasialaisittain maustettu yksinkertainen jauheliha- tai kasviproteiinilisäke.

Ylläolevien aineiden lisäksi annosta on helppo tuunata suuntaan tai toiseen. Lisukkeilla perusraaka-aineista tulee helposti yhden jos toisen maalainen kulho.

Japani

Japanilaisen tunnelman saa helposti aikaan raa’alla kalalla ja sopivilla kastikkeilla. Myös merilevä sopii kulhoon hyvin, leimallisen japanilaisena raaka-aineena.

ProteiinitTeriyakilohi
Raa’at kalat
Graavilohi tai kylmäsavulohi
Kara-age kana
Marinoitu mäti tai mäti muuten vain
VihanneksetTsukemono -säilykevihannekset
Merilevä, esimerkiksi wakamesalaatti
KastikkeetTeriyaki – inkiväärillä ja valkosipulilla maustettu soijainen kastike
Unagi – makea soijainen kastike
Ponzu – sitruksinen ja umaminen kylmässä uutettu kastike
MausteetShichimi togarashi – seitsemän mausteen chilirouhe
Gomashio – suolattu seesaminsiemen
Shisolehdet

Korea

Korealaiseen kulhoon sopii pitkälti samanlaisia raaka-aineita kuin japanilaiseenkin, mutta toki erilaiset fermentoidut tuotteet kuten kimchit tai gochujang-pohjaiset kastikkeet tuovat erityistä korealaista makua.

ProteiinitBulgogi – grillattu naudansuikale
Raa’at kalat
Graavilohi tai kylmäsavulohi
Friteerattu kana yangnyeom-kastikkeella
VihanneksetKimchi tai tuorekimchi
Porkkanakimchi
Oi muchim – maustetut kurkut
Retikka ohuina suikaleina
Merilevä, esimerkiksi wakamesalaatti
KastikkeetSsamjang – fermentoitua chili- ja soijapaputahnaa
Gochujang – fermentoitu chilitahna
MausteetShisolehdet

Thaimaa ja Vietnam

Alunperin ajatus tästä ruokalajista lähti vietnamilaisesta nuudelikulhosta, josta tein aiemmin erillisen postauksen. Pohjalla oleva idea on kuitenkin niin monikäyttöinen, että aikojen saatossa ruokalaji on arki- ja juhlaruokana kehittynyt melko monimuotoiseksi.

ProteiinitKana punaisella thaicurrytahnalla
Vietnamilaiset lihapullat
VihanneksetPikkelöity porkkana
KastikkeetThaichilikastike
Punainen thaicurryliemi
Geneerinen thaimaalais-vietnamilainen liemi (kts. edempänä)
MausteetThaibasilika
Minttu
Sitruunaruoho
Lime- tai sitruunalohkot
Vietnamilainen korianteri

Thaimaalais- tai vietnamilaistyyliseen kulhoon teen tyypillisesti erillisen liemen. Seuraava resepti on viitteellinen.

1 lkanalientä
1 salottisipuli
2valkosipulinkynttä
3 cminkivääriä
3 cmgalangaljuurta
1sitruunaruoho
2tähtianista
4kaffirlimenlehteä
2-3 rklkalakastiketta

Malesia ja Indonesia

Etelämmäksi mentäessä maut muuttuvat trooppisemmiksi. Trooppiset hedelmät tuovat mukavaa vaihtelua kulhoihin. Oikein trooppisen maun saa aikaan soihtuinkivääriön kukilla.

ProteiinitNautaa rendang
Gulaikana
VihanneksetMango
Papaija
Ananas
Soihtuinkivääriö
KastikkeetGeneerinen thaimaalais-vietnamilainen liemi (kts. aiempana) sopii myös malesialaistyyliseen kulhoon
Gulaicurryliemi
Sataykastike
MausteetThaibasilika
Minttu
Sitruunaruoho
Lime- tai sitruunalohkot
Soihtuinkivääriö

Kiina

Tavalliset kiinalaiset wokatut annokset sopivat hyvin myös aasialaiseen kulhoon. Joistakin annoksista, erityisesti sichuanilaisesta keitetystä naudanlihasta, voi napata oivan kastikkeen kulhoon.

ProteiinitChar siu – grillattu kana ja porsas
Kung pao kana
Chongqingin kana
Kana mustapapukastikkeessa
Puuduttavan tuliset muikut
Yunnanilaisittain paistettu musta makkara
Hapanimelä friteerattu porsas
Juustokuminalammas
Chuanit
VihanneksetKaikenlaiset lehtivihannekset
Sichuanilaisittain paistettu kaali
Juudaksenkorvasienet
Kalamaustettu munakoiso
KastikkeetHapanimeläkastike
Sichuanilainen maustettu soijakastike
Sichuanilainen chiliöljy
Sichuanilaisen keitetyn naudanlihan kastike
Dan dan nuudelien kastike
Inkivääri-kevätsipuliöljy
Papumaustekastike
XO-kastike
Hoisin-kastike
MausteetSichuaninpippuri tai sichuaninpippurin ja suolan seos
Viisimauste

Lopuksi

Mikäänhän ei estä tekemästä kulhoa, jossa kaikkea yllämainittua on sekoitettu ristiin. Uusien lisukkeiden kanssa vain taivas on rajana – keksi itse lisää!

Advertisement
Kategoriat
Indonesia Kastike Resepti

Sataykastike

Sataykastike on niin laajalle levinnyt ruoka, että voi olla vaikea sanoa mistä se on kotoisin. Ainakin Indonesiassa se on kansallisruoan maineessa. Sataykastikkeen koostumusta kannattaa säätää käyttötavan mukaan. Jos tarvitset grillatun kanan pintaan tarttuvaa tahnaa, jätä tahna tönkömmäksi. Jos taas haluat kastikemaisemman vaikkapa nuudelien seuraksi, lisää joukkoon vettä. Tahna kannattaa säilöä tönkkönä tahnana – eihän sitä koskaan etukäteen tiedä millaiseen käyttöön tahnaa voi tarvita!

250 gmaapähkinöitä
3 rklvähäsuolaista soijakastiketta
1 rklkalakastiketta
1 rklsitruunamehua
1 rklmisotahnaa
1/2+ dlvettä
2 cminkivääriä
2valkosipulinkynttä
Sataykastikepohjan ainekset.

Lisää kaikki aineet kulhoon, jossa niitä voi jauhaa sauvasekoittimella. Lisää joukkoon puoli desiä vettä, jotta sekoittaminen ylipäätään onnistuu.

Jauha ainekset, lähinnä siis suolapähkinät, haluttuun koostumukseen. Itse pidän hieman palasia sisältävästä sataykastikkeesta.

Sataykanavartaat

Buffetpöydistä tutut sataykanavartaat syntyvät helposti kanan rintafileestä. Tee rintafileestä pitkiä kuutiomaisia paloja. Pujota palat pituussuunnassa grillitikkuihin ja marinoi soijakastikkeessa. Paista nopeasti grillissä ja lisää grillattuihin vartaisiin päälle kattilassa lämmitetty sataykastike. Yllä olevan reseptin kastikkeeseen ei kannata lisätä paljoakaan vettä, jotta kastike takertuu kiinni vartaisiin.

Sataykastike nuudeleille ja kasviksille

Jos käytät sataykastiketta nuudelien ja kasvisten kastikkeena, lisää ainakin 1-2 desilitraa tai maun mukaan vettä. Mikäli suolaisuus ja maku vähenevät, lisää suolaa, soijakastiketta ja misotahnaa. Lämmitä kastike ennen sekoittamista nuudeleihin tai kasviksiin.

Kategoriat
Indonesia Lisäke Pääruoka Pikaruoka Resepti

Nasi goreng eli paistettu riisi indonesialaisittain

Nasi goreng on yksi Indonesian tunnetuimmista ruoista. Pohjimmiltaan se on paistettua, maustettua riisiä, ja tyypillisesti se syödään aamupalaksi. Nasi gorengiin ei ole pakko lisätä lihaa, vaan pelkkä paistettu riisi vaikkapa kananmunan kera toimii hyvin.

Nasi goreng on oiva tapa käyttää jämäriisi. Ruokalajia ei ylipäätään kannata tehdä juuri keitetystä riisistä, vaan päivän jääkaapissa säilytetystä saa aikaan parhaan version.

Riisin lisäksi on valmistettava maustetahna. Alla on kuvattu yksinkertainen versio tätä varten. Ainesosissa on mukana erikoisempi fermentoitu katkaraputahna, josta kirjoitin aiemmin punaisen thaicurrytahnan yhteydessä seuraavasti:

Fermentoitua katkaraputahnaa on Kaakkois-Aasiassa monenlaista. Niiden mauissa ja erityisesti vahvuudessa saattaa olla suuriakin eroja. Ainakin thaimaalaista katkaraputahnaa, kapia, กะปิ, löytyy Suomestakin aasialaisista marketeista. Katkaraputahnan …tuoksu on samassa luokassa kuin esimerkiksi hapansilakan eli surströmmingin. Netistä löytyy useita keskusteluja, joissa käydään läpi katkaraputahnan hajua, esimerkiksi ”Is shrimp paste the most disgusting smell in the culinary world?”. Kuten hapansilakka, katkaraputahna (tietysti paistettuna) maistuu mainiolle.

Katkaraputahnan voi myös korvata, joskin hieman mausta jää tällöin saamatta aikaan. The Spruce Eats tietää kertoa, että yksi teelusikallinen katkaraputahnaa vastaa noin yhtä ruokalusikallista kalakastiketta. Tämä kuulostaa kokemukseni perusteella järkevältä.

Punainen thaicurrytahna

Alla kuvatun maustetahnan sijaan maustetahnana voisi käyttää vaikkapa itsetehtyä tai purkista saatua punaista thaicurrytahnaa, tai balilaisemman makuista riisiä halutessaan vaikkapa tätä oranssia bumbutahnaa, tai muuta tahnaa joka mieleen tulee. Tahnan tarkoituksena on saada riisiin makua, ja tätä ohjetta soveltamalla pääsee pitkälle ja mitä erilaisimpiin variaatioihin.

1 iso salottisipuli
1yksikyntinen valkosipuli
1 rklfermentoitua katkaraputahnaa
1 cmgalangaljuurta
1 rklgochugaru-chilirouhetta
1 rklöljyä

Pilko sipulit ja galangaljuurenpala mahdollisimman pieniksi. Sekoita kaikki paitsi katkaraputahna keskenään ja murskaa joko tehosekoittimessa tai huhmareessa. Sekoita lopuksi joukkoon katkaraputahna.

2 dlkuivan riisin verran aiemmin keitettyä riisiä
2 kananmunaa
3 rklketjap manis-soijakastiketta
1 rklsoijakastiketta
1 yksikyntinen valkosipuli
2kevätsipulia
maustetahna aiempaa tästä reseptistä, tai vastaavaa määrä muuta maustetahnaa
1 rklöljyä
suolaa maun mukaan
Nasi gorengin ainekset.

Pilko valkosipuli pieneksi ja siivuta kevätsipulit.

Lämmitä öljy pannulla ja lisää valkosipuli ja maustetahna. Lämmitä kumpaakin hetki ja lisää sitten rakenteeltaan rikotut kananmunat. Anna kananmunien kypsyä hetki.

Kun kananmunat ovat puoliksi hyytyneet, ala sekoittamaan sekaan riisiä. Sekoita ainekset keskenään ja lisää myös soijakastikkeet. Paista seosta hetken aikaa niin, että riisi hieman paistuu ja seos hieman kuivuu. Tässä vaiheessa mukaan voisi heittää myös katkarapuja tai pilkottua kypsää lihaa.

Lopuksi lisää kevätsipuli.

Tarjoile paistetun kananmunan kanssa.

Kategoriat
Indonesia Pääruoka Resepti

Baladomunat

Useasta maailmankolkasta löytyy ruoka, jossa kananmuna kytkeytyy tomaattikastikkeeseen. Niin myös Indonesiasta. Telur balado, eli munat balado-kastikkeessa, on juuri tällainen. Tomaatin lisäksi kastikkeessa on paljon chiliä, ja loppusilauksen antaa kaffirlime.

Aivan alkuperäisimmillään kovaksi keitetyt kananmunat pitäisi lisäksi uppopaistaa tähän annokseen. Uppopaistamisesta muodostuvaan pintaan kastike tarttuu paremmin. Uppopaista jos haluat, mutta ilmankin ruoka on herkullinen (ja nopeampi (ja helpompi)).

6kovaksi keitettyä munaa
2tomaattia
6-8punaista chiliä
1yksikyntinen valkosipuli
2salottisipulia
1 rklsuolaa
1 tlsokeria
1-2kaffirlimen lehteä
ruokaöljyä
Munien ainekset kastikkeineen.

Pilko tomaatti rouheasti. Poista chilistä siemenet ja pilko rouheasti. Pilko salottisipuli ja valkosipuli rouheasti. Jauha tomaatti, chili, sipulit, suola, sokeri ja ruokalusikallinen öljyä tahnaksi tehosekoittimessa.

Jos uppopaistat munat, tee se nyt. Muniin tulee saada kullankeltainen rusketus.

Lämmitä muutama ruokalusikallinen öljyä pannulla. Paista tahnaa hetki niin, että se alkaa tuoksua. Lisää sitten vesi ja anna kastikkeen kiehua parikymmentä minuuttia. Liian lyhyellä keittoajalla sipuli jää kitkeräksi. Lisää puolessavälissä kaffirlimenlehdet. Lisää lopulta munat, ja anna niiden hautua kastikkeessa hetken verran.

Tarjoa sellaisenaan tai riisin kera. Sopii myös aamiaiselle! Aamiaista varten tahnan voi tehdä edellisenä iltana jääkaappiin. Keittäminen kannattaa tehdä jo edellisenä iltana. Sipuli voi kitkeröityä jääkaapissa keittämättä.

Kategoriat
Indonesia Malesia Pääruoka Resepti

Gulaikana

Gulai -nimellä kutsutaan curryjä, jotka ovat kotoisin Indonesiasta ja Malesiasta. Thaicurryihin verrattuna samankaltaista on tuoreiden mausteiden käyttö, mutta päämausteena on tyypillisesti tuore kurkuma. Gulain maustetahnaa kutsutaan Indonesiassa bumbuiksi. Tällainen on esimerkiksi oranssi bumbutahna. Tässä on hyvin yksinkertainen gulai, joka maustaa kanan maukkaaksi.

600 gkanan paistileikettä
3 dloranssia bumbutahnaa
1kanelitanko
1sitruunaruoho
2kaffirlimenlehteä
3 dlkookoskermaa
1/2 tltamarinditahnaa
1 tlfariinisokeria
suolaa
Gulaikanan ainekset.

Lämmitä öljy pannulla kuumaksi. Ruskista kanat öljyssä. Lisää bumbutahna ja paista sitä hetki. Lisää sitten kookoskerma ja muut ainekset.

Anna kanan muhia liemessään parikymmentä minuuttia. Lisää vettä, jos neste vähenee liiaksi.

Tarjoile riisin kera!

Kategoriat
Indonesia Malesia Pääruoka Resepti

Nautaa rendang

Rendang on indonesialainen ja malesialainen currytyyppinen ruoka. Naudanlihalla valmistettu versio on ilmeisesti kuuluisin. CNN:n äänestyksessä vuonna 2017 ruoka valittiin maailman herkullisimmaksi.

Rendangin erikoisuutena on se, että ainesten vesi haihdutetaan lähes kokonaan pois. Kookoskerman rasva erottuu, ja rasvassa liha ruskistuu uunissa herkulliseksi.

Koska rendangin valmistusaika on pitkä, kannattaa sitä tehdä viikonloppuna isompi satsi. Uudelleen lämmitettynäkin rendang on herkullista.

1.5 kgnaudan sisäpaistia
5 dloranssia bumbutahnaa
4 dlkookoskermaa
3/4 dlruokaöljyä
5tähtianista
6neilikkaa
2kanelitankoa
2sitruunaruohon vihreää vartta kokonaisena
2laakerinlehteä
5kaffirlimenlehteä
2 tlsuolaa
2 rklfariinisokeria
Rendangin ainekset.

Pilko sisäpaisti noin parin sentin kuutioiksi.

Lämmitä ruokaöljy padassa, ja lisää kanelitanko, neilikat ja tähtianikset. Paista mausteita niin, että ne alkavat päästää aromejaan.

Lisää sitten liha. Ruskistaa ei tässä vaiheessa tarvitse, sillä liha ruskistuu myöhemmin uunissa. Lisää suola, bumbutahna, tamarindi ja kookoskerma.

Tässä vaiheessa ruoka on melko nestemäinen. Se kuitenkin muuttuu myöhemmin! Keitä pataa liedellä tunnin verran, jonka jälkeen siirrä se uuniin 180 asteeseen ja peitä kannella. Uunissa rendang saa muhia neljästä viiteen tuntia. Sekoittele varovasti silloin tällöin.

Tarjoile lopputulos hyvän riisin kera.

Tarjoiluehdotus.
Kategoriat
Indonesia Kastike Resepti

Oranssi bumbutahna

Bumbu on indonesialainen currytahna, joka on mauiltaan hyvin samantyyppinen kuin thaimaalaiset currytahnat. Bumbutahnat on samoin nimetty väreiltään. Tässä reseptissä on kyseessä oranssi bumbu. Oranssi bumbu sopii hyvin esimerkiksi nautaan rendang.

Aitoon bumbutahnaan kuuluu käyttää hopeatungpuun (Aleurites moluccanus) pähkinöitä (engl. candlenut). Koska niitä ei yllättäen saa mistään täällä lännessä, ne korvataan monissa resepteissä macadamiapähkinöillä. Joidenkin lähteiden mukaan hopeatungpuun pähkinät ovat macadamiapähkinöitä karvaampia. Tässä reseptissä päätin korvata pähkinät pinjansiemenillä, joka intuitioni mukaan voisi olla sopiva korvike.

Aidon maun saamiseksi tahnaan tulisi käyttää fermentoitua katkaraputahnaa. Sitä löytyy aasialaisista marketeista, mutta paremman puutteessa sen voi myös korvata misotahnalla.

10salottisipulia rouheasti pilkottuna
4 yksikyntistä valkosipulia rouheasti pilkottuna
6punaista chilipaprikaa pätkittynä
75 ggalangaljuurta kuorittuna ja rouheasti pilkottuna
75 ginkivääriä kuorittuna ja rouheasti pilkottuna
75 gkurkumanjuurta kuorittuna ja rouheasti pilkottuna
3sitruunaruohon vartta
50 gpinjansiemeniä
2 rklfermentoitua katkaraputahnaa (tai misotahnaa)
1 rklkorianterinsiemeniä
2 tlmustapippureita
1 tlvalkopippureita
2neilikkaa
1/4 tlmuskottipähkinää
150 mlruokaöljyä
Oranssin bumbutahnan ainekset.

Perinteinen tapa tahnan tekoon on kivinen huhmare, jossa ainekset murskataan. Sellaista harva nykyihminen jaksaa, joten teen tahnan tehosekoittimessa. Tehosekoitinta varten ainekset kannattaa pilkkoa rouheasti sopivan pieneksi, jotta tehosekoitin saa niitä muserrettua.

Laita kaikki misotahnaan asti tehosekoittimeen, ja sekoita niin kauan että tahna on tasaista. Tämä voi vaatia pientä avustamista lusikan kanssa. Muista ottaa lusikka pois tehosekoittimesta kun käynnistät sekoittimen uudelleen. Voit lisätä hieman öljyä, jos näyttää ettei tahna millään lähde pyörimään.

Laita kuivat mausteet maustemyllyyn ja jauha pieneksi. Sekoita mausteet tahnaan.

Lämmitä loppu öljystä pannulla. Kaada tahna lämpimään öljyyn ja paista viitisen minuuttia. Sitten tahna on valmista!

Tämän kokemuksen perusteella myös omatekoinen thaicurrytahna lienee helppoa…