Muikku (Coregonus albula) on ehdottomasti yksi Suomen parhaista kaloista. Muikku on lohikala, joten se on jonkun verran rasvainen. Tämä lisää myös muikun makua.
Kitkan viisas on kitukasvuinen muikku Kitkajoen vesistöstä Posion ja Kuusamon alueelta. Kitkan viisaalla on muista muikuista poiketen rustoisempi, eli pehmeämpi, luusto.
Kitkan viisaalla on muutaman muun suomalaisen ruokatuotteen tavoin alkuperämerkintä, suojattu alkuperänimitys (SAN). SAN on vastaava kuin valitettavasti tutummat italialainen Denominazione di Origine Protetta (DOP) -merkintätai ranskalainen Appellation d’Origine Controleé (AOC) -merkintä.
Päätön Kitkan viisas suolaan säilöttynä.
Pohjoisen kaupoista löytyy usein Kitkan viisasta suolamuikkuna. Suolamuikut on säilötty väkevään suolaveteen, ja säilyvät tuoretavaraa huomattavasti pidempään. Suolamuikkujen tuoksu on hyvin tuore, mutta maku hivenen tuoremuikkua voimakkaampi.
Ulkonäkö myöten suolamuikku toimii mielestäni samantapaisena ruoka-aineena kuin sardelli. Tätä kautta se sopiikin hyvin samanlaisiin käyttökohteisiin! Koska suolamuikkua ei ole fermentoitu kuten säilötty sardelli, ei se toimi niinkään umamin vaan herkullisen kalan maun lähteenä.
Sardelli toimii hyvin pizzatäytteenä, joten miksipä ei suolamuikkukin? Ja toimiihan se! Pieni käsittely on kuitenkin paikallaan. Suolamuikku on niin suolainen, että ilman pientä liotusta se nostaa ruoan kuin ruoan suolapitoisuuden tavallisen makuaistin sietokyvyn äärirajoille. Liota suolamuikkua runsaassa vedessä puolisen tuntia ennen käyttöä. Lisää suolamuikkuja pizzaan myöa kohtuudella: yhden henkilön pizzaan riittää hyvin 5-7 suolamuikkua, vaikka ne pieniä ovatkin.
Mojo, tuo Kanariansaarille suuntautuvilta matkoilta tuliaisena tuleva pikku purkillinen mainiota kastiketta, on eräs versio eri puolilla maailmaa hyväksi todetusta paprikan ja valkosipulin yhdistelmästä. Mojoja on itseasiassa kaksi erilaista: punainen mojo picón ja vihreä mojo verde. Picón tarjoillaan useimmiten lihan kanssa, kun verde on kalan kumppani. Kumpikin sopii perunoiden seuraksi, erityisesti kanarialaisten ryppyperunoiden. Tässä keskityn nyt mojo picóniin.
Mojosta on erityyppisiä reseptejä. Toiset käyttävät tuoretta chilipaprikaa, toiset kuivattua ja kosteutettua, toiset tuoretta makeaa paprikaa. Tässä reseptissä käytän makeaa suippopaprikaa, josta tulee mukavan punainen väri soseutettuna. Kaikille resepteille on kuitenkin yhteistä suhteellisen runsas etikan käyttö.
Jos vaikuttaa siltä, että kastike on soseuttamisen jälkeen liian laihaa, sitä voi vielä sakeuttaa paahtoleivällä. Soseuta paahtoleipä sekaan tasaisesti.
Myös Dr. Evil on mojon perässä.
6
punaista suippopaprikaa rouheasti pilkottuna
1-2
yksikyntistä valkosipulia rouheasti pilkottuna
(maun mukaan
chilirouhetta)
2 tl
merisuolaa
1/2 dl
viinietikkaa
1 dl
oliiviöljyä
1 tl
jauhettua juustokuminaa
(1
paahtoleipä paahdettuna)
Mojon ainekset.
Kaikki ainekset laitetaan yksinkertaisesti tehosekoittimeen ja sekoitetaan, kunnes massa on tasaista. Paprikoiden soseuttaminen erissä sauvasekoittimella on joskus helpompaa, riippuen sauvasekoittimesta. Kastikkeen ei pitäisi olla hirveän juoksevaa. Kuten sanottua, lisää halutessasi paahdettua paahtoleipää sakeuttaaksesi kastiketta.
Mojokastiketta voi käyttää vaikkapa lihalle, mutta perinteinen kumppani ovat kanarialaiset perunat eli ryppyperunat. Perunoita keitetään suolaisessa vedessä niin kauan, että vesi keittyy suurimmaksi osaksi pois. Käytä tässä kiinteitä perunoita, jotta ne pysyvät koossa keittämisen ajan.
Olen jostain saanut käsityksen, että perunat on alun alkaen keitetty merivedessä. Atlantin suolapitoisuus on 3,5 % luokkaa, joten maksimissaan tätä suolapitoisuutta voi käyttää kätevästi myös keitinvedessä. Yleensä käytän suolapitoisuutena noin 2 %, jotta perunoista ei tule mahdottoman suolaisia. Perunat kannattaa ottaa pois keittymästä, kun suola alkaa sakkaamaan pois keitinvedestä. Tällöin perunoista tulee sopivan ryppyisiä, eikä niiden pintaan kiteydy liikaa suolaa vaan juuri sopivasti.
Paistettu riisi kimchin kera, kimchi bokkeumbap, 김치볶음밥, on hyvin kätevä ruokalaji. Tällaisia elvytysohjeita ylijäämäruualle tarvitaan usein. Kimchi bokkeumbap on sellainen ylijääneelle riisille. Jäipä riisiä sitten Wolt-tilauksesta tai omista keitoksista, tällä reseptillä ylijäämäriisistä loihtii nopeasti vaikkapa herkullisen lounaan seuraavana päivänä.
Reseptissä alla on annettu määrät suhteessa yhteen desilitraan kypsää riisiiä, koska riisi on se, jota oletetaan jääneen yli.
1 dl
kypsää ylijäämäriisiä
1/3 dl
kimchiä
1/3 rkl
gochujang-chilitahnaa
2 rkl
vettä
1/2 – 1
valkosipulinkynsi
1/2 rkl
seesamöljyä
ruokaöljyä
seesaminsiemeniä
siivuja kevätsipulin vihreästä osasta
Kimchi bokkeumbapin ainekset yhtä ylijäämäriisidesilitraa kohden.
Lämmitä ruokaöljy pannulla ja lisää siihen kimchi ja valkosipuli. Paista minuutin verran, niin että neste höyrystyy, mutta varo polttamasta. Lisää sitten riisi ja gochujang-vesi. Paista viitisen minuuttia pienellä lämmöllä ja sekoita seos tasaisen punaiseksi.
Tarjoiltaessa kaada päälle seesamöljy ja koristele seesaminsiemenillä ja kevätsipulilla.
Ruokavalintojen kautta on helppoa vaikuttaa omiin ilmastopäästöihinsä. Neljäsosa kaikista kasvihuonekaasupäästöistä syntyy ruoantuotannosta [1], joten ruokaan liittyvillä päätöksillä voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutokseen. Informoitu päätöksenteko kaupassa on kuitenkin tärkeää. Ostaako luomua? Ostaako lähiruokaa? Moninkertaisesti muoviin pakatut tuotteet ovat varmasti pahasta ympäristölle. Jätänkö kiinalaisen tofun kauppaan ja laitan sen sijaan lähitilan luomuhärästä pihvin?
Ei, ei, ei ja ei. Tehokkain päästövähennystapa on vaihtaa proteiininlähteet lihasta kasvipohjaisiin, kuten tofuun, papuihin tai pähkinöihin, riippumatta tuotantomaan kaukaisuudesta tai siitä, kuinka moneen muovinpalaseen kukin ruokatuote on kääritty. Kokonaisvaltainen muutos on toki vaikeaa. Silti, koska esimerkiksi naudanlihan kasvihuonekaasupäästöt ovat niin korkeat, muutoksella yhtenä päivänä viikossakin on paljon vaikutusta. Samoin vaikutusta on naudanlihan vaihtamisella vähäpäästöisempiin lihoihin, kuten kanaan tai porsaaseen.
Our World in Data -sivusto julkaisee tuloksia Hannah Ritchien ja Max Roserin projektista ruoantuotannon ympäristövaikutuksista. Ritchie ja Roser ovat keränneet tutkimustuloksia esimerkiksi eri ruoka-aineiden kasvihuonekaasupäästöistä päästölähteittäin. Päästölähteet on luokiteltu heidän tuloksissaan seuraaviin luokkiin:
Maankäytön muutoksesta johtuvat päästöt. Maankäyttö muuttuu esimerkiksi silloin, kun sademetsää hakataan viljelysmaan tieltä, ja tällöin kasvihuonekaasuja vapautuu suhteessa tilanteeseen, jos sademetsää ei olisi hakattu. Vastaavasti pähkinäpuita pellolle istuttaessa hiilidioksidia sitoutuu viljelmään verrattuna tilanteeseen, jossa pellolla olisi viljelty vaikkapa vehnää.
Maatilan päästöt. Tähän on laskettu esimerkiksi tuotantoeläinten metaanipäästöt, maatilan koneiden päästöt ja lannoitteiden päästöt.
Eläinten rehu. Rehukasvien kerääminen ja prosessointi rehuksi aiheuttavat päästöjä.
Prosessointi. Maatilalla viljellyn tuotteen prosessointi, vaikkapa maidon käsittely meijerissä, tuottaa päästöjä.
Kuljetus. Ruoka täytyy kuljettaa maatilalta kauppaan, tapahtui kuljetus sitten autolla, junalla tai laivalla.
Kauppa. Kaupan päästöihin lasketaan esimerkiksi jäähdytys.
Pakkausmateriaalit. Muovi-, pahvi-, folio- tai minkä vain pakkausmateriaalin tuotannossa syntyy päästöjä.
Suurin osa ruoan kasvihuonekaasupäästöistä, oli ruoka-aine mikä tahansa, on peräisin maankäytön muutoksesta tai maatilalta. Näin on sekä kasviperäisillä että eläinperäisillä ruoilla. Eläinperäisillä ruoilla päästöt ovat 10-50 kertaa suuremmat kuin kasviperäisillä. Mutta toisaalta myös kanan- ja porsaanlihan päästöt ovat naudanlihaa noin kymmenen kertaa pienemmät.
Eri ruoka-aineiden hiilidioksidipäästöt jaoteltuna lähteittäin [1].
Suurimmalla osalla elintarvikkeista kuljetuksen kasvihuonekaasupäästöt vastaavat alle 10 % ruoan kokonaiskasvihuonekaasupäästöistä [1]. Mitä suurempi ruoan kokonaiskasvihuonekaasupäästö on, sitä vähemmän kuljetuksen osuus on. EU:ssa keskimääräisen asukkaan ruokavaliosta vain 6 % kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin ruoan kuljetuksesta. Kuten Ritchie ja Roser toteavat, kaukaa kuljetettujen ruokien välttämisellä on samansuuruinen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin kuin sillä, että jättää yhtenä päivänä viikossa punaisen lihan syömättä. Lähiruoan suosimisella ei ole mitään vaikutusta, jos heität vähänkään ruokaa roskikseen. Lähiruoka voi olla jopa huomattavasti pahempi päästöiltään. Ainakin Ruotsissa talvella kasvatetut tomaatit käyttvät kymmenen kertaa enemmän energiaa kuin Etelä-Euroopassa paremmissa olosuhteissa kasvatetut ja sieltä pohjoiseen kuljetetut tomaatit [a]. Sama pätee varmasti myös suomalaisiin talvitomaatteihin.
Ainoa suuripäästöinen kuljetustapa on lentokuljetus, mutta hyvin harvat ruokatuotteet kuljetetaan näin. Vain nopeasti pilaantuvat tuotteet, esimerkiksi tuoremarjat, saatetaan kuljettaa näin. On harmillista, ettei lentokuljetusta merkitä pakkauksiin, sillä niiden välttämisellä olisi oikeasti merkitystä. Lienee ainakin syytä välttää tuoreita ulkomaisia marjoja keskellä talvea.
Hiilidioksidipäästöt ruokavalioille eri EU-maissa [1]. Suomi on pohjajoukkoa, mutta Ruotsi on sentään pahempi.
Kuljetus ei ole ainoa vähämerkityksellinen tekijä: kaikki mitä maatilan jälkeen tapahtuu tuottaa hyvin vähäisen osuuden kasvihuonekaasupäästöistä. Näitä ovat kuljetuksen lisäksi prosessoinnin, kaupan ja pakkaamisen päästöt. Jos ruoka-annoksesi on pakattu useamman kerran muovipaketteihin, ei tällä kasvihuonekaasupäästöjen kannalta ole siis mitään väliä. Jos laitat kaikki muovipakkaukset lisäksi muovinkeräykseen tai edes sekajätteeseen, eivät muovit päädy osaksi valtamerten muovijätelauttoja.
Myöskään luomua ostamalla ei maapallo pelastu. Suorat kasvihuonekaasupäästöt luomuviljelyyn vaihtavilta maatiloilta kyllä saattavat pienentyä. Luomuviljelystä saatavat pienemmät satomäärät johtavat kuitenkin siihen, että korvaavat elintarvikkeet hankitaan muualta maailmasta. Tälläin siellä jossain muualla maailmassa joudutaan lisäämään viljelypinta-alaa, ja maankäytön muutoksen takia kasvihuonekaasupäästöt kasvavat. [2]
Itse ruoan tuottaminen on selkeästi kaikista suurin päästölähde. Jos ruokaa menee hukkaan, on se itsessään paljon pahempi päästölähde kuin että ruokasi on tuotu kauppaan toiselta puolelta maapalloa. Jos moninkertainen muovipakkaus pitää ruoka-annoksesi syömäkelpoisena pitempään, ei ole syytä välttää lisämuovia. Jätä ennemmin heittämättä syömäkelpoista ruokaa roskiin. (Pelkkä ruokahävikki vastaa itsessään 6 %:sta maailman kasvihuonekaasupäästöistä, kun koko lentoliikenne vastaa 2 %:sta päästöjä.)
Korkeapäästöisten ruokien syömisen vähentäminen ei välttämättä tarkoita sitä, että kaiken korkeapäästöisen syöminen tulisi lopettaa kokonaan. Jos syöt pääosin vähäpäästöisesti, mitäpä pieni bresaolasiivu, naudan sisäfilepihvi tai lampaankare silloin tällöin haittaa. Toisaalta esimerkiksi kiinalaisessa keittiössä lihaa käytetään usein enemmänkin mausteena kuin pääraaka-aineena. Tähän voisimme mekin pyrkiä.
Pelkät kasvihuonekaasupäästöt eivät tietystikään ole ainoa ympäristövaikutus, jota ruoantuotannolla on. Ritchie ja Roser ovat tähän mennessä julkaisseet samanlaisia listauksia ainakin rehevöitymisen ja makean veden käytön kannalta. Myös tuotantoeläinten olot on syytä ottaa huomioon. Mutta oman ruoankulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on hyvä aloituspiste.
Ssamjang, 쌈장, on korealainen dippi tai maustekastike. Se koostuu kahdesta pääraaka-aineesta: doenjangista ja gochujangista. Doenjang on soijakastikkeen fermentoinnista jäänyttä soijapaputahnaa. Tyypillisesti doenjang sisältää papujen paloja eikä ole täysin sileää. Gochujang taas on maltaiden kanssa fermentoitua chiliä. Gochujang tyypillisesti on aivan sileää. Kumpaakin löytää nykyään lähes jokaisesta isommasta marketista. Myös ssamjangia näkee joskus valmiina purkissa, mutta itse tehtynä se on huomattavasti parempaa. Tuore inkivääri, valkosipuli ja kevätsipuli päihittävät purkkitavaran.
Ssamjang yhdistää näiden molempien parhaat puolet: doenjangin umamin ja gochujangin tulisuuden. Lisäksi lisämausteet tuovat dippiin raikkautta.
Ssamjang on ssamien, korealaisten salaattiwrappien, perinteinen kastike. Ssamissa salaatinlehteen tai muuhun lehtivihannekseen kääritään tyypillisesti lihaa, ja maustetaan suupala ssamjangilla.
1 dl
doenjangia
1 dl
gochujangia
3 cm
inkivääriä raastettuna
2
yksikyntistä valkosipulia pieneksi silputtuna
1/2 rkl
seesamöljyä
1 rkl
seesaminsiemeniä
1 rkl
soijakastiketta
2
kevätsipulia siivutettuna
Ssamjangin ainekset.
Valmistaminen on helppoa. Raasta inkivääri ja pilko valkosipuli hyvin pieneksi. Siivuta kevätsipuli ohuiksi siipaleiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Gochujangin ja doenjangin välistä suhdetta voi muokata oman maun mukaan. Doenjang on hieman opittu maku, joten kannattanee aloittaa pienemmällä suhteella kuin 1:1.
Tarjoile salaatinlehteen kääräistyn grillilihan tai vaikka vihannestikkujen dippinä. Hätätapauksessa tämä toimii myös pelkiltään riisin kera.
Kimchilettu, kimchi jeon, 김치전, tai kimchi buchimgae, 김치부침개, on kuin hieman syvemmän makuinen ja tulisempi versio porkkanaletusta. Se myös valmistuu näppärästi.
Vispaa muna veteen ja sekoita jauhot keskenään. Sekoita sitten munavesi ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Lisää sitten gochujang ja sekoita se tasaisesti taikinaan. Lopuksi lisää kimchi ja kevätsipuli.
Paistuva lettu.
Paista taikinasta kuumalla pannulla niin ohuita lettuja kuin pystyt. Käytä runsaasti öljyä, ettei lettu tartu pohjaan. Kun käännät letun, lisää hieman öljyä ja pyörittele pannua niin, että öljyä on varmasti joka paikassa letun alla.
Oranssimaljakas (Aleuria aurantia) ei kuulemma ole hyvä ruokasieni, kertoo Wikipedia. Olen tästä eri mieltä. Tavallisten ruokasienien tapaan valmistettuna ei ehkä olekaan, mutta aasialaistyylisemmin se toimii vallan mainiosti!
Ongelmina ovat lähinnä se, että maljakas kasvaa tyypillisesti hiekalla, ja toisaalta maljakkaan hauraus. Hiekka on saatava sienestä mahdollisimman hyvin pois ennen syömistä. Hiekan poisto onnistui suhteellisen hyvin upottamalla maljakkaat veteen ja suihkuttamalla hanasta lisää vettä sekaan. Kun tämän toisti muutaman kerran, suurin osa hiekasta oli poissa.
Lisäksi maljakkaalla on pieni varsi, joka on kerää maata ja mutaa tiukasti mukaansa. Se on varovasti poistettava ennen syömistä (katso alta kuvasta).
Keruu- ja perkaamisprosessin vaiheita.
Koska maljakas ei ole myrkyllinen, sen voi syödä hyvin raakana. Seuraksi sopii dippikastike. Käytin seuraavanlaista reseptiä, joka toimi mainiosti. Määrä oli jopa liikaa mikroskooppiselle määrälle sieniä.
1/2
valkosipulin kynsi pieneksi pilkottuna
1 tl
chinkiang-viinietikkaa
1 tl
soijakastiketta
1 tl
seesamöljyä
1/4 tl
sokeria
1/4 tl
suolaa
Dipin ainekset.
Dippikastikkeen aineet sekoitetaan vain keskenään ja annetaan suolan ja sokerin liueta. Sienten seuraksi sopii ohuiksi siivuiksi leikattu korianteri. Hyvin toimii!
Maljakkaan suutuntuma ei ole sitkeä, kuten voisi kuvitella, vaan itseasiassa hyvin murea. Jauhoinen sieni ei kuitenkaan ole, vaan juuri sopiva.
Jos kaapista löytyy nuudeleita, kimchiä ja gochujang-chilitahnaa, niistä valmistuu pikalounaaksi tai välipalaksi nopeasti bibim guksu, 비빔국수. Bibim guksu on kylmänä tarjoiltava sopivan tulinen nuudelisalaatti.
Kimchiä saa nykyään monista marketeista, ja olen joskus nähnyt Pirkka-versionkin. Kimchin teon voi itsekin aloittaa tuorekimchillä eli geotjeorilla tästä reseptistä. Geotjeorin voi syödä ilman käymisvaihettakin. Geotjeori sopii tähänkin kimchin korvikkeeksi, mutta maku on hieman raikkaampi.
Alla olevassa reseptissä on vain perusnuudelien raaka-aineet. Salaattiin sopii lisäksi erilaisia vihanneksia, kurkkkutikkuja, porkkanatikkuja, ituja ja niin edelleen, sekä keitetty kananmuna.
Tuorekimchi eli tarkemmin sanottuna geotjeori, 겉절이, on nerokas ruokalaji. Kimchi itsessään vaatii päivien valmistusajan. Geotjeorina voit syödä herkullista kaalia jo heti ainesten sekoittamisen jälkeen! Jos geotjeori jää jääkaappiin pidemmäksi aikaa, niin hupsista: maitohappobakteerit ovat aloittaneet jo käymisprosessin ja ollaan matkalla kimchiä kohti.
Kimchissä käytetään usein riisijauhoa. Riisijauho ja vesi myös aikaansaavat massan, joka pysyy hyvin kiinankaalien pinnalla. Uskon riisijauhon myös liittyvän fermentaatioon, sillä se tarjoaa maitohappobakteereille tärkkelystä ruuaksi. Tässä käytän riisijauhon sijaan päärynää. Päärynää näkyy joskus geotjeori– ja kimchi-resepteissäkin, mutta harvemmin.
Kimchissä käytetään usein myös retikkaa. Retikalla on yllättävän voimakas aromi, erityisesti käyneenä, enkä erityisemmin pidä siitä. Jos pidät, voit lisätä sitä tikkuina vaikkapa saman verran kuin porkkanaa. Myös retiisi voisi toimia hyvänä lisänä.
1
kokonainen kiinankaali (n. 800 g)
2
porkkanaa
3
kevätsipulia
2
yksikyntistä valkosipulia
2 cm
inkivääriä
1
päärynä
3 rkl
kalakastiketta
1 rkl
soijakastiketta
1 dl
gochugaru-chilirouhetta
1 tl
sokeria
3 rkl
suolaa
vettä
Geotjeorin ainekset.
Kiinankaalit myydään Suomessa jostain syystä aina puolikkaina. Tähän reseptiin tarvitsee kaksi puolikasta kaalia. Valmistus aloitetaan poistamalla kiinankaalin puolikkaista kanta. Sitten kaali pilkotaan 2-3 cm levyisiin osiin ja laitetaan likoamaan suolaveteen.
Liuota ensin suola pieneen määrään vettä. Lisää sitten kaali ja lisää vettä niin paljon että suurin osa kaalista pysyy veden alla. Anna kaalin suolautua ainakin puoli tuntia, tai vaikka parin tunnin ajan. Sekoita kaalia silloin tällöin.
Tee sillä välin mausteseos. Raasta inkivääri ja päärynä, ja pilko valkosipuli hyvin pieneksi. Siivuta kevätsipuli, sekä valkoinen että vihreä osa. Sekoita tuoreet aineet keskenään ja lisää sitten chilirouhe, kalakastike ja soijakastike. Pelkällä soijakastikkeella geotjeori olisi vegaaninen, mutta mieto kalakastikkeen maku kuuluu geotjeoriin ja kimchiin.
Mausteseosta.
Kuori porkkana ja tee siitä tikkuja joko veitsellä tai mandoliinilla. Kun kaali on suolautunut, kaada sen vesi pois ja sekoita kaaleihin porkkanatikut. Lisää mausteseos ja sekoita se tasaisesti kaaleihin. Parhaiten tämä onnistuu kädellä, mutta chilin värin takia on hyvä käyttää kumihanskaa. Jos sinulla ei ole hanskaa, onnistuu sekoittaminen myös vaikkapa lusikalla, joskin hitaammin.
Nyt geotjeori on valmista käyttöön! Geotjeori on tuoretta muutaman päivän. Sulje geotjeori tiiviiseen rasiaan, niin kolmen päivän kuluttua se lähenee jo kimchiä. Mitä kauemmin säilytät, sitä happamampaa tulee. Ennen kimchiksi muuttumista geotjeori on mielestäni parhaillaan valmistusta seuraavana päivänä. Tällöin maut ovat sopivasti tasoittuneet.
Kiinalaisissa keittokirjoissa esiintyy usein wood ear fungus, lahottajasieni, joka ilmeisesti on Auricularia auricularia-judae, juudaksenkorva. Kiinaksi juudaksenkorva on nimeltään 木耳 eli mù’ěr. Suomessa sientä ei kasva, mutta Ruotsin eteläosissa ilmeisesti ehkä jo kasvaa. Juudaksenkorvaa löytyy kuitenkin helposti, mistäpä muualtakaan, kuin aasialaisista marketeista.
Kuivia juudaksenkorvia.
Kuivat juudaksenkorvat täytyy kosteuttaa vedessä, jolloin ne laajentuvat moninkertaisiksi. Juudaksenkorva ei ole niinkään herkullisen makuinen, vaan mielenkiintoinen koostumukseltaan. Sieni on kiinteä ja narskuva, ja tuo hauskan lisän annokseen. Perinteinen ruokalaji juudaksenkorvista on salaatti, jossa sienen koostumus tulee erityisesti esiin.
Kiehauta vesi. Kaada kiehuva vesi kuivien sienten päälle ja lisää kaksi ruokalusikallista shaoxing-riisiviiniä. Anna liota vähintään puolisen tuntia, mutta älä useampaa.
Pilko sillä välin valkosipuli ja siivuta chili. Sekoita chinkiang-viinietikka, soijakastike, sokeri, valkosipuli ja seesamöljy.
Kun puoli tuntia on kulunut, kaada sienten liotusvesi pois ja huuhtele niitä lisäksi kylmällä vedellä. Valuta vesi tarkasti pois. Sekoita sieniin sitten maustekastike ja chiliviipaleet.
Nälkä 