Pasta alla Norma on yksi lempipastoistani. Annos on peräisin Sisiliasta. Nimen se on tarinan mukaan saanut Vincenzo Bellinin oopperasta Norma, jonka hyvyyteen sen makua on verrattu.
Annoksen tekeminen klassisesti vaatii erästä raaka-ainetta, jota on välillä vaikeaa löytää: puristettua, kovaa ja suolattua ricottajuustoa, ricotta salataa. Nyt löysin sitä Kampin K-supermarketista, tosin nimellä Ricotta Pecorino. Salata tarkoittaa suolattua, ja tämä ei mausta jäänyt epäselväksi. Annokseen tarvitseekin ricotta salatan lisäksi hyvin vähän suolaa.
200 g | pastaa |
400 g | tomaattimurskaa |
1 | yksikyntinen valkosipuli pieneksi pilkottuna |
1 | pieni munakoiso |
öljyä uppopaistamiseen | |
ricotta salataa rouheasti raastettuna | |
chilirouhetta | |
kapriksia | |
oliiviöljyä | |
mustapippuria |
Annos on muuten helppo, mutta vaatii munakoisonpalojen uppopaistamisen. Mielestäni munakoiso on parasta siivuttaa, mutta muutkin pilkkomistavat lienevät sopivia. Munakoisonpalat tulee uppopaistaa kullanruskeiksi. Paistamisen jälkeen ne voi jättää odottamaan talouspaperin päälle.
Seuraavaksi kannattaa keittää pasta. Kun pasta keittyy, valmistetaan itse kastike. Se on erittäin helppoa: valkosipulia paistetaan nopeasti oliiviöljyssä, ja sitten lisätään tomaattimurska. Kastiketta keitellään hetken aikaa niin, että enimmät nesteet höyrystyvät, ja lisätään maun mukaan chilirouhetta. Gochugaru-chilirouhe on mainio tähänkin! Kun pastat ovat valmiit, lisätään kastikkeeseen ensin suurin osa uppopaistetuista munakoisoista, mutta osa jätetään koristeeksi. Kun munakoisot ovat tasaisesti jakautuneet kastikkeeseen, voi pastan sekoittaa kastikkeeseen.
Koristele pasta-annokset säästetyillä uppopaistetuilla munakoisonpaloilla, ja raasta päälle reilusti ricotta salataa. Lisää mustapippuri ja annos on valmis!