Kategoriat
Alkuruoka Kreikka Lähi-itä Resepti Turkki

Viininlehtikääryleet

Suomessa kasvavat viiniköynnöslajikkeet eivät ole merkittävän hyviä hedelmiltään. Suomen oloihin jalostettujen lajikkeiden rypäleet ovat tyypillisesti kitkeriä ja karvaita, eivätkä erityisen mehukkaita. Lehtiä niissä kasvaa kuitenkin samoin kuin Välimerellä! Pihalla oleva viiniköynnös voikin tarjota viinirypäleiden sijaan viininlehtiä kääryleiden tekoon.

Viininlehtikääryleet ovat yhdentyyppinen dolma, täytetty vihannes, joka ruokalajina on levinnyt Persiasta Balkanille asti, mutta myös kauemmaksikin. Kreikassa nimi on dolmades (ντολμάδες), muualla tyypillisesti muu muunnos dolma-nimestä. Viininlehtiä käytetään kääryleissä kesällä, mutta talvella on tyypillisesti käytössä toinen vihannes – kaali. Kotimaiset (vaiko ruotsalaiset) kaalikääryleetkin periytyvät Lähi-idästä asti. Ruotsissa kaalikääryleen nimestä tämä käy selvästi ilmi, sillä kaalikääryle on ruotsiksi kåldolma.

Tätä samaa täytettä voisikin hyvin käyttää myös kaalikääryleiden täyttämiseen. Mikäli muhennetun kaalin aromi ei innosta, viiniköynnöksen lehti on hyvä vaihtoehto silloin kun niitä on tarjolla.Viininlehtien sijaan kääryleissä voi käyttää myös mustaherukkapensaan lehtiä. Maku muuttuu tällöin hieman, sillä mustaherukan lehdet tuoksuvat itsessäänkin, mutta maku ei muutu ainakaan yhtään huonompaan suuntaan.

Latvialainen viiniköynnös Etelä-Suomessa.

Välimereisessä ilmastossa viininlehtien poimimiseen sopiva aika on touko-kesäkuu. Koska suomalaisessa ilmastossa ollaan kasvukaudessa hieman perässä, katsoisin että sopiva aika poimia lehtiä on Suomessa heinä-elokuu. Tällöin poimitut lehdet eivät ole sitkeitä, kunhan ottaa köynnöksestä suhteellisen nuoria lehtiä. Samasta oksasta ei kannata myöskään ottaa montaa lehteä. Spruce Eats kirjoittaa tarkemmin vinkkejä tuoreiden viininlehtien keräämiseen ja käsittelyyn.

Viinilehtikääryleiden perinteinen täyte on maustettu riisi. Viininlehtikääryleissä ei tarvitse välttämättä olla proteiinia. Lampaan jauheliha toimii perinteisenä hyvin, mutta sen voi myös korvata soijarouheella. Soijarouhe täytyy maustaa hyvin, kuten keittää reilusti misotahnalla, soijakastikkeella ja kalakastikkeella maustetussa liemessä.


30viiniköynnöksen lehteä
1 1/2 dlpitkäjyväistä riisiä
2 dlsoijarouhetta
1 rklmisotahnaa
1/2 rklsoijakastiketta
1 tlkalakastiketta
2 sipulia
1 puskapersiljaa
1 puskatilliä
1/2 dlsitruunamehua
1 dlmisolientä
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Viininlehtien esikäsittely

Leikkaa viininlehdistä pois varsi. Huuhtele kukin viininlehti juoksevassa vedessä.

Keitä muutama litra vettä, ja mausta se ruokalusikallisella suolaa. Kun vesi kiehuu, ota vesi pois liedeltä ja asettele lehdet kuumaan veteen muutamaksi minuutiksi.

Siirrä lehdet kylmään veteen. Lehtien kylmettyä ne ovat valmiita käyttöön.

Jos käytät kaupasta ostettuja kuivattuja lehtiä, virkistä ne samalla tavoin kuumassa vedessä.


Kääryleiden valmistus

Keitä riisi runsaassa vedessä puolikypsäksi.

Keitä soijarouhe kolmessa desilitrassa vettä. Kun soijarouhe on pehmeää, valuta vesi ja lämmitä kattilassa hieman öljyä. Lisää soijarouhe, misotahna ja soija- sekä kalakastike soijarouheeseen. Lämmitä hetki, jotta kastikkeet imeytyvät soijarouheeseen.

Silppua sipuli ja yrtit. Ruskista sipuli ja sekoita kaikki täyteaineet keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.

Täytä viininlehdet kuin alla olevissa kuvissa. Asettele täytettä ruokalusikallisen tai puolentoista verran lehden keskelle. Se kumpi puoli lehdestä tulee sisäänpäin on makuasia. Lehtisuonet tuovat ulkopinnalle kauniin tekstuurin, joten tapaan jättää tasaisemman pinnan kääryleen sisään.

Taita ensin sivut täytteen päälle ja sitten lehtien alaosat. Kääräise sitten jäljelle jäävä keskimmäinen sormi lehdestä kääryleen ympäri sulkeaksesi sen.

Kerää kääryleet uunivuokaan. Kaada vuokaan misolientä ja sitruunamehu. Lorauta päälle reilusti oliiviöljyä.

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kypsennä kääryleitä uunissa 40 minuuttia.

Advertisement
Kategoriat
Resepti Salaatti Turkki

Turkkilainen oliivisalaatti

Zeytin piyazi on turkkilainen salaatti, joka koostuu lähinnä oliiveista ja saksanpähkinöistä. Salaattipediltä tarjoiltuna siitä saa kauniin lisän salaattipöytään.

salaatinlehtiä
200 gvihreitä oliiveja
200 gsaksanpähkinöitä
1iso tomaatti
1/2sipulia
1/2valkosipulinkynsi
1/2 puskaatuoretta persiljaa
1/2 puskaatuoretta tilliä
mustapippuria ja suolaa
sitruunamehua
oliiviöljyä

Pilko oliivit puolikkaiksi tai neljäsosiksi. Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi.

Paahda saksanpähkinöitä hetki pannulla.

Silppua persilja ja tilli.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla, suolalla ja sitruunamehulla.

Asettele salaatinlehdet kauniisti tarjoiluastiaan ja kaada seos niiden keskelle.

Kategoriat
Pääruoka Resepti Turkki

Alinazik kebab eli lammasta jogurttipedillä

Alinazik kebab on herkku, joka on kotoisin Gaziantepin kaupungista Turkista. Alinazik kebabissa lammaspata tarjoillaan savustetusta munakoisosta ja jogurtista tehdyllä pedillä.

Raaka-aineet ja tarjoilutapa tuovat mieleen toisen turkkilaisen erikoisuuden, sulttaanin nautinnon eli hünkar beğendin. Alinazik kebabissa munakoisopedin sidosaineena on mornaytyyppisen juustoisen kastikkeen sijaan jogurtti.

Myös nimen taustalla olevista tarinoista löytyy samankaltaisuuksia. Sulttaani nautti sulttaanin nautinnosta niin, että ruokalajikin sen mukaan nimettiin. Eräs alinazikin monista syntytarinoista taas kertoo sulttaanin kysyneen ruokaa maistettuaan ”kenen hellä käsi (eli nazik) tämän on tehnyt?”. Eli nazik olisi sitten ajan saatossa muuntunut muotoon alinazik. Joko sulttaanit tai turkkilaiset ylipäätään taitavat olla samankaltaisten makuyhdistelmien ystäviä.

Näistä ruokalajeista alinazik on kuitenkin selkeästi parempi. Jogurttinen munakoisoseos on parempaa, kuin mornay-kastikkeella terästetty.

3munakoisoa
1 dlturkkilaista jogurttia
1valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
Munakoisojogurtin ainekset.

Tee savustettu munakoiso ensin tämän ohjeen mukaan. Sekoita sitten munakoisoseokseen jogurtti, murskattu valkosipuli, suolaa maun mukaan ja loraus oliiviöljyä.

Voit valmistaa munakoisoseoksen jo vaikkapa edellisenä päivänä. Lisää seokseen hieman sitruunamehua, jotta munakoison liha ei tummu.

400 glampaan koko- tai jauhelihaa
2 rklvoita
1/2 dltomaattipyrettä
1pieni punainen paprika
1pieni vihreä paprika
1pieni sipuli
1 rklchilirouhetta
suolaa ja mustapippuria
(1/2 tlturkkilaista baharat-mausteseosta)
silputtua persiljaa
Lammaspadan ainekset.

Jos käytät kokolihaa, pilko kokoliha noin sentin-kahden paloiksi. Pilko myös paprikat sekä sipuli samankokoisiksi paloiksi.

Sekoita valmiiksi tomaattipyree, baharat-mauste, chilirouhe ja puoli teelusikallista suolaa.

Lämmitä voi paistinpannulla. Ruskista ensin liha, ja lisää sitten vihannekset. Ruskista näitäkin hetki ja lisää sitten maustettu tomaattipyre. Anna seoksen hautua kymmenisen minuuttia, kunnes liha on kypsää.

Tarjoiltaessa levitä lautaselle ensin kerros jogurtti-munakoisoseosta. Levitä lammaspata munakoisoseoksen päälle. Koristele lopuksi silputulla persiljalla.

Kategoriat
Lähi-itä Pohja Resepti

Savustettu munakoiso

Savustettu munakoiso on monen Lähi-idän ruoan osa. Oikeastaan munakoisoa ei savusteta, vaan sitä pitäisi grillata. Pinnan mustuessa muodostuu myös savuaromia. En ole aiemmin tässä menetelmässä kummemmin onnistunut, mutta tarpeeksi monella yrittämällä sekin onnistui! Grillauksesta saatava aromi on hieman erilainen kuin suorassa savustuksessa, mutta sisältää paahteisuuden lisäksi sopivasti savuaromia. Molemmat sopivat, riippuen ihan siitä kuinka paljon savuaromia kaipaa.

Savustettu munakoiso on pääraaka-aineena esimerkiksi baba ghanoush-dipissä ja kermaisissa munakoisopedeissä sulttaanin nautinnossa eli hünkarbeğendissä ja alinazik kebabissa.

Savustimessa tai savustuspussissa

Töki munakoisoon reikiä haarukalla. Lämmitä savustin tai ota esiin savustuspussi. Laita munakoiso savustumaan valitulla menetelmällä, ja anna sen savustua vartista puoleen tuntia, riippuen halutun savuaromin määrästä.

Munakoiso savustimessa.

Halkaise savustunut munakoiso ja paahda sitä vielä grillissä tai uunin grillivastuksella niin, että sen liha on pehmeää. Laita munakoisonpuolikkat lopuksi suljettuun astiaan höyrystymään vähintään puoleksi tunniksi.

Grillaten

Töki munakoisoon reikiä haarukalla. Lämmitä grilli kuumaksi. Paista munakoisoa kahdelta tai kolmelta puolelta täydellä teholla viitisen minuuttia kultakin puolelta. Vähennä sitten lämpöä ja nosta mahdollisesti munakoiso korkeammalle liekistä. Anna munakoison kypsyä vielä 10-15 minuuttia pienemmällä teholla.

Grillauksen jälkeen kuoritut munakoisot.

Laita munakoiso lopuksi suljettuun astiaan höyrystymään vähintään puoleksi tunniksi.

Jälkikäsittely

Raavi lusikalla munakoisosta lihat. Kannattaa aloittaa paksummasta päästä. Pilko lihat vielä pieneksi veitsellä tai halutessasi tee tahnasta tasaisempaa tehosekoittimella.

Kategoriat
Resepti Turkki

Köfte kebab eli turkkilaiset kebakot

Kebabeja on lukemattomia monenlaisia, mutta lähes kaikkia yhdistää grillaus vartaassa. Köfte kebab on hyvin helposti valmistettava kebab. Köfte tarkoittaa jauhettua, ja köfte kebab tehdäänkin jauhelihasta grillivartaan ympärille.

Köfte kebabin lihamassa sopii myös moneen muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa: lihapulliin, hampurilaispihveihin, tai vaikka kotitekoiseen döner kebabiin. Kotitekoisessa döner kebabissa massa puristetaan tiiviiksi, paksuhkoksi pötköksi alumiinifolion sisään ja paistetaan uunissa kypsäksi. Kebablastut tehdään pötköstä juustohöylällä.

400 gnaudan jauhelihaa
400 glampaan jauhelihaa
1 dlleivänmuruja kostutettuina
2 rklturkkilaista baharat-mausteseosta
1 tlsumakkia
1yksikyntinen valkosipuli
1/2 puskaapersiljaa
2 1/2 tlsuolaa
Köfte kebabin ainekset.

Köfte kebabin valmistus on yksinkertaista, kuin lihapullien. Silppua valkosipuli ja persilja mahdollisimman pieneksi. Kostuta leivänmurut mutta purista niistä vesi mahdollisimman tarkasti pois.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Puristele taikinaa niin kauan, että lihan rakenne hajoaa.

Lopulta ota taikinasta noin nyrkin annoksia, jotka muotoilet pötköiksi varrastikun ympärille.

Köfte kebabit valmiina grilliin.

Grillaa pötköt kypsiksi. Uunissa grillivastus ja 210 astetta tekee tämän 20 minuutissa. Käytä uunissa jonkunlaista ritilää, jonka päälle laitat kebabit. Näin lihasnesteet tippuvat alla olevaan astiaan eivät jää lillumaan kebabien ympärille. Grillissä ei ole tätä ongelmaa.

Tarjoile sopivien lisukkeiden kanssa, esimerkiksi:

Kategoriat
Resepti Turkki

Muikkupilahvi

Muikku toimii rasvaisena kalana hyvin toisen välimerellisemmän rasvaisen kalan, sardellin korvikkeena. Frittimuikkujen tapaan friteerattu sardelli löytyy useammankin Välimeren maan ruokakulttuurista. Muikkuja voi muutenkin käyttää sardellin tapaan kuten pizzatäytteenä tai sisilialaisittain maustettuna. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, sardelli ei ole sama kala kuin esimerkiksi sardiini. Sardiinin tilalle kelpaa muikun sijaan suomalainen silakka, kuten silakoissa a beccafico tai pasta con le silakassa. Nyt puhutaan kuitenkin sardellista, ja sitä kautta muikusta.

Turkin Mustanmeren puoleisella rannikolla sardellia, turkiksi hamsi, käytetään friteerattujen sardellien lisäksi näyttävässä pilahvissa. Hamsili pilav sisältää aromaattisesti maustettua pilahvia käärittynä sardelli- eli hamsifileisiin. Mikseipä tuo Puruveden sardelli, Kitkan anjovis, kelpaisi myös hamsili pilavin kääreeksi! Kotimaisempi nimi lienee tällöin muikkupilahvi.

400 gperattuja muikkuja
2 rkl voita
2 dlpitkäjyväistä riisiä
3 dlvettä
1sipuli
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 dlrusinoita
1 tlturkkilaista baharat-mausteseosta
1 tlkuivattua minttua (tai 1/2 puskaa tuoretta)
1 1/2 tlkuivattua tilliä (tai 1/2 puskaa tuoretta)
2 tlsuolaa
1 rkloliiviöljyä
Muikkupilahvin ainesosat.

Suurin työ on muikkujen selkärankojen poistamisessa. Tätä kannattaa tehdä sillä välin, kun pilahvi valmistuu. Selkäranka irtoaa parhaiten veistämällä muikun maha auki ja viiltämällä sitten hieman toiseen suuntaan eli selkärankaa kohti. Tämän jälkeen selkärangan saa irti vetämällä. Myös pyrstö tullee mukana.

Valmista ensin pilahvi. Pilko sipuli ja lämmitä pannulla 1 rkl voita. Kuullota sipulia hetki ja lisää sitten pinjansiemenet. Anna paahtua viitisen minuuttia keskiteholla. Lisää sitten riisi, ja lämmitä minuutin verran. Lisää sitten vesi, kuivat mausteet, rusinat ja suola. Anna muhia kannen alla kymmenisen minuuttia. Mikäli käytät tuoreita yrttejä, lisää ne aivan lopuksi.

Pilahvia valmiina täytteeksi.

Seuraava työosuus onkin hauska: muikkufileiden asettelu kauniiseen rinkiin sopivaan astiaan. Tämä resepti täyttää sopivasti pyöreän uunipadan, joka on halkaisijaltaan 14 cm ja korkeudeltaan 6 cm. Voitele vuoka jäljellä olevalla ruokalusikallisella voita.

Aloita asettelu siten, että asettelet muikkufileet pääpuoli keskikohtaan päin tähden muotoon. Jatka sitten samaa asettelua muikkufileiden väliin. Jatka näin vuoan reunaa ylös ja hieman yli, siten että muikkufileitä roikkuu kuvan mukaisesti reunan yli.

Muikuilla vuorattu uunivuoka.

Kaada lopulta pilahvi muikkujen sisään.

Paista uunissa 180 asteessa puolisen tuntia tai kunnes muikut ovat kypsiä.

Tarjoile pilahvi ylösalaisin käännettynä. Käännä pilahvi käyttäen apuna lautasta: aseta lautanen väärinpäin pilahvin päälle, ja käännä koko kokonaisuus ylösalaisin. Pilahvin pitäisi irrota vuoasta helposti.

Valmis pilahvi.
Kategoriat
Resepti Turkki

Lahmacun eli turkkilainen pizza

Lahmacun tai lahmajoun Turkissa ja lamadjo Armeniassa ovat georgialaisen hatšapurin tapaan pizzan sukulaisia. Samantyyppinen ruoka löytyy myös muualta Lähi-Idästä. Ohut taikinapohja päällystetään vihanneksista, mausteista ja lampaan jauhelihasta tehdyllä massalla, ja paistetaan uunissa pizzan tavoin. Pizzasta ja hatšapurista poiketen lahmacun ei sisällä juustoa, vaan pelkkää lihaa!

Taikinapohjan teko on myös helpompaa kuin täydellisen pizzapohjan metsästys, sillä flatbreadtyyppinen, reunoilta rapea pohja on täydellinen lahmacunissa. Samankaltaista pohjaa voisi käyttää myös Flammkuchenissa.

Lahmacun tarjoillaan vihannesten, kuten tomaatin, kurkun ja lehtipersiljan, kanssa, ja lahmacun kääritään näiden ympärille. Tyypillisimmillään täyte on lehtipersiljaa ja sumakilla maustettua sipulia. Lopuksi koko komeus viimeistellään puristuksella sitruunamehua.

5 dl00-jauhoja
2 1/2 dllämmintä vettä
1 1/2 rkloliiviöljyä
1 psskuivahiivaa
1 1/2 tlsuolaa
Taikinan ainekset.

Sekoita jauhot, hiiva ja suola keskenään. Tee keskelle kuoppa, johon kaadat lämpimän veden ja oliiviöljyn.

Sekoita ainekset tasaisiksi keskenään ja vaivaa taikinaa joko käsin tai yleiskoneella niin, ettei se enää tartu käsiin tai astian reunoihin.

Anna kohota puolisen tuntia.

400 glampaan jauhelihaa
1pieni sipuli
1/4paprika
1tomaatti
1yksikyntinen valkosipuli
1 rklturkkilaista baharat-mausteseosta
1/2 puskatuoretta (lehti)persiljaa
1 tlsuolaa
Täytteen ainekset.

Pilko tomaatti, paprika, sipuli ja valkosipuli mahdollisimman pieneksi. Tarkoitus ei ole tehdä sosetta, vaan jättää hieman tekstuuria tuntuviin ja näkyviin. Silppua samoin lehtipersilja mahdollisimman pieneksi.

Sekoita jauheliha, persilja, valkosipuli, baharatmausteseos ja suola keskenään rikkoen jauhelihan rakennetta. Kun jauheliha on koostumukseltaan lihapullataikinan omaista, lisää paprika, tomaatti ja sipuli.

Kokoaminen

Lahmacunin kokoaminen tapahtuu pizzan tapaan. Lämmitä ensin uuni 250 asteeseen.

Jaa taikina kuuteen osaan ja tee taikinasta palloja. Kauli pallot yksi kerrallaan mahdollisimman ohuiksi levyiksi.

Jaa myös lihamassa kuuteen osaan. Levitä kukin osa taikinan päälle lusikalla. Peitä lähes koko taikina reunaa myöten lihamassalla.

Paista kutakin lahmacunia uunissa alimmalla tasolla 5-7 minuuttia. Laita sitten vielä grillivastus päälle, ja ruskista päällys minuutin kuumennuksella.

Tarjoile sitruunalohkojen, lehtipersiljan ja sumakilla maustetun tuoreen sipulin kanssa. Täytä lahmacun pöydässä ja kääri se täytteiden ympärille.

Kääräisty lahmacun.
Kategoriat
Mausteseos Resepti Turkki

Turkkilainen baharat-mausteseos

Baharat tai biharat, بهارات, tarkoittaa arabiaksi yksinkertaisesti mausteita. Baharat-mausteseoksesta on eri Lähi-Idän maissa omia versioitaan. Myös Turkissa on oma seoksensa.

Kuten baharat-seoksesta ylipäätään, myös turkkilaisesta seoksesta on toki useita eri versioita, ja tässä on kuvattu yksi sellainen. Pääasiassa tässä reseptissä kuvattuja mausteita löytyy myös muista resepteistä. Turkkilaisen aromin tuo mintun ja mustapippurin suurempi määrä suhteessa muihin mausteisiin. Minttua harvemmin näkee muissa Lähi-Idän baharateissa. Joskus resepteistä löytää myös neilikkaa tai kardemummaa, ja mittasuhteet vaihtelevat. Neilikka ja kardemumma tuovat kuitenkin mielestäni liikaa mieleen Intian ja vähemmän Turkin.

1 1/2 rklkuivattua minttua
1 1/2 rklmustapippuria
1 rklpaprikajauhetta
1/2 rklkanelia
1/2 rklkorianterinsiemeniä
1/2 rkljuustokuminaa
1 tlmuskottipähkinää
Jonkunlaisen turkkilaisen baharatin ainekset.

Sekoita kaikki keskenään ja jauha maustemyllyssä.

Esimerkiksi jauhelihan maustamiseen sopiva maustemäärä on 1 rkl baharatia 400 grammaan naudan tai lampaan jauhelihaa. Muista lisätä myös suolaa.

Kategoriat
Pääruoka Resepti Turkki

Pyörtynyt imaami

Imambayildi – kirjaimellisesti imaami pyörtyi – ei nimestään huolimatta sisällä ihmislihaa, vaan on herkullisella täytteellä kuorrutettu suussa sulava munakoiso.

1iso munakoiso
4-5 rkloliiviöljyä
suolaa
Munakoison valmistukseen tarvittavat ainekset.

Valmistele ensin munakoiso. Halkaise munakoiso kahtia pitkittäin. Tee siihen viiltoja sentin välein pitkittäissuunnassa. Lämmitä sitten noin 4-5 ruokalusikallista öljyä paistinpannulla kuumaksi, ja paista munakoison halkaistua puolta pannulla sen verran, että pinnasta tulee ruskistunut. Tällä saadaan makua ja öljyä imeytymään munakoisoon. Munakoison valmistuksessa on useimmiten tärkeää saada aikaan samettinen koostumus, joka onnistuu öljyn ja kuumuuden avulla.

Ripottele munakoison päälle hieman suolaa. Laita paistettu ja suolattu munakoiso sitten uuniin 180 asteeseen noin puoleksi tunniksi, kunnes munakoiso on läpikypsää. Saattaa uunissa kulua kolme varttiakin. Varo polttamasta munakoison pintaa liiaksi. Ruskea on vielä hyvä.

200 gtomaattimurskaa
1 dlrusinoita
1 dlpinjansiemeniä
2-3valkosipulinkynttä
1keskikokoinen sipuli
1 tlkuivattua tilliä
1 tlkuivattua timjamia
1 tlkuivattua minttua
1 tlsokeria
1 rkloliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Täytteen ainekset.

Kun munakoiso on uunissa, valmistele täyte. Paahda pinjansiemenet nopeasti. Pilko rusinat, valkosipuli, sipuli ja pinjansiemenet haluttuun koostumukseen.

Paista sipulia munakoison jäljiltä jääneessä öljyssä (jos ei jäänyt, lisää ruokalusikallinen) ja lisää sitten kaikki muut aineet paitsi persilja.

Kun munakoiso on valmis, lisää sen päälle täyte ja koristele persiljalla. Halutessasi voit myös gratinoida munakoison ennen persiljakoristelua sopivalla juustolla. Turkkilainen kashkaval – lieneekö sukua italialaiselle caciocavallolle – sopii hyvin.

Kategoriat
Alkuruoka Pääruoka Turkki

Sulttaanin nautinto

Vaikka Wappu onkin tänä vuonna siirtynyt etäjuhlaksi, voi juhlamieltä kohottaa laulamalla vaikkapa seuraavan kappaleen:

Mut sulttaani hän hummailee ja haaremissaan elelee keskellä naisten viehkeäin – sulttaani oisin mielelläin.

Mut ei, hän ompi polo mies, hänt’ painaa koraaninsa ies: ei maista viinin tippaakaan – en sulttaaniksi tahtoiskaan.

En yksin olla tahtoisi mä paavi enkä sulttaani, mut vuoroin virkaan kumpaankin mä mielelläni astuisin.

Suo suukko mulle, neitonen, oon sulttaani mä hetkisen. Hei, veikot, maljat täyttäkää, kun paaviks’ muuttuu poika tää!

Perinteinen juomalaulu.

Tähän kappaleeseen sopinee ruoaksi jotakin sulttaanille sopivaa. Palan painikkeeksi voi sitten ottaa viinitilkan.

Joku Ottomaanien valtakunnan sulttaaneista ilmeisesti piti tässä postauksessa kuvaamastani ruokalajista. Mieltymys oli niin suuri, että ruokalajin nimi turkiksi on hünkar beğendi, nähdäkseni kirjaimellisesti ”sulttaani piti siitä”.

Ruoka koostuu yksinkertaisesti kahdesta osasta: tomaattipohjaisesta lammaspadasta ja munakoisopohjaisesta juustokastikkeesta. Ruokalaji voi olla joko alku- tai pääruoka. Mielestäni se sopii paremmin alkuruoaksi, sillä juustokastike on melko raskasta munakoisosta huolimatta.

Ensinnä on tehtävä lammaspata, joka menee jotakuinkin näin:

600 glampaan paistia kuutioituna
400 gtomaattimurskaa
4 dlkanalientä
1 rklvehnäjauhoja
1/2 rklgochuharu-chilirouhetta
1vihreä paprika isoiksi paloiksi pilkottuna
1iso salottisipuli pieneksi pilkottuna
2yksikyntistä valkosipulia pieneksi pilkottuna
1 1/2 tloreganoa
1 1/2 tlkynteliä
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
Lammaspadan ainekset.

Kuutioi lammas parin sentin kuutioiksi. Sekoita se sitten vehnäjauhoihin niin, että kussakin palassa on hieman jauhoja. Paista palat öljyssä kullanruskeiksi. Lisää sitten sipulit, ja ruskista hetki myös niitä. Lopulta lisää tomaattimurska, kanaliemi, yrtit, chilirouhe, pippuri ja suola.

Anna padan porista pari-kolme tuntia. Puolessa välissä lisää sekaan paprikat. Liha on sopivaa, kun se hajoaa haarukalla helposti mutta pysyy silti vielä kasassa.

Seuraavaksi on tehtävä munakoisokastike.

2munakoisoa
3 dlmaitoa
2 rklvoita
2 rklvehnäjauhoja
75 gkovaa lampaan- tai vuohenmaitojuustoa
savusuolaa
Munakoiso-juustokastikkeen ainekset.

Aloita kastikkeen valmistus paahtamalla ja samalla savustamalla munakoiso tämän ohjeen mukaan.

Muista rei’ittää munakoiso vaikkapa haarukalla ennen paistamista. Muuten koison sisälle kerääntyy paahdettaessa painetta ja käy kuten seuraavassa kuvassa.

Kun munakoiso on hiiltynyt, ota se kylmenemään. Tällä välin valmista mornaykastike käyttäen kovaa lampaan- tai vuohenmaitojuustoa kuten pecorinoa.

Sekoita voi ja vehnäjauhot keskenään tahnaksi, ja laita tahna kattilaan. Ala lämmittämään kattilaa hitaasti, ja sekoittele tahnaa koko ajan. Varo polttamasta voi-jauhoseosta, tässä ei olla tekemässä ruskeaa kastiketta! Kun tahna on juoksevaa, lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen.

Sekoita kastiketta lämmöllä niin kauan, että kastike sakenee. Ota kastike pois lämmöltä ja lisää raastettu juusto. Sekoita kastiketta niin kauan kunnes juusto sulaa. Mornaykastike on valmis.

Seuraavaksi kuori munakoiso ja pilko sen hedelmäliha. Kuori joutaa roskiin. Pilko liha hyvin pieneksi, ja lisää tämä melkein tahnamainen munakoiso kastikkeeseen.

Mausta savusuolalla, ja tavallisella suolalla, jos savun makua tulee liiaksi.

Kokoa annos niin, että munakoiso-juustokastike tulee annokseen alle, ja lammaspataa sen päälle. Lammaspadan päälle lisää vielä hieman persiljasilppua.