Kategoriat
Kiina Lisäke Pääruoka Resepti

Kiinalainen munakokkeli tomaatilla

Kiinalaisen kotikeittiön moderni klassikko on munakokkeli tomaatilla, 番茄炒鸡蛋, fānqié chǎo jīdàn. Tämä munakokkeli on helppo ja nopea tehdä, ja juuri siksi se onkin tyypillistä kotiruokaa. Tomaatti on aikoinaan tullut Kiinaan ulkomailta, ja toinen tomaatin tyypillisistä nimistä, fānqié, 番茄, tarkoittaakin ulkomaista munakoisoa. Tämä termi on tyypillisempi kantoninkiinassa, kun taas pohjoisemmassa Kiinassa tomaattia kutsutaan nimellä xīhóngshì, 西红柿.

Tomaatin ulkomaisuuden takia munakokkeli tomaatilla onkin yksi esimerkki läntisen ja kiinalaisen keittiön risteytyksestä. Ruokalaji lienee kehitetty vasta 1900-luvulla.

4tomaattia
4kananmunaa
1yksikyntinen valkosipuli
1 cminkivääriä
1kevätsipuli
1 tlsokeria
1 rklsoijakastiketta
1 tlchinkiang-viinietikkaa
1/4 tlvalkopippuria
1/2 tlnatriumglutamaattia
2 rklvettä
1 tlseesamöljyä
öljyä paistamiseen
suolaa

Sekoita keskenään soija, etikka, sokeri, valkopippuri ja natriumglutamaatti.

Pilko valkosipuli pieneksi ja raasta inkivääri. Pilko kevätsipulin vaalea osa pieneksi ja siivuta vihreä osa erikseen.

Pilko tomaatti puolikkaiksi lohkoiksi.

Riko munat, lisää niihin vettä ja sekoita tasaiseksi.

Lämmitä pannulla öljy ja paista munia kokkeliksi jättäen ne hieman kosteiksi. Siirrä munat sivuun.

Lisää pannulle öljyä ja paista valkosipulia, kevätsipulin valkoista osaa ja inkivääriä hetken aikaa. Lisää sitten tomaatti ja sekoitettu kastike, ja paista kunnes tomaatti alkaa pehmentyä.

Lisää joukkoon muna ja anna makujen tasoittua.

Mausta suolalla ja seesamöljyllä, ja tarjoillessa lisää päälle vihreää kevätsipulia.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 10 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Italia Pääruoka Resepti

Coniglio in agrodolce eli jänis sisilialaisittain

Agrodolcekastike on sisilialainen perusmaku, joka sopii kaikenlaisiin ruoka-aineisiin. Aiemmin blogissa agrodolcekastikkeessa ovat uineet munakoiso caponata-vihannesseoksessa ja kurpitsa, zucca in agrodolce-ruokalajissa. Tällä kertaa agrodolcekastikkeeseen päätyy jänis.

1 kgjänistä, rusakkoa tai kania
1 keltasipuli
1porkkana
1selleri
2 dlmarsala- tai valkoviiniä
1/4 dlvalkoviinietikkaa
2 rklsokeria
1 rklkapriksia
100 gtummia oliiveja
50 grusinoita
(2 rklpinjansiemeniä)
2 laakerinlehteä
4 dlvettä
mustapippuria
suolaa

Pilko sipuli, porkkana ja selleri paloiksi.

Lämmitä öljy pannulla ja ruskista jäniksen palat. Lisää joukkoon vihannekset, viini, etikka, sokeri ja vesi sekä kaprikset, oliivit, rusinat ja laakerinlehdet. Mausta liemi suolalla sopivaksi ja lisää rouhittua mustapippuria.

Anna padan hautua parin tunnin ajan.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Meksiko Pääruoka Resepti Yhdysvallat

Chili con carne

Chili con carne on sekä meksikolainen että yhdysvaltalainen ruoka. Juurensa sillä on meksikolaisissa kuivatusta lihasta, chileistä ja suolasta tehdyissä padoissa, joita valmistivat aikoinaan atsteekit ja sittemmin meksikolaiset cowboyt eli rancherot.

Chili con carne viittaa tyypillisesti hieman vapaammin säännöin valmistettavaan pataan, joka tehdään jauhelihasta, paprikasta, sipulista, valkosipulista, tomaatista ja pavuista. Pelkkä chili taas on tiukempien sääntöjen ja väittelyiden kohteena – tiukimmillaan chiliin saisi laittaa vain lihaa, paprikaa ja ehkäpä joitakin mausteita. Texasin osavaltion virallinen ruoka on nimenomaan tämä tiukemmin säännöin valmistettava chili (con carne).

Parhaan maun chili con carne saa hyvistä meksikolaisista kuivatuista chileistä. Jos niitä ei ole saatavilla, chili con carneen voi hätätapauksessa käyttää myös jauhettua paprikaa ja savupaprikaa. Ancho- ja guajillochilit aikaansaavat lempeän tulisuuden. Chipotlechilillä ruokaan saa savuaromia.

700 gnaudan jauhelihaa
400 gkidney- ja/tai mustapapuja
2sipulia
3yksikyntistä valkosipulia
3isoa punaista paprikaa
400 gtomaattimurskaa
200 gtomaattipyrettä
1 1/2 dljauhettua paprikaa, tai
8kuivattua ancho– tai guajillochiliä
maun mukaanchilijauhetta tai -rouhetta
2 rkljauhettua juustokuminaa
1/2 rkljauhettua korianterinsiementä
1kanelitanko
1/2 tlneilikkaa
1/2 tl maustepippuria
1/2 tlsavupaprikajauhetta, tai
1kuivattu chipotlechili
2 rkloreganoa
2 rklsoijakastiketta
1 1/2 dlkahvia
1 1/2 tlsuolaa
3 rklöljyä
1 rklvoita

Jos käytät kuivattuja kokonaisia paprikoita, poista niistä siemenet ja kannat ja laita ne likoamaan lämpimään veteen noin tunniksi. Murskaa paprikat sitten sauvasekoittimella tahnaksi liotusveden kera.

Silppua tuore paprika, sipuli ja valkosipuli pieneksi.

Lämmitä öljy ja voi kattilassa. Paista sipulia ja valkosipulia hetki, lisää sitten jauheliha. Ruskista ainekset. Lisää paprikajauheet tai paprikatahna ja anna maun uuttua öljyyn. Lisää muut kuivat mausteet ja anna myös niiden maun uuttua öljyyn.

Lisää tuore paprika, kahvi, soijakastike sekä tomaattipyre ja -murska ja anna hautua useamman tunnin ajan.

Lisää hautumisen loppuvaiheessa pavut.

Tarjoile pitkäjyväisen riisin, juustoraasteen, crémè fraîchen ja tortillasipsien kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 20 min / 5 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Pikaruoka Resepti Saksa Turkki

Saksalaistyyppinen döner kebab – mit alles und scharf

Saksassa ja Itävallassa hyvää döner kebabia saa lähes joka kadunkulmasta. Döner kebabia pystyy jäljittelemään myös kotona ilman pystygrilliä, ja kotikebabiin löytyy erilaisia reseptejä. Mutta ei hyväkään kebabliha maistu samalle ilman oikeita lisukkeita – tuoreet vihannekset ja tulinen punainen kastike, scharfe Soße, ja valkoinen valkosipulikastike, Knoblauchsoße, ne vasta kunnon kebabin tekevät. Kaiken voi ahtaa pitaleipään tai syödä lautasella ranskalaisten perunoiden kera Kebabtellerinä.

Tyypillisillimmään vihanneslisukkeet ovat salaatti, tomaatti ja kurkku, usein persiljalla maustettuna, punakaali ja sumakilla maustettu punasipuli. Erityisesti kaali on keskeinen raaka-aine, ja tuo kebabin makuun syvyyttä. Kaikki ainekset kuuluvat kebabiin, ja se onkin tilattava mit alles!

Valkosipulikastikkeesta on erilaisia reseptejä, joissa toisissa käytetään enemmän majoneesia, toisissa taas jogurttia. Jogurtin ja crémè fraîchen seoksella saa mielestäni maukkaan mutta vähämajoneesisen version, joka on ehkä lähempänä turkkilaista kuin saksalaista.

Punainen kastike on tyypillisesti hyvin tulinen, scharf, ja sitä laitetaan aivan liian kitsaasti. Itse tekemällä tulista kastiketta saa kebabiinsa riittävän määrän. Tulisista kastikkeista löytyy myös monia reseptejä, ja joissakin sekaan sotketaan jopa jogurttia. Puhtaan punainen tomaatti- ja chilipohjainen scharfe Soße on kuitenkin mielestäni parhaimman makuinen.

kebab:
400 glampaan jauhelihaa
400 gnaudan jauhelihaa
1 kananmuna
1 rkljauhettua mustapippuria
1 rklpaprikajauhetta
1 tljauhettua juustokuminaa
2 tltimjamia
2 tloreganoa
1 1/2 tlsuolaa
1/2 tlruokasoodaa
punakaali:
300 gpunakaalia
1 tl suolaa
1 rkletikkaa
sipuli:
2punasipulia
1/2 rklsumakkia
ripaussuolaa
tomaatti:
3tomaattia
1 puskalehtipersiljaa
punainen kastike (scharfe Soße):
(2-4chilipaprikaa)
2 rklpul biber-chilirouhetta
1yksikyntinen valkosipuli
1/2 dltomaattipyrettä
1/4 dloliiviöljyä
1 tlsumakkia
suolaa
mustapippuria
sitruunamehua
valkoinen eli valkosipulikastike (Knoblauchsoße):
125 gcréme fraîchea
125 gturkkilaista jogurttia
1yksikyntinen valkosipuli
1/2 tlsuolaa
1 tlsitruunamehua
muut ainekset:
pitaleipiä
kurkkua
jäävuorisalaattia

Kebabliha

Purista valkosipuli. Jauha kuivat mausteet hienoksi jauheeksi maustemyllyssä. Sekoita sitten kaikki ainekset keskenään ja vaivaa lusikalla, kunnes seos on tasaista.

Tee taikinasta paksu pötkö. Kääri se leivinpaperiin, ja puristele taikina tiiviiksi. Tarkoitus on vähentää ilmataskuja pötkön sisällä. Siirrä pötkö sitten folion päälle ja kääri tiiviisti folioon.

Paista foliopötköä uunissa noin 2h ajan 200 asteessa, kunnes pötkö tuntuu kovalta. Pehmeänä liha on keskeltä vielä raakaa.

Anna lihan jäähtyä ja laita liha vielä jääkaappiin.

Siivuta kylmä liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Vihannekset

Siivuta punasipuli ja sekoita siihen sumakkia.

Tee punakaalista ohuita suikaleita ja lisää niihin suola. Anna kaalin maustua noin tunnin ajan.

Pilko tomaatit ja sekoita niihin persilja.

Pilko myös kurkku ja salaatti.

Tulinen kastike

Purista valkosipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maun tasoittua tunnin verran.

Valkosipulikastike

Purista valkosipuli ja sekoita ainekset keskenään. Anna maun tasoittua tunnin verran.

Kokoaminen

Paista kebabsiivut pannulla öljyssä ruskeiksi.

Lämmitä pitaleipä ja halkaise se. Laita tulista kastiketta pohjalle, ja muut täytteet päälle. Lopuksi laita päälle sopivasti valkosipulikastiketta.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 45 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Iran Pääruoka Resepti

Kufteh tabrizi eli iranilaiset täytetyt lihapullat

Kufteh tabrizi, کوفته تبریزی, eli tabrizilaiset lihapullat, ovat tyypillisesti isoja, täytettyjä ja yrttisiä lihapullia, jotka ovat kotoisin Tabrizin kaupungista Iranista. Tabriz sijaitsee luoteis-Iranissa Itä-Azerbaijanin maakunnassa, jolla on yhteinen raja Azerbaijanin valtion kanssa.

Lihapullataikina sisältää lihan lisäksi myös riisiä ja halkaistuja herneitä tai linssejä. Mausteista ja yrteistä on paljon variaatioita, mutta tyypillisimmillään lihapullat sisältävät kurkumaa, persiljaa ja korianteria. Minttu, rakuuna ja timjami ovat myös yleisiä.

Riisistä ja herneistä tai linsseistä huolimatta lihapullataikina pysyy paistettuna hyvin koossa. Lihapullan täyttäminen on yllättävän helppoa, sillä lihapullasta ei ole tarkoitus saada pientä eikä lihapullataikina jää siten ohueksi täytteen päälle. Lihapullista voi tehdä jopa nyrkin kokoisia.

Lihapulla täytetään esimerkiksi keitetyllä kananmunalla, paistetulla sipulilla, pähkinöillä tai vaikkapa kuivatuilla hedelmillä. Kananmuna tai luumu on tyypillinen täyte. Luumun lisäksi yhtä hyvin taatelit, rusinat tai aprikoosit sopivat lihapullan sisään. Pähkinöistä saksanpähkinät, pistaasit tai mantelit ovat tyypillisiä, mutta kuten hedelmienkin osalta, lähinnä taivas on rajana.

Hyvin iranilainen täyte olisi ruostehappomarjan (Berberis vulgaris) kuivatut hedelmät. Ruostehappomarjan hedelmät ovat hyvin happamia. Ruostehappomarjaa kasvatetaan Suomessa lähinnä koristekasvina pihalla, enkä ole löytänyt kuivattuja ruostehappomarjoja kaupoista. Englanniksi ruostehappomarjan hedelmät tunnetaan nimellä barberry ja persiaksi zarshk, زرشک. Lihapullan sisään iranilaista makua voi yrittää myös kuivatuilla karpaloilla, jotka tuovat hieman happamuutta.

lihapullat:
400 glampaan jauhelihaa
1sipuli
100 gkeltaisia linssejä tai rouhittua hernettä
100 garborioriisiä
2 munaa
1/2 puskaapersiljaa
1/2 puskaakorianteria
1/2 puskaaminttua
1/2 tlkurkumaa
1/2 tlmustapippuria
1 tlsuolaa
täyte:
50 gpähkinöitä, esim. saksanpähkinöitä, pistaaseja tai manteleita
50 gkuivattuja hedelmiä, esim. aprikooseja, rusinoita, luumuja tai karpaloita
kastike:
1sipuli
3 rkltomaattipyrettä
1 lvettä
ripaussahramia
1/2 tlsuolaa

Taikinan valmistus

Liota arborioriisiä ja linssejä kylmässä vedessä tunnin verran. Halkaistut herneet tarvitsevat useamman tunnin liotuksen. Keitä niitä sitten viitisen minuuttia, valuta vesi ja huuhtele kylmällä vedellä.

Silppua tuoreet yrtit ja raasta sipuli.

Sekoita keskenään munat ja liha siten, että taikina on suhteellisen tasaista. Lisää sitten yrtit, mausteet, sipuli ja suola. Sekoita kunnes taikina on jälleen melko tasaista.

Lisää lopuksi joukkoon riisi ja linssit tai herneet. Sekoita kunnes taikina on tasaista.

Täyte

Pilko pähkinät ja hedelmät rouheasti ja laita ne odottamaan.

Lihapullien muotoilu

Tee melkein nyrkillisestä taikinaa käteen pieni pihvi. Tee keskelle pihviä pieni syvennys. Laita syvennykseen parin teelusikallisen verran täytettä.

Käännä pihvin sivustat ylöspäin reunoiksi ja yritä peittää koko täyte. Mikäli pihvi ei riitä täytteen ympäri, voit lisätä hieman taikinaa sulkemaan lihapullan.

Kastike ja kypsentäminen

Silppua sipuli. Ruskista sipuli voissa. Lisää tomaattipyre ja anna sen kuumentua hetki. Lisää sitten litra vettä.

Asettele lihapullat pannulle ja kypsennä niitä kannen alla tunnin verran.


Valmistuksen vaikeustaso: Keskitaso

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Kastike Pääruoka Ranska Resepti

Viherpippurikastike

Perinteinen ranskalainen viherpippurikastike, sauce au poivre vert, on mainio pihvin kumppani. Kermapohjainen kastike saa perinteisesti makunsa kuivatun viherpippurin sijaan tuoreina säilötyistä viherpippureista.

2 dlkermaa
2 dllihalientä
2 rklvoita
1sipuli
1/2-1 rklvehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rklkonjakkia
1 1/2 rkldijonsinappia
2 rklsäilöttyjä viherpippureita
jauhettua mustapippuria
Korman muut ainekset.

Silppua sipuli.

Sulata voi ja kuullota siinä sipulit. Lisää sekaan lihaliemi ja anna hautua kymmenisen minuuttia. Siivilöi sipulit pois.

Lisää kerma, sinappi, suola, viherpippurit, mustapippuri ja konjakki. Lopuksi lisää vähitellen vehnäjauho koko ajan sekoittaen.

Anna kastikkeen hautua hetki.

Tarjoa viherpippurikastike hyvän pihvin kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 20 min / 5 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Malesia Pääruoka Resepti

Nasi lemak eli kalaa ja riisiä malesialaisittain

Nasi lemak on Malesiassa kansallisruoan maineessa. Annos koostuu kookosriisistä, tulisesta sambalkastikkeesta, kalasta, kurkusta ja paahdetuista maapähkinöistä. Koko komeus tarjoillaan tyypillisesti banaaninlehden päältä. Aromikkaan kookosriisin lisäksi nasi lemakin erityinen osa on sambal, joka kuivattuja sardelleja sisältäessään on nimeltään sambal ikan bilis eli kirjaimellisesti sardellisambal. Kuivattuja sardelleja kannattaa todellakin etsiä, sillä ne ovat mainion makuisia myös ilman sambalia. Toisaalta myös tavallinen sambal belacan -chilidippi sopii nasi lemakin höysteeksi.

Vii Voan Hakaniemessä myy ainakin muutamia kuivattuja kaloja. Kuivatut kalat ja katkaravut löytyvät jääkaapista. Pienimmät sardellit olivat oheisenlaisessa pakkauksessa, jossa niiden lajiksi kerrottiin Enchrasicolina heteroloba. Kala on sardellikalojen sukuun kuuluva, mutta ei sama kuin Euroopassa sardellina tunnettu Engraulis encrasicholus. Paketin kaloista on poistettu nahka, mutta päät ovat tallella. Kaiken voi kuitenkin hyvillä mielin käyttää ruoanvalmistukseen. Parhaan lopputuloksen ilmeisesti saa, jos pään ja ruumiinontelosta pilkistävät sisäelimet poistaa. Tämä menee kuitenkin hieman näpertelyksi.

Perinteinen tapa tarjota ruoka banaaninlehdeltä on hieman hankalaa, sillä banaaninlehtiä löytyy harvoin. Maussa menettääkin huomattavan vähän, mikäli banaaninlehden korvaa salaatinlehdellä.

Sen sijaan kookosriisin mausteena käytetty Pandanus odorifer-palmun lehti on hankalampi korvattava. Pandanus odorifer-palmun lehdellä maustetaan riisi kukkaisella aromilla, mutta lehtiä ei löydy mistään. Saman kasvin kukista tehdään kuitenkin myös kewravettä, jota käytetään intialaisessa keittiössä. Kewravesi on ruusuveden kaltaista, mutta hedelmäisemmän aromin omaavaa. Päätinkin tästä syystä korvata palmunlehdet muutamalla tipalla ruusuvettä, vaikka lehti ja kukka eivät varmastikaan aivan samanlaisia aromiprofiililtaan ole.

kookosriisi:
3 dljasmiiniriisiä
1 1/2 dlvettä
1 1/2 dlkookosmaitoa
1/2 tlsuolaa
muutama tipparuusuvettä
sambal ikan bilis:
3salottisipulia
1valkosipulinkynsi
1/2 dlchilirouhetta
1 tlpaahdettua fermentoitua katkaraputahnaa
1 rkltamarinditahnaa
1 dlvettä
1 1/2 rklsokeria
1sipuli
2 dlkuivattuja sardelleja
öljyä uppopaistamiseen
suolaa
muut aineet:
300 gmuikkuja
kurkkua
paahdettuja maapähkinöitä
kananmunia
salaatinlehtiä

Kookosriisi

Huuhtele riisiä vedessä kunnes siitä ei irtoa enää paljoa harmaata väriä veteen. Laita kattilaan riisi, kookosmaito, ruusuvesi ja suola. Keitä kymmenen minuuttia kannen alla ja anna sitten höyryttyä kantta avaamatta toinen kymmenen minuuttia.

Kun riisi on valmista, siirrä se sopiviin annosmuotteihin. Pienet jälkiruoka-astiat ovat usein sopivan kokoisia.

Kalat

Huuhtele kuivatut sardellit ja anna niiden valua enimmästä vedestä.

Ripottele muikkujen päälle teelusikallinen suolaa ja anna muikkujen maustua hetki.

Lämmitä wokpannussa noin kaksi desilitraa ruokaöljyä. Friteeraa kuivattuja sardelleja parin minuutin ajan kunnes kalat ovat kullanruskeita ja rapeita. Ota sardellit valumaan talouspaperin päälle.

Paista samassa öljyssä muikut. Paista muikkujen kumpaakin puolta minuutin verran. Ota muikut valumaan rasvasta talouspaperin päälle.

Sambal

Pilko salottisipuli ja valkosipuli isoiksi paloiksi. Tee sipuleista sosetta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon chilirouhe, sokeri, suola ja fermentoitu katkaraputahna.

Siivuta sipuli renkaiksi. Paista sipulirenkaita samassa öljyssä kuin kalojakin, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ota sipulirenkaat valumaan talouspaperin päälle.

Poista pannusta suurin osa öljystä. Lisää maustetahna ja paista sitä noin viiden minuutin ajan. Jos tahna näyttää kuivahtavan, lisää hieman öljyä.

Lisää tahnan joukkoon sardellit, sipulirenkaat, tamarinditahna ja 1 dl vettä. Vesi auttaa sambalin sekoittamisessa, ja sitten veden voi antaa haihtua pois. Valmis tahna on jäykähköä.

Kokoaminen

Pilko kurkku paloiksi ja puolita keitetyt kananmunat.

Kokoa annos lautaselle: asettele lautaselle salaatinlehti, kumoa riisi muotistaan ja asettele muut osat riisin ympärille.

Reseptin määrästä saa tehtyä kolme-neljä hyvänkokoista annosta.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 45 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso

Kategoriat
Alkuruoka Japani Pääruoka Resepti

Nikudango eli japanilaiset lihapullat

Nikudango (肉団子) tarkoittaa kirjaimellisesti lihapullia: niku tarkoittaa lihaa, ja dango palloa. Tällaiset lihapullat tarjotaan tyypillisesti kiinalaisvaikutteisessa amazu-an -kastikkeessa (甘酢あん). Amazu-an on hapanimelä kastike, joka tehdään soijasta, mirinistä ja riisiviinietikasta. Joskus sekaan laitetaan myös dashi-lientä tai kiinalaistyyppisesti ketsuppia.

Lihapullissa ei välttämättä tarvitse olla inkivääriä, mutta se tuo mielestäni pulliin mukavan aromin.

lihapullat:
400 gporsaan jauhelihaa
1pieni sipuli
5 cminkivääriä
1 rklsakea
1/2 dlpankokorppujauhoa
2kananmunankeltuaista
1 tlsuolaa
ruokaöljyä paistamiseen
kastike:
1/2 dlsoijakastiketta
1/2 dlmiriniä
2 rklsakea
2 rklriisiviinietikkaa
1 tlperunajauhoa

Pilko sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi ja raasta inkivääri.

Sekoita kaikki lihapullien aineet keskenään. Puristele taikinaa kunnes taikina on mahdollisimman tasaista.

Tee taikinasta pieniä lihapullia pyörittelemällä. Laita lihapullat puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja siirrä sivuun.

Lämmitä sopiva määrä ruokaöljyä kattilassa. Friteeraa lihapullat öljyssä ja siirrä sivuun.

Lämmitä paistinpannu ja laita lihapullat pannulle. Kaada sekaan kastike ja anna sen kuumentua kuplivaksi. Tärkkelyksen saettua lihapullat ovat valmiit.

Tarjoile tuoreen inkiväärin ja riisin kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 20 min / 15 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Resepti

Katkarapukasari

Katkarapukasari on vanha ja käytetty resepti, joka on helppo ja nopea tehdä arki-iltanakin, mutta joka oli unohtunut pitkäksi aikaa käyttämättä. Tällaisena muistan katkarapukasaria tehneeni. Tärkeää on, että kasariin tulee valkoviiniä – se sitoo kaikki maut mukavasti yhteen. Lisäksi kasari saa olla hieman makea.

600 gtomaattimurskaa
2 dlvalkoviiniä
1yksikyntinen valkosipuli
1 pieni sipuli
2laakerinlehteä
1 puskapersiljaa
1 tltimjamia
1-2 rklhunajaa
1 dlparmigiano reggianoa
180 gkatkarapuja
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Silppua myös persilja.

Lämmitä kasarissa reippaasti oliiviöljyä ja kuullota siinä sipuleita. Lisää laakerinlehti, valkoviini ja tomaattimurska ja anna seoksen hautua noin 10 minuuttia.

Juuri ennen tarjoilua lisää sekaan katkaravut, raastettu juusto ja persiljasilppu.

Tarjoile hyvän vaalean leivän kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 10 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Iran Pääruoka Resepti

Fesenjan eli iranilainen kanapata

Khoresh-e fesenjan (فسنجان) on yksi kuuluisimpia iranilaisia lihapatoja eli khoresheja. Saksanpähkinästä ja granaattiomenasiirapista tehty yksinkertainen kastike maistuu yksinkertaisuuttaan erikoisemmalle, ja maustaa mainiosti mureaksi hautuneen kananlihan.

Granaattiomenasiirappia löytyy etnisistä ruokakaupoista ja joskus harvoin tavallisistakin. Siirappeja löytyy tyypillisesti kahdenlaisia: granaattiomenatiivisteestä tehtyä pelkkää granaattiomenaa sisältävää ja sokerisiirapista tehtyä, jota on maustettu hieman granaattiomenalla. Näistä ensimmäinen on tietty parempaa ja sitä kannattaa etsiä. Pelkästä granaattiomenasta tehty siirappi on happamampaa ja aromaattisempaa kuin sokerisiirappi. Itse siirappia voi tehdä kiehuttamalla hiljalleen granaattiomenamehua niin kauan, että valmistuu sakea siirappi. Tämä on melko hidas prosessi, mutta granaattiomenamehua saattaa löytyä tavallisista kaupoista helpommin.

Lihapadan kumppaniksi sopii persialainen höyrytetty riisi chelow ja sen sivutuotteena syntyvä rapea tahdig.

500 gkanan paistileikettä tai koipireisiä
300 gsaksanpähkinöitä
250 mlgranaattiomenasiirappia
1sipuli
2 laakerinlehteä
1/2 tlkurkumajauhetta
1/2 tlmustapippuria
1kanelitanko
1/2 dloliiviöljyä
3 dlvettä
1 1/2 tlsuolaa
(tuoretta persiljaa)
(granaattiomenan siemeniä)
Marinadin ainekset.

Silppua sipuli. Lämmitä öljy pannulla ja ruskista sipulit. Siirrä sipulit sivuun ja ruskista samassa öljyssä kanat.

Jauha tehosekoittimessa saksanpähkinät. Jos tehosekoitin ei suostu jauhamaan pähkinöitä pelkiltään, lisää 3 dl vettä pähkinöiden joukkoon.

Laita uunin kestävään pataan kanat, sipulit, saksanpähkinätahna, granaattiomenasiirappi ja mausteet.

Hauduta uunissa 175 asteessa 1 – 1 1/2 tuntia, kunnes kastike on muuttunut tummanruskeaksi ja liha hajoaa haarukkaan.

Tarjoile persiljasilpun, granaattiomenansiementen ja riisin kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 20 min / 1 1/2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso