Kategoriat
Resepti

Pataleipä

Hyvän leivän valmistaminen on paljon vaikeampaa kuin ruoanlaitto. Leivonnassa tuntuu olevan käsittämättömän paljon väliä tarkoilla mitoilla, kun ruoanlaitossa mitat ovat tyypillisesti vähän niin ja näin. Myöskään pitkällinen taikinan vaivaaminen ei ole kovin miellyttävää. Löysin kuitenkin vihdoin tavalliselle ruoanlaittajalle sopivan reseptin, jolla suhteellisen toistettavasti saa aikaan hyvän leivän.

Pataleivän juju on nimenomaan pata – leipä paistetaan lopulta uunipadan sisällä. Padan sisällä leipä ehtii nousta ja paistua ennen kuin pinnasta tulee liian tumma.

Alussa käytetään myös jauhojen muokkaamiseen autolyysivaihetta. Autolyysi on erääntyyppinen hydrolyysiprosessi eli yhdisteen hajoaminen osiin veden avulla. Autolyysi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jauhot ja vesi sekoitetaan keskenään ilman hiivaa ja annetaan olla jonkun aikaa. Tässä jauhoissa luontaisesti olevat entsyymit pilkkovat jauhojen proteiineja ja hiilihydraatteja. Näitä pilkottuja proteiineja ja hiilihydraatteja voi myöhemmin lisättävä hiiva käyttää tehokkaammin.

juuri:
2 osaavettä
1 osavehnäjauhoja
pussi / 3 osaakuivahiivaa
leipä:
310 gpuolikarkeaa vehnäjauhoa
50 gruisjauhoa
8 gmerisuolaa
240 gvettä
150 gjuurta
hieman lisäävehnäjauhoa

Juuren valmistus

Sekoita juuren ainekset keskenään ja anna olla pöydällä.

Autolyysi

Sekoita muut leivän ainekset paitsi juuri keskenään ja anna olla pöydällä 1-2 tuntia kannen alla.

Taikinan kohotus

Sekoita määrämitta juurta autolysoituun taikinamassaan. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia kannen alla.

Leivän muotoilu

Kaada taikina kulhosta jauhotetulle työtasolle. Kääntele taikinan reunoja taikinan keskiosaan siten, että leivän toinen puoli on suhteellisen siistin muotoinen puolipallo. Käännä taikinan vähemmän siisti puoli työtasoa päin.

Leivän paistaminen

Lämmitä uuni 240 asteeseen. Anna padan kansineen olla uunissa lämpenemisen ajan.

Ota pata uunista ja jauhota sen pohja. Siirrä taikina pataan ja tee taikinaan muutama viilto terävällä veitsellä. Hienommat leipojat käyttävät jopa partaterää.

Siirrä pata uuniin. Paista leipää uunissa padassa kannen alla 35-40 minuuttia. Ota sitten kansi pois ja paista noin 10 minuuttia tai kunnes leivän pinta on halutun ruskea.


Valmistuksen vaikeustaso: Keskitaso

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 1/2 h / 5 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Alkuruoka Italia Resepti Suomi

Coregone marinato eli italialaisittain marinoidut muikut

Italian herkullisin pieni kala on tietysti sardelli. Sardellia löytää kaupan hyllyltä erityisesti säilöttynä versiona, joka italiaksi on acciughe. Säilötyt sardellifileet toimivat hyvänä umamin lähteenä.

Tuoreista sardelleista (alici) marinoitu alkupala, alici marinati, tuo tuoreiden sardellien maun erityisesti esiin. Alici marinatissa tuoreet, raa’at sardellit marinoidaan happamassa, persiljan ja valkosipulin makuisessa marinadissa.

Tuoreita sardelleja ei ole kuitenkaan hirveän helppo löytää – edes italialaisissa supermarketeissa niitä ei aina näe. Onkin mietittävä, mistä suomalaisesta raaka-aineesta voisi tehdä vastaavan herkun. Vastaus on toki jälleen suolamuikku, coregone salato! (Ks. myös sisilialaiset suolamuikut ja soveltuvuus pizzatäytteeksi.)

Yllä kuvassa suojatun alkuperänimityksen, denominazione di origine protetta (DOP), omaavia Kitkan viisaita. Kitkan viisaan alkuperänimitysdokumenteissa mainitaan erityisesti seuraavia piirteitä:

  • Kitkan viisas -nimitystä käytetään Koillismaan ylänköalueen järvistä pyydetyistä muikuista (Coregonus albula).
  • Maantieteellisen alueen muodostavat Kuusamon ja Posion kuntien ylänköalueella sijaitsevat Vienanmereen päin laskevat Koutajoen ja Kemjoen vesistöalueet valuma-alueineen lukuun ottamatta Venäjän raja-alueella sijaitsevia järviä.
  • Kitkan viisas on kooltaan useimpia muualla esiintyviä muikkukantoja pienempi. Riippuen vuosittaisista vaihteluista kasvuolosuhteissa sen keskikoko on yhden kasvukauden jälkeen keskimäärin 7–9 cm. Pienen koon takia muikun ruoto ei myöskään kovetu vaan pysyy pehmeänä. Kalan pienen koon syynä on vesistöjen ravinteiden vähyys ja kasvukauden lyhyys.
  • Kitkan viisas saavuttaa sukukypsyyden noin 15 kuukauden ikäisenä, jolloin kala on kooltaan noin 8 cm pitkä ja 4–5 gramman painoinen. Väritys on tumma, selkä on lähes musta, kyljet ovat kirkkaat hopeanväriset ja evät vaaleat. Alaleuka on huomattavasti yläleukaa pidempi, jolloin muikku erottuu esimerkiksi siian, salakan tai muiden samankokoisten kalojen poikasista. Muikunmäti on pienirakeinen ja litra mätiä sisältää noin 500 000 mätimunaa. Kutuaika on syksyllä minkä jälkeen mätimuna on talvenajan levossa ja kehittyy keväällä muutamassa viikossa kalanpoikaseksi.
  • Talviaikaan Kitkan viisaan suoli tyhjenee kokonaan pakollisen, pitkän talven aiheuttaman paaston takia minkä vuoksi sitä ei tarvitse perata.

Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 510/2006 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu rekisteröintihakemuksen julkaiseminen, 2012/C 136/10 (11.5.2012)

Suolamuikku on suolattu raakana. Samoin alici marinatissa sardellit syödään raakana. Sisävesien kaloissa voi olla loisia, kuten lapamatoa, jonka takia niitä ei suositella syötäväksi raakana. Lohikaloissa, kuten siiassa, lohessa ja muikussa, loisriski on kuitenkin pienimmillään, joten niitä voi syödä huolettomammin myös raakana. Onhan myös graavattu kala raakaa, mutta Ruokavirasto suosittelee kalan pakastamista ennen graavausta.

150 gsuolamuikkua
marinadi:
1/2 puskaapersiljaa
2valkosipulinkynttä
1/2 dloliiviöljyä
1/2 dlsitruunamehua
1/2 dlvalkoviinietikkaa
mustapippuria

Mikäli haluat varmistaa, ettei kalassa ole loisia, pakasta suolamuikkuja ensin vuorokauden ajan.

Liota kaloista enin suola pois runsaassa vedessä puolen tunnin ajan.

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja tee niistä tasainen seos sauvasekoittimella.

Levitä suolamuikut sopivaan astiaan ja levitä niiden päälle marinadia. Anna marinoitua 2-3 tunnin ajan.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 3 h (+ 1 vrk)

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Alkuruoka Korea Resepti

Yukhoe eli korealainen tartarpihvi

Korealainen raa’asta naudanlihasta tehty annos, yukhoe, 육회, on kuin korealainen tartarpihvi. Liha maustetaan korealaistyyppisesti makeaksi ja seesamöljyä sekä soijakastiketta käyttäen. Yksi tapa tarjoilla annos on päärynäomenapediltä, jota suosittelee myös Maangchi. Toisinaan annoksen kanssa tarjoillaan myös keltuainen, länsimaisen tartarpihvin tyyppisesti. Kuten tartartyyppisissä pihveissä yleensäkin, parasta on käyttää mahdollisimman tuoretta lihaa.

250 gtuoretta vähärasvaista naudanlihaa (sisäfile, sisäpaisti, ulkofilee)
maustekastike:
4valkosipulinkynttä
1kevätsipulin vihreä osa
1 rklsoijakastiketta
1 rklhunajaa
2 rklseesamöljyä
1 rklpaahdettuja seesaminsiemeniä
mustapippuria
päärynäomenapeti:
1päärynäomena eli nashipäärynä
1 rklsokeria
4 dlkylmää vettä

Laita liha pakastimeen pariksi tunniksi ennen käyttöä.

Tee päärynäomenasta ohuita tikkuja. Laita tikut kylmään veteen ja lisää joukkoon sokeri.

Siivuta kevätsipuli ja silppua valkosipuli. Sekoita kaikki maustekastikkeen ainekset keskenään ja kylmennä kastike.

Pilko kohmea liha ohuiksi suikaleiksi (esim. 1 cm kertaa 4 cm). Sekoita lihaan kastike.

Valuta ja kuivaa päärynäomenatikut ja asettele ne lautaselle. Asettele päärynäomenatikkujen päälle liha ja tarjoile.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 2 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Portugali Resepti

Kanaa piri-piri eli portugalilainen tulinen grillattu kana

Frango piri piri on portugalilainen ruoka, jossa kana grillataan tulisista piri-piri-chilipaprikoista tehdyn kastikkeen päällystämänä. Nimitys piri piri tulee mahdollisesti swahilin kielen pilipili-sanasta, joka tarkoittaa pippuria. Portugalin kielessä muiden kielten l-kirjaimet tuppaavatkin olemaan r-kirjaimia, joskin ääntäminen on jostain näiden väliltä. Joka tapauksessa sanojen sukulaisuus kertoisi, että piri-piri kana on kotoisin jostakin Portugalin Afrikan mantereen siirtomaista.

kana ja marinadi:
1 kgkanan koipia
1yksikyntinen valkosipuli
1 tltimjamia
1/2 dlsitruunamehua
suolaa
mustapippuria
piri-piri -kastike:
2piri-piri-chilipaprikaa tai thaichilipaprikaa
1yksikyntinen valkosipuli
1 dloliiviöljyä
1/2 dlsitruunamehua
2 rklportviiniä
korianteria
1 tlsuolaa
1/2 tlmustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää ne kanan joukkoon. Anna kanan marinoitua vähintään puoli tuntia.

Sekoita piri-piri-kastikkeen ainekset keskenään tehosekoittimella.

Paista kananlihoja grillissä sivellen niitä piri-piri-kastikkeella molemmin puolin. Käännä lihat useampaan kertaan, jotta kastike paistuu kanan pintaan kiinni.

Tarjoile ranskalaisten perunoiden ja sitruunalohkojen kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Meksiko Pääruoka Resepti

Kalaa veracruzilaisittain

Veracruz on Meksikon itärannikolla sijaitseva osavaltio. Veracruzilainen tapa tarjota kala, pescado à la veracruzana, on veracruzilaisen salsan kanssa. Veracruzilaisessa salsassa tomaatin, sipulin ja jalapeñojen lisäksi maistuvat makea paprika, oliivit ja kaprikset.

4vaaleaa kalafilettä, esim. kuhaa
suolaa
valkopippuria
öljyä
salsa:
4tomaattia
1iso sipuli
1yksikyntinen valkosipuli
1/2paprika
4jalapeñoa
100 gvihreitä oliiveja
2 rklkapriksia
1/2 tloreganoa
1laakerinlehti
2 rklvalkoviinietikkaa
öljyä

Suolaa ja pippuroi kalafileet. Laita uunivuoka lämpenemään 225-asteiseen uuniin.

Silppua sipuli ja valkosipuli ja siirrä ne sivuun. Pilko myös tomaatti, paprika, jalapeño ja oliivit pieneksi silpuksi ja pidä ne erillään.

Lämmitä pannulla öljyä ja kuullota sipulia öljyssä. Lisää etikka ja anna suuren osan etikasta haihtua. Lisää muut vihannekset, oregano ja laakerinlehti. Anna hautua kaksi minuuttia.

Laita kalafileet lämpimään uunivuokaan ja peitä ne salsalla. Paista kalafileitä uunissa noin kymmenen minuutin ajan tai kunnes ne ovat kypsiä.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 15 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Bangladesh Intia Pääruoka Resepti

Shorshe macha eli bengalilainen kala sinappicurryssä

Shorshe ilish (সর্ষে ইলিশ) on perinteinen bengalilainen kalaruoka, jossa on suhteellisen yksinkertainen, hyvin sinappinen kastike. Sinappikastike tehdään tuoreesti sinapinsiemenistä, ja omaa sinappista makuaan antaa myös sinappiöljy. Sinapinsiemenistä tehty kastike ei ole kuitenkaan sinapin tulinen.

Shorshe ilish valmistetaan perinteisesti Intian valtameressä elävästä hilsa- eli ilish-kalasta (Tenualosa ilisha) ja nimi kääntyy suoraan sinappihilsaksi. Yleisemmällä kalalla ruokalajin nimi onkin siten shorshe macha, সরিষা মাছ eli sinappikala. Hilsa kuuluu jokisillikaloihin, joihin kuuluu myös sardiini. Mietittäessä korvaavaa vastaavaa kalaa on huomattava, että hilsa on melko rasvainen kala. Täten myös Suomesta saatavaksi kalaksi annokseen on valittava rasvainen valkoinen kala. Ehkä paras vaihtoehto voisi olla makrilli, mutta myös silli, siika tai muikku lienevät hyviä vaihtoehtoja. Kuvassa sinappikastikkeeseen joutui siika.

Sinappikastikkeesta voi helposti tulla kitkerä, ellei noudata varovaisuutta. Monissa resepteissä käytetään sekä mustia että vaaleita sinapinsiemeniä. Mustat tuovat enemmän kitkeryyttä, joten niitä kannattaa välttää. Lisäksi sinapinsiemeniä ei tule jauhaa maustemyllyllä, vaan käsin huhmareessa. Liika jauhaminen voi hajottaa siemeniä liikaa ja vapauttaa kitkeriä aromeja. Myös liotus vedessä ennen jauhamista auttaa.

kala:
500 gvaaleaa kalaa
1 tlkurkumaa
2 tlsinappiöljyä
1 tlsuolaa
curry:
marinoitu kala ylempää
maustetahna alempaa
1 rklsinappiöljyä
5vihreää chilipaprikaa
1 tlryytineidon (nigella) siemeniä
1/2 tlkurkumaa
1 tlchilijauhetta
1valkosipulinkynsi
1/2 dlkookosmaitoa
maustetahna:
3 rklvaaleita sinapinsiemeniä
3vihreää chilipaprikaa
1/2 tlsokeria
suolaa
2+ 1/2 dlvettä
öljy

Laita edellisenä päivänä sinapinsiemenet kahteen desilitraan vettä. Ennen käyttöä valuta vesi pois.

Puhdista kala. Mikäli käytät kokonaista kalaa, suomusta se ja leikkaa kalasta muutaman sentin paksuisia siivuja (selkärankoineen).

Sekoita sinappiöljy, kurkuma ja suola keskenään, päällystä kala mausteseoksella ja anna maustua puolen tunnin verran.

Tee sinappitahna. Jauha siemenet käsin huhmareessa rouheaksi jauheeksi ja chilipaprikat tasaiseksi tahnaksi. Käytä tarpeen mukaan apuna hieman vettä. Lisää lopuksi suola ja sokeri.

Lämmitä sinappiöljy pannulla. Lisää pannulle ryytineidon siemenet ja lämmitä niitä hetki. Lisää sitten valkosipuli silputtuna, kurkuma ja chilijauhe, ja anna värin uuttua öljyyn. Varo polttamasta mausteita.

Ruskista kala nopeasti mausteiden seassa. Lisää lopuksi sinappitahnasta puolet ja anna tahnan lämmetä. Lisää maun mukaan kookosmaitoa ja vihreät chilipaprikat. Tarkista maku ja lisää sinappitahnaa maun mukaan.

Hauduta kalaa kastikkeessaan vartin verran, kunnes kala on kypsää.

Tarjoile riisin kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / yön yli

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pääruoka Portugali Resepti

Chanfana eli portugalilainen vuohipata

Chanfana on perinteinen keski-Portugalista kotoisin oleva lihapata, jossa alunperin on käytetty pääasiassa vuohen lihaa. Chanfana oli tapa käyttää vanha vuohi, jolla ei ollut enää muuta käyttöä. Myös muut raaka-aineet ovat olleet paikallisesti helposti saatavilla: punaviini, laakerinlehti, valkosipuli ja porsaan silava. Punaviinipohjaisena lihapatana kyse onkin eräästä versiosta ympäri Välimeren aluetta tuttua punaviinipohjaista lihapataa: stifadosta daubeen.

Chanfana on mauiltaan erityisen yksinkertainen – se sisältää lähinnä kaikki ne aromit mitä muutkin Välimeren lihapadat. Chilipaprika tuo chanfanaan pienen portugalilaisen vivahteen.

Chanfana valmistetaan perinteisesti savipadassa. Tärkeää on kuitenkin ensin hauduttaa pataa kannellisessa astiassa, ja lopuksi hetki ilman kantta.

2 kglampaan tai vuohen lihaa
1 ploportugalilaista punaviiniä
3yksikyntistä valkosipulia
1sipuli
200 gpekonia
2laakerinlehteä
1 dlsilputtua persiljaa
1 rklpaprikajauhetta
1/2 tlcayennepippuria
1 rklsuolaa
1/2 dloliiviöljyä

Marinointi

Pilko liha sopiviksi paloiksi. Sekoita lihaan suola, paprikajauheet, persiljasilppu, laakerinlehdet revittyinä, oliiviöljy ja silputtu valkosipuli. Peitä liha punaviinillä ja lisää päälle vielä oliiviöljyä. Anna marinoitua yön yli.

Hauduttaminen

Silppua sipuli. Levitä se uunipadan pohjalle ja kaada liha marinointiliemineen sipulien päälle. Lisää päälle sipulia ja pekonit.

Hauduta uunissa kannen alla 2-3 h. Ota sitten kansi pois ja anna liha ruskistua pinnasta.

Tarjoile keitettyjen perunoiden kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 1 1/2 pv

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Alkuruoka Espanja Resepti

Polvo a feira eli mustekalaa galicialaisittain

Polbo a feira eli mustekalaa messujen tapaan on tyypillinen mustekala-annos Galiciassa (espanjaksi polpo à la gallega eli galicialainen mustekala). Annos on erityisen yksinkertainen: keitetty tahi paistettu mustekala pilkotaan ja päälle ripotellaan oliiviöljyä, suolaa ja paprikaa. Paprikana toimivat tavallinen jauhettu paprika, tulisempi chilipaprika tai savupaprika.

Mustekala on helpointa tehdä joko pakastetusta tai valmiiksi keitetystä mustekalasta. Tuore mustekala on peloteltava pehmeäksi (galiciaksi assustar o polvo), joka tarkoittaa mustekalan lonkeroiden dippaamista kiehuvaan veteen kolme kertaa ennen varsinaista keittämistä.

Tuoretta mustekalaa on keitettävä noin 30-40 minuuttia, jotta sen koostumus on sopiva. Tavoiteltavaa on sopiva pehmeys – liika keittäminen tekee mustekalasta joko sitkeää tai pidemmällä aikavälillä löysää.

Perinteinen tapa on tarjoilla mustekala puulautaselta. Samoin mustekalan kanssa ei ole tapana juoda vettä – punaviini sen sijaan on perinteinen.

muutamamustekalan lonkero
suolaa
paprikaa, chilijauhetta, savupaprikaa
oliiviöljyä

Kuumenna valmiiksi keitetty mustekala kuumassa vedessä tai vaikkapa grillissä. Pilko mustekala makupaloiksi.

Sekoita paprikoista makuusi sopiva seos.

Ripottele mustekalan päälle oliiviöljyä, suolaa ja paprikaseosta.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Pikaruoka Portugali Resepti

Migas de bacalhau eli leivänmuruja ja turskaa

Migas, kirjaimellisesti muruset, on Portugalissa ja Espanjassa tunnettu ruoka, jossa kuivahtaneen leivän kostutetut murut paahdetaan oliiviöljyssä ja valkosipulissa. Erityisen portugalilainen versio on kuivatun turskan eli bacalhaun kera valmistettu migas. Turskan lisäksi leivänmurujen seassa voi paahtaa lehtikaalia.

300 gkuivahtanutta leipää
200 gliotettua, aiemmin paistettua, kuivattua turskaa
100 glehtikaalia
2 rklsilputtua persiljaa
2 yksikyntistä valkosipulia
1/2 dloliiviöljyä
suolaa

Tee aiemmin paistetusta turskasta silppua.

Kostuta leivänkannikat vedessä ja anna niiden olla hetki kostuneina. Purista vesi sitten pois leivistä ja revi ne murusiksi. Silppua valkosipuli, persilja ja lehtikaalin lehdet.

Lämmitä oliiviöljy pannulla. Ruskista leivänmuruja ja valkosipulia pannulla. Lisää sitten joukkoon turska, lehtikaali ja persilja. Paista kunnes kaikki ainekset ovat lämpimiä ja lehtikaali nahistunut.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 3 pv (jos turska täytyy ensin liottaa)

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Vaikea (paitsi jos käytät muuta kuin bacalhauta)

Kategoriat
Intia Pääruoka Resepti

Malabarin muikut eli eteläintialainen kalacurry

Muikut ovat jälleen kaukana kotoa. Tällä kertaa muikut korvaavat sardiinit eli matthit Malabarin rannikolta Keralasta kotoisin olevassa kalacurryssä. Sardiinit ja muikut tuntuvat sopivan hyvin samoihin resepteihin, mutta myös silakka toimisi samoin.

Malabarin kalacurryssä hieman hapan, tulinen ja suhteellisen yksinkertainen curryliemi hauduttaa kalan nopeasti kypsäksi. Päämausteina toimivat kurkuman ja chilin lisäksi sinapinsiemenet ja currynlehdet. Tätä ruokalajia varten kannattaa hankkia currynlehtiä, sillä yksinkertaisessa curryssä niiden aromi tulee enemmän esiin.

maustetahna:
1/2 tlkurkumaa
1 tlchilijauhetta
2 rklkookoshiutaleita
2 rkl tamarinditahnaa
1/2 tlsuolaa
curry:
300 gesim. muikkua, kilohailia tai silakkaa
maustetahna ylempää
1salottisipuli
1yksikyntinen valkosipuli
2 cminkivääriä
2+ rklöljyä
1 rklmustia sinapinsiemeniä
1 tlrohtosarviapilan siemeniä
10currynlehteä
2vihreää chiliä
2 dl vettä
2 dlkookosmaitoa
suolaa

Sekoita keskenään maustetahnan ainekset.

Pilko salottisipuli ja valkosipuli pieneksi sekä raasta inkivääri. Halkaise vihreät chilit.

Puhdista muikut ja revi niistä selkärangat irti. Samalla lähtee suurin osa ruodoista ja pyrstöevä. Jos tekee mieli kalsiumia, tämän vaiheen voi jättää pois.

Lämmitä öljy pannulla. Lisää öljyyn sinapinsiemenet, rohtosarviapilan siemenet ja currynlehdet. Paahda siemeniä ja lehtiä kunnes ne poksahtelevat. Lisää joukkoon maustetahna ja jatka paahtamista hetki.

Lisää joukkoon halkaistut chilit, sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Paista kunnes sipuli alkaa ruskistua. Lisää sitten 2 dl vettä.

Anna curryn hautua viitisen minuuttia ja lisää sitten kookosmaito ja kalat. Hauduta kaloja kymmenisen minuuttia.

Tarjoile riisin kera.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Keskitaso