Kriikunat odottelevat näihin aikoihin puissa keräämistä. Kriikuna on tavallisen luumun, Prunus domestican, alalaji, Prunus domestica insititia. Kriikunat ovat sen verran pieniä, että kivi muodostaa hedelmästä suuren osan. Ne eivät myöskään ole yhtä makeita kuin tavalliset luumut. Helpompaa kuin syödä hedelmä lieneekin valmistaa niistä jotain, ja yleensä kriikunoista tehdäänkin esimerkiksi hilloa.
Vaan mikäpä olisikaan hieman happamalle kriikunalle parempi käyttökohde kuin happamista luumuista tehtävä georgialainen tkemali-maustekastike (ტყემალი) jota georgialaiseksi ketsupiksikin kutsutaan?
1 1/2 kg
kriikunoita
1 dl
vettä
4
yksikyntistä valkosipulia
1
punainen chilipaprika
2 rkl
jauhettua korianteria
1 rkl
jauhettua tilliä
1 puska
tuoretta korianteria
1/2 puskaa
tuoretta minttua
2 rkl
sokeria
1 rkl
merisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(1 rkl
jauhettua samettikukkaa)
Kaada pestyt kriikunat ja vesi kattilaan. Keitä riikunoita sekoittaen puolisen tuntia. Murskaa mahdollisuuksien mukaan hedelmiä kauhalla kattilan laitaan.
Siivilöi keitetyt riikunat painaen hedelmälihaa siivilän läpi. Käyttämättä jäävät kuoret ja kivet, sekä jonkun verran hedelmälihaa.
Silppua valkosipuli, chilipaprika, korianteri ja minttu pieneksi. Lämmitä pannulla hieman oliiviöljyä ja paista valkosipulia ja chilipaprikaa hetki.
Lisää sitten kaikki mausteet luumumassan joukkoon. Hauduta kastiketta parin tunnin verran makujen tasaamiseksi. Säädä tarpeen mukaan suolalla ja sokerilla.
Kevätkääryleitä on Kaakkois-Aasiassa monenlaisia, mutta alunperin ne ovat kuitenkin Kiinasta kotoisin. Kiinalaiset kevätkääryleet, chūnjuǎn, 春卷, ovat eri puolilla Kiinaa toki erilaisia. Pääasia kuitenkin on, että sisällä on sekalaisia raaka-aineita, joiden joukossa tyypillisesti on myös lihaa. Kevätkääryleet kääritään vehnäpohjaiseen taikinalevyyn ja uppopaistetaan kullanruskeiksi. Taikinalevyjä saa pakasteena valmiina.
Rajan eteläpuolella Vietnamissa on merkittävästi hieman erilaisia kevätkääryleitä, jotka tehdään vehnätaikinalevyn sijaan kostutettuun riisipaperiin. Uppopaistamattomia kääryleitä, gỏi cuốn, kutsutaan usein Suomessa kesäkääryleiksi. Uppopaistettu versio, chả giò, muistuttaa enemmän kiinalaista serkkuaan. Riisipaperi käyttäytyy vehnätaikinaan verrattuna eri tavalla paistettaessa: taikinaan muodostuu enemmän kuplia ja syvältä taikina jää pehmeämmäksi.
Tässä reseptissä on kyse tavallisesta kevätkääryleestä, joka ei ole mistään erityisestä paikasta kotoisin. Kevätkääryleen täytettä on mukava terästää lasinuudeleilla, jotka antavat mukavan tuntuman.
Tarjoile kevätkääryleet erilaisten dippien kera. Kokeile esimerkiksi seuraavia dippejä:
vihanneksia, sieniä ja/tai lihaa pieneksi silputtuna
1 osa
turvotettua lasinuudelia
0 – 1/2 osaa
mausteita (inkivääriä, kevätsipulia, jne.)
suolaa
valkopippuria
Täytteen ainekset.
Tee ensin täyte. Laita lasinuudelit turpoamaan lämpimään veteen noin puoleksi tunniksi. Jos käytät vaikkapa kuivattuja juudaksenkorvasieniä tai kuivattuja siitakesieniä, turvota ne samoin. Tuoreet sienet taas on hyvä paahtaa ennen käyttöä täytteessä.
Ainekset on hyvä pilkkoa sopivan pieniksi, jotta kevätrulla on miellyttävä syödä. Lyhyet, ohuet tikut ovat parhaan muotoisia. Myös lasinuudelit on pilkottava pienemmiksi paloiksi täytettä varten.
Sopivia vihanneksia kevätrullien täytteeksi ovat vaikkapa:
Porkkana
Valko- tai punakaali
Kiinankaali
Kyssäkaali
Sokeriherneet
Puna- tai salaattisikuri
Erilaiset salaatit
Retikka
Wakame-merilevä
Selleri
Fenkoli
Rullat toimivat hyvin ilman proteiiniakin, mutta proteiinilisää voi toki sekaan laittaa. Lihan on oltava valmiiksi kypsää, katkaravut taas kannattaa laittaa sekaan raakoina. Kasviproteiini kannattaa paistaa ja maustaa vaikka soijalla, kalakastikkeella ja/tai misotahnalla etukäteen. Myös paistettua munaa voi kokeilla sekaan.
Mausteiksi sekaan voi laittaa lisäksi erilaisia tuoreita aineksia, kuten:
Kevätsipulia
Valkosipulia
Inkivääriä
Galangaljuurta
Tuoretta chiliä
Korianteria
Minttua
Thaibasilikaa
Mausteiden määrää voi säätää nollasta vaikka puoleen osaan muita aineita. Kaikkea ei kannata laittaa kerralla, vaan tehdä eri kerroilla erilaisia kääryleitä.
Lisää kuivina mausteina vielä maun mukaan suolaa ja valkopippuria. Suolaa kannattaa olla suhteellisen paljon.
kevätrullataikinalevyjä
täytettä
rypsiöljyä
vettä ja perunatärkkelystä
Muut ainekset.
Ota kääryletaikina pakkasesta ja anna sen lämmetä pussissaan puolisen tuntia. Ota siitä sitten sopiva määrä taikinalevyjä ja laita loput takaisin pakkaseen.
Tee perunatärkkelyksen ja veden seos kääryleiden sulkemiseen.
Itse kääryleiden valmistus menee nopeasti. Ota taikinalevy kulmittain eteesi ja laita kaksi ruokalusikallista täytettä hieman keskustasta itseesi päin. Käännä itseäsi lähinnä oleva nurkka täytteen päälle, ja sitten sivut. Lopuksi pyöräytä kääryle eteenpäin kertaalleen.
Kostuta sormi perunatärkkelysvedessä ja levitä vettä jäljelle jääneeseen kulmaan, kuin sulkisit kirjettä. Käännä sitten kääryle kulman päälle.
Käärinnän vaiheet.
Jos kääryleet näyttävät kostuvan liikaa täytteestä sinä aikana, kun valmistat lisää kääryleitä, voit kääriä tällaiset kääryleet toiseen kerrokseen taikinaa. Liian kostunut taikina hajoaa viimeistään paistettaessa.
Paista kääryleet 180-asteisessa öljyssä kahteen kertaan. Ensimmäisen paiston jälkeen kääryleet voi vaikka pakastaa, ja kääryleet voi jättää vaaleammiksi. Toinen paisto on tehtävä juuri ennen tarjoilua. Sen voi tehdä myös airfryerissä. Ensimmäinen paisto on kuitenkin tehtävä öljyssä.
Suomessa kasvavat viiniköynnöslajikkeet eivät ole merkittävän hyviä hedelmiltään. Suomen oloihin jalostettujen lajikkeiden rypäleet ovat tyypillisesti kitkeriä ja karvaita, eivätkä erityisen mehukkaita. Lehtiä niissä kasvaa kuitenkin samoin kuin Välimerellä! Pihalla oleva viiniköynnös voikin tarjota viinirypäleiden sijaan viininlehtiä kääryleiden tekoon.
Viininlehtikääryleet ovat yhdentyyppinen dolma, täytetty vihannes, joka ruokalajina on levinnyt Persiasta Balkanille asti, mutta myös kauemmaksikin. Kreikassa nimi on dolmades (ντολμάδες), muualla tyypillisesti muu muunnos dolma-nimestä. Viininlehtiä käytetään kääryleissä kesällä, mutta talvella on tyypillisesti käytössä toinen vihannes – kaali. Kotimaiset (vaiko ruotsalaiset) kaalikääryleetkin periytyvät Lähi-idästä asti. Ruotsissa kaalikääryleen nimestä tämä käy selvästi ilmi, sillä kaalikääryle on ruotsiksi kåldolma.
Tätä samaa täytettä voisikin hyvin käyttää myös kaalikääryleiden täyttämiseen. Mikäli muhennetun kaalin aromi ei innosta, viiniköynnöksen lehti on hyvä vaihtoehto silloin kun niitä on tarjolla. Viininlehtien sijaan kääryleissä voi käyttää myös mustaherukkapensaan lehtiä. Maku muuttuu tällöin hieman, sillä mustaherukan lehdet tuoksuvat itsessäänkin, mutta maku ei muutu ainakaan yhtään huonompaan suuntaan.
Latvialainen viiniköynnös Etelä-Suomessa.
Välimereisessä ilmastossa viininlehtien poimimiseen sopiva aika on touko-kesäkuu. Koska suomalaisessa ilmastossa ollaan kasvukaudessa hieman perässä, katsoisin että sopiva aika poimia lehtiä on Suomessa heinä-elokuu. Tällöin poimitut lehdet eivät ole sitkeitä, kunhan ottaa köynnöksestä suhteellisen nuoria lehtiä. Samasta oksasta ei kannata myöskään ottaa montaa lehteä. Spruce Eats kirjoittaa tarkemmin vinkkejä tuoreiden viininlehtien keräämiseen ja käsittelyyn.
Viinilehtikääryleiden perinteinen täyte on maustettu riisi. Viininlehtikääryleissä ei tarvitse välttämättä olla proteiinia. Lampaan jauheliha toimii perinteisenä hyvin, mutta sen voi myös korvata soijarouheella. Soijarouhe täytyy maustaa hyvin, kuten keittää reilusti misotahnalla, soijakastikkeella ja kalakastikkeella maustetussa liemessä.
30
viiniköynnöksen lehteä
1 1/2 dl
pitkäjyväistä riisiä
2 dl
soijarouhetta
1 rkl
misotahnaa
1/2 rkl
soijakastiketta
1 tl
kalakastiketta
2
sipulia
1 puska
persiljaa
1 puska
tilliä
1/2 dl
sitruunamehua
1 dl
misolientä
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Viininlehtien esikäsittely
Leikkaa viininlehdistä pois varsi. Huuhtele kukin viininlehti juoksevassa vedessä.
Keitä muutama litra vettä, ja mausta se ruokalusikallisella suolaa. Kun vesi kiehuu, ota vesi pois liedeltä ja asettele lehdet kuumaan veteen muutamaksi minuutiksi.
Siirrä lehdet kylmään veteen. Lehtien kylmettyä ne ovat valmiita käyttöön.
Jos käytät kaupasta ostettuja kuivattuja lehtiä, virkistä ne samalla tavoin kuumassa vedessä.
Kääryleiden valmistus
Keitä riisi runsaassa vedessä puolikypsäksi.
Keitä soijarouhe kolmessa desilitrassa vettä. Kun soijarouhe on pehmeää, valuta vesi ja lämmitä kattilassa hieman öljyä. Lisää soijarouhe, misotahna ja soija- sekä kalakastike soijarouheeseen. Lämmitä hetki, jotta kastikkeet imeytyvät soijarouheeseen.
Silppua sipuli ja yrtit. Ruskista sipuli ja sekoita kaikki täyteaineet keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.
Täytä viininlehdet kuin alla olevissa kuvissa. Asettele täytettä ruokalusikallisen tai puolentoista verran lehden keskelle. Se kumpi puoli lehdestä tulee sisäänpäin on makuasia. Lehtisuonet tuovat ulkopinnalle kauniin tekstuurin, joten tapaan jättää tasaisemman pinnan kääryleen sisään.
Taita ensin sivut täytteen päälle ja sitten lehtien alaosat. Kääräise sitten jäljelle jäävä keskimmäinen sormi lehdestä kääryleen ympäri sulkeaksesi sen.
Kerää kääryleet uunivuokaan. Kaada vuokaan misolientä ja sitruunamehu. Lorauta päälle reilusti oliiviöljyä.
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kypsennä kääryleitä uunissa 40 minuuttia.
Nuudeli- tai riisikulhot höystettynä proteiinilla ja vihanneksilla tuovat mieleen Aasian. Samaa ajatusta voi soveltaa muuallekin. Tässä on vuorossa lihaton mutta hieman kreikkalaista salaattia täyttävämpi kulho.
lohkoperunoita
fetaa
tomaattia
vihreää paprikaa
kurkkua
punasipulia
oliiviöljyä
oreganoa
mustapippuria
suolaa
Paista lohkoperunat.
Pilko vihannekset sopiviksi paloiksi.
Kokoa kulhoon lohkoperunoita ja vihanneksia sopivaan asetelmaan. Murenna päälle fetaa ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.
Uudenmaankadun Ysibaarin sitruunainen limonello-kanapasta on klassikkoannos. Limonellosta on eineksenä myös risottoversioita. Sitruuna sopiikin hyvin tavallisen risoton mausteeksi. Sitruunan makua voi myös korostaa erilaisilla samoja makuaineita sisältävillä mausteilla. Tässä reseptissä on käytetty jokaista, minkä kaapista löysin: kurkumaa, inkivääriä, sitruunaruohoa ja kaffirlimeä.
1.5 l
vettä
2 rkl
misotahnaa
1 rkl
jauhettua kurkumaa
1
sitruunaruoho
3 cm
inkivääriä
2
laakerinlehteä
2
kaffirlimenlehteä
Mausteilla maustetaan liemi, joka sitten tuo riisiin maun. Kasaa kaikki liemen ainekset kattilaan ja hauduta niitä vartin verran makujen uuttamiseksi liemeen. Aloita vasta sitten itse risoton valmistus. Pidä lientä lämpimänä koko risoton valmistuksen ajan.
500 g
risottoriisiä
1
salottisipuli
2
valkosipulinkynttä
1
sitruunan kuori
1 dl
valkoviiniä
oliiviöljyä
liemi (kts. yllä)
mustapippuria
Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi. Veistele sitruunankuori suurehkoiksi paloiksi, välttäen ottamasta mukaan valkoista kitkerää osaa.
Lämmitä öljy pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sitten riisi ja anna öljyn peittää riisinjyvät. Varo polttamasta sipuleita.
Lisää viini. Anna sen imeytyä riisinjyviin. Lisää sekaan sitruunankuori.
Aloita ajan laskenta. Koko valmistuksessa menee tästä eteenpäin noin 18 minuuttia.
Lisää vähitellen lientä riisin joukkoon ja sekoita parin minuutin välein.
Kun riisi on al dente, ota se pois pannulta ja tarjoile heti.
Tässä grillatuista vihanneksista koostuvassa salaatissa vihannesten grillattua aromia korostaa svanetilainen suola. Grillaa vihannekset ensin ja mausta sitten. Perigeorgialaiset saksanpähkinä ja granaattiomena tuovat lisää georgialaista makua.
erilaisia vihanneksia: munakoisoa, paprikaa, sipulia, kokonaisia valkosipulinkynsiä, kukkakaalia ja niin edelleen
Hasselbackan perunat keksi tukholmalaisen Hasselbacken-ravintolan harjoittelijakokki Leif Elisson 1950-luvulla. Sittemmin perunoista on tullut tunnettuja muuallakin. Perunat perustuvat siihen, että perunaan viillellään paljon viiltoja, melkein siivuttaen koko peruna ohuesti, mutta vain ei koko perunan syvyydeltä. Näin siivutettu peruna pysyy kasassa. Peruna maustetaan voisulalla ja leivänmuruilla, mutta myös muita mausteita, kuten vaikka parmigiano reggianoa, voi käyttää.
hyviä yleisperunoita (esim. siikli)
voita
suolaa
leivänmuruja
Hasselbackan perunoiden ainekset.
Pese perunat. Siivuttaessa kannattaa käyttää apuna kauhaa tai lusikkaa. Kun peruna on siivutettaessa lusikassa, ei veitsi lipsahda vahingossakaan läpi koko perunan. Tee koko perunan matkalta noin kahden millimetrin paksuisia siivuja.
Sulata kattilassa voi.
Asettele perunat sopivaan uunivuokaan ja valele voilla. Ripottele päälle sopiva kerros leivänmuruja.
Paista perunoita uunissa noin 45 minuuttia 180 asteessa tai kunnes perunat ovat kypsiä ja päältä ruskeita ja rapeita.
Elovenan kaurajauhis on kasviproteiinivalmisteista mielestäni lähimpänä jauhelihaa niin tekstuuriltaan kuin käyttäytymiseltään ruoanlaitossa. Se ei kuitenkaan maistu itsekseen lähes miltään, paistaessa sentään ilmaan leijailee vieno ruisleivän tuoksu. Esimerkiksi aasialaisessa ruoassa maun vähyys ei haittaa, kun makua tulee muualtakin – esimerkkinä dan dan nuudelit kaurajauhiksesta.
Jauhelihan korvaajana suomalaisissa ruoissa kaurajauhista on kuitenkin maustettava reilusti, jotta tarvittava umami saadaan lisättyä jauhikseen. Tämä onnistuu parhaiten kala- ja soijakastikkeiden seoksella, joka ei tee kaurajauhiksesta aasialaisen makuista vaan pelkästään lisää sekaan umamimakuaineita. Näin maustettuna kaurajauhis taipuu myös täydelliseksi jauhelihan korvaajaksi perinteiseen makaronilaatikkoon.
Lämmitä pannulla öljy tai voi. Ruskista kaurajauhis ja sipuli, ja lisää sitten sekaan soija- ja kalakastike. Paista sen verran, että neste höyrystyy. Mausta pippureilla.
Sekoita kaurajauhis ja makaronit keskenään.
Riko munat ja niiden rakenne. Sekoita niihin maito.
Kaada makaroni-kaurajauhisseos uunivuokaan. Kaada sitten vuokaan munamaito. Mikäli nesteen pinta ei ylety makaronien pintaan, lisää pelkkää maitoa hieman.
Paista 45 minuuttia 180-200 asteessa. Jos paistat kovemmassa lämpötilassa, pidä alkuun vuon päällä foliota tai kantta.
Tuliko ostettua vähän liian raaka mango, mutta tekisi silti mieli mangoa? Raaka tai ainakin raaemmanpuoleinen mango on malesialaisen kerabu mangga -salaatin pääraaka-aine. Kerabut ovat salaatinomaisia annoksia, jotka sisältävät vihanneksia ja/tai hedelmiä ja joskus myös lihaa.
Anellipastaa, toiselta nimeltään anelletti, löytää kaupasta harvoin. Nytkin pasta piti tilata Turusta asti, Italian Herkut-nettikaupasta. Anelletti on sisilialainen pastatyyppi, joka yksinkertainen sentin halkaisijaltaan oleva rinkula.
De Ceccon anellettipastaa, anelli siciliani.
Klassinen anellettipastaruokalaji on uunissa valmistettu anellettipasta, anelletti timbale tai anelletti al forno. Löysin reseptin alunperin lapsena joskus vuosituhannen vaihteessa Carmelo Sammarcon Sicilian Cookery-kirjasta. Reseptin pääkohtia ovat vahva valkoviinisyys, herneet, pecorinojuusto ja ehkä tärkeimpänä voiset leivänmurut. Alkuperäisessä reseptissä näkyy olevan salamiakin, mutta se ei ole niinkään tarpeellinen. Yllä olevasta yhdistelmästä tulee erittäin herkullinen. Pastan on jostain syystä oltava pientä kuten anelletti; esimerkiksi pennellä korvaten annos ei ole yhtä hyvä.
Reseptissä ei ole lihaa, mutta pecorinoa ei voi kasviperäisillä tuotteilla korvata.
500 g
anellipastaa
600 g
tomaattimurskaa
1 1/2 dl
soijarouhetta
1 rkl
soijakastiketta
200 g
herneitä
2 dl
valkoviiniä
3
laakerinlehteä
1 tl
fenkolinsiemeniä
1/2 puska
lehtipersiljaa
1 1/2 tl
suolaa
150 g
pecorinoa
voita
leivänmuruja
Silppua valkosipuli ja lämmitä sitä hetki oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska, valkoviini, laakerinlehti, soijarouhe ja -kastike ja suola. Anna kastikkeen muhia hetki. Lisää lopuksi herneet ja persilja.
Keitä pasta runsaassa vedessä puolikypsäksi.
Raasta pecorino rouheasti.
Sekoita kastike, pasta ja puolet pecorinosta.
Voitele sopiva vuoka ja levitä vuokaan leivänmuruja.
Kaada pastaseos vuokaan ja peitä lopulla pecorinolla.
Paista puolisen tuntia 180 asteessa uunissa.
Tarjoile joko suoraan vuosta tai kumoa tarjoiluastialle. Hieman jäähtyneenä vuoan sisältö pysyy koossa.