Kategoriat
Jälkiruoka Pääruoka Suomi

Tsupukka

Tsupukka on karjalainen perinnepiiras, joka on mielestäni enemmänkin täytetty lettu. Tsupukka koostuu kuoresta, joka paistetaan letun tavoin, ja sen sisään levitettävästä manna- tai riisipuurosta. Puuro kannattaa jättää hieman löysäksi.

1 ltäysmaitoa
1 1/2 dlmannaryynejä
suolaa
Mannapuuron aineet.

Tee ensin mannapuuro. Täysmaidolla mannapuurosta saa maukkainta, eikä nyt kannata pihdata kaloreissa.

Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää sitten vähitellen mannaryynit koko ajan sekoittaen. Anna hautua kymmenisen minuuttia ja mausta lopuksi suolalla maun mukaan.

1 lvettä
6 dlkaurajauhoja
2 dlvehnäjauhoja
1 tlsuolaa
1kananmuna
Kuoren ainekset.

Kuoritaikina tehdään lettutaikinan tapaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten vispaa ne veden joukkoon. Lopuksi lisää taikinaan kananmuna.

Itse tsupukan valmistus alkaa kuumentamalla pannu kuumaksi. Voitele pannu hyvin, ja kaada sitten pieni määrä taikinaa pannulle. Levitä taikina hyvin ohueksi kerrokseksi. Tämä on vaikein vaihe, kuten yleensäkin lettujen valmistuksessa.

Kun taikina on hyytynyt ja alta ruskistunut, levitä päälle mannapuurokerros. Taittele tsupukka puoliksi ja sitten vielä kerran puoliksi, niin että tsupukka on neljäsosaletun kokoinen.

Tsupukan voi syödä suolaisena piiraana suoriltaan. Perinteinen tapa on ilmeisesti tarjoilla tsupukka voinokareen kera. Mielestäni tsupukka tosin toimii hyvin myös jälkiruokana sokerin kera.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s