Kategoriat
Korea Lisäke Pikaruoka Resepti

Paistettu riisi kimchillä

Paistettu riisi kimchin kera, kimchi bokkeumbap, 김치볶음밥, on hyvin kätevä ruokalaji. Tällaisia elvytysohjeita ylijäämäruualle tarvitaan usein. Kimchi bokkeumbap on sellainen ylijääneelle riisille. Jäipä riisiä sitten Wolt-tilauksesta tai omista keitoksista, tällä reseptillä ylijäämäriisistä loihtii nopeasti vaikkapa herkullisen lounaan seuraavana päivänä.

Reseptissä alla on annettu määrät suhteessa yhteen desilitraan kypsää riisiiä, koska riisi on se, jota oletetaan jääneen yli.

1 dlkypsää ylijäämäriisiä
1/3 dlkimchiä
1/3 rklgochujang-chilitahnaa
2 rklvettä
1/2 – 1valkosipulinkynsi
1/2 rklseesamöljyä
ruokaöljyä
seesaminsiemeniä
siivuja kevätsipulin vihreästä osasta
Kimchi bokkeumbapin ainekset yhtä ylijäämäriisidesilitraa kohden.

Pilko valkosipuli pieneksi ja kimchi kohtalaisen kokoisiksi paloiksi. Sekoita gochujang veteen.

Lämmitä ruokaöljy pannulla ja lisää siihen kimchi ja valkosipuli. Paista minuutin verran, niin että neste höyrystyy, mutta varo polttamasta. Lisää sitten riisi ja gochujang-vesi. Paista viitisen minuuttia pienellä lämmöllä ja sekoita seos tasaisen punaiseksi.

Tarjoiltaessa kaada päälle seesamöljy ja koristele seesaminsiemenillä ja kevätsipulilla.

Advertisement
Kategoriat
Korea Pikaruoka Resepti Salaatti

Korealainen pikanuudelisalaatti

Jos kaapista löytyy nuudeleita, kimchiä ja gochujang-chilitahnaa, niistä valmistuu pikalounaaksi tai välipalaksi nopeasti bibim guksu, 비빔국수. Bibim guksu on kylmänä tarjoiltava sopivan tulinen nuudelisalaatti.

Kimchiä saa nykyään monista marketeista, ja olen joskus nähnyt Pirkka-versionkin. Kimchin teon voi itsekin aloittaa tuorekimchillä eli geotjeorilla tästä reseptistä. Geotjeorin voi syödä ilman käymisvaihettakin. Geotjeori sopii tähänkin kimchin korvikkeeksi, mutta maku on hieman raikkaampi.

Alla olevassa reseptissä on vain perusnuudelien raaka-aineet. Salaattiin sopii lisäksi erilaisia vihanneksia, kurkkkutikkuja, porkkanatikkuja, ituja ja niin edelleen, sekä keitetty kananmuna.

Resepti jokseenkin pohjautuu Maangchin bibim guksu-reseptiin.

2 pktohuita pikanuudeleita, esim. ramen
1valkosipulinkynsi
1 dlkimchiä
2-3 rklgochujang-chilitahnaa
1 tlsoijakastiketta
2 tlviinietikkaa
1 tlsokeria
1 tlseesamöljyä
1 rklpaahdettuja seesaminsiemeniä
Bibim guksun ainekset.

Pilko valkosipuli pieneksi ja kimchi rouheasti paloiksi. Sekoita muut kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita niihin lopulta kimchi ja valkosipuli.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen hieman suolaa.

Huuhtele kypsät nuudelit veden alla ja lisää ne hieman kosteina kastikkeen joukkoon. Pyörittele nuudeleita niin, että kastike leviää joka puolelle.

Tarjoile kylmänä vihannesten ja kananmunan kera. Jos on kiire, voi nuudelit toki syödä sellaisinaankin!

Kategoriat
Kiina Pääruoka Pikaruoka Resepti

Sichuanilaiset pikanuudelit

Tämä on hyvä resepti pikaruokaan, joka lisäksi riippuen käytettyjen vihannesten määrästä voi olla suhteellisen terveellinenkin. Vaikka vihanneksia on paljon, öljyä ja suolaa tosin on senkin edestä.

1 pktnuudeleita
1yksikyntinen valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna
2 cminkivääriä
1 rklla doubanjiangia
1 rklöljyä
3 rklsichuanilaista chiliöljyä
vihanneksia, esim. mungpavun ituja
vettä
Pikanuudelien ainekset.

Pilko inkivääri, valkosipuli ja la doubanjiang pieneksi. Lämmitä öljy pannulla ja kuullota inkivääriä, valkosipulia ja la doubanjiangia siinä hetki.

Lisää chiliöljy ja 2-3 dl vettä. Anna hautua hetki, kun keität nuudelit. Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan.

Laita lautaselle ensin kastiketta, sitten nuudelit ja päälle mungpavun ituja. Valmista tuli!

Sekoita kaikki keskenään puikoilla ennen syömistä.

Kategoriat
Georgia Pikaruoka Resepti

Pikahatšapuri

Pidätkö leivästä? Pidätkö juustosta? Pidätkö niiden yhdistelmästä, eli vaikkapa pizzasta? Oletko kädetön leipomaan? Ei hätää, pikahatšapuri on juuri sinulle!

Hatšapuri on parhaimmillaan pehmeä ja sitkeä, juustoinen piiras, jopa useammassa kerroksessa juustoa sisältäen kuten imeretiläisessä hatšapurissa on tapana. Sitä ei kuitenkaan ole tarjolla helposti georgialaisten ravintoloiden ulkopuolella. Taikinan veivaaminen vaatii ensinnäkin taitoa, mutta lisäksi oikeanlaisen uunin.

Sen sijaan teollisesti valmistettua naan-leipää löytyy useimmista ruokakaupoista. Useimmiten löytyy Santa Marian naan-leipää, joka on lähtökohtaisesti kummallisesti maustettua eikä ainakaan pelkiltään toimi edes naan-leivän korvikkeena. Pikahatšapuriin se kuitenkin kelpaa. Leipomo Kirkukin mainiot naanleivät, vaikkakin ovat hieman kuivia ja ohuita, toimivat myös.

Kun valmisnaanleivän päälle levittää kunnolla juustoa, on lopputuloksena jotain, joka muistuttaa etäisesti hatšapuria. Hatšapurireseptien perusteella mozzarellan ja fetan seos on lähimpänä hatšapureissa yleensä käytettävää juustoa.

1valmisnaanleipä
75 gfetajuustoa
75 gmozzarellaraastetta
Pikahatšapurin ainekset.

Sekoita feta ja mozzarellaraaste jokseenkin tasaiseksi seokseksi. Näin seos vaikuttaa eniten yhdeltä juustolaadulta.

Pikahatšapuri ennen uunia.

Levitä juusto naanleivän päälle ja paista 250 asteessa kunnes juusto on sulanut.

Päälle sopii myös ripaus svanetilaista suolaa.