Kategoriat
Kiina Pääruoka Resepti

Zhanshuila eli yunnanilainen grillimauste

Kiinalaisesta grilliruuasta eli shāo kǎosta (烧烤) on eri maakunnissa omia versioitaan. Pekingissä suosittuja ovat lampaanlihasta tehdyt yàng ròu chuànit, 羊肉串, joiden makumaailma on Xinjiangista kotoisin. Yàng ròu chuànin maustaa chili, juustokumina ja sichuaninpippuri. Yunnanilaiseen grillilihaan sen sijaan kuuluu zhàn shuǐ là-mausteseos, 蘸水辣, josta on toki jokaisella tekijällä ona versionsa.

Chinese Cooking Demystified ylisti äskettäin Danshan-merkkistä kaupallista mausteseosta. Sitä ei kuitenkaan tunnu saavan Suomesta eikä ilmeisesti edes Euroopasta. Chinese Cooking Demystifiedin julkaisema kopioresepti koostuu pääasiassa chilistä, sichuaninpippurista ja fenkolista. Tämä on sikäli kummallista, koska Yunnanissa musta kardemumma on kovin yleinen mauste. China South of the Clouds taas kertoo vastaavan mausteseoksen reseptin, jossa musta kardemumma on suuressa roolissa. Tuossa reseptissä on myös vähemmän chiliä. Ehkä erityisen hyvä mausteseos löytyisikin jostakin näiden väliltä – paljon chilirouhetta, joka maustetaan sichuaninpippurilla, mustalla kardemummalla ja fenkolilla. Lisätään mukaan myös muut China South of the Cloudsin käyttämät aineet, ei siinä metsäänkään voi mennä. Näin syntyy jälleen uusi zhàn shuǐ là -resepti!

Kuten Chinese Cooking Demystified esittelee, mausteseosta voi käyttää myös kaikenlaiseen muuhun kuin grillaukseen. Öljyä sekaan sekoittamalla saa helposti hyvän dipin.

Musta kardemumma on tavallisen kardemumman (Elettaria cardamomum) sukuisen Amomum subulatum -kasvin siemenkota. Mustan kardemumman aromi poikkeaa huomattavasti tavallisesta kardemummasta, ollen savuisen kamferinen. Mustaa kardemummaa sisältävä mausteseos tuoksuu myös paljon nimenomaan mustalle kardemummalle. Mausteseoksen maku on kuitenkin hyvin tasapainoinen, myös dippikäytössä. Musta kardemumma tuo mausteseokseen savuisuutta, joka sopii erittäin hyvin grillimausteeseen. Savuisuus ei kuitenkaan ole perinteistä savuisuutta kuten vaikkapa savupaprikassa, vaan – vaikea kuvailla muuten kuin, että – erilaista.

grillattavat:
rasvaista lampaan tai porsaan lihaa
sieniä
vihreitä papuja
kevätsipuleita
suolaa
öljyä
mausteseos:
1/2 dlgochugaru-chilirouhetta
1 1/2 rklsichuaninpippureita
1 rkljauhettua valkopippuria
10mustaa kardemummaa
2 tlfenkolinsiemeniä
1 tlviisimaustetta
1 tljuustokuminaa
1 rklsuolaa
1 rklnatriumglutamaattia

Siivuta lihasta ohuita siivuja.

Pilko kevätsipulin valkoinen osa sopiviksi pätkiksi. Vihreitä osia on hankala grillata.

Pilko pavut sopiviksi pätkiksi ja siivuta kesäkurpitsa grillattavan paksuisiksi siivuiksi.

Pujota grillattavat aineet varrastikkuihin. Kevätsipuleista kannattaa laittaa kaksi tikkua läpi.

Sekoita öljyyn suolaa ja sudi suolattu öljy paistettavien aineiden pintaan.

Grillaa paistettavat – liha kypsäksi ja vihannekset hieman mustuneiksi.

Ripottele grillatun lihan ja vihannesten päälle reilusti mausteseosta.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 10 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Italia Resepti

Arrosticini eli italialainen lammasvarras

Arrosticini on Molisen ja Abruzzon maakunnista kotoisin oleva pieni lammasvarras, joka grillataan hiilillä kourumaisessa furnacella-grillissä. Samalla reseptillä saa myös herkulliset lammasvartaat tavallisessa grillissä.

Arrosticinin maustavat tyypilliseen italialaiseen tapaan valkosipuli, sitruuna ja rosmariini – vähän kuin bistecca alla fiorentinankin.

600 glampaan paahtopaistia
1/2 dloliiviöljyä
1yksikyntinen valkosipuli
4 oksaarosmariinia
1sitruuna
1 1/2 tlsuolaa
mustapippuria

Pilko liha pieniksi, noin 1-2 cm kuutioiksi.

Pilko valkosipuli ja rosmariininoksat. Purista sitruunasta mehu. Sekoita ne suolan ja mustapippurin kanssa oliiviöljyyn. Sekoita sitten marinadi lihoihin.

Varrasta lihat vuorotellen rasvaisia ja lihaisia paloja. Kaada loppu marinadi lihojen päälle.

Anna lihojen mausta muutaman tunnin verran.

Grillaa lihat kuumassa grillissä mediumiksi.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 40 min / 4 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Resepti

Pääsiäisen lammasruoat 2024

Lammas on pääsiäisen herkkua. Pääsiäislammasta ei ole pakko tehdä aina samoin, vaan lampaan voi valmistaa äärettömän monella eri tapaa ja entistä herkullisemmin. Blogissa olenkin useaan otteeseen julkaissut lampaanlihareseptejä. Tässä vuosien 2021 ja 2022 tapaan tiivistelmä parhaista lammasruoista pääsiäisruokien suunnittelua varten!

Alkuviikosta kerkiää vielä kauppaan ostamaan pari kiloa lammasta, ja valmistamaan sen pääsiäisenä näiden herkullisten reseptien mukaan. Jokaiselle pääsiäisviikonlopun päivälle riittää oma reseptinsä.


Uuniin

Särä

Perisuomalainen särä on mitä oivallisin vaihtoehto pääsiäislampaaksi. Perunoiden ja suolan lisäksi muita aineita ei tarvita, joskin puinen säräkaukalo tekee lampaasta entistäkin maukkaamman. Lammasta on suolattava ensin muutama päivä, eli nyt on mentävä äkkiä kauppaan.

Karitsaa roomalaisittain

Abbacchio alla romana on perinteinen roomalainen tapa valmistaa karitsaa. Ammoisina aikoina karitsaa ei saanut teurastaa muulloin kuin jouluna ja pääsiäisenä – siitä joulu- ja pääsiäisherkun maine!

Kleftiko

Kleftiko on lammasruoista perinteisimpiä ja myös herkullisimpia. Vieno mausteisuus korostaa lampaan makua. Leivinpaperissa valmistettuna lampaanlihasta tulee erityisen mehevää.

Kleftiko.

Rendang

Indonesialainen rendang on äänestetty muutamaan otteeseen maailman parhaaksi ruokalajiksi. Lampaanlihalla rendangista tuleekin täydellinen. Rendangissa liha ensin hautuu mausteisessa kastikkeessa, ja nesteen haihduttua pois paistuu pinnaltaan kookosrasvassa.

Rogan josh-curry

Tulisen ruoan ystävälle rogan josh on varma valinta. Pelkästään kuivilla mausteilla tehtävä curry on hyvin punainen ja tulinen, mutta samalla erityisen maukas.

Rogan josh.

Birria-pata

Pääsiäisen tacoihin, tortilloihin, burritoihin tai quesadilloihin sopii hyvin täytteeksi täyteläinen birria-pata. Tässä on kuitenkin tärkeänä ainesosana anchochili, jota ei nähdäkseni saa Suomesta kuin Heinon tukusta. Hop hop kauppaan!

Karahi-curry

Lammaskarahi on lammasta yksinkertaisessa tomaattisessa curryssä. Yksinkertaisilla raaka-aineilla saadaan aikaan hyvin maukas lopputulos.

Karahi lampaasta.

Vanhat vaatteet

Jos muista lammasruoista jää jämäksi lihaa, voi pääsiäismaanantaina tehdä jämistä kuubalaisen ropa vieja-padan. Erityisesti särän ja kleftikon jämät sopivat.


Leivontaa

Lammaspiiras

Lampaan jauheliha on yhtä hyvää kuin kokolihakin. Kreetalla pieneksi silputtu lampaanliha yhdistyy ricottamaiseen juustoon ja minttuun, ja tämä seos leivotaan herkullisen piiraan sisään. Kotimainen rahkavoitaikina soveltuu hyvin piirakkataikinaksi.

Lahmacun-piiras

Turkkilaiseksi pizzaksikin kutsuttu lahmacun päällystetään milläpä muulla kuin hyvin maustetulla lampaan jauhelihalla.

Lahmacun.

Qutab-piiras

Azerbaidjanilainen qutab-piiras sisältää miedosti maustettua lampaan jauhelihaa. Päälle tarvitsee vain voita, sumakkia ja granaattiomenan siemeniä.


Pannulle

Alinazik kebab

Alinazik kebab on kuin parempi versio sulttaanin nautinto eli hünkar beğendi -padasta. Tomaattisessa kastikkeessa kypsennetty lampaanliha tarjotaan jogurttisella munakoisopedillä.

Alinazik kebab.

Juustokuminalammas

Juustokumina ja lammas sopivat yhteen. Tässä uiguurien juustokuminalampaassa, zi ran yang rou, 孜然羊肉, onkin reilusti juustokuminaa. Paahda pikaisesti pannulla, ettei liha kerkiä sitkistyä. Älä pelkää mediumia.


Grilliin

Chuan-varras

Uiguurien perinneruoka chuan, 串, toimii erityisen hyvin lampaalle. Pieniksi paloiksi pilkottu lampaanliha varrastetaan ja peitetään paahdetulla, murskatulla juustokuminalla ja chilirouheella herkullisiksi suupaloiksi.

Mtsvadi-varras

Mtsvadi-varras, მწვადი, on georgialainen lihavarras, venäläisen saslikin alkuperäismuoto. Yksinkertaiset maut antavat tilaa lampaan omalle maulle. Tästä ei liha parane.

Köfte kebab -vartaat

Turkkilaiset lampaan jauhelihasta valmistetut maukkaat kebabit sopivat grillin käyttöönottoon erinomaisesti.

Köfte kebab.

Muuta

Khinkali-nyytit

Khinkalit, ხინკალი, ovat georgialaisia nyyttejä, joiden sisään kannattaa laittaa lampaanlihaa. Valmistaminenkin on yllättävän nopeaa.


Jälkiruoaksi

Jälkiruoaksi tietysti perinteinen pasha.

Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti

Abbacchio alla romana eli roomalainen karitsa

Abbacchio alla romana on yksinkertaisen maukas ja perinteisen laziolainen tapa valmistaa karitsaa. Abbacchio sanana tarkoittaa karitsaa Rooman murteessa. Uunissa valmistettavan karitsan maustaa happamahko, sardelleilla ja yrteillä maustettu kastike.

Abbacchio alla romana on Lazion alueella erityisesti jouluna ja pääsiäisenä nautiskeltava lammasruoka. Karitsojen teurastaminen oli ammoisina aikoina kiellettyä muina aikoina, joten karitsanlihasta päästiin nauttimaan vain tuolloin.

marinointi:
2 kgkaritsaa
1yksikyntinen valkosipuli
2 oksaarosmariinia
2 rkloliiviöljyä
2 rklvalkoviinietikkaa
1 rklsuolaa
paistaminen:
1yksikyntinen valkosipuli
2 oksaarosmariinia
reilustisalviaa
1 dlvalkoviiniä
1/2 dlvalkoviinietikkaa
suolaa
vettä
kastike:
lientä valmistuksesta
4sardellifilettä
mustapippuria

Pilko toinen valkosipuli rouheasti ja silppua puolet rosmariinista. Pilko liha samankokoisiksi kuutioiksi. Sekoita valkosipuli, rosmariini, oliiviöljyä ja etikkaa, suola ja liha. Anna marinoitua yön yli.

Lämmitä oliiviöljyä pannulla. Ruskista lihat pannulla ja lisää valkosipuli, rosmariini ja salvia sekä valkoviini ja valkoviinietikka. Siirrä lihat uunipataan ja lisää tarpeen mukaan vettä.

Paista uunissa 180 asteessa alumiinifoliolla peitettynä noin tunnin verran. Lisää vettä, jos vesi näyttää haihtuvan pois.

Kun liha on kypsää, ota liemestä 1-2 desilitraa. Lämmitä liemi kattilassa ja lisää siihen sardellifileet. Anna fileiden hajota liemeen ja mausta mustapippurilla.

Lisää liemi lihaan ja anna paistua vielä hetken, jotta maut tasoittuvat.

Tarjoile paistinperunoiden kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 25 min / yön yli + 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Azerbaijan Pääruoka Pikaruoka Resepti

Qutab eli azerbaidjanilainen piiras

Qutab on azerbaijanilainen piiras, joka täytetään tyypillisesti juustolla ja yrteillä tai maustetulla lihalla. Yksinkertainen taikina kaulitaan ohueksi ympyräksi, toinen puolisko täytetään täytteellä ja tyhjä puolikas käännetään täytteen päälle.

Qutab pitäisi oikeasti paistaa azerbaijanilaisella saj-pannulla, joka on siitä erikoinen, että pannun ulko- ja sisäpintaa käytetään. Qutab paistetaan saj’n pohjalla, kun pannu on käännetty ylösalaisin. Kotona qutab on kuitenkin tyypillisesti pakko tehdä tavallisella pannulla.

Tässä reseptissä käytän lihatäytettä, mutta lisäksi tai lihan tilallenin sopisi myös juusto.

taikina:
10 dlpuolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl suolaa
5 dlvettä
jauhelihatäyte:
400 glampaan jauhelihaa
1 iso sipuli
2valkosipulinkynttä
1 rklgranaattiomenasiirappia
1/2 puskaakorianteria
1/2 puskaaminttua
2 tlsuolaa
2-3 tlmustapippuria
granaattiomenan siemeniä
sumakkia
voita

Taikina

Mittaa jauhot ja suola ja sekoita ne keskenään. Tee keskelle kuoppa ja lisää siihen vesi. Sekoita jauhot veteen vähitellen. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia.

Täyte

Silppua sipuli ja yrtit mahdollisimman pieneksi. Purista valkosipuli. Sekoita kaikki aineet paitsi granaattiomenan siemenet keskenään ja anna maustua tunnin verran.

Kasaaminen

Tee taikinasta 8-10 palloa. Kauli jokainen runsaalla jauholla ohueksi levyksi, joka mahtuu pannulle. Täytä toinen puoli täytteellä. Yllämainittujen täytteiden lisäksi sisään sopivat myös granaattiomenansiemenet ja juusto, joita molempia voi ripotella lihamassan päälle. Sulje lopulta piiras.

Siirrä piiras kuivalle pannulle ja paista sitä kannen alla kunnes paistopinnan kuplat ovat ruskeita tai mustahkoja. Käännä sitten toinen puoli alaspäin ja toista.

Voitele qutab sulalla voilla.

Ripottele päälle tarjoiltaessa jauhettua sumakkia ja granaattiomenansiemeniä.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 45 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Intia Pääruoka Resepti

Aab gosht eli kashmirilainen maitocurry

Aab gosht (آب گوشت) on kashmirilainen curry, jossa tavallisen jogurtin sijaan käytetään kastikkeessa kondensoitua maitoa. Aab gosht tarkoittaakin urduksi kirjaimellisesti vesilihaa, sillä se on muihin curryihin verrattuna juoksevampi. Aab gosht on myös mausteista huolimatta hyvin miedon makuinen, ja lampaan oma aromi korostuu. Kormacurryjä sanotaan miedoiksi, mutta aab gosht on kormaakin miedompi.

Kondensoitua maitoa ei voi tähän reseptiin ottaa purkista, sillä purkkiversioissa on tyypillisesti sokeria. Samalla kun curry valmistuu, maito keitetään kasaan kanelitangon kera. Juuri ennen tarjoilua kondensoitu maito lisätään curryn sekaan. Toinen mahdollinen tapa olisi valmistaa kondensoitu maito maitojauheesta, mutta maidon keittämisessä muodostuu mukavaa karamelisoitunutta aromia.

Kondensoidun maidon valmistuksessa on parasta käyttää Valion Kiehu-maitoa. Kiehu-maito säästää hermoja maitoa keitettäessä, koska se ei pala kovinkaan helposti pohjaan.

Aab gosht on eri ruokalaji kuin iranilainen abgoosht (آبگوشت), jolla on samalta kuulostava nimi. Abgoosht on kuitenkin lihapata, joka sisältää myös kasviksia ja erityisesti kikherneitä.

liha:
1 kglampaan tai karitsan paistia
2 rklsinappiöljyä
1 yksikyntinen valkosipuli
1kanelitanko
2vihreää kardemummaa
2mustaa kardemummaa
4 neilikkaa
2 tljauhettua inkivääriä
2 tljauhettuja aniksensiemeniä
2 tljauhettuja fenkolinsiemeniä
1 tljauhettua muskottikukkaa
1 1/2 tlsuolaa
6 dlvettä
kondensoitu maito:
1 lKiehu-maitoa
4vihreää kardemummaa
curry:
liha ylempää kypsennettynä
2 rklvoita
1sipuli
lihan lientä kypsennyksestä
kondensoitu maito ylempää
2 tljauhettua mustapippuria
1 tlsuolaa

Pilko valkosipuli pieneksi.

Lämmitä hieman öljyä kattilassa. Lisää sekaan kokonaiset mausteet ja valkosipuli ja paahda niitä öljyssä pienellä lämmöllä minuutin ajan. Lisää sitten kuutioitu liha ja anna lihan ruskistua. Varo kuitenkin polttamasta mausteita. Lisää lopuksi jauhetut mausteet ja anna niiden lämmetä.

Lisää lihaan vesi ja suola, ja anna lihan hautua puolentoista tunnin ajan tai kunnes liha on melkein ylikypsää.

Samalla kun liha valmistuu, lämmitä maitoa vihreiden kardemummien kera pienellä lämmöllä kiehuttaen niin, että maitoa haihtuu pois hieman yli puolet tilavuudesta.

Kun liha on kypsää, erota se liemestään ja siivilöi liemestä pois mausteet.

Siivuta sipuli ja ruskista sipulisiivut voissa.

Lämmitä voita kattilassa ja paista lihaa hetki. Lisää kondensoitu maito, mustapippuri ja suolaa sekä lientä maun mukaan. Anna lihan hautua ylikypsäksi.

Tarjoillessa lisää päälle ruskistetut sipulit.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 25 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Englanti Intia Pääruoka Resepti

Madraslammas

Madraslammas on yksi intialaisten ravintoloiden vakioannoksista. Chennain kaupungin entisen nimen perusteella nimetty ruokalaji on nimenomaan lähinnä intialaisista ravintoloista peräisin eikä niinkään Chennaista ja Tamil Nadun alueelta. Kuten tikka masala, madrascurry on yhtä lailla brittiläinen kuin intialainen ruoka. Madrascurryt kuitenkin mahdollisesti perustuvat Tamil Nadun alueen ruokiin.

Madrascurryt ovat värikäs joukko curryjä, joissa voi olla lihaa, kanaa tai kalaa, ja lähinnä niissä on samankaltaista tulisuus ja mieto happamuus. Tämä resepti noudattelee sitä, mitä keskimäärin madraslampaan reseptiksi on netissä kerrottu, ja maistuukin hyvin samantapaiselta kuin ravintola-annos.

maustetahna:
2 tlkurkumaa
2 rklkorianterinsiemeniä
2 tljuustokuminansiemeniä
2 tlfenkolinsiemeniä
1/2 tl anista
2 rklchilirouhetta
3yksikyntistä valkosipulia
5 cmtuoretta inkivääriä
muut aineet:
1 kg lampaanlihaa
3sipulia
1/2 dlkirkastettua voita tai (sinappi)öljyä
4 dlkookosmaitoa
3kanelitankoa
6 vihreää kardemummaa
10currynlehteä
1 rklmustia sinapinsiemeniä
1/2 dltamarinditahnaa
2 rklsitruunamehua
400 gtomaattimurskaa
1 rklworcestershirekastiketta
1 1/2 tlsuolaa
Korman muut ainekset.

Silppua sipuli ja raasta inkivääri ja valkosipuli.

Paahda halutessasi korianterin-, juustokuminan-, aniksen- ja fenkolinsiemenet. Jauha ne sitten chilirouheen kanssa hienoksi jauheeksi.

Lämmitä pannulla öljy tai kirkastettu voi. Kuullota sipulia viitisen minuuttia. Lisää sitten valkosipuli ja inkivääri, ja lämmitä muutama minuutti. Varo ruskistamasta aineita. Lisää sitten kuiva mausteseos, sinapinsiemenet, kardemummanpalot ja kanelitangot ja lämmitä varovasti muutaman minuutin ajan. Jos seoksesta tulee liian kuivaa, voit lisätä hieman öljyä.

Lisää sitten tomaattimurska, kookosmaito, tamarinditahna, sitruunamehu ja currynlehdet. Anna currynlehtien vettyä.

Ruskista liha öljyssä paistinpannulla. Lisää ruskistettu liha kastikkeeseen ja anna hautua 2-3 tuntia tai kunnesliha on ylikypsää.

Tarjoile basmatiriisin ja naan-leivän kanssa.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 2-3 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Resepti Turkki

Jauhelihakebab

Tämä ei ole millään tapaa alkuperäinen turkkilainen ruoka, vaan yhdistelee erilaisia turkkilaisia makuja herkulliseksi annokseksi. Lihan valmistus perustuu gaziantepiläiseen alinazik kebabiin, kun taas punasipulin, sumakin ja persiljan yhdistelmä on kotoisin lahmacunin täytteistä.

400 glampaan tai karitsan jauhelihaa
2 rklvoita
1/2 dltomaattipyrettä
1pieni vihreä paprika
1pieni sipuli
1yksikyntinen valkosipuli
suolaa ja mustapippuria
1 rklturkkilaista baharat-mausteseosta
silputtua persiljaa
siivutettua punasipulia
sumakkia
siivutettua tomaattia
fetajuustoa
turkkilaista jogurttia
Lammaspadan ainekset.

Pilko paprika ja valkosipuli pieneksi. Silppua persilja.

Siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi ja mausta ne ripauksella sumakkia ja suolaa.

Lämmitä voi pannulla. Ruskista jauheliha. Lisää sekaan paprika, valkosipuli, baharat-mauste ja tomaattimurska ja sekoita tasaiseksi. Hauduta seosta alhaisella lämmöllä vartin verran, jotta maut tasoittuvat.

Lämmitä pitaleipä. Täytä leipä jauhelihaseoksella, sipulilla, tomaattisiivuilla, fetalla, persiljasilpulla ja jogurtilla.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 25 min / 5 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Iran Pääruoka Resepti

Koobideh kebab

Kebab koobideh (کباب کوبیده) on suosituimpia iranilaisia kebabruokia, joka tehdään lampaan ja naudan jauhelihasta. Kebab koobideh on maultaan neutraalimpi kuin esimerkiksi turkkilainen köfte kebab, jossa on paljon mausteita. Kebab koobidehissa lihan maut pääsevät paremmin esiin, kun liha on maustettu vain vähäisellä kurkumalla ja mustapippurilla sekä sipulilla.

400 glampaan jauhelihaa
200 gnaudan jauhelihaa
2valkosipulinkynttä
1/2sipuli
1 tlkurkumaa
1 tlmustapippuria
1/2 tlsumakkia
1 1/2 tlsuolaa
(1keltuainen)

Silppua sipuli hyvin pieneksi. Purista sipulista kankaan läpi ylimääräinen neste. Murskaa valkosipuli valkosipulipuristimella. Mittaa jauhelihat sipulien sekaan ja lisää kuivat mausteet sekä mahdollinen kananmunankeltuainen.

Puristele taikinaa käsin viitisen minuuttia, jotta lihan rakenne hajoaa ja mausteet sekoittuvat lihan sekaan.

Käytä kebabien paistamiseen metallisia leveitä varrastikkuja. Jaa taikina neljään osaan ja tee osista palloja. Työnnä varrastikku pallon läpi ja puristele taikina vartaaseen vähitellen taikinaa pidentäen.

Paista kebabit grillissä suoralla tulella ilman ritilää. Kaasugrillistä voi hyvin poistaa ritilän ja asetella riittävän pitkät vartaat roikkumaan grillin reunoilta. Grilleissä, joissa on osa ritilästä irrotettava, tämä toimii vielä kätevämmin.

Kebabit paistuvat nopeasti, muutamassa minuutissa. Liian pitkä aika grillissä tekee kebabeista liian kuivia.

Voitele kebabit sulalla voilla ennen tarjoilua.

Tarjoile grillatun tomaatin, vihreän paprikan ja lavashleivän (tai tortillan) kanssa.


Valmistuksen vaikeustaso: Keskitaso

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 40 min / 10 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Intia Pääruoka Resepti

Keema pav eli jauheliha mumbailaisittain

Jauhelihasta sopii monensi, ja siitäpä saa hyvin maustamalla tehtyä myös tämän herkullisen intialaisen jauheliharuoan. Parhaiten keema pav (कीमा पाव) sopii tuoreen naanleivän kanssa nautittavaksi, mutta myös riisi lisukkeena tai vaikka jauheliha sloppy joe -tyylisen hampurilaisen sisällä toimivat.

400 glampaan (tai naudan) jauhelihaa
3sipulia
1yksikyntinen valkosipuli
3 cminkivääriä
200 gtomaattimurskaa
3vihreää chiliä
3vihreää kardemummaa
(1musta kardemumma)
3neilikkaa
1kanelitanko
1 laakerinlehti
2 tljauhettua juustokuminaa
2 tljauhettua korianteria
1 1/2 tlgaram masalaa
2 tljauhettua chilipaprikaa
1 1/2 tlsuolaa
3 rklvoita
3 rklöljyä

Silppua vihreä chili, sipuli ja valkosipuli pieneksi sekä raasta inkivääri.

Kerää yhteen jauhetut mausteet ja erikseen kokonaiset.

Lämmitä kattilassa voi ja öljy. Kuullota sipuleita, chilipaprikaa ja inkivääriä kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää sitten kokonaiset mausteet ja lämmitä niitä hetki. Siirrä ainekset sivuun ja ruskista jauheliha. Sekoita paistettu sipuli-mausteseos ruskistetun jauhelihan joukkoon.

Lisää jauhetut mausteet ja tomaattimurska. Anna seoksen hautua muutaman tunnin verran niin, että jauhelihan rakenne alkaa hajoamaan. Lisää tarvittaessa vettä.

Tarjoile tuoreen naanleivän kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo (keskitaso, jos haluat käyttää mustaa kardemummaa)