Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti

Pinsa romana eli roomalainen pizzantyylinen piiras

Pinsa romana on ilmeisesti Di Marco -yrityksen kehittämä tuote, jolla on ikää parikymmentä vuotta. Pinsa on pizzankaltainen piiras, jonka taikina on kuitenkin kevyempi, pinta rapeampi ja sisus kosteampi. Pinsajauhoissa on reseptien perusteella tipo 0-vehnäjauhojen – jotka vastaavat puolikarkeita suomalaisia vehnäjauhoja – lisäksi soijajauhoa ja riisijauhoa.

Di Marcon pinsajauhoissa näyttäisi kuitenkin ainesosalistan perusteella olevan myös muita jauhoja, kuten ruista, ohraa ja kauraa. Lisäksi jauhoissa on kummasti jauhettuja pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä ja auringonkukansiemeniä. Näitä ei kuitenkaan lisätä resepteissä, joissa jauhot tehdään itse.

Jauhojen lisäksi taikina on suhteellisen kostea. Taikinaan on laitettava 80 % vettä suhteessa jauhojen määrään. Pinsaa ei myöskään voi tehdä pikaversiona, vaan taikinaa on kohotettava vähintään 24 tuntia.

500 gpuolikarkeita vehnäjauhoja (tipo 0)
50 griisijauhoa
30 gsoijajauhoa
465 mlvettä (ts. 80 % hydraatio)
6 gkuivahiivaa
1 rkloliiviöljyä
20 gruokasuolaa

Taikinan valmistus

Mittaa kuivat aineet ja sekoita ne keskenään tasaisesti. Lisää kädenlämmin vesi ja vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia.

Anna taikinan kohota jääkaapissa noin 24 tuntia. Jaa taikina sitten 4-5 palloon ja kohota taikinapalloja huoneenlämmössä pari tuntia.

Muotoile palloista ovaalinmuotoisia lättyjä käyttäen apuna vehnäjauhoja.

Paistaminen pizzauunissa

Paista pinsaa ilman täytettä 300-400 asteisessa pizzan valmistukseen sopivassa uunissa, esimerkiksi sopivasti valmistellussa leivinuunissa tai Oonissa.

Kun pinsa on hieman ottanut väriä, lisää päälle haluamasi täytteet. Täytteissä vain mielikuvitus on rajana, mutta tavallinen tomaattikastike mozzarellallakin sopii. Katso hyvä tomaattikastike esimerkiksi peruspizzan reseptistä.

Paista täytteitä uunissa sen verran, että ne lämpenevät muttei pohja pala.

Paistaminen tavallisessa uunissa

Tavallisessa uunissa kannattaa käyttää pizzakiveä. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Asettele pinsa pizzakivelle ja paista sitä noin 5 minuuttia. Lisää sitten päälle täytteet ja paista pinsaa niiden kanssa toiset 5 minuuttia.


Valmistuksen vaikeustaso: Vaikea

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 1 h / 1 1/2 pv

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Advertisement
Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti Yhdysvallat

Pannupizza

Pannupizzan taikina poikkeaa peruspizzasta lähinnä siinä, että siinä on enemmän nestettä, vettä ja öljyä. Pizzataikina levitetään hyvin öljyttyyn metallivuokaan, ja annetaan kohota vuoassa. Pohjaa paistetaan aluksi pelkiltään, ja täytteet asetetaan päälle vasta sitten. Grillivastuksella pinnan saa lopuksi paistettua kuntoon.

800 glaadukasta tomaattimurskaa, esim. Mutti
1/3 dloliiviöljyä
1 1/2 tlsuolaa
1 1/2 rkloreganoa
2valkosipulinkynttä
1/2 rklsokeria

Vähänesteinen tomaattikastike sopii myös pannupizzaan. Valuta tomaattimurskasta pois suurin osa nesteestä. Pilko valkosipuli pieneksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna kastikkeen maustua kylmässä, vaikkapa muutaman tunnin ajan.

450 g00-jauhoja
25 gruisjauhoja
1 psskuivahiivaa
15 gmerisuolaa
4 dllämmintä vettä
1/2 dl + lisää voiteluunoliiviöljyä

Mittaa jauhot ja suola tarkasti vaa’alla. 

Mittaa lämmin (42-asteinen) vesi ja sekoita siihen kuivahiiva ja oliiviöljy. Sekoita nestettä niin että hiiva liukenee.

Sekoita neste jauhoihin ja vaivaa jollakin sopivalla välineellä tasaiseksi taikinaksi.

Vaivaa taikinaa vatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneella noin 5 minuuttia. Älä lisää jauhoja, ettei taikinasta tule liian kuivaa.

Öljyä metallinen vuoka reippaasti oliiviöljyllä. Kaada taikina vuokaan. Levitä taikina koko vuoan pohjan alueelle. Voit käyttää jauhoja apuna, ettei taikina tartu sormiin.

Mikäli reunoihin tai kulmiin kertyy liikaa öljyä, öljyn voi siirtää taikinan päälle.

Nostata taikinaa tunnin verran.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Pizzatoiminnolla – alalämpö yhdistettynä kiertoilmaan – varustettu uuni toimii parhaiten. Vuoka on hyvä laittaa aluksi aivan uunin pohjalle, jotta pohja paistuu kuntoon. Paista pohjaa noin kymmenen minuuttia, tai kunnes pinta alkaa saamaan väriä.

Levitä päälle tomaattikastike, raastettua parmigiano reggianoa tai grana padanoa, reilusti mozzarellaa ja haluamasi täyte.

Vaihda uuni grillivastukselle. Laita pizza täytteineen uunin keskitasolle ja paista kunnes juusto on saanut vähän väriä.


Valmistuksen vaikeustaso: Keskitaso

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 1 h / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Meksiko Pohja Resepti

Vehnätortillat

Unohtuivatko tortillat kauppaan? Kyllästyttääkö kaupan tortillojen maku? Vehnätortillat ovat vähemmän perinteisiä meksikolaisen ruoan kääreitä kuin maissitortillat, mutta niitä on huomattavasti helpompi tehdä itse. Tarvitset vain muutaman raaka-aineen ja pari tuntia aikaa – aktiivista ruoanlaittoaikaa menee kuitenkin vain hetki.

7 1/2 dlvehnäjauhoja
1 tlleivinjauhetta
1 tlsuolaa
2 1/2 dlvettä
1/2 dlöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja tee niiden keskelle kuoppa. Kaada sinne vesi ja öljy.

Sekoita ainekset keskenään ja vaivaa taikinaa kunnes se on tasaista.

Tee taikinasta pötkö ja leikkaa siitä noin 10-12 samankokoista palaa. Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne.

Anna littanoiden pallojen levätä noin kaksi tuntia suljetussa astiassa.

Kauli tai prässää taikinapalat hyvin ohuiksi. Kaulinnassa voi käyttää reilustikin jauhoja. Säilytä raa’at lätyt leivinpaperin avulla toisistaan irtonaisina.

Paista tortillat kuumalla pannulla niin, että kummallekin puolelle tulee useita ruskeita läikkiä. Paistettaessa tortillaan muodostuu kuplia, jotka voi painaa lastalla kasaan.

Säilytä suljetussa astiassa tai tarjoile heti. Lämmitä uudelleen kaupan tortillojen tavoin.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti

Peruspizza

En ole aiemmin tehnyt pizzasta postausta, sillä resepti tuntuu muuttuvan kerta kerralta. Viime aikoina resepti on kuitenkin jämähtänyt melko samaan muottiin, joten tässä vihdoin pizzareseptini.

Resepti ei ole erityisesti mistään kotoisin, esim. Napolista, vaan resepti on ennemminkin sellainen jolla olen hyvän pizzan saanut tehtyä riittävän toistettavasti.

Resepti ei vaadi pitkiä nostatusaikoja tai erikoisempia temppuja. Kylmässä maustuneen kastikkeen voi tosin antaa maustua pidempäänkin, mutta muutoin resepti onnistuu arki-iltanakin. Toisaalta hieman reseptiä muokkaamalla saa aikaan paremman, pitkän nostatusajan pizzan. Tällöin hiivaa on laitettava vähemmän, puolet ohjeessa mainitusta. Taikinaa voi tällöin kohottaa esimerkiksi 24 tunnin ajan jääkaapissa ennen valmistusta.

800 glaadukasta tomaattimurskaa, esim. Mutti
1/3 dloliiviöljyä
1 1/2 tlsuolaa
1 1/2 rkloreganoa
2valkosipulinkynttä
1/2 rklsokeria

Silppua valkosipuli mahdollisimman pieneksi.

Valuta tomaattimurskasta suurin osa irtonaisimmasta nesteestä pois siivilässä. Sekoita valutettu tomaattimurska muihin aineisiin.

Anna seoksen tekeytyä vähintään puolisen tuntia, mutta ajan salliessa vaikka yön ylikin.

500 g00-jauhoja
25 gruisjauhoja
1 psskuivahiivaa (puolet kun pitkä kohotusaika)
20 gmerisuolaa
3 3/4 dllämmintä vettä
1 rkloliiviöljyä

Mittaa jauhot ja suola tarkasti vaa’alla.

Mittaa lämmin (42-asteinen) vesi ja sekoita siihen kuivahiiva ja oliiviöljy. Sekoita nestettä niin että hiiva liukenee.

Sekoita neste jauhoihin ja vaivaa jollakin sopivalla välineellä tasaiseksi taikinaksi.

Vaivaa taikinaa vatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneella noin 5 minuuttia. Lisää jauhoja tarvittaessa, mutta älä paljoa.

Mikäli kohotat pidempään, tässä välissä taikina jätetään vuorokaudeksi jääkaappiin.

Jaa taikina 3-5 osaan. Nostata jokainen taikinapallo erikseen vaikkapa erillisessä pienessä kulhossa. Vuoraa kulhot ensin oliiviöljyllä.

Nostata taikinapalloja puolesta tunnista tuntiin, mikäli teet pikaversiota. Sen sijaan jääkaappikylmän taikinan on annettava lämmetä kolmisen tuntia.

Muotoile kukin taikinapallo vuorollaan pizzapohjaksi. Levitä pohjan päälle tomaattikastike ja haluamasi täytteet. Käytä juustona mieluusti tuoretta mozzarellaa.

Paista pizza pizzakivellä joko uunissa tai grillissä. Lämpötilan täytyy olla vähintään 300 astetta.

Kategoriat
Resepti Suomi

Ohrarieska

Vaikeimmat ruokalajit syntyvät useimmiten yksinkertaisimmista raaka-aineista. Näin on myös rieskan kanssa. Tämä resepti yrittää olla jotakuinkin koillismaalainen ohrarieska.

Monet sanovat, että ohrarieskassa ei kuulu olla muuta kuin ohrajauhoja. En vain tiedä, miten tämä on käytännössä mahdollista – taikina hajoaa käsiin – eikä makukaan ole ihan niin hyvä. Vehnäjauhot tekevät taikinasta muovailtavaa ja tekevät makuakin miellyttävämmäksi.

Hyvä vehnäjauhojen ja ohrajauhojen suhdeluku on minulle tuntematon. Voisi kuitenkin arvella, että oikeassa ohrarieskassa pitää ainakin olla ohrajauhoja enemmän tai edes saman verran kuin vehnäjauhoja. Vähimmillään suhdeluku on siis 1:1. Lähdetään siitä liikkeelle.

Useissa rieskoissa käytetään pelkkää vettä. Lisämakua rieskaan saa kuitenkin käyttämällä nesteenä piimää, mikä näyttäisi olevan melko tyypillistä. Piimän kanssa sopii sooda nostattimeksi.

[Resepti päivittyy.]

5 dl ohrajauhoja
5 dlvehnäjauhoja
6 dlpiimää
1 1/2 tlruokasoodaa
1 1/2 tlsuolaa

Sekoita suola, sooda ja jauhot keskenään. Kaada sekaan neste ja sekoita. Vaivaa taikina nopeasti tasaiseksi, älä kuitenkaan aikaansaa erityisesti sitkoa.

Levittele pöydälle ohrajauhoa. Jaa taikina 5-6 osaan ja kauli kustakin mahdollisimman ohut rieska.

Töki haarukalla rieskaan reikiä.

Paista yksitellen 300-asteisessa uunissa pizzakivellä tai leivinuunissa. Pidä huolta, ettei rieskan pohja pala.

Viimeinen halko.
Kategoriat
Italia Jälkiruoka Resepti

Struffoli eli jouluinen jälkiruoka sisilialaisittain

Struffoli on erityisesti joulupöytään sopiva eteläitalialainen jälkiruoka, leivonnainen tai jotain siltä väliltä. Se on myös suosittu jälkiruoka amerikanitalialaisessa keittiössä. Struffoli esiintyy ainakin The Sopranosin neljännen kauden kolmannessa jaksossa.

Resepti perustuu jokseenkin Food Networkin Giada de Laurentiisin reseptiin.

taikina:
4 1/2 dljauhoja
1/2 dlsokeria
1/2 tlsuolaa
1/2 tlleivinjauhetta
1 tlvaniljasokeria
50 gvoita
3kananmunaa
1 rklvalkoviiniä
hunajaliemi:
2 1/2 dlhunajaa
1 dlsokeria
1 rklappelsiinimehua
päälle:
värikkäitä strösseleitä, tai
hasselpähkinöitä tai -rouhetta
paistamiseen:
auringonkukkaöljyä

Raasta hienolla terällä appelsiinin ja sitruunan kuoret.

Sekoita jauhot, appelsiinin- ja sitruunankuoret, sokerit, suola ja leivinjauhe. Lisää sekaan pieniksi kuutioiksi pilkottu voi ja puristele se käsin kuivien aineiden sekaan. Seos on valmista, kun voi on mahdollisimman pieninä paloina.

Lisää kuiviin aineisiin munat ja viini, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia.

Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele taikinasta noin kaksi senttiä paksu pötkö. Pilko pötköt sentin paloiksi. Pyörittele jokaisesta palasta pallo.

Taikinapalloja.

Lämmitä öljy 180-asteiseksi.

Paista pallot erissä kullanruskeiksi. Ota ne kuivamaan talouspaperin päälle ja siirrä sitten sopivan suureen kulhoon.

Pallot paistuvat.

Lämmitä hunaja, sokeri ja appelsiininmehu kiehuvaksi niin, että sokeri liukenee.

Kaada hunajaseos uppopaistettujen pallojen päälle ja sekoita varoen.

Jos käytät hasselpähkinöitä, sekoita ne myös pallojen sekaan.

Pallot hunajaliemessä.

Kokoa struffoli tarjoiluastiaan laittamalla keskelle tarjoiluastiaa lasi, ja asettelemalla pallot lasin ympärille kranssiksi. Levitä loppu hunajaseos pallojen päälle.

Koristele strösseleillä.

Anna asettua pari tuntia.

Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti

Sfincione eli sisilialainen joulupizza

Sfincione eli sisilialainen pizza muistuttaa enemmän focacciaa kuin perinteistä avopiirasta. Sfincionen päällä on reilusti tomaattikastiketta, joka saa umamin makua sardelleista. Sfincione kuuluu olennaisena osana sisilialaiseen joulupöytään. Ruokalajin erikoisuus on se, että tavallisten pizzatäytteiden lisäksi jouluisen sfincionen päälle levitetään rapean juustoista leivänmurua.

Perinteinen juusto sfincioneen on lampaanmaidosta tehty caciocavallo. Caciocavallo on mozzarellan tyyliin niin sanottu pasta filata-menetelmällä tehty juusto, jonka valmistusprosessissa juustomassa sulatetaan. Koska caciocavalloa ei hevin löydy kaupoista, sen voinee korvata sekä kuivalla (ei tuoreella) mozzarellalla tai provolonella, tai miksei molemmilla. Leipämurun sekaan sekoitettu pecorino tuo pienen lampaanmaitojuuston aromin.

Leipämuruja ei kannata korvata esimerkiksi korppujauhoilla. Kunnon leivästä tehty muru maistuu huomattavasti paremmalta. Käytä tähän vanha kuivahtanut patonki tai jos vanhaa leipää ei ole saatavilla, kuivata jostakin hyvästä leivästä uunissa alle 100 asteen lämmössä sopivaa murua.

Tästä reseptistä tulee yksi standardikokoinen pellillinen melko paksua sfincionea.

taikina:
650 g00-jauhoja
6 dlkädenlämpöistä vettä
1/2 dloliiviöljyä
1 1/2 tlsuolaa
50 gtuorehiivaa
päälle:
800 gtomaattimurskaa
5 – 15sardellifilettä
1 yksikyntinen valkosipuli
1sipuli
1 – 2 rklchilirouhetta
250 gmozzarellaa, provolonea tai seosta
1/2 dloliiviöljyä
1 1/2 tlsuolaa
1 – 2 rkloreganoa
mustapippuria
päällyksen päälle:
4 dlleivänmuruja
1/4 dloliiviöljyä
100 ghienoksi raastettua pecorinoa
Joulupizzan eli sfincionen ainekset.

Sekoita hiiva veteen. Mittaa jauhot ja sekoita niihin suola. Lisää sitten jauhot veden joukkoon ja vaivaa hetki. Lisää sitten oliiviöljy, ja jatka vaivaamista 5-10 minuuttia.

Samasta taikinasta valmistuisi muuten myös oiva focaccia.

Anna taikinan nousta puolisen tuntia kulhossa ja levitä se sitten uunipellille. Yritä levittää taikina mahdollisimman tasaiseksi. Anna taikinan nousta sitten pellillä toiset puolisen tuntia.

Valmista sillä välin tomaattikastike ja leivänmuruseos. Valuta pienireikäisessä lävikössä jonkun verran nestettä pois tomaattimurskasta. Lämmitä sitten tomaattimurska, öljy ja sardellifileet kasarissa. Lisää suola, pippuri ja chilirouhe, ja keitä kunnes sardellit ovat hajonneet kastikkeeseen. Lisää lopuksi kuivattu oregano.

Sekoita leivänmurut, oliiviöljy ja raastettu pecorino keskenään.

Levitä tomaattikastike taikinan päälle, ja raasta tomaattikastikkeen päälle juustot. Levitä juuston päälle vielä leivänmuruseos.

Paista sfincione uunissa alalämmöllä 180 asteessa noin 45 minuuttia. Kun sfincione on kypsä ja rapeapohjainen, ota se viilenemään. Leikkaa sfincione neliönmuotoisiksi paloiksi hieman jäähtyneenä.

Kategoriat
Pääruoka Pikaruoka Ranska Resepti

Quiche

Quiche on kätevä arkiruoka, mutta sopii myös juhliin. Tätä reseptiä olen käyttänyt jo pitkään. Kyseessä on lähes perinteinen quiche Lorraine, mutta lardonien tai pekonin sijaan käytän ilmakuivattua kinkkua. Ilmakuivattu kinkku lisää quicheen umamia.

1pyöreä suolainen piirakkapohja pakasteesta
4kananmunaa
125 granskankermaa
200 g grana padanoa hienoksi raastettuna, tai muuta jämäksi jäänyttä juustoa
150 gilmakuivattua kinkkua pieneksi pilkottuna
1valkosipulinkynsi
ruohosipulia pieneksi silputtuna
mustapippuria
Ainekset yhteen quicheen neljälle.

Sulata pakastepiirakkapohja ja levitä se 23 sentin irtopohjavuokaan. Levitä taikinaa nelisen senttiä ylöspäin vuoan reunoja pitkin.

Silppua ruohosipuli ja murskaa valkosipuli. Pilko ilmakuivattu kinkku pieniksi paloiksi.

Kananmunat ja ranskankerma sekoitetaan ensin keskenään, ja sitten seokseen lisätään juusto, kinkku, yrtit ja mausteet. Kokonaisuus sekoitetaan keskenään hyvin ja kaadetaan vuokaan.

Piirakka paistuu parhaiten uunissa 175 asteessa (kiertoilmalla) hieman yli puoli tuntia.

Kategoriat
Ranska Resepti Saksa

Liekkipiiras

Riippuen ollaanko Saksan vai Ranskan puolella Alsacessa eli Elsassissa, on paikallinen pizza joko Flammkuchen tai tarte flambeé. Kumpikin kääntyy jokseenkin liekkipiiraaksi. Pizzaan verrattuna liekkipiiraassa on rapsakampi ja ohuempi kuori, eikä se sisällä tomaattia. Tomaattimurskan tilalla on hieman maustettu crème fraîche.

Saksan puolella tyypillinen täyte sisältää ruskistettua sipulia ja pekonia. Itse pidän ranskalaisemmasta tuoresipulia ja ilmakuivattua kinkkua sisältävästä piiraasta. Täytteissä on, kuten pizzassa, vain mielikuvitus rajana. Mainittavaa on, että kylmäsavulohi sopii liekkipiiraaseen erityisen hyvin.

Perinteisesti liekkipiiraan taikinassa ei käytetä hiivaa kohottamiseen. Hiiva kuitenkin helpottaa valmistusta erityisesti alhaisemman lämpötilan sähköuuneissa.

5 dl00-jauhoja
2 1/2 dllämmintä vettä
1 1/2 rkloliiviöljyä
1 psskuivahiivaa
1 1/2 tlsuolaa
Taikinan ainekset.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sitten lämmin vesi ja oliiviöljy. Sekoita aineet keskenään taikinaksi. Vaivaa taikinaa sen verran, että taikinasta tulee tasainen ja se irtoaa kulhon reunoista.

Anna taikinan kohota puolisen tuntia.

Jaa taikina neljään osaan ja kauli kustakin ohut piiraspohja. Siirrä piiraspohja leivinpaperin päälle.

200 gmaustamatonta tuorejuustoa
125 gcrème fraîchea
3/4 tlsuolaa
mustapippuria ja valkopippuria
sipulia ohuina siivuina
muita täytteitä: ilmakuivattua kinkkua, kylmäsavulohta, jne.
Täyteainekset.

Lämmitä uuni 300 asteeseen.

Sekoita crème fraîche ja tuorejuusto vatkaimella keskenään, ja mausta ne suolalla ja pippureilla. Taulukossa mainittu määrä sopii jokseenkin neljälle piiraalle. Kylmäsavulohipiiraassa crème fraîchen joukkoon sopii myös sitruunankuori.

Siivuta sipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Levitä neljäsosa crème fraîchea kullekin piiraspohjalle.

Ripottele crème fraîchen päälle sipulia ja muita täytteitä. Ilmakuivatun kinkun voi laittaa uuniin mukaan. Laadukas kylmäsavulohi kannattaa jättää laitettavaksi paistetun piiraan päälle.

Lämmitä uunipelti tai pizzakivi uunissa valmiiksi. Vetäise piiraspohja leivinpaperilla pellille tai kivelle. Paista uunissa niin kauan, että reunat ruskistuvat kunnolla.

Kategoriat
Jälkiruoka Resepti Ruotsi

Toscapiirakka

Toscakakku on ilmeisesti ruotsalainen jälkiruoka, jonka juuret ulottuvat 1800-luvulle. Nimensä se sai joskus 1900-luvun alkupuolella todennäköisesti Puccinin Tosca-oopperasta. Syy-yhteys kakun nimen ja oopperan välillä on epäselvä.

Piirakkana toscakakku toimii parhaiten: toscatäytteen määräsuhde kakkuun on tällöin suurimmillaan. Useimmissa resepteissä toscatäytteen määrässä pihistellään. Tässä reseptissä ei.

3kananmunaa
3 dlsokeria
200 gvoita
2 dlmaitoa
5 dlvehnäjauhoja
1 rklleivinjauhetta
1/4 tlvaniljasokeria
2 tlsuolaa
Piirakkapohjan ainekset.

Riko munat kulhoon, ja sekoita sekaan sokeri ja pehmeä voi. Vatkaa nämä vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Lisää voi-kananmuna-sokerivaahtoon maito, sekoita seos tasaiseksi ja lisää kuivat aineet. Vatkaa seos tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista piirakkapohjaa noin 10-15 minuuttia. Kun piirakkapohja on kypsä muttei ruskistunut, ota se pois uunista. Kun piirakka kypsyy, tee toscatäyte.

350 gmantelilastuja
200 gvoita
2 dlkermaa
2 dlsokeria
2 dlfariinisokeria
1/2 dlvehnäjauhoja
1/2 tlsuolaa
Toscan ainekset.

Sekoita kaikki muut aineet kattilassa ja lämmitä seosta. Sekoita seos tasaiseksi. Lisää mantelilastut ja sekoita.

Levitä toscatäyte piirakan päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Paista piirakkaa vielä 10 minuuttia tai kunnes toscatäyte on ruskistunut.

Viipaloi piirakasta sopivankokoisia paloja, kun piirakka on jäähtynyt.