Khinkali tai hinkali, ხინკალი, on jättikokoinen georgialainen dumplingtyyppinen nyytti. Sisällä on sikanautaa tai lampaanlihaa, joka on sopivasti maustettu. Korianteri ja kumina tekevät sisällöstä erityisen georgialaisen makuisen.
Täytteen on oltava kosteaa. Täytteestä tuleva neste muodostaa khinkalin sisään herkullisen lihaliemen. Tämä onnistuu sillä, että jauhelihan joukkoon sekoitetaan valmistusvaiheessa jonkin verran vettä, kertoo Georgian Recipes-sivuston resepti. Nestemäinen dumplingtäyte muistuttaa hieman kiinalaista keittodumplingia xiaolongbaoa, 小笼包, jossa nestemäinen täyte tosin saadaan aikaan käyttämällä täytteenä lihahyytelöä.
9 dl | vehnäjauhoja |
1 | kananmuna |
noin 2 1/2 dl | vettä |
3/4 tl | suolaa |
Sekoita suola jauhoihin. Sekoita sitten kuiviin aineisiin munat ja vesi. Vaivaa taikinaa kunnes se on tasaista. Jos taikina on liian kuivaa, lisää varoen hieman vettä.


Kauli sitten taikina noin sentin paksuksi levyksi ja ota siitä lasilla pyöreitä kakkaroita. Toista tätä kunnes taikina on loppu.


Kauli kakkaroista piirakkapulikalla ohuita pyöreitä levyjä khinkalien kuoriksi. Kuoret kannattaa täyttää saman tien, ettei taikinaan muodostu kuorta.
400 g | lampaan jauhelihaa tai sikanautajauhelihaa |
2 dl | vettä |
1/2 tl | jauhettua korianterinsiementä |
1/4 tl | jauhettua kuminaa |
1 tl | suolaa |
(silputtua sipulia) | |
(silputtua persiljaa) |
Jos käytät sipulia tai persiljaa, silppua kumpikin mahdollisimman pieneksi.
Sekoita lihaan kaikki mausteet ja sekoita seosta puristelemalla hetki niin että lihan rakenne hajoaa.
Lisää sitten vesi neljäsosadesilitran erissä puristellen taikinaan.


Itse khinkalien valmistus alkaa levittämällä kuori työtasolle ja laittamalla kuoren sisään muutama teelusikallinen lihaseosta. Levitä kuori kuivempi pinta työtasoon päin.
Taittelu on suhteellisen helppoa: ota yhdestä reunasta kiinni, nosta reuna ylös, ja ala keräämään reunaa taitoksin yhteen noin sentin taitosten avulla. Kun koko reuna on taiteltu, on khinkali valmis! Pyöreän dumplingin päällä pitäisi olla muutaman sentin korkuinen huippu, ”hattu”. Pieni pyöräytys ja puristelu varmistavat, että khinkali ja hattu pysyvät kiinni.




Keitä khinkalit kiehuvassa vedessä noin viidentoista minuutin ajan.
Khinkalien kanssa ei perinteisesti tarjota lisukkeita, vaan pelkkä mustapippuri päälle riittää tarjoiluun. Lisukkeet kuitenkin parantavat nyyttejä entisestään. Tarjoile khinkalit smetanan ja vaikkapa satsebelin kera.
Khinkalit syödään siten, että hatusta pidetään kiinni ja pääosasta haukataan. Ensimmäisellä haukkauksella imaistaan ulos herkullinen lihaliemi. Hattua ei syödä, vaan syötyjen khinkalien hatut jätetään lautaselle kertomaan kuinka monta khinkalia on tullut syötyä.


2 vastausta aiheeseen “Khinkali”
Georgiassa ymmärretään maukkaiden ruokien päälle. Etenkin khinkalit ovat erittäin maukkaita! Ihanaa, että voi ajoittain verestää maku-muistoja Turussa. https://www.rioni.fi/lounas
TykkääTykkää
Jep! Onneksi löytyy Rioni-ravintola Helsingistäkin päin. Täytyykin tilata sieltä piakkoin!
TykkääTykkää