Nahkiainen (Lampetra fluviatilis) on alkukantainen otus, joka ei ole läheistä sukua tavallisille luukaloille tai edes rustokaloille kuten haille ja rauskuille. Nahkiainen on tarkkaan ottaen ympyräsuinen eli leuaton kala. Se elää jokisuistoissa toisten kalojen loisena imien niiden verta ja lihasnesteitä.
Nahkiaisessa ei ole ruotoja. Ruodottomuuden takia se on erittäin miellyttävä syödä. Nahkiaisia pyydystetään erityisesti Satakunnassa; jopa siinä määrin, että nahkiainen on päätynyt jopa Nakkilan kunnan vaakunaan.
Nahkiaiskausi alkaa loppukesästä, mutta nahkiaisia saa vielä vuodenvaihteen jälkeenkin. Hinta nousee, mitä myöhemmäksi kaudella päästään. Näin tammikuussa nahkiaisia vielä saa, mutta kalliiksi käy. Harvempi tuskin haluaa tutustua nahkiaisten käsittelyyn tarkemmin, ja nahkiaisia saakin ostaa lähinnä valmiiksi hiillostettuna.
Nahkiaisten käsittelyprosessissa on useampi vaihe, jotka on parempi tehdä pian pyytämisen jälkeen. Ensiksi tuhkalla tai suolalla irrotetaan nahkiaisen pinnasta lima. Samalla suoli puristetaan tyhjäksi. Nahkiainen valmistetaan mieluiten puulla lämmitetyssä uunissa tai grillissä.
Nahkiainen sopii kalamaisena eliönä nautittavaksi japanilaisten lisukkeiden kanssa. Nahkiaisten perinteinen kastike on sinappikastike, ja senhän voi korvata myös japanilaisella majoneesilla tai jopa wasabilla. Hyvä soijakastike toimii dippaukseen peittämättä nahkiaisen makua. Näin saakin nopeasti aikaan mainion suomalais-japanilaisen fuusioannoksen.
hiillostettuja nahkiaisia
kewpie-majoneesia
vihanneksia pediksi (esim. ituja)
(soijakastiketta)
(sanshoa tai sichuaninpippuria)
Levitä vihannekset pediksi tarjoiluastiaan. Lämmitä hiilostettu nahkiainen nopeasti grillivastuksilla uunissa. Asettele nahkiaiset kasvispedille ja ruiski päälle kauniit raidat kewpiemajoneesia.
Kaada soijakastike sopivaan tarjoiluastiaan ja sekoita sekaan halutessasi ripaus japaninpippuria eli sanshoa.
Jouluaattoillallisella, la vigilia, Italiassa syödään tyypillisesti kalaa. Katolisessa perinteessä aattoiltana paastotaan, joka käytännössä tarkoittaa lihasta pidättäytymistä. Kalaruokalajeja voi syödä sitäkin enemmän.
Amerikanitalialaisessa keittiössä jouluaattoillallinen kulkee nimellä the Feast of the Seven Fishes, festa dei sette pesci. Luku seitsemän ja nimi ylipäätään ei ole tunnettu Italiassa, vaan on aivan amerikkalaista alkuperää. Seitsemän saattaa viitata vaikkapa seitsemään perisyntiin tai Rooman kukkuloihin, mutta varmuudella kukaan ei tiedä. Italiassa ruokalajien määrää ei myöskään ole rajoitettu seitsemään.
Erilaisten ruokalajien määrä on tärkeämpää kuin yksittäisen ruokalajin määrä. Tee siis suhteellisen pieniä annoksia, mutta useampaa erilaista. Uuniruoat voi tehdä hieman etukäteen ja lämmittää illalliselle.
La vigilia tuottaa teemana paljon ideoita joulupöytään. Alla on kuvattu kootusti erilaisia kala- ja kasvisreseptejä lyhyin kuvauksin ideoiksi ja sovellettavaksi jouluaaton illalliselle. Ruokalajit eivät sisällä lihaa, vaikka ei senkään syöminen perisyntiä olisi. Pääosin ruokalajit ovat eteläisestä Italiasta ja erityisesti Sisiliasta, mutta sattuu joukkoon muutama pohjoisempikin ruoka.
Jouluaattoaterian juomaksi soveltuu erityisesti perinteinen napolilainen jouluaattoillallisen viini Lacryma Christi del Vesuvio. Erään tarinan mukaan Lacryma Christi -viinin tarhat muodostuivat, kun Jeesus itki Vesuviuksen rinteillä Luciferin lankeemuksen takia.
Alkosta kyllä saa Lacryma Christiä, sekä valkoisena että punaisena, mutta pelkästään melko hintavina puolikkaina pulloina. Parempi sekin kuin ei ollenkaan!
Sisilialaiset täytetyt ja uppopaistetut riisipallot voi joko täyttää ragúlla, jättää täyttämättä tai täyttää la vigiliaa varten epätyypillisesti kalalla.
Kuivattu, suolattu turska eli baccala on joulun perusruoka useissa maissa, myös Italiassa. Kuivattu turska tulee ensin kosteuttaa, jonka jälkeen sitä voi käsitellä tuoreen kalan tapaan.
Piemontelainen kuuma kylpy, bagna cauda, sisältää oliiviöljyä, valkosipulia ja sardelleja. Se sopiikin täydellisesti la vigilian teemaan. Kuumaan kylpyyn voi dipata vihanneksia tai hyvää leipää.
Sisilialaiseen joulupöytään kuuluu olennaisesti caponata, munakoisosta, oliiveista, kapriksista ja muista vihanneksista tehty hapanimelä säilyke. Caponata sopii myös kastikkeeksi paistetun kalan päälle.
Carpaccio onnistuu lihan lisäksi myös kalasta. Valkoviinissä pikaisesti marinoitu lohi on mukavan aromaattista. Toimisi tähän muutkin kalat, joita voi syödä raakana.
Appelsiinin ja fenkolin liitto on insalata di arancen yllättävä, mutta erityisen hyvä, syvin olemus. Tämä sisilialainen salaatti kuuluu myös joulupöytään.
Missoltini on Comojärvessä elävä kala, joka säilötään kuivaamalla ja puristamalla. Herkku sopii erityisesti polentan kanssa tarjottavaksi. Kalana missoltini sopii myös jouluaattopöytään, vaikka onkin pohjoisesta kotoisin.
Munakoiso alla parmigiana on klassikkoruoka, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikkei se sisälläkään kalaa, se on oiva lisä jouluaattoillalliselle.
Sisilian maut, eli pinjansiemet, rusinat, valkosipuli ja persilja, kohtaavat tässä jälleen kalan. Tavallisesta silakasta tulee näyttävä ja herkullinen. Muista kuitenkin käyttää tuoreita laakerinlehtiä.
Sfincione eli sisilialainen pizza muistuttaa enemmän focacciaa kuin perinteistä avopiirasta. Sfincionen päällä on reilusti tomaattikastiketta, joka saa umamin makua sardelleista. Sfincione kuuluu olennaisena osana sisilialaiseen joulupöytään. Ruokalajin erikoisuus on se, että tavallisten pizzatäytteiden lisäksi jouluisen sfincionen päälle levitetään rapean juustoista leivänmurua.
Perinteinen juusto sfincioneen on lampaanmaidosta tehty caciocavallo. Caciocavallo on mozzarellan tyyliin niin sanottu pasta filata-menetelmällä tehty juusto, jonka valmistusprosessissa juustomassa sulatetaan. Koska caciocavalloa ei hevin löydy kaupoista, sen voinee korvata sekä kuivalla (ei tuoreella) mozzarellalla tai provolonella, tai miksei molemmilla. Leipämurun sekaan sekoitettu pecorino tuo pienen lampaanmaitojuuston aromin.
Leipämuruja ei kannata korvata esimerkiksi korppujauhoilla. Kunnon leivästä tehty muru maistuu huomattavasti paremmalta. Käytä tähän vanha kuivahtanut patonki tai jos vanhaa leipää ei ole saatavilla, kuivata jostakin hyvästä leivästä uunissa alle 100 asteen lämmössä sopivaa murua.
Tästä reseptistä tulee yksi standardikokoinen pellillinen melko paksua sfincionea.
taikina:
650 g
00-jauhoja
6 dl
kädenlämpöistä vettä
1/2 dl
oliiviöljyä
1 1/2 tl
suolaa
50 g
tuorehiivaa
päälle:
800 g
tomaattimurskaa
5 – 15
sardellifilettä
1
yksikyntinen valkosipuli
1
sipuli
1 – 2 rkl
chilirouhetta
250 g
mozzarellaa, provolonea tai seosta
1/2 dl
oliiviöljyä
1 1/2 tl
suolaa
1 – 2 rkl
oreganoa
mustapippuria
päällyksen päälle:
4 dl
leivänmuruja
1/4 dl
oliiviöljyä
100 g
hienoksi raastettua pecorinoa
Joulupizzan eli sfincionen ainekset.
Sekoita hiiva veteen. Mittaa jauhot ja sekoita niihin suola. Lisää sitten jauhot veden joukkoon ja vaivaa hetki. Lisää sitten oliiviöljy, ja jatka vaivaamista 5-10 minuuttia.
Samasta taikinasta valmistuisi muuten myös oiva focaccia.
Anna taikinan nousta puolisen tuntia kulhossa ja levitä se sitten uunipellille. Yritä levittää taikina mahdollisimman tasaiseksi. Anna taikinan nousta sitten pellillä toiset puolisen tuntia.
Valmista sillä välin tomaattikastike ja leivänmuruseos. Valuta pienireikäisessä lävikössä jonkun verran nestettä pois tomaattimurskasta. Lämmitä sitten tomaattimurska, öljy ja sardellifileet kasarissa. Lisää suola, pippuri ja chilirouhe, ja keitä kunnes sardellit ovat hajonneet kastikkeeseen. Lisää lopuksi kuivattu oregano.
Sekoita leivänmurut, oliiviöljy ja raastettu pecorino keskenään.
Levitä tomaattikastike taikinan päälle, ja raasta tomaattikastikkeen päälle juustot. Levitä juuston päälle vielä leivänmuruseos.
Paista sfincione uunissa alalämmöllä 180 asteessa noin 45 minuuttia. Kun sfincione on kypsä ja rapeapohjainen, ota se viilenemään. Leikkaa sfincione neliönmuotoisiksi paloiksi hieman jäähtyneenä.
Söin joskus hyvää rapupastaa Portoveneressä, Cinque Terren eteläkärjessä Italiassa. Rapupastan erikoisuus oli se, että äyriäiselle epätyypillisesti ravunliha oli keitetty ylikypsäksi niin, että se oli hajonnut pieniksi palasiksi. Näin kastikkeeseen saadaan myös muhentumaan loistava maku!
Ravunpyrstöjen muhentumisessa kestää aikansa. Tunnin keittämisellä ravunpyrstöjen pitäisi alkaa hajoamaan. Tässä reseptissä ravunpyrstöjä keitetään kermassa. Välillä sekaan on lisättävä vettä, ettei kastike kuivu kasaan.
Myös pikaversio on mahdollinen käyttäen säilykerapua. Säilykeravun lihaa löytyy jostain syystä Venäjä-hyllyiltä eri kaupoista. Säilykerapu maistuu kuitenkin melko säilykkeiselle, mutta toimii paremman puutteessa yllättävän hyvin.
200 g
ravunpyrstöjä tai säilykerapua
2
valkosipulinkynttä
2 dl
kermaa
2 rkl
tomaattipyrettä
1
laakerinlehti
100 g
parmigiano reggianoa
valkopippuria
suolaa
trofiepastaa
Nyhtörapupastan ainekset.
Pilko valkosipuli hyvin pieneksi. Lämmitä tilkka oliiviöljyä ja paista valkosipulia hetki. Lisää tomaattipyre, laakerinlehti ja kerma.
Jos käytät ravunpyrstöjä, lisää ne nyt ja hauduta kunnes ne alkavat hajota. Lisää sitten juusto.
Jos käytät säilykerapua, lisää rapu ja raastettu juusto. Lämmitä kunnes ravunliha on tasaisesti seonnut kastikkeen joukkoon.
Mausta valkopippurilla ja suolalla.
Keitä trofiepasta al denteksi. Sekoita kastike ja pasta keskenään ja tarjoile.
Tämä uunikalaresepti voisi olla mistä tahansa Välimeren maasta, ehkäpä kuitenkin eniten Italiasta. Sama resepti toimii sekä uunissa että grillissä. Vain paistotapa eroaa.
1
kokonainen vaalealihainen kala
1
sitruuna
yrttejä (esim. rosmariini, timjami, persilja)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Kalan ainekset.
Suomusta kala jos sitä ei ole valmiiksi suomustettu. Suolaa kala sisältä ja ulkoa.
Avaa kalaa hieman vatsaontelosta taaksepäin niin, että myös pyrstöpäässä mausteita saa kalan sisään.
Halkaise sitruuna pitkittäin. Tee toisesta sitruunan puolikkaasta siivuja ja toisesta lohkoja.
Levitä kalan sisään mustapippuri ja yrtit, ja asettele sitruunasiivut kalan sisään.
Roiski kalan päälle hieman oliiviöljyä.
Paista kalaa 20 minuuttia 180 asteessa ylä- ja alalämmöllä. Lopuksi vaihda uuni kiertoilmalle ja nosta lämpö 200 asteeseen 5-10 minuutiksi.
Ropa vieja tarkoittaa vanhoja vaatteita. Ropa vieja on espanjalainen, Kuubassa erittäin suosittu ruokalaji, joka on edellisen päivän aterialta jääneistä lihoista tehtävä herkullinen pata. Liha haudutetaan ylikypsäksi niin, että se lopulta muistuttaa vanhoja revenneitä vaatteita.
Päämausteena on paprika. Myös maustepippuri tuo ruokaan hieman erilaisen säväyksen.
n. 900 g
jämäksi jäänyttä kypsää lihaa (nautaa, lammasta), tai jos ei sellaista löydy, niin tuoretta rasvaista lihaa
400 g
tomaattimurskaa
1
sellerinvarsi
3
paprikaa
1
sipuli
2
yksikyntistä valkosipulia
2 dl
valkoviiniä
2 rkl
kanafondia
1 tl
oreganoa
1 tl
juustokuminaa
1 tl
maustepippuria
1 tl
paprikajauhetta
3
laakerinlehteä
(oliiveja)
(kapriksia)
suolaa ja mustapippuria
Ropa viejan ainekset.
Mikäli liha on kokonaista, pilko se viiden sentin paloiksi.
Siivuta paprika pystysuunnassa tikuiksi.
Pilko porkkana, selleri ja sipulit pieneksi. Kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää sitten liha, valkoviini, tomaattimurska, kanafondi ja mausteet.
Hauduta seosta kunnes liha hajoaa. Kypsän lihan kanssa tässä menee tunnista kahteen, raa’an lihan kanssa noin kolmesta viiteen tuntia, vähän lihasta riippuen. Kun liha ei vielä ole aivan kypsää, lisää joukkoon paprikat.
Lopuksi lisää oliivit ja kaprikset, mikäli käytät niitä, ja säädä suolalla ja mustapippurilla maku oikeaksi.
Pippurinen härkäruukku on annos, joka löytyy lounasruokaravintoloiden listoilta, perinteisempää ruokaa valmistavista ravintoloista ja suurimpien einesruokavalmistajienkin valikoimista.
Härkäruukun pääraaka-aineet ovat naudanliha ja jokin kermainen ainesosa, tyypillisesti smetana, crèmefraîche tai kerma, mutta myös tuorejuusto tai jopa sulatejuusto. Useimmiten härkäruukku on pippurisen tulinen – ei kuitenkaan chilin takia vaan mustapippurin tai muiden pippureiden ansiosta. Lihan lisäksi padassa saattaa olla herkkusieniä tai suolakurkkusilppua. Jälkimmäisen kera pata alkaa muistuttaa jo stroganoffia.
Mutta mistä härkäruukku on oikein kotoisin? Härkäruukkua ei tunneta edes Ruotsissa, ainakaan suorana käännöksenä oxkrukana. Oxgryta, härkäpata, taas on yleisluontoisempi termi, vaikka esimerkiksi HK härkäruukun onkin oxgrytaksi kääntänyt.
Google ei myöskään heti tuota tulosta. Härkäruukku on niin suosittu, että bloggaajien ja elintarvikefirmojen reseptejä ja ravintoloiden ruokalistoja löytyy lukemattomasti. Muutamassa nettifoorumikeskustelussa mainitaan ”Rosson listoilta tuttu härkäruukku”. Myös toinen S-ryhmän ravintola Fransmanni (nykyään Frans & les femmes) mainitaan. Ainoat alkuperään liittyvät vihjeet viittaavat siis S-ryhmään, ja niidenkin lähde on Vauva-lehden foorumi.
Edes mainio kirjastot.fi-sivuston Kysy kirjastonhoitajalta-palvelu ei löydä sanalle taustaa. Gastronomisista sanakirjoista termiä ei löydy, eikä termiä mainita digitoiduissa sanomalehdissä tai kirjojen kokoelmiin kirjoitetuissa metatiedoissa.
Vauva-foorumin vihjeen jahtaaminen tuottaa kuitenkin tulosta. Aila Pakarinen on vuonna 2002 kirjoittanut reseptikirjan ”Fransmannin parhaat”. Takakansiteksti kertoo ensimmäisen Fransmannin perustetun Raumalle vuonna 1987, ja että kirjassa on runsaasti liha- ja ruukkuruokia. Ruukku on sen verran epätyypillinen sana, että olisiko Fransmannin menu 1980 ja 1990-luvuilla tosiaan tuonut härkäruukun suomalaisten koti- ja ravintolakeittiöiden vakioannokseksi?
Kirjan mukaan näin näyttäisi olevan. Pippurista härkää ruukussa -annos oli ensimmäisen Fransmanni-ravintolan listalla, ja Pakarisen mukaan ensimmäisen Fransmannin ruokalista oli hotelli Raumanlinnan henkilökunnan käsialaa.
Keittiöpäällikkö Hannu Ollila ja ravintolapäällikkö Ossi Grönqvist vastasivat henkilökuntineen siitä, että ruokalista sopi uuden ravintolan henkeen. Perustavaa laatua olevan työn tuotekehitysprosessissa teki Hannu Ollila, joka jo edellisenä kesänä aloitti ruokalistan ja reseptien kehittelytyön. Apuna oli iso pino ranskalaisia keittokirjoja, joiden pohjalta hän teki lukemattomia suomalaisia sovellutuksia. Henkilökunnan kesken arvioitiin annosten sopivuutta.
Aila Pakarinen – Fransmannin parhaat (2002).
Ei ole yllättävää, että ranskalainen keittiö on tämäntyyppisen ruoan alkulähde. Ranskalaisesta keittiöstä löytyy boeuf à la crème fraîche, boeuf à la crème, boeuf à la crème et poivre ja lukemattomia vastaavia pataruokia. Näiden pääraaka-aineet vastaavat hyvin pitkälle perinteisen härkäruukun sisältöä: lihaa, kermaa ja lientä, lisäksi joskus herkkusieniä tai pippuria. Valkoviinikin esiintyy. Suolakurkku sen sijaan ei koskaan.
Härkäruukusta tuli heti suosittu.
Varsinkin omalla rahalla syövien suosiossa oli uuniperunan kanssa tarjottava muheva härkäruukku, johon käytettiin sisäfileetä. Fileen kapeita päitähän jäi runsaasti, sillä myös sisäfileepihvit kuuluivat alusta asti suosikkiannoksiin. Raili Juuti muistelee, että kun Raumanlinnaan hankittiin ensi alkuun 30 ranskalaista keramiikkaruukkua, niiden oletettiin riittävän mainiosti. Ensimmäisenä viikonloppuna kävi jo selväksi, että ruukkuja piti kiireen kaupalla hankkia lisää.
Aila Pakarinen – Fransmannin parhaat (2002).
Härkäruukku on kuin onkin siis suomalainen ruoka! Sen näyttää todennäköisimmin keksineen hotelli Raumanlinnan keittiöpäällikkö Hannu Ollila vuoden 1987 paikkeilla. Itse nimikin lienee joko Ollilan tai jonkun muun Raumanlinnan työntekijän käsialaa. Joka tapauksessa ruukusta on tullut suomalaisten kestosuosikki.
Alkuperäisessä reseptissä ruukku sisältää aina herkkusieniä. Reseptin kastikkeen pääraaka-aine on sekä crèmefraîche että punaviinikastike. Alla oma versioni, jossa on muutamia Fransmannin versioon tekemiäni parannuksia.
Paahda herkkusienet erillisen ohjeen mukaan. Pilko salottisipuli pieneksi silpuksi.
Pilko paahtopaisti noin parin sentin kuutioiksi. Lämmitä voi pannulla ja ruskista paahtopaisti erissä. Siirrä paistettu paisti uuniin soveltuvaan pataan. Kuullota salottisipuli jäljelle jääneessä voissa ja siirrä sekin pataan.
Lisää pataan kaikki muut ainekset paitsi suola ja pippurit.
Lämmitä padan sisältö ensin levyllä kiehuvaksi ja siirrä pata sitten uuniin 180 asteeseen pariksi tunniksi. Pata on valmista, kun paahtopaisti on lähes hajoavaa ja kastikkeesta on haihtunut turha neste.
Jauha kokonaiset pippurit maustemyllyssä rouheaksi, suuhun sopivaksi seokseksi. Sekoita pippuriseos ruukkuun juuri ennen tarjoilua.
Säädä lopulta suola sopivaksi.
Tarjoile uuniperunoiden kanssa, hotelli Raumanlinnan Fransmannin tapaan.
Gnocchi alla sorrentina on yksinkertainen ja herkullinen pastavuoka, joka on nimensä mukaisesti kotoisin Sorrentosta. Gnocchien lisäksi vuoka sisältää pääraaka-aineina vain tomaattia ja mozzarellaa.
500 g
gnoccheja
800 g
tomaattimurskaa
1
laakerinlehti
3
valkosipulinkynttä
250 g
mozzarellaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Gnocchi alla sorrentinan ainekset.
Lämmitä tomaattimurska kattilassa oliiviöljyn, suolan, pilkotun valkosipulin ja laakerinlehden kera. Tarkista suola. Lisää sekaan gnocchit ja kaada seos uunivuokaan.
Kuorruta uunivuoka mozzarellalla ja paista puoli tuntia uunissa 200 asteessa.
Kana mustapapukastikkeessa (dou chi ji ding, 豆豉鸡丁) on jälleen yksi tyypillinen kiinalaisista ravintoloista tuttu ruoka, jonka valmistaminen kotona aidon makuiseksi on toisaalta helppoa, mutta vaatii erityisaineita. Mustat pavut eivät nimittäin ole mustapapuja, vaan väriltään mustia, fermentoituja, kuivattuja ja suolattuja soijapapuja (douchi, 豆豉). Näitä on hieman vaikea löytää, mutta niitä kyllä löytyy aasialaisista marketeista tai netistä. Joka tapauksessa, mustapavuilla douchia ei voi korvata.
Tässä reseptissä seassa ei ole mausteiden lisäksi vihanneksia. Vihanneksia voit hyvin paistaa erikseen ja tarjota kanan kanssa.
400 g
kanan paistileikettä
1-2 rkl
öljyä
1 rkl
shaoxing-riisiviiniä
1 rkl
soijakastiketta
1
yksikyntinen valkosipuli
3 cm
inkivääriä
2 rkl
fermentoituja, kuivattuja soijapapuja (douchi)
1/2 dl
vettä
1 rkl
perunajauhoa
1
kevätsipuli
(suolaa)
Resepti kanalle mustapapukastikkeessa.
Pilko kana sopiviksi paloiksi. Sekoita kananpaloihin riisiviini ja soijakastike. Anna kanan marinoitua parikymmentä minuuttia.
Pilko valkosipuli pieneksi. Kuori inkivääri ja pilko se tikuiksi. Huuhtele douchi-pavut.
Lämmitä öljy wokkipannussa. Ruskista kanat ja laita ne sivuun. Lisää wokkipannuun valkosipuli, inkivääri ja douchi-pavut. Paista hetken aikaa, mutta varo polttamasta.
Sekoita perunajauho puoleen desilitraan vettä.
Lisää valkosipulin, inkiväärin ja papujen sekaan takaisin kanat ja loppu vesi. Kun seos on lämmennyt, lisää perunajauhoseos koko ajan sekoittaen.
Kara-age, 唐揚げ, on japanilainen tapa friteerata erilaisia raaka-aineita. Yksi tyypillisimmistä on kana. Kara-age-menetelmässä friteerattava raaka-aine marinoidaan ensin, tyypillisesti vaikkapa soojakastikkeen, saken ja inkiväärin avulla, ja pyöritetään sitten jauhoissa. Friteeraus tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin raaka-aine kypsennetään hitaasti öljyssä, ja sitten friteerataan toisen kerran kuumemmassa öljyssä rapean pinnan aikaansaamiseksi.
400 g
kanan paistileikettä
1 rkl
sakea
1 tl
soijakastiketta
1 tl
suolaa
3 cm
inkivääriä
3/4 dl
perunajauhoa
1/2 dl
vehnäjauhoa
Kara-age-kanan ainekset
Pilko paistileike saman kokoisiksi muutaman sentin palasiksi. Pilko inkivääri siivuiksi. Sekoita sake, soijakastike, suola ja inkivääri paistileikkeen paloihin. Marinoi kanaa vähintään puoli tuntia.
Lämmitä öljy kattilassa noin 120-150 asteeseen.
Sekoita jauhot keskenään ja jauhota kanat niillä.
Paista kanoja viitisen minuuttia öljyssä. Poista kanat öljystä talouspaperin päälle.
Lämmitä öljy 180 asteeseen. Laita kanat takaisin paistumaan ja paista kunnes ne ovat pinnastaan kullanruskeita.
Nälkä 