Riippuen ollaanko Saksan vai Ranskan puolella Alsacessa eli Elsassissa, on paikallinen pizza joko Flammkuchen tai tarte flambeé. Kumpikin kääntyy jokseenkin liekkipiiraaksi. Pizzaan verrattuna liekkipiiraassa on rapsakampi ja ohuempi kuori, eikä se sisällä tomaattia. Tomaattimurskan tilalla on hieman maustettu crème fraîche.
Saksan puolella tyypillinen täyte sisältää ruskistettua sipulia ja pekonia. Itse pidän ranskalaisemmasta tuoresipulia ja ilmakuivattua kinkkua sisältävästä piiraasta. Täytteissä on, kuten pizzassa, vain mielikuvitus rajana. Mainittavaa on, että kylmäsavulohi sopii liekkipiiraaseen erityisen hyvin.
Perinteisesti liekkipiiraan taikinassa ei käytetä hiivaa kohottamiseen. Hiiva kuitenkin helpottaa valmistusta erityisesti alhaisemman lämpötilan sähköuuneissa.
5 dl | 00-jauhoja |
2 1/2 dl | lämmintä vettä |
1 1/2 rkl | oliiviöljyä |
1 pss | kuivahiivaa |
1 1/2 tl | suolaa |
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sitten lämmin vesi ja oliiviöljy. Sekoita aineet keskenään taikinaksi. Vaivaa taikinaa sen verran, että taikinasta tulee tasainen ja se irtoaa kulhon reunoista.
Anna taikinan kohota puolisen tuntia.
Jaa taikina neljään osaan ja kauli kustakin ohut piiraspohja. Siirrä piiraspohja leivinpaperin päälle.
200 g | maustamatonta tuorejuustoa |
125 g | crème fraîchea |
3/4 tl | suolaa |
mustapippuria ja valkopippuria | |
sipulia ohuina siivuina | |
muita täytteitä: ilmakuivattua kinkkua, kylmäsavulohta, jne. |
Lämmitä uuni 300 asteeseen.
Sekoita crème fraîche ja tuorejuusto vatkaimella keskenään, ja mausta ne suolalla ja pippureilla. Taulukossa mainittu määrä sopii jokseenkin neljälle piiraalle. Kylmäsavulohipiiraassa crème fraîchen joukkoon sopii myös sitruunankuori.
Siivuta sipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
Levitä neljäsosa crème fraîchea kullekin piiraspohjalle.
Ripottele crème fraîchen päälle sipulia ja muita täytteitä. Ilmakuivatun kinkun voi laittaa uuniin mukaan. Laadukas kylmäsavulohi kannattaa jättää laitettavaksi paistetun piiraan päälle.
Lämmitä uunipelti tai pizzakivi uunissa valmiiksi. Vetäise piiraspohja leivinpaperilla pellille tai kivelle. Paista uunissa niin kauan, että reunat ruskistuvat kunnolla.
