Vahvistettu salaatti, insalata di rinforzo tai insalata rinforzata, on eteläitalialainen joulunaikaan elävä ruoka. Sen resepti koostuu käytännössä kukkakaalista ja mausteeksi siitä, mitä kaapista nyt sattuu löytymään. Päätekijä on nopeasti kiehautettu kukkakaali, joka saa maun näistä muista satunnaisista aineista. Vahvistaminen tarkoittaa käytännössä kukkakaalin ja muiden ainesten lisäämistä edellisestä päivästä jääneeseen salaattiin. Näin salaatti elää ja muuttuu päivästä toiseen. Tässä reseptissä on kuvattu tyypillisiä raaka-aineita, joita salaatin ensimmäiseen tulemiseen voisi laittaa.
Salaatti on tyypillinen joulunajan ruoka, joka voi kestää koko pyhien ajan. Miksipä sitä ei voisi tehdä vielä uutenavuotenakin, ja syödä loppiaiseen asti!
Erottele kukkakaali samankokoisiksi, suhteellisen pieniksi nupuiksi. Jotkin nuput ovat valmiiksi sopivan kokoisia, mutta isojen nuppujen kärjet ovat hankalia. Älä pilko niitä veitsellä suoraan, vaan leikkaa varsi puoliksi tai haluttuun määrään osia ja repäise nuppu osiin. Näin nuppujen rajoista tulee kauniimman luonnolliset.
Kiehauta vettä ja upota kukkakaali noin minuutiksi veteen. Varo keittämästä liikaa, ettei kukkakaalin rapeus katoa. Anna nuppujen jäähtyä.
Sekoita jäähtyneisiin nuppuihin muut esitetyt aineet paitsi sardellit ja paprikat. Paprikat ovat hauraita eivätkä välttämättä kestä sekoitusta.
Sekoita öljy, etikka, suola ja pippuri keskenään kastikkeeksi. Sekoita kastike muihin aineksiin.
Kaada seos tarjoiluastiaan. Koristele paprikoilla ja sardelleilla.
Jatka seuraavana päivänä lisäämällä edelliseltä aterialta jäljelle jääneeseen salaattiin samantyyppisiä aineksia.
Jouluaattoillallisella, la vigilia, Italiassa syödään tyypillisesti kalaa. Katolisessa perinteessä aattoiltana paastotaan, joka käytännössä tarkoittaa lihasta pidättäytymistä. Kalaruokalajeja voi syödä sitäkin enemmän.
Amerikanitalialaisessa keittiössä jouluaattoillallinen kulkee nimellä the Feast of the Seven Fishes, festa dei sette pesci. Luku seitsemän ja nimi ylipäätään ei ole tunnettu Italiassa, vaan on aivan amerikkalaista alkuperää. Seitsemän saattaa viitata vaikkapa seitsemään perisyntiin tai Rooman kukkuloihin, mutta varmuudella kukaan ei tiedä. Italiassa ruokalajien määrää ei myöskään ole rajoitettu seitsemään.
Erilaisten ruokalajien määrä on tärkeämpää kuin yksittäisen ruokalajin määrä. Tee siis suhteellisen pieniä annoksia, mutta useampaa erilaista. Uuniruoat voi tehdä hieman etukäteen ja lämmittää illalliselle.
La vigilia tuottaa teemana paljon ideoita joulupöytään. Alla on kuvattu kootusti erilaisia kala- ja kasvisreseptejä lyhyin kuvauksin ideoiksi ja sovellettavaksi jouluaaton illalliselle. Ruokalajit eivät sisällä lihaa, vaikka ei senkään syöminen perisyntiä olisi. Pääosin ruokalajit ovat eteläisestä Italiasta ja erityisesti Sisiliasta, mutta sattuu joukkoon muutama pohjoisempikin ruoka.
Jouluaattoaterian juomaksi soveltuu erityisesti perinteinen napolilainen jouluaattoillallisen viini Lacryma Christi del Vesuvio. Erään tarinan mukaan Lacryma Christi -viinin tarhat muodostuivat, kun Jeesus itki Vesuviuksen rinteillä Luciferin lankeemuksen takia.
Alkosta kyllä saa Lacryma Christiä, sekä valkoisena että punaisena, mutta pelkästään melko hintavina puolikkaina pulloina. Parempi sekin kuin ei ollenkaan!
Sisilialaiset täytetyt ja uppopaistetut riisipallot voi joko täyttää ragúlla, jättää täyttämättä tai täyttää la vigiliaa varten epätyypillisesti kalalla.
Kuivattu, suolattu turska eli baccala on joulun perusruoka useissa maissa, myös Italiassa. Kuivattu turska tulee ensin kosteuttaa, jonka jälkeen sitä voi käsitellä tuoreen kalan tapaan.
Piemontelainen kuuma kylpy, bagna cauda, sisältää oliiviöljyä, valkosipulia ja sardelleja. Se sopiikin täydellisesti la vigilian teemaan. Kuumaan kylpyyn voi dipata vihanneksia tai hyvää leipää.
Sisilialaiseen joulupöytään kuuluu olennaisesti caponata, munakoisosta, oliiveista, kapriksista ja muista vihanneksista tehty hapanimelä säilyke. Caponata sopii myös kastikkeeksi paistetun kalan päälle.
Carpaccio onnistuu lihan lisäksi myös kalasta. Valkoviinissä pikaisesti marinoitu lohi on mukavan aromaattista. Toimisi tähän muutkin kalat, joita voi syödä raakana.
Appelsiinin ja fenkolin liitto on insalata di arancen yllättävä, mutta erityisen hyvä, syvin olemus. Tämä sisilialainen salaatti kuuluu myös joulupöytään.
Missoltini on Comojärvessä elävä kala, joka säilötään kuivaamalla ja puristamalla. Herkku sopii erityisesti polentan kanssa tarjottavaksi. Kalana missoltini sopii myös jouluaattopöytään, vaikka onkin pohjoisesta kotoisin.
Munakoiso alla parmigiana on klassikkoruoka, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikkei se sisälläkään kalaa, se on oiva lisä jouluaattoillalliselle.
Sisilian maut, eli pinjansiemet, rusinat, valkosipuli ja persilja, kohtaavat tässä jälleen kalan. Tavallisesta silakasta tulee näyttävä ja herkullinen. Muista kuitenkin käyttää tuoreita laakerinlehtiä.