Kategoriat
Malesia Resepti Salaatti

Malesialainen mangosalaatti

Tuliko ostettua vähän liian raaka mango, mutta tekisi silti mieli mangoa? Raaka tai ainakin raaemmanpuoleinen mango on malesialaisen kerabu mangga -salaatin pääraaka-aine. Kerabut ovat salaatinomaisia annoksia, jotka sisältävät vihanneksia ja/tai hedelmiä ja joskus myös lihaa.

2raakaa mangoa
2punaista chiliä
1salottisipuli
1sitruunaruohon vaalea osa
1 rklsokeria
1/2 rklsoijakastiketta
(1 rklsoihtuinkivääriön kukkaa (bunga kantan))
1limen mehu

Jos käytät soihtuinkivääriön kukkaa kuivattuna, mikä Suomessa lienee ainoa mahdollisuus, liota sitä ensin puolisen tuntia haaleassa vedessä.

Pilko sipuli, chilipaprika ja sitruunaruohon vaalea osa pieneksi silpuksi.

Kuori mango ja tee siitä mandoliinilla tikkuja.

Sekoita sokeri, soijakastike ja limen mehu keskenään.

Sekoita mausteet, mango ja maustekastike keskenään salaatiksi.

Koristele silputulla soihtuinkivääriön kukalla.

Advertisement
Kategoriat
Jälkiruoka Resepti Ruotsi

Appelsiiniriisi

Appelsiiniriisi eli apelsinris on appelsiinillä terästetty versio ris á la Maltasta, kermavaahdolla ja vaniljalla maustetusta riisipuurosta. Ruotsalainen ris á la Malta taas on väännös tanskalaisesta risalamandesta, joka on nimeltään sukua ranskankieliselle riz à l’amandelle, riisille mantelien kera. Riisiä mantelien kera ei kuitenkaan ole olemassa, vaan alkulähde on nimenomaan tanskalainen jälkiruoka.

Riisinä voi käyttää hyvin jämäksi jäänyttä riisipuuroa. Appelsiiniriisi onkin leimallisesti joulunajan jälkiruoka. Appelsiinin voi sekoittaa riisi-kermavaahtoseokseen sellaisenaan, tai hieman konjakilla tuunattuna. Tuunatusta versiosta tuleekin tavallista hieman hienompi jälkiruoka!

Puolikkaasta puuroriisipaketin riisipuuroannoksesta tulee 6 annosta appelsiiniriisiä. Tämä resepti on siitä hieman tarkennettu versio.

riisi:
1/2 ltäysmaitoa
1 1/4 dlpuuroriisiä
1 dlvettä
1/2 tlsuolaa
2 tlvaniljasokeria
3 rklsokeria
4 dlkuohukermaa
appelsiini:
1/2 dlkonjakkia
1/2 dlsokeria
3appelsiinia
koristeluun:
kanelia
Appelsiiniriisin ainekset.

Sekoita kattilassa vesi ja riisi. Tämän reseptin riisimäärä on hieman puuroriisipaketin määrää suurempi. Näin saa vähän lisätuntumaa riisiin.

Keitä riisiä siten että vesi imeytyy tai haihtuu. Lisää sitten maito ja hauduta noin 45 minuuttia kunnes puuro on valmista. Lisää lopuksi suola. Anna puuron jäähtyä kylmäksi.

Sekoita kerma ja sokerit. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita riisipuuron sekaan.

Lämmitä konjakki ja sokeri kattilassa. Keitä kunnes seos muuttuu siirapiksi.

Kuori appelsiini veitsellä niin, ettei appelsiininlohkoihin jää kalvoja. Viipaloi appelsiini siivuiksi.

Sekoita appelsiini konjakkisiirappiin ja kiehauta nopeasti.

Tee appelsiiniriisistä annoksia, joihin laitat kerroksittain riisiä ja appelsiinilohkoja. Koristele kanelilla.

Appelsiiniriisi elementissään.
Kategoriat
Resepti

Omena-pecorinosalaatti

Pecorino, päärynä ja pähkinät yhdistetään usein italialaisissa salaateissa. Päärynän tilalle sopii myös omena, ja pähkinäksi etityisesti pinjansiemen.

omenaa tai päärynää
pecorinojuustoa
salaattia
pinjansiemeniä
sitruunamehua ja omenamehua
Salaatin ainekset.

Kuori omena tai päärynä ja pilko se kauniiksi paloiksi. Sekoita tilkkaan omenamehua pienempi tilkka sitruunamehua ja pyörittele omena tai päärynä mehussa. Tämä estää tummumisen, ja omenamehu vähentää sitruunamehun happamuutta.

Pilko pecorinojuusto samankokoisiksi paloiksi kuin omena tai päärynä.

Paahda pinjansiemenet pannulla, mutta varo polttamasta niitä. Pieni ruskeus sen sijaan sopii.

Levitä salaatti tarjoiluastian pohjalle. Sekoita omena tai päärynä ja pecorino salaatinlehtien päälle. Lopuksi ripottele päälle paahdetut pinjansiemenet.

Kategoriat
Brasilia Lisäke Pääruoka Resepti

Nyhtöbanaaninkuori

Tiesitkö, että banaaninkuortakin voi syödä? Brasilialaisten vegaanien lihankorvikkeeksi käyttämä banaaninkuori on koostumukseltaan ja suutuntumaltaan hieman lihamainen. Ruokalaji on nimeltään casca louca, hullu kuori. Sopiva suomenkielinen nimihän on selvästi nyhtöbanaaninkuori!

3banaaninkuorta
1sipuli
200 gtomaattimurskaa
1vihreä jalapeño
oliiviöljyä
1/4 dllimettimehua
1/2 tlsuolaa
Hullujen kuorten ainekset.

Pese banaanit ensin kuumassa vedessä (varmuuden vuoksi). Kuori banaanit ja tee sisälmyksillä jotakin muuta. Poista kuoriata kärki ja kanta ja revi kuoret mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.

Pilko suikaleet sen pituisiksi pätkiksi kuin haluat. Laita ne likoamaan kylmään veteen, johon laitat paljon limettimehua, vähintään neljäsosadesilitran. Tämä poistaa kuorista astringenssin, eli saman tuntemuksen, jonka kurkun mehu saa aikaan kielelle. Liota kuorenpaloja puolisen tuntia.

Pilko sipuli ja jalapeño pieniksi kuutioiksi.

Paista sipulia oliiviöljyssä hetken aikaa, ja lisää sitten joukkoon valutetut banaaninkuoret. Paista seosta sen verran, että banaaninkuoret hieman ruskistuvat.

Lisää sitten tomaattimurska, jalapeño ja suola. Lämmitä seos nopeasti ja hullut kuoret ovatkin valmiita!

Tarjoile riisin kera.

Kategoriat
Lisäke Meksiko Resepti

Mangosalsa

Pico de gallo-salsaa voi varioida helposti käyttämällä tomaatin sijaan erilaisia raaka-aineita. Appelsiini toimii hyvin, mutta niin myös mango. Resepti ei paljoa eri raaka-aineiden välillä muutu.

1mango
1pieni sipuli
1vihreä jalapeño
1/2 puskaatuoretta korianteria
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Mangosalsan ainekset.

Kuori mango ja leikkaa hedelmäliha irti kivestä. Kuutioi mangon liha pieniksi kuutioiksi.

Pilko sipuli ja jalapeño pieniksi kuutioiksi. Silppua korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.

Kategoriat
Resepti

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Punajuuri ja vuohenjuusto sopivat erityisen hyvin yhteen. Ruokalajeja, joissa nämä kaksi makua yhdistyvät, on lukemattomia. Tämä salaatti pohjautuu kerran Tallinnassa ravintola Saltissa syömääni salaattiin, jossa oli erityistä friteerattu vuohenjuusto.

Ensin kannattaa paahtaa punajuuret kuten tässä reseptissä kuvataan. Punajuuret jäähdytetään ennen salaattiin laittamista. Samalla kun punajuuret jäähtyvät, voi valmistaa balsamicosiirapin ja pilkkoa muut ainekset. Juustosiivut friteerataan viime hetkellä ennen tarjoilua.

1 1/2 dlbalsamicoviinietikkaa
(1 rklsiirappia)
1tähtianis
1laakerinlehti
Balsamicosiirapin ainekset.

Balsamicoviinietikka sisältää paljon sokeria, joten pelkästään keittämällä sen kokoon saa aikaan siirapin. Pienellä sokerilisällä siirapista saa hieman makeampaa ja vähemmän hapanta.

Balsamicosiirapin voi maustaa vaikkapa tähtianiksella ja laakerinlehdellä syvemmän maun aikaansaamiseksi. Laita mausteet etikan sekaan kun aloitat kuumentamisen.

Kuumenna balsamicoviinietikkaa muutaman minuutin ajan niin, että koostumus muuttuu siirappiseksi.

Balsamicosiirappi valmiina.
400 gvalkohomevuohenjuustoa
2kananmunaa
1 dlperunajauhoa
1 dlvehnäjauhoa
öljyä paistamiseen
Uppopaistettujen vuohenjuustojen ainekset.

Siivuta vuohenjuusto noin sentin tai puolentoista siivuiksi.

Sekoita kananmunat ja jauhot keskenään.

Kuumenna öljy niin, että leivänpala ruskistuu noin kymmenessä sekunnissa.

Dippaa vuohenjuustoviipaleet kumminkin päin taikinaan ja tiputa sitten öljyyn paistumaan. Paista kummaltakin puolelta kullanruskeiksi.

Vuohenjuustoviipaleet.
paahdettuja punajuuria
cosmopolitansalaattia
uppopaistettuja vuohenjuustoviipaleita
avokadoviipaleita
balsamicosiirappia
Salaatin ainekset.

Pilko cosmopolitansalaatti pari senttiä leveiksi siivuksi. Poista avokadosta kuori ja kivi ja siivuta liha.

Kokoa salaatti niin, että laitat vuorotellen cosopolitansalaattia ja paahdettua punajuurta. Laita pinnalle avokadosiivut.

Juuri ennen tarjoilua paista vuohenjuustosiivut ja asettele ne salaatin päälle. Roiski päälle lusikalla balsamicosiirappia.

Kategoriat
Italia Resepti Salaatti

Appelsiinisalaatti

Appelsiinisalatti eli insalata di arance on nopea ja yllättävistä raaka-aineista koostuva sisilialainen salaatti. Siinä appelsiini, fenkoli ja sipuli yhdistyvät hienoksi kokonaisuudeksi. Appelsiini ja sipuli sopivat yllättävän hyvin yhteen, ja fenkoli tuo makuun syvyyttä.

2appelsiinia
1/2fenkoli
1/2sipuli
1/2 puskapersiljaa
mustia oliiveja
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Appelsiinisalaatin ainekset.

Kuori appelsiini ja leikkaa se sopiviksi siivuiksi. Siivuta fenkoli ja sipuli. Silppua persilja.

Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoile!

Kategoriat
Lisäke Meksiko Resepti

Appelsiinisalsa

Appelsiinin aromi ja nyhtöpossu sopivat erittin hyvin yhteen. Toisaalta tuoresalsa on kätevä tehdä tomaatin sijaan jostakin muusta hedelmästä. Hedelmäsalsojen aineeksi sopivat hyvin vaikkapa papaija, mango tai appelsiini. Tässä on appelsiinin maulle mukautettu salsaresepti.

2appelsiinia
2sipulia
1valkosipulinkynsi
1 puskakorianteria
1/2 tljauhettua korianterinsiementä
1/2 tljauhettua juustokuminaa
1appelsiinin kuori raastettuna
1/2 tlsuolaa
1-3punaista chiliä
Appelsiinisalsan ainekset.

Raasta toisen appelsiinin kuori ja kuori appelsiinit. Pilko appelsiinin liha suhteellisen pieneksi, alle sentin kuutioiksi. Pilko samoin pieneksi sipuli, chili (poista siemenet) ja korianterin lehdet, ja hienonna valkosipuli.

Sekoita sitten kaikki aineet keskenään. Mikäli käytit happamampia appelsiineja, kannattaa sokeria hieman lisätä. Maku on parhaimmillaan noin tunnin päästä valmistuksesta.

Kategoriat
Azerbaijan Resepti

Granaattiomenaa ja munia

Törmäsin netissä erityisen hienonnäköiseen mutta myös itselleni täysin uudenlaisen makuyhdistelmän sisältävään ruokalajiin. Azerbaijanilainen narnumru on paistettu muna, mutta ei mikä tahansa paistos: narnumrussa munat pistetaan sipulin ja granaattiomenansiementen päällä!

Granaattiomenan kuoriminen on oma ongelmakenttänsä. Siihen kuitenkin on niksejä, jotka eivät mielestäni toimi ainakaan ihan yhtä hyvin kuin youtubevideoissa, mutta auttavat kumminkin. Granaattiomenasta kannattaa ottaa ensin irti lakki, jolloin paljastuu sen sisäinen rakenne. Granaattiomena on jakautunut lohkoihin, joiden välissä on kalvo. Näitä kalvojen ja lohkojen rajoja pitkin leikkaamalla lohkoen seuraava vaihe eli siementen irrotus onnistuu helpohkosti.

Granaattiomenan siementen irrotus alkamassa.

Granaattiomenan siemeniä maistellessani tuli mieleen, että maku on jokseenkin lähellä punaista viinimarjaa. Toimisikohan tämä ruokalaji granaattiomenan sijasta myös viinimarjoilla?

1 iso granaattiomena
2munaa
1isohko sipuli
voita
hieman persiljaa
suolaa ja mustapippuria
Narnumrun ainekset.

Irrota granaattiomenasta siemenet ylläolevan ohjeen mukaan. Ota valkoinen kalvo mahdollisimman hyvin pois siementen joukosta, sillä se on hyvin kitkerää.

Viipaloi sipuli ohuiksi tai silppua se pieneksi.

Sulata voi pannulla ja ruskista siinä sipulit. Kun sipulit ovat kullanruskeita, lisää päälle granaattiomenan siemenet. Anna niiden muhia viitisen minuuttia niin että niistä irtoaa nestettä.

Lisää sitten päälle kananmunat. Varo rikkomasta keltuaista! Muhenna ruokaa toiset viisi minuuttia kannen alla niin, että valkuainen kypsyy ja keltuainen jää keskeltä löysäksi mutta hieman koaguloituneeksi.

Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla. Koristele persiljalla.

Tarjoile hyvän leivän kanssa, jota dipataan kananmunankeltuaiseen!