Tartarpihvi on perinteinen ranskalainen tapa tarjota liha raakana. Tartarpihvi on perimätiedon mukaan saanut nimensä siitä, että hienostuneet 1800-luvun ranskalaiset ovat ajatelleet tataarien olevan niin raakalaisia, että syövät lihansakin raakana.
Keskeistä tartarpihvissä on hyvälaatuinen naudanliha, mutta myös oikeat mausteet tekevät pihvistä entistä paremman. Tyypillisiä mausteita ovat kaprikset, sipuli, persilja ja worcestershirekastike.
| 300 g | hyvää vähärasvaista naudanlihaa (esim. sisäfile, ulkofile) |
| 1 | sipuli |
| 1 rkl | kapriksia |
| 2 rkl | silputtua persiljaa |
| 1 | Myrttisen valkosipulisuolakurkku |
| 1 tl | worcestershirekastiketta |
| 1 rkl | oliiviöljyä |
| 1/2 rkl | mustapippuria |
| merisuolaa |
Jäädytä liha ensin kohmeaksi pakastimessa. Pilko se sitten muutaman millin kuutioiksi.
Silppua sipuli, suolakurkku, kaprikset ja persilja mahdollisimman pieneksi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna makujen tasoittua puolisen tuntia.
Tarjoile paahtoleivän ja raa’an kananmunan kera.
Valmistuksen vaikeustaso: Helppo
Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 2 h
Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo
