Kategoriat
Hankinta Kastike Kiina Mauste Resepti Säilyke

XO-kastike

XO-kastikkeella (XO酱) ei ole konjakin kanssa tekemistä, muuten kuin että nimi on ilmeisesti saanut inspiraationsa konjakkien XO-, extra old, laatuluokituksesta. Kastike on tarinan mukaan kehitetty niinkin myöhään kuin 80-luvulla Hong Kongissa, josta se levisi ympäri maailman. Kastikkeen tarkoitus on olla erittäin umaminen hienojen ainesten tiivistelmä.

XO-kastikkeen ainekset ovatkin hienoja – tai ainakin ikäännytettyjä – ja sisältävät paljon umamia: kuivattua kampasimpukkaa, kuivattua katkarapua, ja ilmakuivattua kinkkua. Kaikelle yhteistä on se, että jokainen aines tuo lisää ja lisää umamia. Kasvisversion voisi tehdä vaikkapa kuivatuilla siitakesienillä, jotka sisältävät myös paljon umamimakuaineita, kuten glutamaattia.

Testasin kastiketta aiemmin pelkillä kuivatuilla katkaravuilla, sillä niitä saa helposti Helsingin etnokaupoista. Katkarapujen aromi pelkiltään on kuitenkin hieman tylsä. Lisäksi saatavilla olevissa pienissä kuivatuissa katkaravuissa on kuori tallella, joten lopputuotteeseen jää epämiellyttävää narskuvuutta. Tällä kertaa jätin katkaravun pois.

Olin aiemmin tilannut Amazonista kuivattua Etelä-Kiinan meren kampasimpukkaa, conpoyta. Se on suhteellisen tyyris raaka-aine, josta kilosta saa pulittaa yli satasen. Tämä kastiketesti kuitenkin vahvisti, että satsaus kannatti!

XO-kastikkeen ilmakuivattu kinkku pitäisi olla Jinhua-kinkkua, jota ei tietystikään Suomesta saa. Wikipedia tietää kertoa, että Jinhua-kinkku on lähempänä espanjalaisia serrano– ja ibericokinkkuja, joten käytin kaupan hyllyltä serranokinkkua.

Teemaa jatkaakseni ja umamia lisätäkseni lisäsin vielä sardellifileitä. Mihinpä ne eivät sopisi!

150 gkuivattua kampasimpukkaa
100 gserranokinkkua pieneksi pilkottuna
10sardellifilettä pieneksi pilkottuna
2isoa salottisipulia pieneksi pilkottuna
4yksikyntistä valkosipulia pieneksi pilkottuna
3 cmpala inkivääriä raastettuna
3 dlrypsi- tai auringonkukkaöljyä
2tähtianista
1/2 dlgochugaru-chilirouhetta
2 rklsoijakastiketta
1/2 dlosterikastiketta
3 dlkanalientä
XO-kastikkeen ainekset.

Valmistusta ennen kuivatut kampasimpukat tulee kosteuttaa. Tein sen nyt niin, että kiehautin vettä, otin kattilan pois liedeltä ja laitoin kampasimpukat veteen puoleksi tunniksi. Liotuksen jälkeen höyrytin niitä vielä kymmenen minuuttia. Kosteutetut kampasimpukat vetäistään tehosekoittimella silpuksi, joka muistuttaa pieniä lankoja. Ne itseasiassa saavat sauvasekoittimen hieman jumiin…

Höyrytetyt kuivatut kampasimpukat.

Muut ainekset tulee pilkkoa samoin hyvin pieniksi, ja inkivääri kannattaa raastaa. Kun kaikki ainekset ovat paistovalmiita, on aika aloittaa kastikkeen valmistus.

Lämmitä öljy kattilassa. Lisää sitten kinkku, ja paista sitä niin kauan, että se ruskistuu aivan vähäisesti. Kun kinkku on valmista, lisää kampasimpukanliha ja sardellifileet, ja paista kunnes liha ruskistuu taas aivan vähän. Maksimissaan viisi minuuttia siinä pitäisi mennä. Lisää sitten vielä sipulit, inkivääri ja tähtianikset, ja anna ruskistua. Lopuksi lisää chilirouhe ja ota lämpö pois.

Öljy täytyy nyt siivilöidä pois, mutta se otetaan talteen myöhäisempää lisäystä varten. Kaikkea ei tarvitse lisätä riippuen kuinka öljyisen kastikkeen haluaa.

Siivilöidyt, paistetut kastikeainekset.

Kun öljy on siivilöity, samaan astiaan kannattaa pohjalle kaataa hieman shaoxing-riisiviiniä makujen irrottamiseksi. Lisää kanaliemi ja kanaliemeen siivilöidyt paistetut kastikeainekset. Lisää osterikastike ja soijakastike, ja keitä kastiketta kokoon. Tarkoitus on saada kastikkeesta mahdollisimman kuivaa, mutta myös kosteampi versio käy. Lopuksi lisätään ainakin puolet siivilöidystä öljystä takaisin, lisää voi laittaa oman maun mukaan.

Lopuksi otetaan seasta pois tähtianikset, ja tämä herkkujen herkku on valmis! Käytä kastiketta joko toisissa kastikkeissa tai sellaisenaan nuudelien, riisin tai kasvisten mausteena. Kastikkeen maku ei vastaa sen raaka-aineita. Voisi kuvitella, että merenelävistä tehty kastike maistuu mereneläville, mutta näin ei ole, vaan maku on aivan omanlaisensa.

Advertisement
Kategoriat
Japani Kastike Resepti

Teriyakikastike

Olen pitkään vierastanut teriyakikastiketta. Lounasravintoloissa tai kaupasta ostettuna se on usein makuuni liian makeaa tai muutoin kumman makuista. Päätin vihdoin tutustua sen tekoon itse, ja siihen miten saisin siitä omaan makuuni sopivampaa. Tuleehan tuoreilla raaka-aineilla aina parempaa kuin kaupan hyllyltä!

Teriyaki, 照り焼き, on itseasiassa vain soijakastikkeen, sokerin, inkiväärin ja valkosipulin seos! Joissakin ohjeissa käytetään makeaa mirin -sakea, jonka voi myös korvata saken ja sokerin seoksella.

1 dlvähäsuolaista soijakastiketta
1/2 dlsakea
2 rklfariinisokeria
2 cminkivääriä pilkottuna
1 yksikyntinen valkosipuli pilkottuna
Teriyakityylisen kastikkeen ainekset.

Useimmissa resepteissä käytetään sokerina valkoista sokeria. Fariinisokerin syvempi maku sopii kastikkeeseen kuitenkin mielestäni paremmin.

Kastikkeen tekokin on yksinkertaista: kaikki sekaisin kattilassa, ja keitellään kymmenisen minuuttia. Lopuksi siivilöidään valkosipulin ja inkiväärin palat pois.

Tällä kertaa käytin kastikkeen uunilohen maustamiseen. Hyvää tuli!

Teriyaki-uunilohta.
Kategoriat
Hankinta Italia Säilyke

Säilötty sardellifilee

Koska säilötty sardellifilee on niin hieno raaka-aines, päätin tehdä siitä erillisen postauksen. Säilötty sardellifilee on ruoassa käytännössä umamin lähde, ja sardellikaloista on tehty myös Rooman valtakunnan keittiössä käytetty garum-kalakastike, joka vastaa nykyistä thaimaalaistyyppistä kalakastiketta. Korealaisessa keittiössä kuivattua ja suolattua sardellia käytetään keittojen pohjana. Italialaisessa keittiössä sardellia käytetään erityisesti kastikkeissa. Säilötyn sardellifileen aromi tulee kypsytysprosessista, jossa perattu ja fileoitu sardelli kypsytetään suolavedessä ja säilötään sitten öljyyn. Italiassa tunnetaan myös tuore säilötty sardelli alici. Mielestäni alici on mukavamman makuinen kuin tuo kypsytetty, tyypillinen säilykesardelli, mutta sitä on tavallista sardellisäilykettäkin hankalampi löytää Suomesta.

Sardelli nimenä ei kuulosta alkuun yhtä tutulta kuin sen toinen käännös anjovis. Sardelli (Engraulis engrasicolus) on Suomessa se kala, jota lähes kaikkialla muualla kutsutaan anjovikseen viittaavalla nimellä (engl. anchovy, it. acciughe, ruots. ansjovis). Ruotsiksi tilanne on vielä hämärämpi, sillä itse kala on ruotsiksi ansjovis, mutta siitä tehty säilyke on suomen tapaan sardell.

Suomessa ja Ruotsissa anjovissäilyke (ruots. ansjoviskonserv) taas viittaa yleensä maustettuun, suolattuun ja etikoituun kilohailiin (Sprattus sprattus). Samantyyppisesti nimetty sardiini (Sardina pilchardus) on myös eri lajia ja sukua. Kaikki kolme kuitenkin kuuluvat sillikalojen heimoon. Anjovissäilykkeen olemassaolon takia lienee helpointa kutsua sardellifilettä suomeksi sardellifileeksi.

Pakkaa sekoittaa vielä Karvinen -sarjakuvan ja tv-sarjan suomenkieliset käännökset, jossa englannin anchovy on liberaalisti käännetty anjovikseksi. Oikeasti Karvinen ei siis pidä sardelleista! Kaiken kukkuraksi tämäkään ei ole niin selkeä asia. Karvinen-wikin mukaan Garfield and Friends -tv-sarjassa Karvinen ei tosiaan pidä sardelleista pizzassaan. Alkuperäisessä sarjakuvassa Karvinen kuitenkin nimenomaan pitää sardelleista pizzassa, ja Esko ja Osku eivät niitä voi sietää.

Oli miten oli, sardelli on mahtava umamin lähde ruokaan kuin ruokaan, erityisesti kastikkeisiin. Pizzassa sardelli toimii kalaisuuden antajana. Sardellien määrää kannattaa kuitenkin rajoittaa ruoissa, sillä niiden koostumus itsessään ei ole erityinen.

Sardellien saatavuus Suomessa on ollut heikkoa. Tällä hetkellä tiedän niitä olevan myynnissä ainakin Helsingin keskustan Stockmannin Food Market Herkussa, josta ne löytyvät kalasäilykehyllyltä. Aiemmin olen nähnyt niitä myös Hakaniemen hallin herkkumyymälöissä ja K-supermarket Musta Pekassa Käpylässä.

Food Market Herkussa myytävä sardellifilee.