Kategoriat
Pääruoka Resepti Turkki

Alinazik kebab eli lammasta jogurttipedillä

Alinazik kebab on herkku, joka on kotoisin Gaziantepin kaupungista Turkista. Alinazik kebabissa lammaspata tarjoillaan savustetusta munakoisosta ja jogurtista tehdyllä pedillä.

Raaka-aineet ja tarjoilutapa tuovat mieleen toisen turkkilaisen erikoisuuden, sulttaanin nautinnon eli hünkar beğendin. Alinazik kebabissa munakoisopedin sidosaineena on mornaytyyppisen juustoisen kastikkeen sijaan jogurtti.

Myös nimen taustalla olevista tarinoista löytyy samankaltaisuuksia. Sulttaani nautti sulttaanin nautinnosta niin, että ruokalajikin sen mukaan nimettiin. Eräs alinazikin monista syntytarinoista taas kertoo sulttaanin kysyneen ruokaa maistettuaan ”kenen hellä käsi (eli nazik) tämän on tehnyt?”. Eli nazik olisi sitten ajan saatossa muuntunut muotoon alinazik. Joko sulttaanit tai turkkilaiset ylipäätään taitavat olla samankaltaisten makuyhdistelmien ystäviä.

Näistä ruokalajeista alinazik on kuitenkin selkeästi parempi. Jogurttinen munakoisoseos on parempaa, kuin mornay-kastikkeella terästetty.

3munakoisoa
1 dlturkkilaista jogurttia
1valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
Munakoisojogurtin ainekset.

Tee savustettu munakoiso ensin tämän ohjeen mukaan. Sekoita sitten munakoisoseokseen jogurtti, murskattu valkosipuli, suolaa maun mukaan ja loraus oliiviöljyä.

Voit valmistaa munakoisoseoksen jo vaikkapa edellisenä päivänä. Lisää seokseen hieman sitruunamehua, jotta munakoison liha ei tummu.

400 glampaan koko- tai jauhelihaa
2 rklvoita
1/2 dltomaattipyrettä
1pieni punainen paprika
1pieni vihreä paprika
1pieni sipuli
1 rklchilirouhetta
suolaa ja mustapippuria
(1/2 tlturkkilaista baharat-mausteseosta)
silputtua persiljaa
Lammaspadan ainekset.

Jos käytät kokolihaa, pilko kokoliha noin sentin-kahden paloiksi. Pilko myös paprikat sekä sipuli samankokoisiksi paloiksi.

Sekoita valmiiksi tomaattipyree, baharat-mauste, chilirouhe ja puoli teelusikallista suolaa.

Lämmitä voi paistinpannulla. Ruskista ensin liha, ja lisää sitten vihannekset. Ruskista näitäkin hetki ja lisää sitten maustettu tomaattipyre. Anna seoksen hautua kymmenisen minuuttia, kunnes liha on kypsää.

Tarjoiltaessa levitä lautaselle ensin kerros jogurtti-munakoisoseosta. Levitä lammaspata munakoisoseoksen päälle. Koristele lopuksi silputulla persiljalla.

Jätä kommentti