Kategoriat
Pääruoka Resepti

Pääsiäisen lammasruoat 2022

Lammas on pääsiäisen herkkua. Pääsiäislammasta ei ole pakko tehdä aina samoin, vaan lampaan voi valmistaa äärettömän monella eri tapaa entistä herkullisemmin. Blogissa olenkin useaan otteeseen julkaissut lampaanlihareseptejä. Viime vuonna julkaisin niistä tiivistelmän pääsiäisruokien suunnittelus varten. Tässä päivitetty tiivistelmä viime vuoden aikana kertyneillä parhaimmilla resepteillä täydennettynä!

Alkuviikosta kerkiää vielä kauppaan ostamaan pari kiloa lammasta, ja valmistamaan sen pääsiäisenä näiden herkullisten reseptien mukaan. Jokaiselle pääsiäisviikonlopun päivälle riittää oma reseptinsä.


Uuniin

Särä

Perisuomalainen särä on mitä oivallisin vaihtoehto pääsiäislampaaksi. Perunoiden ja suolan lisäksi muita aineita ei tarvita, joskin puinen säräkaukalo tekee lampaasta entistäkin maukkaamman. Lammasta on suolattava ensin muutama päivä, eli nyt on mentävä äkkiä kauppaan.

Kleftiko

Kleftiko on lammasruoista perinteisimpiä ja myös herkullisimpia. Vieno mausteisuus korostaa lampaan makua. Leivinpaperissa valmistettuna lampaanlihasta tulee erityisen mehevää.

Kleftiko.

Rendang

Indonesialainen rendang on äänestetty muutamaan otteeseen maailman parhaaksi ruokalajiksi. Lampaanlihalla rendangista tuleekin täydellinen. Rendangissa liha ensin hautuu mausteisessa kastikkeessa, ja nesteen haihduttua pois paistuu pinnaltaan kookosrasvassa.

Rogan josh-curry

Tulisen ruoan ystävälle rogan josh on varma valinta. Pelkästään kuivilla mausteilla tehtävä curry on hyvin punainen ja tulinen, mutta samalla erityisen maukas.

Rogan josh.

Ostri– ja chashushuli-padat

Georgialaiset ostri– ja chashushuli-padat (ოსტრი ja ჭაშუშული) voi käytännössä tehdä mistä lihasta tahansa. Tyypillisimmät ovat porsas ja nauta, mutta myös lampaalle nämä reseptit sopivat erittäin hyvin. Georgialaisittain maustettu tomaattikastike toimii aina.

Birria-pata

Pääsiäisen tacoihin, tortilloihin, burritoihin tai quesadilloihin sopii hyvin täytteeksi täyteläinen birria-pata. Tässä on kuitenkin tärkeänä ainesosana anchochili, jota ei nähdäkseni saa Suomesta kuin Heinon tukusta. Hop hop kauppaan!

Karahi-curry

Lammaskarahi on lammasta yksinkertaisessa tomaattisessa curryssä. Yksinkertaisilla raaka-aineilla saadaan aikaan hyvin maukas lopputulos.

Karahi lampaasta.

Vanhat vaatteet

Jos muista lammasruoista jää jämäksi lihaa, voi pääsiäismaanantaina tehdä jämistä kuubalaisen ropa vieja-padan. Erityisesti särän ja kleftikon jämät sopivat.


Leivontaa

Lammaspiiras

Lampaan jauheliha on yhtä hyvää kuin kokolihakin. Kreetalla pieneksi silputtu lampaanliha yhdistyy ricottamaiseen juustoon ja minttuun, ja tämä seos leivotaan herkullisen piiraan sisään. Kotimainen rahkavoitaikina soveltuu hyvin piirakkataikinaksi.

Lahmacun-piiras

Turkkilaiseksi pizzaksikin kutsuttu lahmacun päällystetään milläpä muulla kuin hyvin maustetulla lampaan jauhelihalla.

Lahmacun.

Pannulle

Alinazik kebab

Alinazik kebab on kuin parempi versio sulttaanin nautinto eli hünkar beğendi -padasta. Tomaattisessa kastikkeessa kypsennetty lampaanliha tarjotaan jogurttisella munakoisopedillä.

Alinazik kebab.

Juustokuminalammas

Juustokumina ja lammas sopivat yhteen. Tässä uiguurien juustokuminalampaassa, zi ran yang rou, 孜然羊肉, onkin reilusti juustokuminaa. Paahda pikaisesti pannulla, ettei liha kerkiä sitkistyä. Älä pelkää mediumia.


Grilliin

Chuan-varras

Uiguurien perinneruoka chuan, 串, toimii erityisen hyvin lampaalle. Pieniksi paloiksi pilkottu lampaanliha varrastetaan ja peitetään paahdetulla, murskatulla juustokuminalla ja chilirouheella herkullisiksi suupaloiksi.

Mtsvadi-varras

Mtsvadi-varras, მწვადი, on georgialainen, venäläisen saslikin alkuperäismuoto. Yksinkertaiset maut antavat tilaa lampaan omalle maulle. Tästä ei liha parane.

Köfte kebab -vartaat

Turkkilaiset lampaan jauhelihasta valmistetut maukkaat kebabit sopivat grillin käyttöönottoon erinomaisesti.

Köfte kebab.

Muuta

Khinkali-nyytit

Khinkalit, ხინკალი, ovat georgialaisia nyyttejä, joiden sisään kannattaa laittaa lampaanlihaa. Valmistaminenkin on yllättävän nopeaa.


Jälkiruoaksi

Jälkiruoaksi tietysti perinteinen pasha.

Advertisement
Kategoriat
Alkuruoka Italia Jälkiruoka Pääruoka Resepti

Italialainen jouluaattoillallinen – la vigilia

Jouluaattoillallisella, la vigilia, Italiassa syödään tyypillisesti kalaa. Katolisessa perinteessä aattoiltana paastotaan, joka käytännössä tarkoittaa lihasta pidättäytymistä. Kalaruokalajeja voi syödä sitäkin enemmän.

Amerikanitalialaisessa keittiössä jouluaattoillallinen kulkee nimellä the Feast of the Seven Fishes, festa dei sette pesci. Luku seitsemän ja nimi ylipäätään ei ole tunnettu Italiassa, vaan on aivan amerikkalaista alkuperää. Seitsemän saattaa viitata vaikkapa seitsemään perisyntiin tai Rooman kukkuloihin, mutta varmuudella kukaan ei tiedä. Italiassa ruokalajien määrää ei myöskään ole rajoitettu seitsemään.

Erilaisten ruokalajien määrä on tärkeämpää kuin yksittäisen ruokalajin määrä. Tee siis suhteellisen pieniä annoksia, mutta useampaa erilaista. Uuniruoat voi tehdä hieman etukäteen ja lämmittää illalliselle.

La vigilia tuottaa teemana paljon ideoita joulupöytään. Alla on kuvattu kootusti erilaisia kala- ja kasvisreseptejä lyhyin kuvauksin ideoiksi ja sovellettavaksi jouluaaton illalliselle. Ruokalajit eivät sisällä lihaa, vaikka ei senkään syöminen perisyntiä olisi. Pääosin ruokalajit ovat eteläisestä Italiasta ja erityisesti Sisiliasta, mutta sattuu joukkoon muutama pohjoisempikin ruoka.

Jouluaattoaterian juomaksi soveltuu erityisesti perinteinen napolilainen jouluaattoillallisen viini Lacryma Christi del Vesuvio. Erään tarinan mukaan Lacryma Christi -viinin tarhat muodostuivat, kun Jeesus itki Vesuviuksen rinteillä Luciferin lankeemuksen takia.

Alkosta kyllä saa Lacryma Christiä, sekä valkoisena että punaisena, mutta pelkästään melko hintavina puolikkaina pulloina. Parempi sekin kuin ei ollenkaan!

Suolaisia ruokalajeja

Arancini

Sisilialaiset täytetyt ja uppopaistetut riisipallot voi joko täyttää ragúlla, jättää täyttämättä tai täyttää la vigiliaa varten epätyypillisesti kalalla.

Baccala eli kuivattu turska

Kuivattu, suolattu turska eli baccala on joulun perusruoka useissa maissa, myös Italiassa. Kuivattu turska tulee ensin kosteuttaa, jonka jälkeen sitä voi käsitellä tuoreen kalan tapaan.

Bagna cauda eli kuuma kylpy

Piemontelainen kuuma kylpy, bagna cauda, sisältää oliiviöljyä, valkosipulia ja sardelleja. Se sopiikin täydellisesti la vigilian teemaan. Kuumaan kylpyyn voi dipata vihanneksia tai hyvää leipää.

Bagnet verd eli vihreä kastike

Toinen piemontelainen kastike, bagnet verd, on yleensä keitetyn lihan kumppani. Miksei se kuitenkin sopisi myös kalan kanssa!

Caponata eli hapanimelä vihannessäilyke

Sisilialaiseen joulupöytään kuuluu olennaisesti caponata, munakoisosta, oliiveista, kapriksista ja muista vihanneksista tehty hapanimelä säilyke. Caponata sopii myös kastikkeeksi paistetun kalan päälle.

Carpaccio valkoviinissä

Carpaccio onnistuu lihan lisäksi myös kalasta. Valkoviinissä pikaisesti marinoitu lohi on mukavan aromaattista. Toimisi tähän muutkin kalat, joita voi syödä raakana.

Insalata di arance eli appelsiinisalaatti

Appelsiinin ja fenkolin liitto on insalata di arancen yllättävä, mutta erityisen hyvä, syvin olemus. Tämä sisilialainen salaatti kuuluu myös joulupöytään.

Insalata di patate eli perunasalaatti

Sardellilla, persiljalla, sipulilla ja kapriksilla maustettu perunasalaatti on yleisitalialaisia makuja yhdistelevä ruokaisampi salaatti.

Insalata rinforzata eli vahvistettu salaatti

Kukkakaalipohjainen salaatti, jota voi jatkaa edellisen aterian jämistä koko pyhien ajan.

Uunikala italialaisittain

Kala valmistuu jouluaattoaterialle helposti uunissa. Sitruuna ja yrtit tuovat kalaan välimerellisen aromin.

Katkarapupasta

Yksinkertainen valkoviinillä, persiljalla ja valkosipulille maustettu katkarapupasta maistuu aina. Katkarapujen tilalle sopivat myös ravunpyrstöt.

Kitkan suolamuikut alla siciliana

Sisilialainen rusinoiden, pinjansiementen, valkosipulin ja persiljan makuyhdistelmä sopii erinomaisesti myös kotimaisiin suolamuikkuihin!

Missoltini

Missoltini on Comojärvessä elävä kala, joka säilötään kuivaamalla ja puristamalla. Herkku sopii erityisesti polentan kanssa tarjottavaksi. Kalana missoltini sopii myös jouluaattopöytään, vaikka onkin pohjoisesta kotoisin.

Munakoiso alla parmigiana

Munakoiso alla parmigiana on klassikkoruoka, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikkei se sisälläkään kalaa, se on oiva lisä jouluaattoillalliselle.

Nyhtörapupasta

Tarpeeksi kypsennettynä myös rapu hajoaa kappaleiksi. Tällaisesta nyhtöravusta saa herkullisen pastan.

Pasta alla Norma

Pasta alla Normakaan ei sisällä kalaa, mutta sisilialaisena klassikkona se sopii eteläitalialaisen tyyppiseen joulupöytään.

Pasta alla puttanesca

Pasta alla puttanesca sisältää perinteisimmät eteläitalialaiset raaka-aineet: tomaattia, sardellia, kapriksia ja oliiveja.

Pasta con le sarde silakalla

Kotimainen silakka korvaa Välimeren sardiinin tässä versiossa sisilialaisesta pasta con le sardesta. Silakka soveltuu annokseen loistavasti.

Peperoncini arrostiti eli paahdetut paprikat

Paahdetut paprikat sopivat eri ruokien lisukkeeksi, myös kalan päällysteeksi.

Silakat a beccafico

Sisilian maut, eli pinjansiemet, rusinat, valkosipuli ja persilja, kohtaavat tässä jälleen kalan. Tavallisesta silakasta tulee näyttävä ja herkullinen. Muista kuitenkin käyttää tuoreita laakerinlehtiä.

Zucca in agrodolce eli kurpitsaa hapanimeläkastikkeessa

Sisilialainen hapanimeläkastike on klassisimmillaan yhdistettynä paistettuun kurpitsaan. Vaikka väri on halloweenin, sopii tämä annos myös jouluun.

Jälkiruoaksi

Bombardino

Munalikööristä, brandystä ja kermavaahdosta koottu drinkki lämmittää myös jouluaattona samoin kuin italialaisissa hiihtokeskuksissa.

Cannoli

Sisilialainen cannoli-leivonnainen, makealla ricottaseoksella täytetty putkilo, kuuluu myös joulupöytään.

Struffoli

Napolilainen struffoli on versio useista Välimeren maista tutusta kombinaatiosta uppopaistettuja palloja ja hunajaa.

Tiramisu

Klassinen tiramisú on helppo ja herkullinen tapa jälkiruokkia suurempikin porukka.

Zuppa inglese

Kuin perinteisempi versio tiramisústa, zuppa inglese yhdistelee mausteista alkermes-likööriä tavalliseen vaniljakastikkeeseen.

Kuvat: 1. Castel Boglione, Piemonte; 2. Cortona, Toscana; 3. Castel Boglione, Piemonte; 4. Camogli, Liguria; 5. Taivalkoski, Pohjois-Pohjanmaa

Kategoriat
Pääruoka Resepti

Pääsiäisen lammasruoat

Lammas on pääsiäisen herkkua. Sitä voi valmistaa monella eri tapaa, ja blogissa olenkin useaan otteeseen julkaissut lampaanlihareseptejä. Tässä tiivistelmä niistä pääsiäistä varten! Nyt kerkiää vielä kauppaan ostamaan pari kiloa lammasta, ja valmistamaan sen pääsiäisenä näiden herkullisten reseptien mukaan.


Uuniin

Kleftiko

Kleftiko on lammasruoista perinteisimpiä ja myös herkullisimpia. Pieni mausteisuus korostaa lampaan makua. Leivinpaperissa valmistettuna lampaanlihasta tulee erityisen mehevää.

Rendang

Indonesialainen rendang on äänestetty muutamaan otteeseen maailman parhaaksi ruokalajiksi. Lampaanlihalöa rendangista tuleekin täydellinen.

Hünkar beğendi -pata

Turkkilainen hünkar beğendi -pata tarkoittaa nimeltään kirjaimellisesti sulttaanin nautintoa. Tomaattinen ja paprikainen lammaspata kohtaa annoksessa munakoisosta ja juustosta tehdyn kastikkeen.

Ostri- ja chashushuli-padat

Georgialaiset ostri– ja chashushuli-padat (ოსტრი ja ჭაშუშული) voi käytännössä tehdä mistä lihasta tahansa. Tyypillisimmät ovat porsas ja nauta, mutta myös lampaalle nämä reseptit sopivat erittäin hyvin.

Lammaspiiras

Lampaan jauheliha on yhtä hyvää kuin kokolihakin. Kreetalla pieneksi silputtu lampaanliha yhdistyy ricottamaiseen juustoon ja minttuun, ja tämä seos leivotaan herkullisen piiraan sisään. Kotimainen rahkavoitaikina soveltuu hyvin piirakkataikinaksi.

Birria-pata

Pääsiäisen tacoihin, tortilloihin, burritoihin tai quesadilloihin sopii hyvin täytteeksi täyteläinen birria-pata. Tässä on kuitenkin tärkeänä ainesosana anchochili, jota ei nähdäkseni saa Suomesta kuin Heinon tukusta. Hop hop kauppaan!


Pannulle

Juustokuminalammas

Juustokumina ja lammas sopivat yhteen. Tässä uiguurien juustokuminalampaassa, zi ran yang rou, 孜然羊肉, onkin reilusti juustokuminaa. Paahda pikaisesti pannulla, ettei liha kerkiä sitkistyä. Älä pelkää mediumia.


Grilliin

Chuan-varras

Uiguurien perinneruoka chuan, 串, toimii erityisen hyvin lampaalle. Pieniksi paloiksi pilkottu lampaanliha varrastetaan ja peitetään paahdetulla, murskatulla juustokuminalla ja chilirouheella herkullisiksi suupaloiksi.

Mtsvadi-varras

Mtsvadi-varras, მწვადი, on georgialainen, venäläisen saslikin alkuperäismuoto. Yksinkertaiset maut antavat tilaa lampaan omalle maulle. Tästä ei liha parane.


Muuta

Khinkali-nyytit

Khinkalit, ხინკალი, ovat georgialaisia nyyttejä, joiden sisään kannattaa laittaa lampaanlihaa. Valmistaminenkin on yllättävän nopeaa.