Burgundinpata, bœuf bourguignon, on helppo tehdä ja helpolla juhlava ruoka. Hankalinta on löytää kunnolliset pienet sipulit. Hillosipulit eivät burgundinpataan kuulu. Paistisipulit ovat pieniä, keltasipulin makuisia sipuleita, ja niistä syntyy perinteinen pata. Myös pienet salottisipulit sopivat hyvin, mutta mausta tulee aromaattisempi. Salottisipuleita myös löytyy helpommin kuin paistisipuleita. Joskus paistisipuleita löytyi Stockan Herkusta, mutta en tiedä Food Market Herkun tilannetta.
n. 1 kg | naudan sisäpaistia |
2 tl | suolaa |
1 dl | vehnäjauhoja |
3 rkl | oliiviöljyä |
10-15 | paistisipulia tai pientä salottisipulia |
300 g | herkkusieniä paahdettuina |
170 g | pekonia |
n. 4 dl | hyvää punaviiniä |
2 | laakerinlehteä |
2 | valkosipulinkynttä |
2 rkl | vasikanfondia |
3-4 dl | vettä |
mustapippuria |
Pilko liha noin kahden sentin kuutioiksi. Sekoita niihin kulhossa ensin suola ja sitten vehnäjauho. Sekoita kunnes vehnäjauho peittää kaikki lihanpalat. Osa vehnäjauhosta jää tarttumatta, sen voi heittää pois.
Lämmitä oliiviöljy pannulla. Paista sitten jauhotetut lihanpalat ruskeiksi 2-3 erässä. Paista lopuksi pekoni ja valkosipuli. Huuhtele ne pataan punaviinillä ja vedellä.
Lisää vasikanfondi, vesi ja laakerinlehdet. Anna muhia 2 tuntia. Kuori tällä välin pienet sipulit. Jätä ne suhteellisen kokonaisiksi. Kun liha on kypsynyt pari tuntia, lisää sitten kuoritut sipulit joukkoon ja hauduta vielä tunti.
Paahda tällä välin herkkusienet tämän ohjeen mukaan.
Juuri ennen tarjoilua lisää paahdetut herkkusienet padan joukkoon.
Tarjoile perunoiden tai riisin kera.