Kategoriat
Korea Pääruoka Resepti

Jjajangmyeon eli nuudelit mustassa kastikkeessa

Chunjang (춘장) tai jjajang (짜장) on gochujang– ja doenjang-tahnojen lisäksi kolmas korealainen fermentoitu perustahna. Chunjang muistuttaa ulkonäöltään ja tuoksultaan hyvin läheisesti mämmiä, joskin on mustempaa. Maku sen sijaan on erilainen, happamampi ja vähemmän makea.

Chunjangin klassisin käyttökohde on jjajangmyeon (짜장면) -nuudelit. Chunjang muodostaa lähes yksinään jjajangmyeon-nuudeleiden kastikkeen.

Tarkkaan ottaen jjajangmyeon on koreankiinalainen ruoka, ja se on läheistä sukua kiinalaiselle zhajiangmian (炸酱面) -ruokalajille. Zhajiangmian-annoksen kastikkeen muodostaa makea paputahna tianmianjiang (甜面酱), joka on samankaltaista kuin korealainen chunjang.

Sekä chunjangia että tianmianjiangia sanotaan mustapaputahnaksi tai makeaksi paputahnaksi. Kuten klassisessa kiinalaisessa mustapapukastikkeessa, tässä mustapaputahnassakaan ei ole mustapapuja. Tahna on mustaa, ja se valmistetaan osin soijapavuista. Suurimmaksi osaksi tahna on kuitenkin vehnää.

400 grasvaista porsaanlihaa
3 cminkivääriä
2 rklriisiviiniä
1/2 tlsuolaa
1/2 tlmustapippuria
1 rklsoijakastiketta
800 gvihanneksia: retikkaa, kesäkurpitsaa, perunaa, munakoisoa
1iso sipuli
3/4 dlchunjangia
1 1/2 rklsokeria
1 rklosterikastiketta
2 dl vettä
1 tlperunajauhoa
ruokaöljyä
kurkkua suikaleina

Pilko liha parin sentin kuutioiksi. Tee sama myös kaikille vihanneksille. Perunaa ja retikkaa ei tarvitse keittää etukäteen, vaan ne voi jättää rouskuviksi. Pidä erikseen nopeasti (peruna, retikka, porkkana) ja hitaasti (kesäkurpitsa, munakoiso, kaali) kypsyvät vihannekset.

Lämmitä öljyä kahdella pannulla. Ruskista toisella pannulla liha, ja lisää sitten sekaan sipuli ja hitaasti kypsyvät vihannekset.

Lämmitä toisella pannulla chunjang. Paista chunjangia hetki, kunnes öljy ja chunjang ovat sekoittuneet toisiinsa. Lisää sekaan sitten sokeri ja vesi, johon on sekoitettu perunajauho.

Lisää lihan ja vihannesten sekaan nopeasti kypsyvät vihannekset ja kypsennä niitä hetki. Lopulta sekoita niihin musta kastike.

Keitä nuudelit ja kokoa annos: alle nuudeleita, päälle kastiketta ja kastikkeen päälle kurkkutikkuja.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Advertisement
Kategoriat
Keitto Malesia Resepti

Assam laksa eli malesialainen nuudelikulho

Laksa on tyypillisesti happaman tulinen kaakkoisaasialainen kalaruoka, joka tarjotaan nuudelien kera kulhossa. Malesiasta Penangista kotoisin olevan assam laksan liemi on tamarindipohjainen, josta johtuu liemen hapan maku. Chili tuo liemeen tulisuutta, katkaraputahna umamia ja sokeri makeutta. Muut aromaattiset ainesosat antavat annokselle aivan erityisen tuoksun.

Soihtuinkivääriön (Etlingera elatior) kukka on malesialaisissa ruoissa käytetty erityinen ainesosa ja mauste, jonka hankinta ei ole aivan helppoa. Sitä voi kuitenkin tuoda esimerkiksi tuliaisena Kaakkois-Aasiasta. Itse sain tilattua sitä netistä. Soihtuinkivääriön voi jättää poiskin, mutta aidon laksan aromista ei tällöin pääse nauttimaan.

Umamin maku tulee laksaan pelkästään fermentoidusta katkaraputahnasta, joita Kaakkois-Aasiassa on useita erilaisia. Katkaraputahnaa käytetään esimerkiksi thaimaalaisissa currytahnoissa ja indonesialaisissa bumbutahnoissa. Malesiassa ja Indonesiassa tahna on nimeltään belacan. Belacan on kiinteitä paloja, kun taas thaimaalainen kapi on jähmeää tahnaa. Belacania ei tunnu Suomesta löytyvän, mutta sen voinee korvata thaimaalaisella kapilla.

Tamarinditahnan lisäksi aitoon laksaan tuo happamuutta tamarindinkuori, joka ei kuitenkaan ole peräisin tamarindipuusta (Tamarindus indica) kuten tamarinditahna. Tamarindinkuori on mangostaaneille sukua olevan asam gelugur-puun (Garcinia atroviridis) hedelmän kuivattuja kuoria. Tamarindinkuori tuo makuun ilmeisesti pelkästään happamuutta. Sen voi korvata lisäämällä tamarinditahnaa ja sitruuna- tai limemehua.

Reseptissä mainitaan yksi desilitra tamarinditahnaa. Se vastaa yhtä desilitraa tavallisen marketin valmista tahnaa. Sen sijaan aasialaisista marketeista saatava tamarinditahna ei ole valmista, vaan se pitää ensin liuottaa veteen. Oikean määrän tätä reseptiä varten saa liuottamalla kaksi isoa ruokalusikallista tahnaa desilitraan kuumaa vettä. Tamarindia voi lisäksi huuhdella vaikkapa tehtävällä liemellä, jotta kaiken happaman maun saa talteen.

Kuten tyypillisesti kaakkoisaasialaisissa ruoissa, on assam laksaa varten valmistettava ensin maustetahna.

10punaista chiliä
4isoa salottisipulia
2yksikyntistä valkosipulia
3 cmgalangaljuurta
1sitruunaruoho
1 rklkatkaraputahnaa
Maustetahnan ainekset.

Irrota chileistä siemenet, kuori sipulit ja galangaljuuri. Pilki kaikki ainesosat, katkaraputahnaa lukuunottamatta, melko pieneksi. Jauha aineet tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon lopuksi katkaraputahna.

750 gvaaleaa kalaa, esim. meriahventa tai siikaa
2 lvettä
2 rklkalakastiketta
3sitruunaruohoa
3 cmgalangaljuurta
1 dltamarinditahnaa
2 rkllimemehua
2 rklsokeria
1 rklkuivattuja soihtuinkivääriön kukkia
suolaa

Seuraavaksi on valmistettava kala. Kiehauta vesi ja laita perattu kala kokonaisena veteen. Lisää liemeen myös siivutettu galangaljuuri ja kolme sitruunaruohoa, joita on hakattu veitsen tylpällä puolella aromien vapauttamiseksi. Anna sen kypsyä ja ota sitten kala ja liemi erikseen.

Irrota kalasta liha silppuna. Voit keittää loppuja perkeitä vielä hetken liemessä, jotta niistä irtoaa enemmän makuja.

Ota sitten perkeet pois liemestä ja siivilöi liemi.

Lämmitä öljyä sopivassa kattilassa ja paista edellä tehtyä maustetahnaa hetki. Kun katkaraputahnan aromi tasaantuu miellyttäväksi, olet paistanut tarpeeksi. Varo kuitenkin polttamasta tahnaa. Kaada siivilöity liemi paistetun tahnan joukkoon.

Lisää joukkoon tamarinditahna, sokeri, limemehu ja kalakastike. Mausta suolalla sopivan suolaiseksi. Koska liemen tulee maustaa nuudelit ja vihannekset, se voi olla hyvinkin suolaista.

paksuja riisinuudeleita
kurkkua
punasipulia
kuivattuja soihtuinkivääriön kukkia kostutettuina
tuoretta ananasta
tuoretta minttua
salaattia
limelohkoja

Pilko ananas pieniksi paloiksi. Tee kurkusta ohuita tikkuja vaikkapa mandoliinilla. Silppua salaatti. Revi mintunlehdet irti varresta.

Liota kuivattuja soihtuinkivääriön kukkia lämpimässä vedessä puolisen tuntia. Pilko kostuneet kukat silpuksi.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Kokoa annos laittamalla syvän lautasen pohjalle ensin nuudeleita ja niiden päälle lientä. Lisää pintaan kala ja vihanneksia maun mukaan.

Syötäessä sekoita kaikki keskenään ja nautiskele happaman tulisesta aromikkaasta laksasta.

Kategoriat
Kiina Lisäke Pääruoka Resepti

Shanghain tuliset nuudelit

Shanghailaiset tuliset, makeat nuudelit (shanghai lajiang mian, 上海辣酱面) ovat helppo ja nopea pikaruoka. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti nuudeleita tulisessa kastikkeessa. Niiden perusraaka-aineena on fermentoitu chili-härkäpaputahna la doubanjiang (辣豆瓣酱), josta voit lukea lisää täältä. Perinteiseen kastikkeeseen kuuluu pieneksi pilkottu porsaanliha, jonka kuitenkin jätin tästä pois.

200 gkiinteää tofua
1/2 dldoubanjiangia
1sipuli pilkottuna
(1 rklgochugaru-chilirouhetta)
6 dlkanalientä
1 tlsuolaa (jos kanaliemi suolaton)
1-2 rklsokeria
1 dlkuorettomia maapähkinöitä
(vihanneksia, kuten porkkanatikkuja, kurkkutikkuja tai ituja)
200 gnuudelia
1kevätsipuli siivuina
1/2 dlöljyä
Shanghain tulisten nuudelien ainekset.

Paahda maapähkinöitä hetki öljyssä. Lisää sitten doubanjiang ja chilirouhe ja ja lämmitä niin, että öljy värjäytyy kauniin punaiseksi.

Lisää sitten pieneksi kuutioitu tofu, sokeri ja sipuli sekä mahdolliset vihannekset, jotka haluat paistaa. Lisää myös puolet kanaliemestä. Keitä kanalientä kasaan niin, että suurin osa haihtuu, ja lisää sitten loput liemeksi.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Tarjoile asettelemalla nuudelit lautaselle ja kaatamalla päälle lientä sattumineen. Koristele vielä kevätsipulilla.

Kategoriat
Korea Pikaruoka Resepti

Korealaiset pikanuudelit

Kun kaapissa on oikeat ainekset, pikaruoka valmistuu helposti. Sama resepti toimii myös jämäspagetin elvyttämiseen.

2 keräänuudelia
3 dlkimchiä pilkottuna
1 rklgochujangia
1yksikyntinen valkosipuli
seesamöljyä
seesaminsiemeniä
öljyä paistamiseen
Pikanuudelien ainekset.

Keitä nuudelit, ellet käytä jämäspagettia tai nuudelia. Sekoita nuudelien joukkoon keittämisen jälkeen seesamöljyä. Pilko kimchi sopiviksi paloiksi, ja valkosipuli pieneksi.

Lämmitä öljyä pannulla ja laita sitten pannulle valkosipuli, kimchi ja gochujang. Sekoita kaikki keskenään, ja paista hetki jotta maut tulevat esiin. Lisää sitten pannulle nuudelit, ja sekoita kunnolla.

Koristele annokset seesaminsiemenillä.

Kategoriat
Korea Pikaruoka Resepti Salaatti

Korealainen pikanuudelisalaatti

Jos kaapista löytyy nuudeleita, kimchiä ja gochujang-chilitahnaa, niistä valmistuu pikalounaaksi tai välipalaksi nopeasti bibim guksu, 비빔국수. Bibim guksu on kylmänä tarjoiltava sopivan tulinen nuudelisalaatti.

Kimchiä saa nykyään monista marketeista, ja olen joskus nähnyt Pirkka-versionkin. Kimchin teon voi itsekin aloittaa tuorekimchillä eli geotjeorilla tästä reseptistä. Geotjeorin voi syödä ilman käymisvaihettakin. Geotjeori sopii tähänkin kimchin korvikkeeksi, mutta maku on hieman raikkaampi.

Alla olevassa reseptissä on vain perusnuudelien raaka-aineet. Salaattiin sopii lisäksi erilaisia vihanneksia, kurkkkutikkuja, porkkanatikkuja, ituja ja niin edelleen, sekä keitetty kananmuna.

Resepti jokseenkin pohjautuu Maangchin bibim guksu-reseptiin.

2 pktohuita pikanuudeleita, esim. ramen
1valkosipulinkynsi
1 dlkimchiä
2-3 rklgochujang-chilitahnaa
1 tlsoijakastiketta
2 tlviinietikkaa
1 tlsokeria
1 tlseesamöljyä
1 rklpaahdettuja seesaminsiemeniä
Bibim guksun ainekset.

Pilko valkosipuli pieneksi ja kimchi rouheasti paloiksi. Sekoita muut kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita niihin lopulta kimchi ja valkosipuli.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen hieman suolaa.

Huuhtele kypsät nuudelit veden alla ja lisää ne hieman kosteina kastikkeen joukkoon. Pyörittele nuudeleita niin, että kastike leviää joka puolelle.

Tarjoile kylmänä vihannesten ja kananmunan kera. Jos on kiire, voi nuudelit toki syödä sellaisinaankin!

Kategoriat
Kiina Pääruoka Pikaruoka Resepti

Sichuanilaiset pikanuudelit

Tämä on hyvä resepti pikaruokaan, joka lisäksi riippuen käytettyjen vihannesten määrästä voi olla suhteellisen terveellinenkin. Vaikka vihanneksia on paljon, öljyä ja suolaa tosin on senkin edestä.

1 pktnuudeleita
1yksikyntinen valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna
2 cminkivääriä
1 rklla doubanjiangia
1 rklöljyä
3 rklsichuanilaista chiliöljyä
vihanneksia, esim. mungpavun ituja
vettä
Pikanuudelien ainekset.

Pilko inkivääri, valkosipuli ja la doubanjiang pieneksi. Lämmitä öljy pannulla ja kuullota inkivääriä, valkosipulia ja la doubanjiangia siinä hetki.

Lisää chiliöljy ja 2-3 dl vettä. Anna hautua hetki, kun keität nuudelit. Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan.

Laita lautaselle ensin kastiketta, sitten nuudelit ja päälle mungpavun ituja. Valmista tuli!

Sekoita kaikki keskenään puikoilla ennen syömistä.

Kategoriat
Pääruoka Resepti Vietnam

Vietnamilaistyylinen nuudelikulho

Nuudelikulhot ovat yksinkertaisia herkkuruokia. Riippumatta minkämaalaisena ruoan tekee, perusainekset ovat samat: proteiinia, kastiketta tai lientä, hyviä vihanneksia ja nuudeleita. Tämä nuudelikulhoresepti on niin sitruunaruohoinen, että sitä voinee kutsua vietnamilaiseksi. Proteiinina esimerkkikuvassa toimivat vietnamilaiset bun cha-lihapullat.

Ensinnä on tärkeää valmistaa liemi.

2 yksikyntistä valkosipulia rouheasti pilkottuna
3 cminkivääriä siivuina
3 cmgalangaljuurta siivuina
2salottisipulia rouheasti pilkottuna
1/2 dllimemehua
1sitruunaruoho hakattuna
3 rklkalakastiketta
2 rklkanafondia
1 puskakorianteria, josta pelkät varret
2laakerinlehteä
1kaffirlimenlehti
4tähtianista
1/2 tlvalkopippuria
7 dlvettä
2 rklöljyä
Vietnamilaistyyppisen liemen ainekset.

Lämmitä öljy kattilassa, ei kuitenkaan hirveän kuumaksi. Lisää sipulit, juuret, sitruunaruoho, tähtianikset, laakerinlehdet ja kaffirlimenlehti. Kuullota aineksia hetken aikaa mutta älä anna niiden ruskistua. Lisää sitten vesi, ja oikeastaan kaikki loputkin ainekset. Anna muhia parikymmentä minuuttia, siis sen verran kuin muiden ainesten valmistelussa menee.

Jos liemi ei ole tarpeeksi suolaista, voit lisätä suolaa.

nuudeleita
mungpavunituja
porkkanaa tikkuina
sokeriherneenpalkoja
basilikaa silputtuna
korianterin lehtiä silputtuna (sama puska, josta varret menivät liemeen)
suolapähkinöitä
seesaminsiemeniä
proteiinia, esim. bun cha -lihapullia
lientä
Nuudelikulhon ainekset.

Nuudelikulhon voi rakentaa kukin ruokailija itse pöydässä omien mieltymystensä mukaan. Ylemmässä taulukossa on ehdotuksia raaka-aineiksi kulhoon, mutta tässä vain mielikuvitus ja maku on rajana. Mungpavunidut, sokeriherneenpalot ja porkkana ovat erityisen helppoja raaka-aineita.

Edellisistä porkkana vaatii kuitenkin käsittelyä. Parasta on vetäistä porkkanasta mandoliinilla 1.5 mm terällä tikkuja, jotka ovat samaa kokoluokkaa kuin nuudelit.

Kulhon kokoaminen tapahtuu seuraavasti: Laita kulhon pohjalle nuudelit. Kaada päälle lientä niin, että lientä näkyy nuudelien viereltä kulhossa. Lisää päälle haluttuja vihanneksia. Lisää vihannesten päälle proteiini. Lisää proteiinin päälle yrttejä, pähkinöitä tai siemeniä.

Nautiskele vaikkapa kylmän oluen kera!

Kategoriat
Kiina Salaatti

Hyytelönuudelisalaatti

Tärkkelyksestä ja vedestä tehty tärkkelyshyytelö, liangfen, 凉粉, on kiinalainen ruoka, josta pidetään eri puolilla Kiinaa, myös Sichuanissa. Sichuanilainen versio on beichuan liangfen, 北川凉粉, ja juuri sen esittelen tässä.

Yleensä tärkkelyksenä käytetään mungpavun tärkkelystä, mutta näköjään perinteinen perunajauho toimii myös hyvin. Kuin niin moni muukin tärkkelys, hyytelönuudeli on käytännössä tekosyy syödä herkullista kastiketta. Hyytelönuudelit syödään yleensä kylmänä salaattina, kuten tässäkin reseptissä.

Hyytelönuudelit valmistuvat perunajauhosta helposti. Alla olevalla reseptillä niitä saa melkoisesti, ainakin neljään annokseen salaattia.

1 lvettä
1 dlperunajauhoa
Neljän nuudeliannoksen ainekset.

Sekoita ensin 1 dl vedestä perunajauhoihin. Sekoita jauhot tasaisesti veteen ja anna niiden turvota hetki. Samalla kuumenna loppu vesi kiehuvaksi.

Kun vesi kiehuu, laita liesi pois päältä. Sekoita hieman perunajauho-vesiseosta, jotta se on tasaista, ala lisäämään seosta veteen. Sekoita kuumaa seosta varovasti lusikalla. Heti kun perunajauho kuumenee, se hyytelöityy. Lisää perunajauhoa niin kauan, että perunajauho muuttuu suhteellisen nopeasti läpinäkyväksi. Jos hyytelön sisään jää kuumenematonta perunajauhoa, se ei hyytelöidy ja jää harmaaksi.

Itse en saanut kaikkea perunajauhoa lisättyä hyytelöön, vaan ehkä 10 % perunajauho-vesiseoksesta jäi lisäämättä. Tuloksena pitäisi olla mahdollisimman tasainen hyytelö, mutta ainakin minulla hyytelö jäi hieman kokkareiseksi.

Hyytelö täytyy seuraavaksi jäähdyttää kylmäksi, jotta siitä tulee kiinteää. Tein tämän suorakulmaisessa vuoassa, josta saa leikattua lopulta sopivan kokoisia nuudelipaloja.

Alla olevassa kuvassa on läpinäkyvää kuumaa nuudelia. Kylmänä nuudeli muuttuu harmaaksi ja läpinäkymättömäksi, kuten alempana olevassa kuvassa. Nuudelihyytelöä voi säilöä jonkun aikaa hyytelöpaloina.

Kylmää hyytelöä talteen leikattuna.

Varsinaiseen annokseen tulee leikata pienehköjä hyytelönpätkiä. Se onnistuu helposti veitsellä. Yksi nuudeli on hyvä olla suupalan kokoinen.

Herkullinen kastike valmistuu myös helposti, kun oikeat ainekset ovat valmiina purkeissa. Alla olevan reseptin kastikkeen määrä riittää yhteen annokseen. Kastiketta on hyvä tehdä sen mukaan kun syö nuudeleita.

1/2 rklsichuanilaista makeaa soijakastiketta
1/2 rklsoijakastiketta
2 rklsichuanilaista chiliöljyä
1-2 valkosipulinkynttä pieneksi silputtuna
1/4-1/2 rklchinkiang-viinietikkaa
1/2 rklseesamöljyä
kevätsipulia siististi siivutettuna
Yhden annoksen kastike.

Sekoita muut ainekset keskenään paitsi kevätsipuli, ja kastike on valmis.

Annos valmistuu niin, että ensin kasaat kulhoon halutun määrän hyytelönuudeleita. Seuraavaksi on aika kaataa kastike nuudelien päälle, ja viimeistellä annos kevätsipulilla.

Valmis annos.
Kategoriat
Kiina Pääruoka

Dan dan nuudelit

Dan dan nuudelit (dan dan mian, 担担面) ovat tavallinen sichuanilainen katuruoka. Ne koostuvat neljästä osasta: kastikkeesta, lihasta, vihanneksesta ja nuudeleista. Resepti perustuu osin The Woks of Lifen vastaavaan reseptiin.

Kastike koostuu kahdesta osasta jotka voi valmistaa erikseen: chiliöljystä ja itse kastikkeesta. Chiliöljyä voi käyttää muihinkin ruokiin, ja sen voi valmistaa etukäteen. Kastike itsessään kannattaa valmistaa vähän ennen tarjoilua, mutta se kyllä kestää lämmityksen.

Ollakseen maukasta tämä ruoka ei tarvitse lihaa, joten käytänkin lihan tilalla usein kasviproteiinia. Hyväksi havaittuja ovat ainakin tavallinen soijarouhe ja nyhtökaura. Esimerkkikuvissa käytin Elovenan kaurajauhista, joka sekin toimi aika hyvin.

Eräs olennainen, vaikeasti saatava osa on sui mi ya cai, joten katso täältä osto-ohjeesta mistä sitä saa. Jos ei jaksa tilailla ruokiaan EU:n ulkopuolelta, voinee sen jättää pois. Jostakin aasialaisista ruokakaupoistakin sitä voisi löytyä, mutta Helsingissä en ole nähnyt.

Ruoanvalmistus kannattaa aloittaa chiliöljystä.

3 dlöljyä
2 rklsichuaninpippureita
1kanelitanko
3tähtianista
1/2 tlfenkolinsiemeniä
1 dlgochugaru-chilirouhetta
Chiliöljyn ainekset.

Lämmitä ensin öljy. Käytä jotakin mautonta öljyä, kuten auringonkukka- tai rypsiöljyä. Kuumenna öljy niin, että kun tiputat leivänpalan öljyyn, se alkaa kuplia.

Lisää sitten muut mausteet paitsi chilirouhe, ja ota kattila pois lämmöltä. Öljyn pitäisi kuplia, kun lisäät mausteita. Nautiskele niiden aromista!

Anna mausteiden muhia öljyssä viitisen minuuttia. Kun ne ovat siirtäneet arominsa öljyyn, metsästä mausteet öljystä jä heitä roskiin.

Lisää lopuksi chilirouhe. Öljyn pitäisi jälleen kuplia hieman. Anna öljyn jäähtyä ja säilö tiiviissä purkissa.

Valmista chiliöljyä.
250 gkasvisproteiinia, esim. nyhtökaura
2 rklhoisin-kastiketta
1 rklshaoxing-riisiviiniä
1 tlsoijakastiketta
1yksikyntinen valkosipuli pieneksi pilkottuna
1/2 tlviisimaustetta
1 dlsui mi ya caita
öljyä paistamiseen
Proteiiniosan ainekset.

Kasvisproteiinin kanssa täytyy toimia vähän eri tavalla kuin lihan. Maustetta on oltava enemmän, jotta koko proteiinista tulee riittävän maukasta.

Kuumenna ensin öljy, ja paista sitten valitsemaasi proteiiniin paistopintaa. Lisää valkosipuli ja paahda vielä hetki, sitten lisää nestemäiset aineet ja viisimauste. Kun ne ovat imeytyneet, lisää sui mi ya cai ja paahda hetki.

Proteiini on valmista, kun se on murumaista ja suhteellisen kuivaa. Älä kuitenkaan paahda sitä liian kuivaksi. Lisää vettä tarvittaessa.

2 rkltahinia
3 rklsoijakastiketta
1 rklhunajaa tai fariinisokeria
1/2 tlviisimaustetta
1/2 tljauhettua sichuaninpippuria
1yksikyntinen valkosipuli hienoksi pilkottuna
1 dlchiliöljyä
1+ dlnuudelien keitinvettä
Kastikkeen ainekset.

Kun chiliöljy on valmista, kastikkeen teko on helppoa: kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään. Nuudelien keitinvedestä tulee suurustavaa tärkkelystä, ja veden määrällä voi säädellä kastikkeen juoksevuutta. Kannattaa myös tarkistaa suola. Koska käytän yleensä vähäsuolaista soijakastiketta, tällä kertaa kastikkeesta tuli lähtökohtaisesti vähän suolatonta.

nuudeleita
kastiketta
paistettua proteiinia
vihreää vihannesta
rouhittua maapähkinää
kevätsipulisiivuja
Annoksen ainekset.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Säästä pari desiä keitinvettä kastikkeen koostumuksen säätämiseen.

Höyrytä vihannekset joita käytät. Lehtivihannekset kuten paksoi, tai vaikka varsiparsakaalit ovat tähän ruokalajiin hyviä.

Kokoa annos seuraavasti: laita pohjalle kastiketta, sen päälle nuudelit, nuudelien päälle vihannekset ja vihannesten päälle proteiiniseos. Koristele kevätsipulilla ja murskatuilla suolapähkinöillä.

Syödessä ainekset on tarkoitus ensin sekoittaa keskenään, jotta herkkukastike leviää kaikkiin muihin aineisiin.

Valmis annos.
Kategoriat
Kiina Pääruoka Resepti

Muurahaisia kiipeämässä puuhun

Tämä kryptisen kuuloinen ruoka on nimeään yksinkertaisempi, ja nimenkin tajuaa kun näkee kuvan. Muurahaisia kiipeämässä puuhun, ma yi shang shu, 蚂蚁上树, on sichuanilainen perinteinen nuudeliannos. Muurahaisia siinä ei ole, vaan muurahaiset ovat jauhelihanpaloja, jotka kuvainnollisesti kiipeävät puuta, eli lasinuudeleita, pitkin. Perinteiseen annokseen kuuluu jauhettua lihaa, mutta tein tämän soijarouheesta. Soijarouhe saa samanlaisen ellei paremman muurahaisefektin aikaiseksi. Käytin tässä hieman kanalientä, mutta täysvegaanisen tästä saanee helposti.

Inspiraation tähän sain nähtyäni nälissäni Eastonin K-Citymarketissa Pirkka Parhaat -lasinuudeleita. Muistin heti muurahaiset, ja muita aineksia löytyikin omasta kaapista. Inspiraationa käytin The Woks of Lifen ohjetta. Maun perusta tässä ruuassa, kuten sichuanilaisessa ruuassa tyypillisesti on, on fermentoitu härkäpapu-chilitahna doubanjiang. Sen osto-ohjeen löydät erillisestä postauksesta.

100 glasinuudelia
1 dltummaa soijarouhetta
4 dlkanalientä
1 rklla doubanjiang-härkäpapu-chilitahnaa
2 cminkivääriä hienoksi raastettuna
3valkosipulinkynttä
1 tlfariinisokeria
1 rklsoijakastiketta
tuoretta korianteria tai kevätsipulia viipaleina
Puuhun kiipeävien muurahaisten (ja puun) ainekset.

Tämän ruoan teko on erityisen helppoa. Lasinuudeleita täytyy ensin liottaa kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Kun lasinuudelit likoavat, on aika tehdä muurahaiset – eli kastike.

Sichuanilaisessa ruuanlaitossa aloitetaan tyypillisesti paistamalla doubanjiang-tahnaa öljyssä, ja näin myös tämän ruoan yhteydessä. Doubanjiang sisältää kokonaisia härkäpapuja, joten pilkon sen usein pienempiin osiin jottei kokonaisia papuja joudu lopulliseen ruokaan.

Seuraavaksi doubanjiangin seuraksi pannulle joutavat inkivääri ja valkosipuli. Ne saavat paistua hetken, mutta varo ruskistamasta niitä. Tiukan paikan tullen, kun valkosipuli on vaarassa ruskistua, seuraava osuus pelastaa kaiken: nimittäin liemen ja soijakastikkeen lisääminen. Käytin nyt kanalientä, mutta epäilen että jokin fermentoituihin papuihin perustuva liemi toimisi yhtä hyvin. Samalla kannattaa lisätä soijarouhe, jonka täytyy antaa imeä makua kastikkeesta itseensä ennen lasinuudelien lisäämistä. Myös sokeri pitää nyt lisätä.

Pidä kastike lämpimänä, ja keitä nyt lasinuudelit kiehuvassa vedessä. Kolme minuuttia riittää, jonka jälkeen valuta ne ja lisää kastikkeen sekaan. Mitä enemmän nestettä kastikkeessa on tässä vaiheessa, sitä paremmin kastikkeen kaikenlaiset muurahaiset sekoavat nuudeleihin. Lisää tässä vaiheessa myös kevätsipuli, mutta korianteri vasta valmiiseen annokseen.

Muurahaisia kiipeämässä puuhun valmiina syötäväksi.