Maistoin taannoin erittäin hyvää kuivattua kalaa Italiassa. Satuin Bellagiossa Comojärven rannalla Bistrot Antichi Sapori -ravintolaan, jonka alkupalavalikoimassa oli missoltini tarjoiltuna polentan kera. Annoksen kuvauksessa kerrottiin missoltinin olevan kuivattu Comojärven kala. En tiennyt missoltinista ja kännykkäni akku oli loppunut, joten en pystynyt tarkistamaan mistä on kyse. Tilattuani eteeni tuotiin paahdettu polentaneliö, jonka päällä oli pala paistettua, kuivattua, rasvaista kalaa. Kala maistui ehkä siian ja sardellin välimuodolle, ja kuivaus toi tietty oman arominsa. Tarjoilijan mukaan kyseessä oli paikallinen erikoisuus, jossa kuivattu kala paistetaan ja perinteinen tarjoilutapa oli tosiaan polentan päällä.
Myöhemmin asiaa selvitettyäni kävi ilmi, että kyseessä on Italian suurilla järvillä esiintyvä Alosa agone, sillikalojen heimoon kuuluva kala, jota esiintyy sekä meressä että makeassa vedessä. Missoltini itsessään on comojärveläinen erikoisuus, jossa kala suolataan, kuivataan ja säilytetään puristettuina. Puristamisella saadaan öljy ulos kaloista, eikä se pääse härskiintymään.
Italiankielisen wikipedian mukaan kalat ensin perataan, suolataan ja asetetaan astiaan jossa niitä käännetään kahdentoista tunnin välein. Muutaman päivän kuluttua kaloihin viritetään naru ja ne asetetaan kuivamaan erityisille kuivaustelineille aurinkoon. Valmiiksi kuivattuina kalat säilötään säilytysastiaan laakerinlehtien kera, ja kannen päälle asetetaan paino. Näin säilötyn missoltinin pitäisi säilyä kauankin.
Tilasin muutaman missoltinin postitse misultinshop.it -verkkokaupasta. Missoltinin hyllysäilyvyydeksi sanotaan 200 päivää, joten postittaminen ei ole ongelma. Kalat saapuivat postitse alle viikossa!
Sitten onkin aika tehdä perinteinen annos, missoltini con polenta.
Polentahan onnistunee parhaiten polentapussin reseptin mukaan. Levitä polentamassa tasaiseksi levyksi uunipellille ja paista massaa 10-20 minuuttia. Anna paistetun polentan jäähtyä ennen leikkaamista. Tee kolmioita, neliöitä, tai muita geometrisiä muotoja kuten haluat.
Lopuksi tarvitset grillin. Grillaa polentapaloja ja missoltininpaloja (pyrstö ja pää kannattaa hylätä) sopivasti niin, että ne saavat vähän väriä. Lopuksi tarjoile kalanpala polentanpalan päällä!