Blackening on paistotekniikka, jonka jenkkikokki Paul Prudhomme teki tunnetuksi 1980-luvulla. Tekniikka saattaa olla ollut olemassa jo aiemminkin cajun-keittiössä, tai Prudhomme kehitteli sen tuolloin. Blackening perustuu lihan paistamiseen voissa blackening-mausteiden kera. Mausteissa on vaihtelua, mutta käytännössä mausteena toimii hyvin cajunmauste. Voi ja mausteet aikaansaavat tavallista enemmän Maillard-reaktion aiheuttamaa ruskistumista, jopa mustaksi asti.
Kaivoin esiin kaksikymmentä vuotta täyttävän pastakoneen, jonka toin teininä Italiasta. 2000-luvun alun pastanvalmistuskokeiluista muistan, että taikinan saaminen oikeanlaiselsi tuntui mahdottomalta. 2000-luvun alussa 00-jauhoa ei saanut lähes mistään. Epäilenkin vahvasti, että juuri tavallisen vehnäjauhon käyttäminen toi esiin pastanvalmistuksen ongelmat: taikinasta ei millään saanut tasaista, ja taikina jopa tarttui pastakoneen rulliin. Joskus kymmenisen vuotta sitten muistan tehneeni jonkun verran pastaa hikikarpaloiden saattelemana. Silloinkaan en käyttänyt 00-jauhoa. Onkin siis korkea aika kokeilla pastanvalmistusta 00-jauholla, josko se kävisi helpommin. Ja käyhän se.
Pastanvalmistuksen syvempi oppimäärä löytyy esimerkiksi Serious Eatsin hyvästä artikkelista. Tässä kuitenkin keskityn siihen, miten pastan saa tehtyä helpoimmin ja nopeimmin.
100 g
00-jauhoa
1
iso kananmuna
Munapohjaisen pastataikinan ohje sataa grammaa jauhoa kohti.
Pastataikinan ohje on italialaisen yksinkertainen: yksi iso kananmuna sataa jauhogrammaa kohti. Kananmunan on tosiaan oltava iso, sillä pienellä kananmunalla jauhoa on liikaa.
Kaada jauhomäärä pöydälle ja tee siihen kuoppa. Riko kananmunat kuoppaan ja sekoita ne käsin jauhoihin. Jos taikina tarttuu käsiin ja pöytään, jauhoja on lisättävä. Jos taikina alkaa kuivahtamaan, jätä osa jauhoista käyttämättä. Jos taikina kerkisi jo kuivahtaa, voit korjata asian jossain määrin vedellä. Teelusikallinen on paljon vettä kolmen munan taikinassa.
Kun taikina on sopivaa, sitä on vielä vaivattava tasaiseksi. Tämä vaatii voimaa. 00-jauhojen ansiosta taikina ei tartu käsiinkään. Kun taikina on tasaista mutta kosteaa, se on valmista.
Tuoreen tagliatellen valmistus pastakoneella
Taikina on käsiteltävä pastakoneella osissa. Kolmen munan taikinasta tulee neljä levyä. Tee taikinapallosta rulla ja leikkaa se osiin.
Kauli tai painele pieni taikinapala litteäksi soikioksi. Puolen sentin taikinaa voi alkaa työstämään koneella. Käytä ensin suurinta telojen rakoa (1), ja pienennä sitä askelittain ainakin ensin yksi kerrallaan. Jos telaväliä pienentää paksulla taikinalla liikaa, taikina repeilee reunoiltaan. Säätöjen 5-6 jälkeen voi ottaa myös kahden säädön hyppäyksiä, eikä nähdäkseni taikina silti repeile reunoiltaan.
Kun taikina ohentuu, siihen voi ripotella hieman lisää jauhoa. Näin vahingossa rullalle menevä pastalevy ei vahingossa liimaudu itseensä kiinni. Tagliatelleä varten levy on rullattava lähes ohuimmalla telavälillä.
Viimein on aika tehdä itse tagliatelle, joka vaatii oman teränsä. Syötä levy koneeseen ja rullaa menemään. Valmis tagliatelle kannattaa jauhottaa nopeasti, jotteivät sen pinnat tartu toisiinsa ja pastan sijaan valmistu köntti taikinaa.
Asettele valmis tagliatelle kaupan paketista tuttuina pesinä kuivamaan, tai käytä saman tien. Tuoreena keittoaika on lyhyt, muutaman minuutin, ja kuivana lähempänä kymmentä.
Tuoreen tagliatellen valmistus ilman pastakonetta
Pastakone tekee prosessista helpon. Ilman pastakonetta pastan valmistus on myös mahdollista, mutta kauliminen on toki vaikeampaa ja aikaavievempää. Ilman pastakonetta ohut pastalevy on jauhotettava reilusti ja käärittävä rullalle. Rullasta tehdään terävällä veitsellä tagliatellen levyisiä viipaleita. Viipaleet avaamalla pasta on valmista.
Bolognesekastike on ikuinen suosikkiruoka. Aidon bolognesekastikkeen teossa on kuitenkin otettava huomioon muutamia seikkoja; erityisesti se, että bolognesekastike on hyvin lihapitoinen kastike. Tomaattia kastikkeessa on enemmänkin maun vuoksi, ja kastike on kuivempi kuin esimerkiksi eteläitalialaisempi napoletanakastike.
Jauhelihan ja tomaatin lisäksi kastikkeen päämaut tulevat soffrittosta, silputun sipulin, porkkanan ja sellerin seoksesta. Pitkällä haudutusajalla jauhelihasta tulee suussasulavaa.
Umamia kastikkeeseen voi lisätä käyttämällä kalakastiketta. Italialainen kalakastike colatura di alici toimii toki parhaiten, mutta sen voi hyvin korvata joko korealaisella tai jopa thaimaalaisella kalakastikkeella.
700 g
naudan tai nauta-sika-jauhelihaa
2 dl
puna- tai valkoviiniä
400 g
tomaattimurskaa
1 dl
tomaattipyrettä
1
sipuli
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
yksikyntinen valkosipuli
1/2 dl
oliiviöljyä
2 rkl
colatura di alicia tai kalakastiketta
1 tl
suolaa
1 rkl
kuivattua oreganoa
3
laakerinlehteä
Valuta tomaattimurskasta kolmasosan verran nestettä pois.
Silppua sipuli, valkosipuli, porkkana ja selleri hyvin pieneksi silpuksi soffrittoa varten. Lämmitä pannulla puolet öljystä ja kuullota seosta viitisen minuuttia. Siirrä seos sivuun.
Lämmitä pannulla loppu öljystä ja ruskista jauheliha.
Lisää viini ja anna sen kiehua hetki lihan kanssa. Lisää sekaan sitten soffritto, tomaattimurska ja -pyre sekä mausteet.
Anna kastikkeen hautua rauhassa kannen alla useamman tunnin ajan.
Tarjoile hyvän pastan ja parmigiano reggianon kanssa.
Naudanlihaa osterikastikkeessa löytyy sekä kiinalaisten että thaimaalaisten ravintoloiden valikoimista. Annos on hyvin yksinkertainen sekä mauiltaan että valmistukseltaan. Valmistus käy myös nopeasti.
Thaimaalainen annos on nimeltään neurphad nam man hoy (ผัดเนื้อน้ำมันหอย). Alunperin annos on kuitenkin kantonilainen ruoka Kiinasta ja kulkee nimellä háoyóu chǎo niúròu (蚝油炒牛肉). Thaimaalaisessa keittiössä annos on jokseenkin samanlainen kuin Kiinassa, mutta saattaa sisältää chilipaprikaa, jota Kiinassa annokseen ei lisätä.
Koska osterikastike on ruoassa suuressa roolissa, sen laatuun on hyvä panostaa. Tavallisesta marketista löytyvät osterikastikkeet (esim. Blue Dragon) eivät ole kummoisia. Aasialaisista marketeista löytää parempia, joista esimerkiksi laajasti löytyvä Lee Kum Kee on hyvä. Lee Kum Keetä löytyy myös tavallisena ja premium-laatuisena.
Liha käsitellään tässä ensin soodaa ja tärkkelystä sisältävällä marinadilla. Kyseessä on yksi versio kiinalaisen keittiön perinteisestä menetelmästä jota kutsutaan mandariinikiinaksi nimellä guo you (过油) ja englanniksi velveting. Menetelmällä saadaan silkkisen pehmeä pinta lihalle, joka usein erottaa kotona tehdyn kiinalaisen ruoan ravintola-annoksesta.
Guo you -menetelmästä on useita variaatioita, mutta kaikissa niissä peitetään liha jollakin tärkkelyksellä ja paistetaan sitten nopeasti reilussa kuumassa öljyssä ennen ruoanvalmistuksen seuraavaa vaihetta. Variaatioissa lihaan voidaan lisätä myös kananmunaa tai ruokasoodaa. Tässä reseptissä käytän soodavariaatiota, joka myös mureuttaa lihaa hieman. Käytin tähän paistisuikaleita, joille ylimääräinen mureutus on erityisesti tarpeen.
vapaavalintaisia vihanneksia, esim. sieniä, paksoita, paprikaa
(1
punainen chilipaprika)
marinadi:
2 rkl
fariinisokeria
2 rkl
soijakastiketta
2 rkl
shaoxing-riisiviiniä
1 tl
peruna- tai maissitärkkelystä
1/2 tl
ruokasoodaa
kastike:
1 dl
osterikastiketta
1/2 dl
vettä
2 rkl
soijakastiketta
1 rkl
fariinisokeria
2 tl
seesamöljyä
1/2 tl
peruna- tai maissitärkkelystä
ripaus
valkopippuria
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Tee sama stir fry-kastikkeelle.
Sekoita naudan suikaleet ja kastike keskenään. Anna suikaleiden marinoitua 15-30 minuuttia, mutta ei kauempaa. Muutoin marinadin sooda reagoi liian kauan lihan kanssa ja lopputuloksesta voi tulla oudon limaista.
Pilko vihannekset sopiviksi paloiksi.
Raasta inkivääri ja murskaa valkosipuli. Siivuta kevätsipuli.
Lämmitä pannulla reilusti öljyä (noin 1-2 dl) ja ruskista lihat nopeasti. Lisää sekaan inkivääri ja valkosipuli ja paista vielä hetki. Ota ruskistetut lihat pannulta sivuun.
Lisää pannulle öljyä ja ruskista vihannekset nopeasti. Älä anna vihannesten pehmentyä.
Lisää stir fry-kastike ja ruskistetut lihat.
Tarjoile hyvän riisin kera ja ripottele annoksen päälle kevätsipulisiivuja.
Valmistuksen vaikeustaso:Keskitaso
Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 40 min / 15 min
Perinteiset ruotsalaiset lihapullat maistuvat aina hyviltä. Parhaimmillaan ne ovat mehukkaita ja vienosti maustettuja. Mehukkuus syntyy lähinnä korppujauhon käyttämisestä, ja vienot maut sipulista ja maustepippurista.
Tavallisten lihapullien lisäksi ruotsalaiseen joulupöytään kuuluvat julköttbullar, jotka on maustettu tavallisia lihapullia voimakkaammin. Joululihapullissa mausteina on esimerkiksi maustepippuria, kanelia ja neilikkaa. Tavallisiin lihapulliin tupataan usein laittamaan maustepippuria, mutta ei aina. Maustepippuri kuuluu kuitenkin mielestäni erityisesti ruotsalaisiin lihapulliin, myös muulloin kuin jouluna.
700 g
nauta-sikajauhelihaa
1
pieni sipuli
3/4 dl
korppujauhoa
1
muna
1/2 tl
ruokasoodaa
1 rkl
sinappia
1 tl
jauhettua maustepippuria
1 tl
suolaa
voita
Silppua sipuli mahdollisimman pieneksi. Kostuta korppujauho puolella desilitralla vettä.
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vaivaa taikinaa sen verran, että lihan rakenne hajoaa ja ainekset sekoittuvat tasaisesti.
Pyörittele taikinasta pieniä lihapullia. Teelusikallinen taikinaa on hyvä koko.
Ruskista lihapullat pannulla reilussa voissa.
Tarjoile perinteisesti kermakastikkeen, puolukkahillon ja perunamuusin kera.
Helsingin Sanomat teki keväällä artikkelin Palermon pastasta. Koulujen alun kunniaksi Palermon pasta kannattaa ottaa uudelleen esiin. Palermon pasta on se kouluruokailusta tuttu kermainen kanapastavuoka, mutta en muistanut enää edes ruoan nimeä. Reseptin on kehittänyt alunperin lahtelainen Sirkka Anttonen vuonna 1998 järjestettyyn kouluruokakilpailuun. Kyseessä on siis päijäthämäläinen perinneruoka!
Alkuperäisessä Anttosen reseptissä ei käytetä oikeastaan muita mausteita kuin kurkumaa, rakuunaa ja valkosipulia. Monissa resepteissä kurkuma on kuitenkin muuttunut currymausteeksi, ja se sopii ruokaan erittäin hyvin. Monissa resepteissä lisätään myös tämän lisäksi paprikaa.
600 g
kanan rintafilettä
500 g
gnocchi- tai cappellipastaa
5 dl
kuohukermaa
3 rkl
kanafondia
8 dl
vettä
200 g
emmentaljuustoraastetta (mieluiten mustaleima)
1
yksikyntinen valkosipuli
3 rkl
voita
4 rkl
vehnäjauhoja
1 rkl
currymaustetta
2 tl
paprikajauhetta
1 1/2 tl
rakuunaa
1 tl
rouhittua mustapippuria
1 tl
suolaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Silppua valkosipuli ja pilko kana sopiviksi suupaloiksi.
Sekoita kana jauhojen kanssa ja lämmitä voi pannulla. Ruskista jauhotettu kana ja lisää sekaan kerma ja mausteet.
Lämmitä vesi ja sekoita siihen kanafondi.
Sekoita kanakastike, raaka pasta ja juustoraaste keskenään. Kaada ne sopivaan uunivuokaan. Kaada vuokaan vielä kanaliemi. Jos kanalientä jää yli, sen voi lisätä vuokaan kesken paistamisen.
Laita vuoka uuniin noin 40 minuutiksi tai kunnes suuri osa nesteestä on imeytynyt ja jäljelle on jäänyt pastaa kermaisessa kastikkeessa.
Valmistuksen vaikeustaso:Helppo
Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 45 min
Opuntiakaktuksen pyöreät varret ovat syötäviä, ja niitä kutsutaan Meksikossa nimellä nopales. Nopales viittaa tyypillisesti kokonaisiin opuntiakaktuksen varsiin, kun taas purkissa saatavat siivut ovat nopalitos, pikku nopales. Purkkeja löytää joskus tavallisista marketeistakin Meksiko-hyllyltä, mutta ainakin Dos Tecolotes -marketista Hakaniemestä.
Kaktus sopii myös salsan raaka-aineeksi. Mausteeksi riittää tomaattisalsa, mutta sopisi nopales myös tuoresalsan eli pico de gallon sekaan.
200 g
nopalitos
1/2 dl
tomaattisalsaa
limen kuorta
Tee tomaattisalsa erillisen reseptin mukaan tai käytä purkkisalsaa. Jos käytät purkkisalsaa, sekaan voi laittaa hieman limemehua tuoreen aromin aikaansaamiseksi.
Valuta nopalitos ja poista seasta mausteet, esimerkiksi paprika tai sipuli. Silppua nopalitos pienemmäksi.
Sekoita nopalitos ja tomaattisalsa keskenään. Lisää sekaan raastettua limen kuorta. Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
Opuntiakaktuksen pyöreistä varsista, nopales, tulee herkullinen ja helppo aamupala muutamalla lisäraaka-aineella. Nopales con chorizo yhdistää kaksi perimeksikolaista raaka-ainetta ja sitoo ne toisiinsa tomaattisalsalla. Jos raaka-aineet löytyvät kaapista, valmistus kestää vain pari minuuttia.
Nopales viittaa tyypillisesti kokonaisiin opuntiakaktuksen varsiin, kun taas purkissa saatavat siivut ovat nopalitos, pikku nopales. Purkkeja löytää joskus tavallisista marketeistakin Meksiko-hyllyltä, mutta ainakin Dos Tecolotes -marketista Hakaniemestä.
200 g
raakachorizomakkaraa
200 g
nopalitos
1/2 dl
tomaattisalsaa
Poista raakachorizomakkarasta kuori ja tee makkaramassasta pieniä palasia.
Valuta nopalitos ja poista seasta mahdolliset mausteet, esim. chilipaprika tai sipulinpalat.
Ruskista makkarapalat pannulla. Lisää joukkoon nopalitos ja paista kunnes kaikki ovat lämpimiä. Lisää tomaattisalsa ja paista kunnes enin vesi on haihtunut.
Tarjoile aamiaiseksi vaikkapa paistetun kananmunan kera.
Tahini muodostaa muutamalla lisäyksellä herkullisen dipin. Kreikkalainen tahinosalata, ταχινοσαλάτα, tehdään jatkamalla tahinia sitruunamehulla, vedellä ja oliiviöljyllä. Lopputuloksena saatava emulsio sopii muiden Lähi-idästä tuttujen dippien, kuten tzatzikin, baba ghanoushin ja muhammaran, kanssa erilaisten ainesten dippaukseen.
1 dl
tahinia
1/2 dl
sitruunamehua
1/2 dl
vettä
1 rkl
oliiviöljyä
2
valkosipulinkynttä
1/2 tl
suolaa
valkopippuria
Murskaa valkosipuli ja sekoita se tahiniin.
Sekoita tahinin sekaan vähitellen vesi ja sitruunamehu. Lisää lopuksi oliiviöljyä. Mikäli koostumus ei ole majoneesimainen, lisää vettä varovaisesti.
Minchi tai miǎnzhì (免治) on portugalilaisen ja kiinalaisen keittiön sekoituksena syntynyt ruoka Macaosta, jossa sitä pidetään yhtenä kansallisruokana. Yksi selitys nimen alkuperälle on paikallinen ääntämys sanalle minced, ja että ruokalaji olisi alunperin Hong Kongin puolelta peräisin. Yksinkertaiset raaka-aineet valmistetaan yksinkertaisella tavalla, ja minchi sopiikin vaikkapa nopeaksi lounaaksi.
300 g
kiinteitä perunoita
300 g
sikanautajauhelihaa
1
pieni sipuli
1
yksikyntinen valkosipuli
1
laakerinlehti
1
kevätsipuli
1/2 tl
jauhettua juustokuminaa
2 rkl
vähäsuolaista soijakastiketta
1/2 rkl
Worcestershirekastiketta
1/2 tl
chilirouhetta
1/4 tl
valkopippuria
1 tl
fariinisokeria
suolaa
öljyä
Kuutioi perunat parin sentin kuutioiksi. Lisää perunoihin hieman öljyä ja suolaa, ja paista ne joko airfryerissä tai uunissa kypsiksi. Perinteinen tapa olisi uppopaistaa perunat, mutta näin ne pysyvät hieman terveellisempi.
Silppua sipuli ja valkosipuli, ja siivuta kevätsipuli ohuiksi siivuiksi.
Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä hetken aikaa. Lisää sitten jauheliha ja paista se kypsäksi. Lisää joukkoon mausteet ja paista hetki, jotta mausteet sekoittuvat.
Sekoita jauheliha, paistetut perunat ja kevätsipulisiivut keskenään.