Abbacchio alla romana on yksinkertaisen maukas ja perinteisen laziolainen tapa valmistaa karitsaa. Abbacchio sanana tarkoittaa karitsaa Rooman murteessa. Uunissa valmistettavan karitsan maustaa happamahko, sardelleilla ja yrteillä maustettu kastike.
Abbacchio alla romana on Lazion alueella erityisesti jouluna ja pääsiäisenä nautiskeltava lammasruoka. Karitsojen teurastaminen oli ammoisina aikoina kiellettyä muina aikoina, joten karitsanlihasta päästiin nauttimaan vain tuolloin.
marinointi: | |
2 kg | karitsaa |
1 | yksikyntinen valkosipuli |
2 oksaa | rosmariinia |
2 rkl | oliiviöljyä |
2 rkl | valkoviinietikkaa |
1 rkl | suolaa |
paistaminen: | |
1 | yksikyntinen valkosipuli |
2 oksaa | rosmariinia |
reilusti | salviaa |
1 dl | valkoviiniä |
1/2 dl | valkoviinietikkaa |
suolaa | |
vettä | |
kastike: | |
lientä valmistuksesta | |
4 | sardellifilettä |
mustapippuria |
Pilko toinen valkosipuli rouheasti ja silppua puolet rosmariinista. Pilko liha samankokoisiksi kuutioiksi. Sekoita valkosipuli, rosmariini, oliiviöljyä ja etikkaa, suola ja liha. Anna marinoitua yön yli.
Lämmitä oliiviöljyä pannulla. Ruskista lihat pannulla ja lisää valkosipuli, rosmariini ja salvia sekä valkoviini ja valkoviinietikka. Siirrä lihat uunipataan ja lisää tarpeen mukaan vettä.
Paista uunissa 180 asteessa alumiinifoliolla peitettynä noin tunnin verran. Lisää vettä, jos vesi näyttää haihtuvan pois.
Kun liha on kypsää, ota liemestä 1-2 desilitraa. Lämmitä liemi kattilassa ja lisää siihen sardellifileet. Anna fileiden hajota liemeen ja mausta mustapippurilla.
Lisää liemi lihaan ja anna paistua vielä hetken, jotta maut tasoittuvat.
Tarjoile paistinperunoiden kera.
Valmistuksen vaikeustaso: Helppo
Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 25 min / yön yli + 2 h
Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo