Bulgogi

Bulgogi, 불고기, on yksi tunnetuimmista korealaisista ruokalajeista. Se on ohueksi siivutettua lihaa, joka marinoidaan ja olosuhteiden salliessa grillataan. Grillauksesta ruokaan syntyy paras maku, mutta kun grilliä ei ole saatavilla, myös pannulla paistaminen kelpaa.

1 kgnaudan sisäpaistia
1sipuli
3kevätsipulia
1päärynäomena (tai päärynä)
3-4yksikyntistä valkosipulia
1/2 dlsoijakastiketta
2 rklriisiviiniä
2 rklseesamöljyä
4 rklsokeria, hunajaa tai siirappia
1 rklseesaminsiemeniä
mustapippuria
öljyä paistamiseen
Bulgogin ainekset.

Bulgogin jujuna on hyvin ohueksi leikattu liha. Tätä varten liha pitää pakastaa ennen leikkausta. Pilko sisäpaisti sopiviksi paloiksi, joista voi leikata syitä vastaan siivuja. Pakasta niitä sitten noin tunti, jotta leikkaaminen helpottuu. Leikkaa jäiset lihat parin kolmen millin paksuisiksi siivuiksi.

Tee sitten marinadi. Kuori ja raasta päärynäomena. Päärynäomena mureuttaa lihaa ja tuo siihen makeutta. Jos päärynäomenaa ei löydy, päärynäkin kelpaa, mutta päärynän maku voi olla läpitunkeva. Sekoita raasteeseen hyvin pieneksi pilkotut valkosipulit, soijakastike, riisiviini, sokeri tai hunaja tai siirappi, seesamöljy, seesaminsiemenet ja mustapippuri.

Siivuta sipuli ja pilko kevätsipulit viiden sentin paloiksi.

Marinointia varten pinoa lihoja ja vihanneksia kerroksittain, laittaen väliin marinadia. Kun pino on valmis, sen voi kaataa astiaan marinoitumaan. Lihakasan voi kääntää silloin tällöin, jotta marinadi leviää tasaisesti. Anna marinoitua ainakin puoli tuntia, tai vaikka yön ylitse.

Lihaa marinoitumassa.

Kun liha on marinoitunut tarpeeksi, on aika paistaa se. Paras lopputulos tulee grillissä parilalla, mutta myös grillipannu tai jopa tavallinen paistinpannu kelpaa. Lämpötilan on oltava korkea, ja lihaa tarpeeksi vähän pannulla. Paistoaika on lyhyt lihan ohuudesta johtuen. 1-2 minuuttia riittää hyvin, ja kannattaa jopa jättää hieman punaista näkyviin ennemmin kuin vetää liha täysin läpi.

Lihaa paistumassa.

Tarjoa bulgogi vaikkapa nuudelien kera tai korealaisten salaattiwrapien, ssamien, täytteenä ssamjangin kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: