Kategoriat
Georgia Mausteseos Resepti

Adjika kuiva-aineista

Adjika-chilitahna, ადიკა, tuo georgialaisen tulisuuden ruokaan kuin ruokaan. Tein aiemmin postauksen tyypillisemmästä adjika-reseptistä, joka valmistetaan tuoreista chilipaprikoista. Maistoin kuitenkin eräässä georgialaisessa ravintolassa adjikaa, joka oli selvästi tehty käyttäen kuivattua chilirouhetta pohjana. Se sopii mielestäni erityisesti maustetahnakäyttöön, mutta myös pienissä määrin lisämausteeksi suoraan pöytään.

Korealainen gochugaru-chilirouhe on sopivan lempeän tulista käytettäväksi myös tähän chilitahnaan.

1 1/2 dlgochugaru-chilirouhetta
2valkosipulinkynttä
1/2 dlsaksanpähkinöitä jauhettuna
1/2 puskaatuoretta korianteria
3 rklkorianterinsiemeniä
3 rklkynteliä
1 dloliiviöljyä
1/4 dlvalkoviinietikkaa
1 1/2 dlvettä (tai tarpeen mukaan)
2 rklmerisuolaa
Adjikan ainekset.

Jauha korianterinsiemenet ja kynteli. Purista valkosipuli ja silppua korianteri. Paahda saksanpähkinöitä hetki pannulla ja jauha ne pähkinöiden kylmennyttyä jauhoksi. Sekoita kuivat aineet, valkosipuli ja korianterisilppu keskenään.

Lisää etikka ja öljy sekä puolet vedestä. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää vettä vähitellen kunnes saat tahnaan sopivan koostumuksen – tahnan pitäisi olla suhteellisen helposti sekoitettavaa. Chilirouhe paisuu jopa tunnin ajan veden lisäämisen jälkeen. Veden määrää kannattaa säätää kunnes koostumus tasoittuu.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Englanti Intia Pääruoka Resepti

Madraslammas

Madraslammas on yksi intialaisten ravintoloiden vakioannoksista. Chennain kaupungin entisen nimen perusteella nimetty ruokalaji on nimenomaan lähinnä intialaisista ravintoloista peräisin eikä niinkään Chennaista ja Tamil Nadun alueelta. Kuten tikka masala, madrascurry on yhtä lailla brittiläinen kuin intialainen ruoka. Madrascurryt kuitenkin mahdollisesti perustuvat Tamil Nadun alueen ruokiin.

Madrascurryt ovat värikäs joukko curryjä, joissa voi olla lihaa, kanaa tai kalaa, ja lähinnä niissä on samankaltaista tulisuus ja mieto happamuus. Tämä resepti noudattelee sitä, mitä keskimäärin madraslampaan reseptiksi on netissä kerrottu, ja maistuukin hyvin samantapaiselta kuin ravintola-annos.

maustetahna:
2 tlkurkumaa
2 rklkorianterinsiemeniä
2 tljuustokuminansiemeniä
2 tlfenkolinsiemeniä
1/2 tl anista
2 rklchilirouhetta
3yksikyntistä valkosipulia
5 cmtuoretta inkivääriä
muut aineet:
1 kg lampaanlihaa
3sipulia
1/2 dlkirkastettua voita tai (sinappi)öljyä
4 dlkookosmaitoa
3kanelitankoa
6 vihreää kardemummaa
10currynlehteä
1 rklmustia sinapinsiemeniä
1/2 dltamarinditahnaa
2 rklsitruunamehua
400 gtomaattimurskaa
1 rklworcestershirekastiketta
1 1/2 tlsuolaa
Korman muut ainekset.

Silppua sipuli ja raasta inkivääri ja valkosipuli.

Paahda halutessasi korianterin-, juustokuminan-, aniksen- ja fenkolinsiemenet. Jauha ne sitten chilirouheen kanssa hienoksi jauheeksi.

Lämmitä pannulla öljy tai kirkastettu voi. Kuullota sipulia viitisen minuuttia. Lisää sitten valkosipuli ja inkivääri, ja lämmitä muutama minuutti. Varo ruskistamasta aineita. Lisää sitten kuiva mausteseos, sinapinsiemenet, kardemummanpalot ja kanelitangot ja lämmitä varovasti muutaman minuutin ajan. Jos seoksesta tulee liian kuivaa, voit lisätä hieman öljyä.

Lisää sitten tomaattimurska, kookosmaito, tamarinditahna, sitruunamehu ja currynlehdet. Anna currynlehtien vettyä.

Ruskista liha öljyssä paistinpannulla. Lisää ruskistettu liha kastikkeeseen ja anna hautua 2-3 tuntia tai kunnesliha on ylikypsää.

Tarjoile basmatiriisin ja naan-leivän kanssa.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 2-3 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Laos Pääruoka Resepti Salaatti Thaimaa

Larb eli Laosin kansallissalaatti

Larb on Laosin kansallisruoka, joka on myös suosittu Thaimaassa. Larbia kutsutaan tyypillisesti salaatiksi, mutta sen pääraaka-aine on kuitenkin liha. Tyypillisiä lihoja ovat porsas, kana ja nauta. Tässä on kyse porsaanlihasta tehdystä larbista, larb moosta, ลาบหมู.

Ainekset ovat muutoin hyvin tavalliset, poislukien yksi ainesosa. Salaattiin tarvitaan paahdettua tahmeaa riisiä (engl. glutinous rice). Paahdettu tahmea riisi on thaiksi nimeltään khao kua, ข้าวคั่ว. Khao kua tuo ruokaan paahdettua aromia, mutta myös imee itseensä paistetun jauhelihan nesteitä tehden salaatista mehukkaamman. Tahmeaa riisiä löytää useimmista aasialaisista marketeista, mutta sen voi jokseenkin korvata myös puuroriisillä.

Larb on hieman samankaltainen ruoka kuin yunnanilainen mintun ja naudanlihan muodostama ruokalaji. Alueet ovat lähekkäin, joten lieneekö ruokalajeilla jotakin sukulaisuussuhdetta?

400 gporsaan jauhelihaa
1 1/2 rkljauhettua paahdettua tahmeaa riisiä
1salottisipuli
1 rklchilirouhetta
1 rklkalakastiketta
1 tlsokeria
3limeä
1 puskakorianteria
1 puskaminttua
(1 puskathaibasilikaa)
5kevätsipulia

Paahda viitisen ruokalusikallista riisiä pannulla. Pidä pannun lämpöä keskitasolla, ja sekoita riisiä usein. Riisi on valmista, kun se on kauttaaltaan ruskeaa.

Jauha riisi maustemyllyssä. Mittaa lopullisesta jauheesta tarvittava määrä.

Irrota yrteistä lehdet. Siivuta salottisipuli ohuiksi viipaleiksi. Siivuta myös kevätsipuli ohuiksi siivuiksi. Purista kahdesta limestä mehu ja pilko kolmas lohkoiksi.

Ruskista jauheliha pannulla. Lisää loppuvaiheessa kalakastike sekaan, ja paista kunnes neste on haihtunut. Joissakin resepteissä kalakastike lisätään paistamisen jälkeen, ja joskus ravintolassa eteen tuotava larb on myös tehty näin. Paistamalla kalakastikkeesta saa kuitenkin paremman makuista.

Lisää paistettuun lihaan limemehu, chilirouhe, sipulit ja paahdettu riisijauhe. Sekoita kaikki keskenään. Lisää lopuksi sekaan yrttien lehdet ja sekoita.

Tarjoile riisin tai salaatinlehtien kera. Purista päälle limemehua lohkoista.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 45 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Resepti Yhdysvallat

Blackened kala

Blackening on paistotekniikka, jonka jenkkikokki Paul Prudhomme teki tunnetuksi 1980-luvulla. Tekniikka saattaa olla ollut olemassa jo aiemminkin cajun-keittiössä, tai Prudhomme kehitteli sen tuolloin. Blackening perustuu lihan paistamiseen voissa blackening-mausteiden kera. Mausteissa on vaihtelua, mutta käytännössä mausteena toimii hyvin cajunmauste. Voi ja mausteet aikaansaavat tavallista enemmän Maillard-reaktion aiheuttamaa ruskistumista, jopa mustaksi asti.

vaalean kalan fileitä
reilustivoita
reilusticajunmaustetta
suolaa

Sulata voita kattilassa.

Levitä kalafileiden päälle voisulaa. Ripottele päälle suolaa ja cajunmaustetta.

Kaada ylijäänyt voi pannulle ja kuumenna. Paista fileet kummaltakin puolelta hyvin ruskeaksi, jopa mustaksi asti.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Kastike Meksiko Resepti

Kaktussalsa

Opuntiakaktuksen pyöreät varret ovat syötäviä, ja niitä kutsutaan Meksikossa nimellä nopales. Nopales viittaa tyypillisesti kokonaisiin opuntiakaktuksen varsiin, kun taas purkissa saatavat siivut ovat nopalitos, pikku nopales. Purkkeja löytää joskus tavallisista marketeistakin Meksiko-hyllyltä, mutta ainakin Dos Tecolotes -marketista Hakaniemestä.

Kaktus sopii myös salsan raaka-aineeksi. Mausteeksi riittää tomaattisalsa, mutta sopisi nopales myös tuoresalsan eli pico de gallon sekaan.

200 gnopalitos
1/2 dltomaattisalsaa
limen kuorta

Tee tomaattisalsa erillisen reseptin mukaan tai käytä purkkisalsaa. Jos käytät purkkisalsaa, sekaan voi laittaa hieman limemehua tuoreen aromin aikaansaamiseksi.

Valuta nopalitos ja poista seasta mausteet, esimerkiksi paprika tai sipuli. Silppua nopalitos pienemmäksi.

Sekoita nopalitos ja tomaattisalsa keskenään. Lisää sekaan raastettua limen kuorta. Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Alkuruoka Meksiko Pääruoka Resepti

Kaktusta ja chorizoa

Opuntiakaktuksen pyöreistä varsista, nopales, tulee herkullinen ja helppo aamupala muutamalla lisäraaka-aineella. Nopales con chorizo yhdistää kaksi perimeksikolaista raaka-ainetta ja sitoo ne toisiinsa tomaattisalsalla. Jos raaka-aineet löytyvät kaapista, valmistus kestää vain pari minuuttia.

Nopales viittaa tyypillisesti kokonaisiin opuntiakaktuksen varsiin, kun taas purkissa saatavat siivut ovat nopalitos, pikku nopales. Purkkeja löytää joskus tavallisista marketeistakin Meksiko-hyllyltä, mutta ainakin Dos Tecolotes -marketista Hakaniemestä.

200 graakachorizomakkaraa
200 gnopalitos
1/2 dltomaattisalsaa

Poista raakachorizomakkarasta kuori ja tee makkaramassasta pieniä palasia.

Valuta nopalitos ja poista seasta mahdolliset mausteet, esim. chilipaprika tai sipulinpalat.

Ruskista makkarapalat pannulla. Lisää joukkoon nopalitos ja paista kunnes kaikki ovat lämpimiä. Lisää tomaattisalsa ja paista kunnes enin vesi on haihtunut.

Tarjoile aamiaiseksi vaikkapa paistetun kananmunan kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Lisäke Meksiko Resepti

Xnipek eli yucatánilainen tulinen sipulisalsa

Yucatánilainen pikkelöity sipuli on hyvää pelkäksi sipuliksi. Eipä ole siis ihme, että yucatánilainen samankaltainen salsa, xnipek tai xnipec, on myös hyvää, sillä siinä on pikkelöityyn sipuliin nähden lisäksi lähinnä habanerochiliä. Xnipekin on tarkoitus olla niin tulista, että nenä kostuu koiran kuonon tapaan. Nimi tarkoittaa mayojen kielillä kirjaimellisesti koiran kuonoa.

Kuten pikkelöity sipuli, xnipek marinoidaan tyypillisesti pomeranssin mehulla. Pomeranssin mehun voi korvata 1:1:1-suhteessa sekoitetuilla appelsiini-, lime- ja greippimehuilla.

2-3isoa punasipulia
2-3habanerochiliä
3-4 dl1:1:1 suhteessa appelsiini-, lime- ja greippimehua
1 tlrouhittua mustapippuria
1 tloreganoa
1/2 tlsuolaa

Siivuta sipuli sopiviksi paloiksi. Pilko habanero pieneksi silpuksi.

Sekoita mehu.

Sekoita sipuli, habanero ja mausteet keskenään ja kaada mehu niiden päälle. Anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua. Sekoita seosta välillä.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Mausteseos Resepti Yhdysvallat

Cajunmauste

Cajun sanana viittaa Yhdysvaltain osavaltion Louisianan ranskalaistaustaiseen kansanosaan. Yksittäistä cajunmaustetta ei sinänsä ole olemassa, mutta cajunkeittiössä käytetään tiettyjä mausteita hyvin tyypillisesti, esimerkiksi valkosipulia, cayennepippuria, timjamia, oreganoa ja valko- sekä mustapippuria.

Cajunmausteeksi kutsuttu mausteseos sisältääkin tyypillisesti näitä mausteita vaihtelevissa suhteissa. Sekoittamalla mausteseoksen etukäteen voi saada helposti cajun-maun monenlaisiin ruokiin, mutta cajunkeittiön ruoissa tyypillisesti ruoka maustetaan alusta lähtien ilman seoksia.

1 rklpaprikajauhetta
1 tlsavupaprikajauhetta
1 rklcayennepippuria
1 rkljauhettua valkopippuria
1 rkljauhettua mustapippuria
1 rkloreganoa
1 rkltimjamia
1 rklsipulijauhetta
2 rklvalkosipulijauhetta

Mittaa ainekset ja jauha tasaiseksi maustemyllyssä.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Kastike Meksiko Resepti

Adobokastike

Meksikolainen adobo on pääosin paprikasta ja etikasta koostuva kastike, jota käytetään usein lihan marinoimiseen. Esimerkiksi birria-padan liha marinoidaan adobolla. Keittämällä adoboa hetken saa aikaan kastikkeen, jota voi käyttää myös sellaisenaan. Adobo sopii vaikka joulukinkulle!

Adoboon on käytettävä kuivattuja chilipaprikoita, joista tyypillisimmät ovat ancho, pasilla ja guajillo. Ainakin ancho– ja guajillochilejä saa silloin tällöin kaupoista. Anchochilijauhetta saa ainakin tavallisilta maustehyllyiltä. Voi olla, että jauhetta kostuttamalla saisi myös aikaan sopivaa ainesta adobokastikkeeseen.

15 ancho-, pasilla– tai guajillochiliä
1 tlmustapippuria
1 tloreganoa
1 tljuustokuminaa
1 dlappelsiinimehua
1 dlomenaviinietikkaa
1 rklsuolaa
vettä

Perkaa kuivista chileistä kannat ja siemenet.

Keitä tilkka vettä ja aseta kuivatut chilit veteen likoamaan noin puoleksi tunniksi.

Valuta chilit, mutta säästä desilitran verran nestettä.

Jauha tehosekoittimessa chilit muiden aineiden kera tasaiseksi. Lisää kostutuslientä mikäli nestettä on liian vähän.

Keitä adoboa parikymmentä minuuttia makujen tasoittamiseksi. Marinadina lihalle adobon voisi käyttää ilman keittämistäkin.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Jamaika Mausteseos Pääruoka Resepti

Jerk-kana

Jerkmauste on perinteinen jamaikalainen tulinen mausteseos, joka koostuu pääasiassa maustepippurista ja scotch bonnet-chileistä. Jälkimmäiset ovat tulisuusasteeltaan kuin habaneroja, joita on paremmin saatavilla. Scotch bonnetejakin kuitenkin silloin tällöin näkyy myytävänä. Vaikka chilit ovat tulisia, niiden tulisuus laantuu levitessään koko lihaan. Vain jos suuhun sattuu kerralla paljon jerkmaustetta, saa kokea pientä poltetta.

Pääraaka-aineiden maustepippurin ja chilipaprikan lisäksi saatetaan käytetään erilaisia mausteita, jotka vaihtelevat kokista riippuen. Tässä reseptissä olen käyttänyt tyypillisiltä vaikuttavia lisämausteita, jotka korostavat itse maustepippurin makua. Reseptissä suluissa olevat mausteet voi myös korvata lisäruokalusikallisella maustepippuria.

Jerkmaustetta on kahta päätyyppiä: kuivaa ja kosteaa. Kuivaa käytetään lihan marinointiin dry rub-tyyppisesti, kun taas kosteassa liha marinoidaan sellaisenaan. Tyypillisimmät jerkmausteella maustettavat lihat ovat kana ja porsas.

Jerk ja englannin kielen jerky-sana tulevat samasta lähtösanasta espanjassa, joka tarkoittaa kuivattua lihaan. Jerk-paistotyyli ei kuitenkaan liity kuivaamiseen vaan hitaaseen grillaamiseen joko grillissä tai perinteisemmin maanalaisessa kuopassa.

Seuraavassa reseptissä on kyseessä kostea jerkmausteseos. Kanan lisäksi muut osat kuuluvat mausteseokseen.

600 gkanankoipia
1-2scotch bonnet– tai habanerochiliä
2yksikyntistä valkosipulia
1 sipuli
1 rklmaustepippuria
1 rkltimjamia
(1/2 tlkanelia)
(1/2 tlmuskottia)
(1 tljauhettua inkivääriä)
(1 tljauhettua mustapippuria)
1 rklsokeria
2 tlsuolaa
1/2 dlöljyä
1/2 dlvalkoviinietikkaa
1/2 dllimemehua
2 rkltummaa rommia
2 rklsoijakastiketta

Pilko rouheasti sipuli, valkosipuli ja chilit. Mittaa muut maustekastikkeen ainekset ja tee kaikesta hienoa tahnaa sauvasekoittimella.

Levitä jerkmaustekastike kanojen päälle tasaisesti ja anna maustua jääkaapissa yön yli.

Paista uunissa 150 asteessa noin tunnin verran tai kunnes kana on kypsää.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 12 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo