Urnebes, урнебес, on serbialainen dippi, jota joskus kutsutaan myös salaatiksi, урнебес салата. Se koostuu pääasiassa paprikasta, juustosta ja valkosipulista. Kreikkalaisesta tirokafterista tai kpititistäurnebes eroaa siinä, että paprikaa on enemmän, ja juuston lisäksi seassa on kananmunankeltuaista. Feta lienee lähimpänä serbialaisia tuoreita, suolaisia juustoja, joten käytän tässä reseptissä fetaa juustona.
Sardellia, rasvaa ja valkosipulia. Pääasiassa rasvaa. Sitä sisältää kuuma kylpy eli bagna cauda: piemontelainen kuuma, fonduetyyppinen ruokalaji.
Bagna cauda toimii dippinä vihanneksille, Piemontessa erityisesti isoartisokan lehtivarsille eli cardolle, sekä leivälle. Aitoa suutuntumaa tavoittelevalle cardon voi korvata sellerillä. Leipänä pitää kuitenkin käyttää jotakin hyvää, vaaleaa leipää.
Bagna caudassa voi nähdä yhtymäkohtia umamimakujen huipentumaan, hongkongilaiseen XO-kastikkeeseen. XO-kastikkeessa umamiset, kuivatut tai fermentoidut äyriäiset, kalat ja lihat sulautuvat öljyssä paistettuina loistavaksi kastikkeeksi. Samoin bagna caudassa fermentoitu sardellifilee sulautuu rasvassa valkosipuliin. Bagna caudassa rasvasta tulee myös itse kastike.
1/2 dl
oliiviöljyä
50 g
voita
10
sardellifilettä
3
yksikyntistä valkosipulia
suolaa
mustapippuria
Kuuman kylvyn ainekset.
Pilko valkosipuli rouheasti ja sekoita valkosipuli ja sardellifileet öljyyn. Jauha seos sauvasekoittimella.
Pääraaka-aineet: sardellifileitä ja valkosipulia.
Lisää seokseen voi ja kuumenna seosta kattilassa noin viidentoista minuutin ajan. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoa fonduetyyppisesti astiassa, jota lämmittää kynttilä. Bagna caudaan voi dippailla esimerkiksi vihannestikkuja. Dipatut tikut tuodaan suuhun käyttäen leivänpalaa tippasuojana. Leivänpala syödään lopuksi.
Satsivi, საცივი, on toisaalta georgialainen saksanpähkinäkastike mutta erityisesti kyseisessä kastikkeessa kylmänä tarjoiltu kana-annos. Samantyyppinen mutta juoksevampi kastike on bazhe, ბაჟე. Satsivi kuuluu olennaisena osana georgialaiseen joulupöytään, joten joulunaikaan sitä on hyvä tehdäkin.
Resepti perustuu jälleen Georgian Recipes -sivuston reseptiin. Reseptissä käytetään georgialaisen keittiön erikoismaustetta samettikukkaa, mutta jos et viime kesänä ottanut samettikukan terälehtiä talteen, voit korvata teelusikallisen samettikukkaa ripauksella sahramia. Sahramin maku on kuitenkin erilainen, ja sitä tosiaan kannattaa laittaa huomattavasti vähemmän kuin samettikukkaa.
Paahda saksanpähkinöitä ensin uunissa 150 asteessa parikymmentä minuuttia. Varo etteivät ne pala, tarkoitus on paahtaa pähkinöitä kevyesti kitkeryyden vähentämiseksi. Tämä poikkeaa netistä löytyvistä resepteistä, mutta parantaa mielestäni saksanpähkinöiden makua merkittävästi.
Silppua sipulit ja kuullota ne voissa. Sekoita sitten sopivassa kulhossa sipulit ja paahdetut saksanpähkinät.
Lämmitä kanaliemi ja lisää siitä puolet kulhoon. Jauha seosta sauvasekoittimella vähitellen tahnaksi. Lisää tarvittaessa kanalientä halutun koostumuksen saavuttamiseksi. Tässä vaiheessa satsivi voi olla melko juoksevaa, sillä se on tarkoitus tarjoilla kylmänä.
Jauha mausteet maustemyllyssä. Erityisesti sarviapila vaatii jauhamisen. Lisää jauhetut mausteet sitten muiden ainesten joukkoon.
Tarjoile satsivin kanssa kylmää kanaa tai vaikkapa joulukinkkua. Satsivin syvän lihainen aromi korostaa lihan aromia mukavasti.
Inkivääri-kevätsipuliöljy (jiāng cōng jiàng, 姜葱酱) on kantonilainen yksinkertaisen raikas dippi, joka sopii erityisesti erilaisten lihojen dipiksi. Miksei vaikkapa joulukinkun!
Öljy on niin yksinkertainen, että 75 % sen sisältämistä ruoka-aineista on mainittu sen nimessä. Vain suolaa tulee lisätä.
Öljyn reseptistä liikkuu kaksi versiota: tuore ja kuumennettu. Tuoreessa aineksiin lisötään kylmää öljyä. Kuumennetussa öljy kuumennetaan niin kuumaksi, että kun siihen tiputtaa leipäpalan, se ruskistuu nopeasti. Kuuma öljy kaadetaan sitten ainesten joukkoon.
3-4
kevätsipuli
4 cm
inkivääriä
3/4 tl
suolaa
3/4 dl
öljyä
Inkivääri-kevätsipuliöljyn ainekset.
Kuori inkivääri. Pilko kevätsipuli ja inkivääri niin pieneksi kuin mahdollista ja sekoita silppuun suola. Anna ainesten levätä kymmenisen minuuttia, että suola imeytyy vihanneksiin. Lisää lopuksi öljy ja sekoita hyvin.
Appelsiinin aromi ja nyhtöpossu sopivat erittin hyvin yhteen. Toisaalta tuoresalsa on kätevä tehdä tomaatin sijaan jostakin muusta hedelmästä. Hedelmäsalsojen aineeksi sopivat hyvin vaikkapa papaija, mango tai appelsiini. Tässä on appelsiinin maulle mukautettu salsaresepti.
2
appelsiinia
2
sipulia
1
valkosipulinkynsi
1 puska
korianteria
1/2 tl
jauhettua korianterinsiementä
1/2 tl
jauhettua juustokuminaa
1
appelsiinin kuori raastettuna
1/2 tl
suolaa
1-3
punaista chiliä
Appelsiinisalsan ainekset.
Raasta toisen appelsiinin kuori ja kuori appelsiinit. Pilko appelsiinin liha suhteellisen pieneksi, alle sentin kuutioiksi. Pilko samoin pieneksi sipuli, chili (poista siemenet) ja korianterin lehdet, ja hienonna valkosipuli.
Sekoita sitten kaikki aineet keskenään. Mikäli käytit happamampia appelsiineja, kannattaa sokeria hieman lisätä. Maku on parhaimmillaan noin tunnin päästä valmistuksesta.
Muhammara on hummuksen ja baba ghanoushin lisäksi kolmas yleinen ja tyypillinen Lähi-idän maissa syötävä dippi. Se koostuu pääasiassa saksanpähkinöistä ja paahdetusta paprikasta. Verrattuna hummukseen ja baba ghanoushiin muhammara on tyypillisesti suhteellisen makea. Kuten tahnat ylipäätään, sen valmistus on helppoa!
2-3
punaista makeaa paprikaa
200 g
saksanpähkinöitä
2 dl
leivänmuruja
1
yksikyntinen valkosipuli
2 rkl
tomaattipyrettä
2 rkl
siirappia
2-4 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
paprikajauhetta
0-1 rkl
pül biber-chilirouhetta (tai gochugaru-chilirouhetta)
1 tl
sumakkijauhetta tai sitruunamehua
1 tl
suolaa
Muhammaran ainekset.
Paprikat on ensin paahdettava. Tee se kuten tässä postauksessa kuvailin.
Paahda sitten pähkinät pannulla. Hyvä paahto takaa sen, ettei saksanpähkinöille tyypillinen kitkeryys pääse liiaksi esille.
Pilko vanha leipä leivänmuruiksi, ja yksikyntinen valkosipuli rouheasti.
Sekoita kaikki ainekset keskenään tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi.
Säädä tahnan koostumusta vedellä ja oliiviöljyllä, niitä voi mennä jopa puoli desiä. Liika vesi tekee vetiseksi, liika öljy öljyiseksi.
Tarjoile dippailtavien asioiden kanssa tai käytä vaikka leivän päällä.
Jääkaappiin jää usein juustonkannikoita, joille on hyvä löytää käyttöä ennen kuin home ne valtaa. Tässä eräs sellainen resepti: espanjalainen almogrote-dippi.
200 g
kovien juustojen jämiä (parmigiano reggiano, grana padano, pecorino, manchego, vanha cheddar…)
2
tomaattia
6
valkosipulinkynttä
1/2 dl
oliiviöljyä
2 tl
paprikajauhetta
1/2 tl
chilirouhetta
mustapippuria
suolaa
Dippiainekset.
Halkaise tomaatit ja kuori valkosipulinkynnet. Laita ne uuniin pellille ja ruiski päälle kohtuullisesti oliiviöljyä. Paahda niitä 180 asteessa kunnes valkosipulinkynnet saavat hiukan väriä.
Soseuta tomaatit ja valkosipulit oliiviöljyn ja mausteiden kera. Raasta juustot mahdollisimman pieneksi ja sekoita soseen sekaan. Lisää suolaa tarvittaessa.
Mojo, tuo Kanariansaarille suuntautuvilta matkoilta tuliaisena tuleva pikku purkillinen mainiota kastiketta, on eräs versio eri puolilla maailmaa hyväksi todetusta paprikan ja valkosipulin yhdistelmästä. Mojoja on itseasiassa kaksi erilaista: punainen mojo picón ja vihreä mojo verde. Picón tarjoillaan useimmiten lihan kanssa, kun verde on kalan kumppani. Kumpikin sopii perunoiden seuraksi, erityisesti kanarialaisten ryppyperunoiden. Tässä keskityn nyt mojo picóniin.
Mojosta on erityyppisiä reseptejä. Toiset käyttävät tuoretta chilipaprikaa, toiset kuivattua ja kosteutettua, toiset tuoretta makeaa paprikaa. Tässä reseptissä käytän makeaa suippopaprikaa, josta tulee mukavan punainen väri soseutettuna. Kaikille resepteille on kuitenkin yhteistä suhteellisen runsas etikan käyttö.
Jos vaikuttaa siltä, että kastike on soseuttamisen jälkeen liian laihaa, sitä voi vielä sakeuttaa paahtoleivällä. Soseuta paahtoleipä sekaan tasaisesti.
Myös Dr. Evil on mojon perässä.
6
punaista suippopaprikaa rouheasti pilkottuna
1-2
yksikyntistä valkosipulia rouheasti pilkottuna
(maun mukaan
chilirouhetta)
2 tl
merisuolaa
1/2 dl
viinietikkaa
1 dl
oliiviöljyä
1 tl
jauhettua juustokuminaa
(1
paahtoleipä paahdettuna)
Mojon ainekset.
Kaikki ainekset laitetaan yksinkertaisesti tehosekoittimeen ja sekoitetaan, kunnes massa on tasaista. Paprikoiden soseuttaminen erissä sauvasekoittimella on joskus helpompaa, riippuen sauvasekoittimesta. Kastikkeen ei pitäisi olla hirveän juoksevaa. Kuten sanottua, lisää halutessasi paahdettua paahtoleipää sakeuttaaksesi kastiketta.
Mojokastiketta voi käyttää vaikkapa lihalle, mutta perinteinen kumppani ovat kanarialaiset perunat eli ryppyperunat. Perunoita keitetään suolaisessa vedessä niin kauan, että vesi keittyy suurimmaksi osaksi pois. Käytä tässä kiinteitä perunoita, jotta ne pysyvät koossa keittämisen ajan.
Olen jostain saanut käsityksen, että perunat on alun alkaen keitetty merivedessä. Atlantin suolapitoisuus on 3,5 % luokkaa, joten maksimissaan tätä suolapitoisuutta voi käyttää kätevästi myös keitinvedessä. Yleensä käytän suolapitoisuutena noin 2 %, jotta perunoista ei tule mahdottoman suolaisia. Perunat kannattaa ottaa pois keittymästä, kun suola alkaa sakkaamaan pois keitinvedestä. Tällöin perunoista tulee sopivan ryppyisiä, eikä niiden pintaan kiteydy liikaa suolaa vaan juuri sopivasti.