Kun ruoan nimessä on alla genovese, sisältää se melko suurella todennäköisyydellä pestoa. Tähän luotin myös silloin, kun tilasin eräässä ravintolassa Ligurian rannikolla lounaaksi trofie alla genovese, vaikken ollut trofiesta kuullutkaan. Trofiesta on sittemmin tullut lempipastani; sen kanssa tuntuu sopivan millainen kastike vain.
Trofie alla genovese on ligurialainen perinteinen, hyvin yksinkertainen pasta. Trofien lisäksi se sisältää perunaa ja vihreitä papuja, ja kaiken kruunaa – yllätys – pestoa alla genovese. Parhaan pastan saa tietysti tekemällä pestonsa itse, mutta Food Market Herkussa myytävä Minasso-pesto vetää vertoja itse tehdylle. Trofiepastaakin saa nykyään Suomesta useista marketeista, ainakin Barillan valmistamana.
500 g
trofiepastaa
2
isoa, keitettyä kiinteää perunaa
200 g
vihreitä papuja
1 dl
pestoa
1
yksikyntinen valkosipuli hienoksi pilkottuna
basilikaa
oliiviöljyä
pecorinoa
suolaa ja mustapippuria
Trofie alla genovese neljälle.
Keitetyt perunat kannattaa kuutioida pieneksi, ja papujen olla suhteellisen lyhyinä pätkinä. Trofiepasta kannattaa keittää hieman alle al denteksi, ja säästää hieman keitinvettä peston löystyttämiseen.
Lämmitä pavut ja perunat mutta älä paista niitä. Sekoita pestoon pastan keitinvettä, ja sekoita pesto trofiepastan kanssa. Sekoita sitten valkosipuli, pavut ja perunat pastaan.
Laita annoksen päälle pecorinoa, suolaa, mustapippuria ja basilikaa.
En ollut ajatellut raparperin käyttöä suolaisissa ruoissa, ennen kuin törmäsin tähän Hesarin artikkeliin. Ilmeisesti iranilaisessa keittiössä raparperi on tyypillisesti suolaisten ruokien, kuten patojen, aines ja sen käyttö makeissa ruoissa on ennenkuulumatonta. Raparperia ei myöskään viljellä kuten lähes jokisessa suomalaisessa kotipuutarhassa, vaan raparperi poimitaan vuoristoseuduilta vaikeasti tavoitettavista paikoista. Tämä myös nostaa raparperin hintaa.
Onneksi meillä Suomessa raparperiä saa erityisesti alkukesästä helposti kaupoista, ja halvalla. Siitä onkin juuri tähän aikaan vuodesta hyvä tehdä maukas iranilainen lihapata!
Khoresh rivas, kirjoitusasu vähän riippuen translitteroinnista, on tyypillinen iranilainen raparperiä sisältävä lihapata eli khoresh. Se on myös hyvin helppo valmistaa! Raparperi lisätään aivan lopuksi, sillä muuten raparperi hajoaa pieniksi paloiksi. Tässä on tarkoitus pitää raparperinpalat kasassa, mutta pehmeinä. Liika kypsennys muuttaa ne samanlaisiksi kuin tutussa raparperikiisselissä.
Raparperin määrällä voi säätää ruuan happamuutta. Raparperia kannattaa kuitenkin laittaa melkoisesti, vähintään reseptin puoli kiloa lihakiloa kohti. Netin syövereissä resepteissä laitetaan jopa lihaan verrattuna kaksinkertainen määrä raparperia. Onhan se hyvää!
Kuutioi liha ensin pieniksi, noin 1-1.5 cm kuutioiksi. Paista se sitten runsaassa öljyssä paistinpannulla ruskeaksi. Kilo lihaa kannattaa jakaa kolmeen erään, jotta lämpö pysyy pannulla kunnollisen korkeana. Paistamisen jälkeen laita lihat pataan.
Paista lihan jälkeen samalla pannulla sipuli ja valkosipuli. Ruskista sen verran, että sipuliin tulee väriä. Lisää myös kurkuma, ja paahda hetki. Lisää lopuksi vesi, ja huuhdo vedellä pannusta aromit lihojen sekaan pataan.
Anna padan muhia keskinkertaisella lämmöllä, vähän kuplien, pari tuntia. Puolisen tuntia ennen loppua lisää silputtu persilja ja minttu, ja säädä suola oikealle tasolle.
Liha on saanut seurakseen yrttejä.
(Lehti)persiljassa varret eivät haittaa padan seassa. Mintussa sen sijaan on melko kovat varret, joten lehdet kannattaa erottaa varsista. Mintunlehdet kannattaa silputa keräämällä ne nyrkissä kasaan ja leikkaamalla kasa ensin yhteen suuntaan ohuiksi siivuiksi ja toiseen suuntaan siivut pienemmiksi paloiksi.
Noin kymmentä minuuttia ennen loppua lisää siivutettu raparperi. Siivuta raparperi vinottain, niin paloista tulee kauniita. Ruoka on valmista, kun raparperi on hieman pehmeää, mutta pysyy silti hyvin kasassa.
Souvlakivarras, σουβλάκι, on varmasti jokaisen kreikankävijän suosikkitilauksia, kun ruokailee illalla ravintolassa raskaan lomapäivän jälkeen. Souvlaki on yksinkertaisesti vartaassa paistettua lihaa, jossa on hyvä, yksinkertainen marinadi. Lihana on tyypillisesti joko kana tai porsas, mutta lammas tai nautakaan ei ole ennenkuulumatonta.
Souvlakin päälle kaadetaan paistamisen jälkeen maukas ladolemonokastike, joka on kirjaimellisesti öljyä (lado) ja sitruunamehua (lemono). Senkin valmistus on mukavan yksinkertaista.
Mikä olisikaan parempi ruoka juhannuspöytään!
500 g
rasvaista porsaanlihaa tai kanan paistileikettä
1/2
sitruunan mehu
1 tl
oreganoa
1 tl
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
Souvlakin ainekset.
Pilko lihat suhteellisen pieniksi, noin 1-2 cm kuutioiksi. Seivästä lihat veteen kostutetuilla grillitikuilla (jos käytät puisia). Sekoita marinadin ainekset keskenään. Oliiviöljyn määrän voit päättää itse, mutta paljon on aina parempi. Säädä suola sopivaksi maistelemalla sitruunamehua, oliiviöljyynhän suola ei liukene.
Marinoi vähintään pari tuntia, mutta mieluiten yön yli.
Tee myös ladolemonokastike etukäteen. Sekoita sen aineet esimerkiksi purkkiin, ja anna maustua. Maustuminen on tärkeä tehdä tiiviisti suljetussa purkissa, ettei oliiviöljy turhaan hapetu. Sitruunamehun C-vitamiini onneksi auttaa tässä.
1/2 dl
oliiviöljyä
1/2 dl
sitruunamehua
1
valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna
1 tl
oreganoa
Ladolemonokastikkeen ainekset.
Paistaminen käy helposti: paista vartaat kuumassa grillissä niin, että ne ruskistuvat kunnolla mutta jäävät sisältä meheviksi.
Tarjoiluun kaada päälle ladolemonokastiketta maun mukaan.
Muikkuhyvä sisältää samat ainekset kuin kalakukko, mutta se kootaan aivan eri tavalla. Tuo tapa on helppo. Muikkuhyvä lienee samoilta seuduilta kotoisin.
300 g
muikkua
150 g
pekonia tai porsaankylkeä
150 g
ruisleipää
1
sipuli
1 tl
merisuolaa
1 dl
vettä
valkopippuria
Muikkuhyvä kahdelle.
Ensin täytyy valmistella ruoka-aineet vuoan latomista varten. Pilko ruisleipä rouheiksi kuutioiksi. Pilko sipulit ja pekoni tai siankylki kuutioiksi, ja paista ne pannulla vähäisessä öljyssä.
Jollet saa neulamuikkuja, myös isommat muikut kelpaavat. Peratuista muikuista on nykäistävä selkäranka irti, jottei valmiissa ruoassa ole liikaa rouskuvaa.
Kokoa vuoka näin: laita pohjalle puolet ruisleipäkuutioista. Asettele muikut ruisleipäkuutioiden päälle. Peitä muikut sipuli-porsaspaistoksella, ja laita päälle vielä loput ruisleipäkuutiot.
Viimeistä ruisleipäkerrosta vailla.
Lisää porsaan ja sipulin paistinpannuun 1 dl vettä. Lisää siihen myös suola ja valkopippuri. Kun pannusta maut ovat irronneet nesteeseen, kaada neste vuokaan.
Paista uunissa 200 asteessa peitettynä foliolla noin 45 minuuttia. Herkku on valmis!
Tsupukka on karjalainen perinnepiiras, joka on mielestäni enemmänkin täytetty lettu. Tsupukka koostuu kuoresta, joka paistetaan letun tavoin, ja sen sisään levitettävästä manna- tai riisipuurosta. Puuro kannattaa jättää hieman löysäksi.
1 l
täysmaitoa
1 1/2 dl
mannaryynejä
suolaa
Mannapuuron aineet.
Tee ensin mannapuuro. Täysmaidolla mannapuurosta saa maukkainta, eikä nyt kannata pihdata kaloreissa.
Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää sitten vähitellen mannaryynit koko ajan sekoittaen. Anna hautua kymmenisen minuuttia ja mausta lopuksi suolalla maun mukaan.
1 l
vettä
6 dl
kaurajauhoja
2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
1
kananmuna
Kuoren ainekset.
Kuoritaikina tehdään lettutaikinan tapaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten vispaa ne veden joukkoon. Lopuksi lisää taikinaan kananmuna.
Itse tsupukan valmistus alkaa kuumentamalla pannu kuumaksi. Voitele pannu hyvin, ja kaada sitten pieni määrä taikinaa pannulle. Levitä taikina hyvin ohueksi kerrokseksi. Tämä on vaikein vaihe, kuten yleensäkin lettujen valmistuksessa.
Kun taikina on hyytynyt ja alta ruskistunut, levitä päälle mannapuurokerros. Taittele tsupukka puoliksi ja sitten vielä kerran puoliksi, niin että tsupukka on neljäsosaletun kokoinen.
Tsupukan voi syödä suolaisena piiraana suoriltaan. Perinteinen tapa on ilmeisesti tarjoilla tsupukka voinokareen kera. Mielestäni tsupukka tosin toimii hyvin myös jälkiruokana sokerin kera.
Uppopaistettu porsaanliha on tietysti herkkua. Mutta vielä herkullisempaa siitä tekee suolan ja sichuaninpippurin seos! Tällä tavoin tarjoiltu porsas, jiāoyán lǐjí, 椒盐里脊, sopii naposteltavaksi tai yhdeksi pääruoaksi muiden sekaan.
Tee ensin friteerattua porsasta samalla reseptillä kuin hapanimelän porsaan reseptissä. Jätä kastike tekemättä, ja tarjoile porsaanpalat suolasta ja sichuaninpippurista tehdyn dipin kanssa.
Minusta ainakin tuntuu, että suola vahvistaa sichuaninpippurin puuduttavaa vaikutusta. Sama sicuaninpippurierä maistuu puuduttavammalta tällaisessa dipissä. Saman vaikutuksen olin tuntevinani myös lammaschuaneissa, mausteeseen lisäsin hieman sichuaninpippuria.
Sopiva suhdeluku suolalle ja sichuaninpippurille dippinä on mielestäni 1:1, mutta esimerkiksi Fuchsia Dunlop kertoo hyväksi suhdeluvuksi The Food of Sichuan -kirjassa 1:2, enemmän sichuaninpippuria siis.
Kung pao -kana (gōng bǎo jī dīng, 宫保鸡丁), on kiinalaisten ravintoloiden perusannos. Suomessa tarjoiltavat annokset kuitenkin kalpenevat siihen verrattuna, mitä kotona saa erittäin helposti aikaiseksi. Suomalaisten ravintoloiden länsimaistettu ylimäärin perunajauhoista kastiketta sisältävä versio ei ole edes yhtä maukas, vaikka kung paon ainekset ovat erittäin yksinkertaiset.
Hyvän kotona tehdyn kung paon salaisuus on sekä chinkiang-viinietikka että perunajauho.
Viinietikan, soijakastikkeen ja sokerin seoksen aromia kutsutaan litsin mauksi (lìzhī wèi, 荔枝为), sillä se muistuttaa hieman litsihedelmää. Kastike maistuukin mukavan raikkaalta, vaikka sitä ei aineksista etukäteen ajattelisi.
400 g
kanan rintafilettä kuutioituna
marinadia (kts. alempana)
kastiketta (kts. alempana)
5
kevätsipulia siivuina
1
yksikyntinen valkosipuli ohuina siivuina
1 cm
inkivääriä ohuina siivuina
(1 tl
sichuaninpippureita)
(kokonaisia kuivattuja chilejä)
1 dl
paahdettuja maapähkinöitä
Kung pao kanan ainekset.
Ruoanvalmistus tulee aloittaa kanan marinoimisesta. Pilko kanan rintafileet suupalan kokoisiksi, ja sekoita marinadi, jonka ainekset alla. Sekoita sitten kana ja marinadi keskenään, ja anna marinoitua ainakin vartin verran.
Marinadissa tärkeä osa on perunajauho. Paistettaessa marinoitua kanaa, perunajauho nappaa kanasta tulevia nesteitä jolloin kana jää erityisen meheväksi ja maukkaaksi.
1 tl
suolaa
2 rkl
soijakastiketta
1 rkl
shaoxing-riisiviiniä
1/2
yksikyntistä valkosipulia pieneksi pilkottuna
1 tl
perunajauhoa
Marinadin ainekset.
Seuraavaksi on aika pilkkoa muut ainekset: kevätsipuli, valkosipuli ja inkivääri. Ota myös sichuaninpippuri ja chilit esiin, jos käytät, jotta ne on nopea heittää pannulle. Tee myös kastike valmiiksi, eli sekoita alla olevat aineet keskenään.
2 rkl
sokeria
1 tl
perunajauhoa
2 rkl
soijakastiketta
2 1/2 rkl
chinkiang-viinietikkaa
1 rkl
kanafondia
1 rkl
seesamöljyä
Kastikkeen ainekset.
Lopulta on paistamisen aika. Lämmitä ruokaöljy kuumaksi, ja heitä sitten kana pannulle. Sekoita kanaa niin, että palat irtoavat toisistaan, ja ruskista palat. Lisää sitten sichuaninpippuri ja chilit, jos käytät, ja sitten sipulit ja inkivääri.
Kung pao paistuu.
Paista tässä vaiheessa seosta niin kauan, että kana on kypsää. Sekoita kastiketta hieman ja kaada se kanojen sekaan. Kuumenna seosta niin, että kastike on varmasti kuumaa ja kiehuu hieman kokoonkin.
Hapanimelä porsas, táng cù lǐjí, 糖醋里脊, löytyy monen kiinalaisen ravintolan ruokalistalta, ja kaupastakin löytyy kaikenlaisia valmiskastikkeita. Monessa ravintolassa annos on kuitenkin melko tunkkainen, valmiskastikkeista puhumattakaan.
Kummallisinta on, että moni netistä löytyvä resepti kertoo kastikkeeseen kuuluvan sellaisia kummallisia asioita kuten ketsuppia. Tämä lienee amerikankiinalaisen ruuan peruja. Oikeasti makeus ja happamuus saadaan kuitenkin aikaan kahdella asialla: sokerilla ja chinkiang-viinietikalla.
Sisäfile on sopiva possunpala tähän ruokaan, mutta porsaanlihan leivittämisen ja uppopaistamisen vuoksi sen tilavuus kasvaa huomattavasti. Yhdestä sisäfileestä riittää kunnolla ruokaa varmaankin kuudelle.
Aloita ruoanvalmistus leikkaamalla liha hyviksi suikaleiksi. Parhaiten tämä käy niin, että leikkaat sisäfileestä noin 1cm paloja (vasten syitä). Nämä palat pitää sitten leikata suikaleiksi pidemmän sivun mukaan. Suikaleen paksuus on hyvä olla lähempänä puolta senttiä kuin yhtä senttiä.
Sekoita suikaleisiin riisiviini ja 1 tl suolaa, ja anna maustua hetken aikaa. Hyvä aika on se, mitä kuluu muiden aineiden valmisteluun.
Tee perunajauhosta ja kananmunasta taikina porsaanlihan leivitykseen. Riko kananmunat ja vatkaa ne tasaiseksi. Lisää sitten perunajauho. Jos perunajauhoa tulee liikaa, taikinasta tulee epänewtoninen neste: sen viskositeetti riippuu siihen kohdistetusta voimasta. Newtonisilla nesteillä, kuten sillä taikinalla jota tässä tavoitellaan, viskositeetti ei riipu siihen kohdistetusta voimasta. Perunajauhoilla suuremmalla voimalla viskositeetti kasvaa, ja taikinasta tulee kiinteää. Se tuo hankaluuksia taikinan levittämiseen possunpalojen pinnalle.
Pilko valkosipuli ja inkivääri ja aseta ne yhteen astiaan, ja tee sama kevätsipulille, mutta aseta se toiseen astiaan. Lopulta tee kastike alla olevan ohjeen mukaisesti. Kaikki ainekset on vain sekoitettava keskenään.
4 rkl
sokeria tai fariinisokeria
2 rkl
chinkiang-viinietikkaa
1 rkl
soijakastiketta
2 rkl
kanafondia
3 rkl
vettä
1 tl
perunajauhoa
Kastikkeen ainekset.
Nyt kaikki aineet ovat valmiina, ja ruoanvalmistus voidaan aloittaa. Sekoita porsaanlihanpalat ja leivitystaikina, ja lämmitä paistoöljy. Paloista saadaan rapeita kaksinkertaisella paistamisella: ensin alemmassa lämpötilassa lihan kypsentämiseksi, ja sitten kuumemmassa pinnan rapeuttamiseksi. Fuchsia Dunlop kertoo oikeiksi lämpötiloiksi 150 ja 190 astetta, mutta minä en käyttänyt lämpömittaria (koska sitä ei löytynyt).
Lämmitä öljy siis ensin alempaan lämpötilaan. Hyvän lämpötilan voi todeta sillä, että öljy kuplii, mutta ei mahdottomasti, kun porsaanlihanpalan lisää öljyyn. Paistaminen on jokseenkin työlästä, sillä palat on lisättävä öljyyn yksitellen. Tähän hyvä työkalu on esimerkiksi syömäpuikot. Jos palat kiinnittyvät toisiinsa, niitä voi irrotella syömäpuikoilla. Palojen paistaminen täytyy tehdä monessa erässä, ja paistetut palat kerätään talouspaperin päälle lautaselle. Palat voivat jäädä melko vaaleiksi tässä vaiheessa, kuten alla olevassa kuvassa.
Suikaleita ensimmäisen paistamisen jälkeen.
Kun kaikki palat ovat valmiita, on aika nostaa öljyn lämpötilaa. Öljyn kupliessa paljon kun sinne lisää lihanpalan, voi loputkin lihanpalat lisätä. Tämä paistovaihe menee helpommin, sillä lihat voi lisätä paljon kerrallaan. Öljy pitää vain lämmittää uudestaan erien välissä, sillä suuri määrä lihaa kylmentää öljyä liiaksi.
Kokoa possunpalat kasaksi tarjoiluastialle odottamaan kastiketta.
Lopulta on aika valmistaa kastike, joka onkin erityisen helppoa. Ota hieman paistoöljyä, ja kuumenna se pannulla. Lisää pilkotut inkivääri ja valkosipuli, ja paahda niitä kunnes ne tuoksuvat. Seuraavaksi on aika lisätä kastike. Lämmitä kastiketta sekoittaen niin kauan, että se sakeutuu.
Kaada kastike tasaisesti ja kauniisti tarjoiluastialla olevien lihanpalojen päälle. Koristele lopuksi kevätsipulilla, ja tarjoile riisin kera. Nam!
Vaikka Wappu onkin tänä vuonna siirtynyt etäjuhlaksi, voi juhlamieltä kohottaa laulamalla vaikkapa seuraavan kappaleen:
Mut sulttaani hän hummailee ja haaremissaan elelee keskellä naisten viehkeäin – sulttaani oisin mielelläin.
Mut ei, hän ompi polo mies, hänt’ painaa koraaninsa ies: ei maista viinin tippaakaan – en sulttaaniksi tahtoiskaan.
En yksin olla tahtoisi mä paavi enkä sulttaani, mut vuoroin virkaan kumpaankin mä mielelläni astuisin.
Suo suukko mulle, neitonen, oon sulttaani mä hetkisen. Hei, veikot, maljat täyttäkää, kun paaviks’ muuttuu poika tää!
Perinteinen juomalaulu.
Tähän kappaleeseen sopinee ruoaksi jotakin sulttaanille sopivaa. Palan painikkeeksi voi sitten ottaa viinitilkan.
Joku Ottomaanien valtakunnan sulttaaneista ilmeisesti piti tässä postauksessa kuvaamastani ruokalajista. Mieltymys oli niin suuri, että ruokalajin nimi turkiksi on hünkar beğendi, nähdäkseni kirjaimellisesti ”sulttaani piti siitä”.
Ruoka koostuu yksinkertaisesti kahdesta osasta: tomaattipohjaisesta lammaspadasta ja munakoisopohjaisesta juustokastikkeesta. Ruokalaji voi olla joko alku- tai pääruoka. Mielestäni se sopii paremmin alkuruoaksi, sillä juustokastike on melko raskasta munakoisosta huolimatta.
Ensinnä on tehtävä lammaspata, joka menee jotakuinkin näin:
600 g
lampaan paistia kuutioituna
400 g
tomaattimurskaa
4 dl
kanalientä
1 rkl
vehnäjauhoja
1/2 rkl
gochuharu-chilirouhetta
1
vihreä paprika isoiksi paloiksi pilkottuna
1
iso salottisipuli pieneksi pilkottuna
2
yksikyntistä valkosipulia pieneksi pilkottuna
1 1/2 tl
oreganoa
1 1/2 tl
kynteliä
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
Lammaspadan ainekset.
Kuutioi lammas parin sentin kuutioiksi. Sekoita se sitten vehnäjauhoihin niin, että kussakin palassa on hieman jauhoja. Paista palat öljyssä kullanruskeiksi. Lisää sitten sipulit, ja ruskista hetki myös niitä. Lopulta lisää tomaattimurska, kanaliemi, yrtit, chilirouhe, pippuri ja suola.
Anna padan porista pari-kolme tuntia. Puolessa välissä lisää sekaan paprikat. Liha on sopivaa, kun se hajoaa haarukalla helposti mutta pysyy silti vielä kasassa.
Seuraavaksi on tehtävä munakoisokastike.
2
munakoisoa
3 dl
maitoa
2 rkl
voita
2 rkl
vehnäjauhoja
75 g
kovaa lampaan- tai vuohenmaitojuustoa
savusuolaa
Munakoiso-juustokastikkeen ainekset.
Aloita kastikkeen valmistus paahtamalla ja samalla savustamalla munakoiso tämän ohjeen mukaan.
Muista rei’ittää munakoiso vaikkapa haarukalla ennen paistamista. Muuten koison sisälle kerääntyy paahdettaessa painetta ja käy kuten seuraavassa kuvassa.
Kun munakoiso on hiiltynyt, ota se kylmenemään. Tällä välin valmista mornaykastike käyttäen kovaa lampaan- tai vuohenmaitojuustoa kuten pecorinoa.
Sekoita voi ja vehnäjauhot keskenään tahnaksi, ja laita tahna kattilaan. Ala lämmittämään kattilaa hitaasti, ja sekoittele tahnaa koko ajan. Varo polttamasta voi-jauhoseosta, tässä ei olla tekemässä ruskeaa kastiketta! Kun tahna on juoksevaa, lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen.
Sekoita kastiketta lämmöllä niin kauan, että kastike sakenee. Ota kastike pois lämmöltä ja lisää raastettu juusto. Sekoita kastiketta niin kauan kunnes juusto sulaa. Mornaykastike on valmis.
Seuraavaksi kuori munakoiso ja pilko sen hedelmäliha. Kuori joutaa roskiin. Pilko liha hyvin pieneksi, ja lisää tämä melkein tahnamainen munakoiso kastikkeeseen.
Mausta savusuolalla, ja tavallisella suolalla, jos savun makua tulee liiaksi.
Kokoa annos niin, että munakoiso-juustokastike tulee annokseen alle, ja lammaspataa sen päälle. Lammaspadan päälle lisää vielä hieman persiljasilppua.