Kategoriat
Italia Jälkiruoka Resepti

Tiramisù

Tiramisù on italialaisten ravintoloiden menujen suosikkijälkiruoka, mutta myös hyvin helppo tehdä kotona. Ainesosatkin ovat yksinkertaiset. Aineiden määräsuhteet toisiinsa ja niiden oikea käsittely on tärkeää.

Ruokalaji on suhteellisen tuore, useimpien tietojen mukaan noin 1960-luvulta. Itse keksintö on tapahtunut ilmeisesti joko Veneton tai Friuli-Venezia Giulian alueella. Tiramisùn kanssa samansukuinen jälkiruoka on Parmasta kotoisin oleva zuppa inglese – eli kirjaimellisesti englantilainen keitto, joskin keittoa zuppa ei muistuta ja englantilaista siinä on lähinnä sukulaisuussuhde perienglantilaiselle triflelle – mutta tiramisùun verrattuna se sisältää lisäksi hedelmiä.

Tiramisù koostuu kolmesta osasta: kastikkeesta, kissankielikekseistä (savoiardi) ja keksien kostutusnesteestä. Päälle ripotellaan lisäksi kaakaojauhetta. Kastike voi olla myös melko juoksevaa, mutta tiramisù pysyy yleensä kasassa. Toisaalta liika jämäkkyyskään ei ole hyvästä. Ravintoloissa tavattu juustokakkumainen tiramisù ei oikeastaan ole tiramisù ollenkaan, vaan enemmänkin tiramisùnmakuinen juustokakku. Parhaiten tiramisù toimii annoskulhoihin valmiiksi tehtynä, mutta myös isompana annoksena vuoassa.

Alla resepti on annettu suhdelukuina, joista määrää on helppo säädellä itse. Kolmen munan reseptistä tulee pienet annokset noin kahdeksalle henkilölle, ja tähän tarvitsee 1-2 dl kostutusnestettä. Myös kananmunan koko on tärkeä. Paras koostumus tulee pienestä päästä olevilla keskikokoisilla kananmunilla. Keskikokoinen kananmuna painaa määritelmän mukaan 53-63 grammaa.

165 gmascarponea
1kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen
n. 1/2 dlsokeria
(appelsiininkuorta)
Tiramisùn kastikkeen suhteet yhtä kananmunaa kohden.

Erota valkuaiset ja keltuaiset. Lisää sokeri keltuaisiin. Vaahdota ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, ja sitten keltuais-sokeriseos. Kunnon vaahotus takaa hyvän rakenteen. Lisää keltuais-sokeriseokseen lopuksi mascarpone ja vatkaa se nopeasti sekaan.

Lisää halutessasi vaahdon joukkoon appelsiininkuorta. Se tekee tiramisusta erityisen raikkaan ja appelsiiniaromisen.

Lopuksi kääntele juusto-keltuaisvaahtoon valkuaisvaahto.

1 osakahvia
1 osaappelsiinimehua
lorausappelsiinilikööriä (esim. Gran Marnier tai Cointreau) tai marsalaviiniä
Kissankielten kostutusnesteen suhteet.

Sekoita riittävä määrä kostutusnestettä. Kostuta sitten kissankieliä molemmilta puolilta hetken mutta älä niin että niiden rakenne hajoaa. Keskeltä kuiva kissankieli jämäköittää tiramisùn rakennetta kun ruoka vetäytyy. Levitä kostutetut kissankielet tarjoiluastian pohjalle. Levitä keksien päälle kastiketta. Riippuen ainesten määrästä ja tarjoiluastian tai -astioiden koosta, tee tiramisùun useampia vastaavia kerroksia.

Kostutettuja kissankieliä.

Anna tiramisùn vetäytyä kylmässä muutaman tunnin ajan. Levitä päälle lopuksi kaakaojauhetta.

Tiramisù toimii isompanakin annoksena.
Kategoriat
Jälkiruoka Lähi-itä Resepti

Meghlivanukas

Meghli on libanonilainen jälkiruoka, jota tarjoillaan useimmiten lapsen syntymän tai joulun tienoilla. Se on käytännössä riisivanukas, joka on maustettu kovin erikoisesti: kanelilla, aniksella ja kuminalla. Näiden kolmen yhdistelmä maistuu aivan omanlaiselleen, ja voisi sopia vaikka keksinkin mausteeksi.

1 1/4 dlriisijauhoa
1 1/4 dltomusokeria
1/2 rklkanelia
1/2 rkljauhettuja aniksensiemeniä
1/2 rkljauhettuja kuminansiemeniä
1 lvettä
Meghlin ainekset.

Sekoita riisijauhot, tomusokeri ja mausteet keskenään, ja lisää sitten kylmä vesi. Käytä vispilää sekoittamaan vesi ja kuivat aineet keskenään tasaiseksi.

Keitä seosta keskiteholla välillä sekoittaen noin 30 – 45 minuuttia, kunnes seos sakenee vaniljakastikemaiseksi. Kaada seos sitten annosastioihin ja anna jäähtyä.

Kun vanukas on jäähtynyt, koristele se pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä.

Tästä reseptistä tulee nelisen keskikokoista annosta.

Kategoriat
Jälkiruoka Korea Resepti

Hunajaiset riisikakut

Tteok-riisikakut sopivat niin suolaisiksi kuin makeiksi ruokalajeiksi. Itsessään esimerkiksi garae-tteok ei maistu kuin riisiltä, mutta tuo mielenkiintoisen, sitkeän koostumuksen. Garae-tteokeista saa helposti jälkiruoan seuraavalla reseptillä.

200 ggarae-tteokeja
1/2 dlhunajaa
1/2 dlvettä
1/2sitruunan kuori
seesaminsiemeniä
Hunajaisten garae-tteokien ainekset.

Höyrytä garae-tteokeja hieman alle 10 minuuttia höyrytyskorissa. Sillä välin sekoita kattilassa vesi, hunaja ja sitruunankuori. Lämmitä niin että hunaja liukenee.

Kokoa annos lautaselle niin, että asettelet garae-tteokit kauniisti ja kadat sitten niiden päälle hunajakastiketta. Ripottele lopuksi päälle seesaminsiemeniä.

Kategoriat
Jälkiruoka Resepti Yhdysvallat

Kurpitsapiirakka

Halloweenin jälkeen pöydälle on saattanut jäädä kököttämään kurpitsa. Periamerikkalainen kurpitsapiirakka on sille mainio kohtalo.

1/2keskikokoinen kurpitsa
400 gkondensoitua maitoa
2kananmunaa
1 tlkanelia
1/2 tlinkivääriä
1/4 tlmuskottipähkinää
1/4 tlmaustepippuria
sokeria
1pyöreä pakastepiirakkapohja
Kurpitsapiirakan ainekset.

Ota pakastepiirakkataikina sulamaan ja laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Halkaise kurpitsa ja tee toisella puolikkaalla jotain muuta, tai toinen piirakka. Ota sisältä hötöinen osa ja siemenet pois, sekä kuori kurpitsa. Pilko kurpitsa 3-4 sentin paloiksi. Asettele palat uunipellille, ripottele niiden päälle hieman sokeria ja laita päälle folio. Paista kurpitsaa uunissa 45 minuutista tuntiin.

Kun kurpitsa on ollut tarpeeksi kauan uunissa, siirrä palat tehosekoittimeen ja tee niistä kurpitsasosetta. Jos haluat tiiviimpää piirakkaa, tässä välissä sosetta voi keittää liedellä kasaan halutun aikaa.

Kun sose on sopivaa, lisää siihen mausteet, munat ja kondensoitu maito, ja sekoita kunnolla.

Levitä piirakkataikina, joka tässä vaiheessa on toivottavasti sulaa, piirakkavuokaan. Kaada sitten kurpitsamassa vuokaan. Varo ettei kurpitsamassa valu yli, mutta massaa voi laittaa aivan reunaan asti. Paista piirakkaa sitten noin tunti 180 asteessa. Pinnan ei tarvitse ruskistua merkittävästi.

Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.

Kategoriat
Jälkiruoka Pääruoka Suomi

Tsupukka

Tsupukka on karjalainen perinnepiiras, joka on mielestäni enemmänkin täytetty lettu. Tsupukka koostuu kuoresta, joka paistetaan letun tavoin, ja sen sisään levitettävästä manna- tai riisipuurosta. Puuro kannattaa jättää hieman löysäksi.

1 ltäysmaitoa
1 1/2 dlmannaryynejä
suolaa
Mannapuuron aineet.

Tee ensin mannapuuro. Täysmaidolla mannapuurosta saa maukkainta, eikä nyt kannata pihdata kaloreissa.

Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää sitten vähitellen mannaryynit koko ajan sekoittaen. Anna hautua kymmenisen minuuttia ja mausta lopuksi suolalla maun mukaan.

1 lvettä
6 dlkaurajauhoja
2 dlvehnäjauhoja
1 tlsuolaa
1kananmuna
Kuoren ainekset.

Kuoritaikina tehdään lettutaikinan tapaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten vispaa ne veden joukkoon. Lopuksi lisää taikinaan kananmuna.

Itse tsupukan valmistus alkaa kuumentamalla pannu kuumaksi. Voitele pannu hyvin, ja kaada sitten pieni määrä taikinaa pannulle. Levitä taikina hyvin ohueksi kerrokseksi. Tämä on vaikein vaihe, kuten yleensäkin lettujen valmistuksessa.

Kun taikina on hyytynyt ja alta ruskistunut, levitä päälle mannapuurokerros. Taittele tsupukka puoliksi ja sitten vielä kerran puoliksi, niin että tsupukka on neljäsosaletun kokoinen.

Tsupukan voi syödä suolaisena piiraana suoriltaan. Perinteinen tapa on ilmeisesti tarjoilla tsupukka voinokareen kera. Mielestäni tsupukka tosin toimii hyvin myös jälkiruokana sokerin kera.

Kategoriat
Italia Jälkiruoka Resepti

Cannoli

Cannolot (cannoli on monikko) ovat sisilialaisia leivonnaisia, jotka ovat pääasiassa sokeroitua, maustettua ricottajuustoa rapeassa taikinakuoressa. Connie Corleone myrkytti laatikollisen cannoloja Kummisetä -sarjan kolmososassa tappaakseen Don Altobellon, joka osoittautui elokuvan pääpahikseksi. Ilman myrkkyä cannolot ovat erittäin hyviä!

Cannolojen teossa vaikeinta on keksiä sopiva muotti. Cannolojen kuoret uppopaistetaan niin, että niiden sisällä on oltava jonkin sortin tanko. Minulla on vanhoja harjanvarresta pätkäistyjä paloja, joita olen käyttänyt jo pitkään. Ne lienee katkaistu harjanvarresta joskus 2000-luvun alkupuolella, jokseenkin sen jälkeen kun olin käynyt ensimmäisen kerran Sisiliassa.

Taikina:
2.5 dl00-jauhoja
50 gvoita
1 rklsokeria
1 rklkaakaojauhetta
ripaussuolaa
1/2 tlkanelia
1/2 dlmarsalaviiniä
1keltuainen
öljyä paistamiseen
Täyte:
500 gricottajuustoa
2.5 dltomusokeria
(pari tippaaappelsiininkukkavettä)
80 gsokeroitua appelsiininkuorta
2 riviäFazerin tummaa suklaata (47%)
(50 gpistaasipähkinärouhetta)
Cannolojen ainekset.

Taikinan teko on helppoa: Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, ja sitten voi sekoitetaan joukkoon. Voi tulee sekoittaa kuiviin aineisiin niin, että muru on tasaista eikä siellä ole isoja voin paloja jäljellä. Lopuksi marsala ja keltuainen sekoitetaan keskenään, ja lisätään murujen joukkoon. Joidenkin reseptien mukaan viinin käyttö taikinassa tekee siitä lehtevämpää. Taikinasta vaivataan tasaista, ja tehdään noin 12 pientä palloa.

Seuraava vaihe on hieman hankalampi. Pallot kaulitaan jauhon suosiollisella avustuksella levyiksi, jotka kääritään cannolomuottina käytettävien tankojen ympärille. Kuoret paistetaan upporasvassa, mutta kannattaa rajoittaa kerrallaan paistettavien määrää. Cannolokuori muotteineen tuppaa kääntymään niin, että toinen puoli on aina rasvaan päin. Kuorta täytyy avustaa haarukalla, että molemmat puolet paistuvat tasaisiksi.

Täytteen valmistaminen taas on hyvin helppoa: ricotta ja tomusokeri sekoitetaan keskenään, ja sekaan lisätään halutut mausteet. Klassisia mausteita ovat appelsiininkuori, tumma suklaa ja rouhitut pistaasipähkinät. Tällä kertaa käytin appelsiininkuorta ja tummaa suklaata (Fazerin 47%). Joskus mauste laitetaan pelkästään cannolon koristeeksi eikä täytteen sekaan, mutta pidän enemmän maustetusta täytteestä. Jos käytät pistaasipähkinöitä, muista ostaa suolaamattomia. Niitä on hieman hankalampi löytää. Lopuksi täyte pursotetaan cannolokuoren sisään, ja herkku on valmis!

Perinteisessä reseptissä täytteeseen lisätään myös hieman appelsiininkukkavettä. En ole nähnyt sitä kaupoissa hetkeen, vaikka jonkun muistikuvan mukaan sitä on joskus myyty isommissa K- tai S-kaupoissakin. Älä osta kasvovedeksi tarkoitettua appelsiininkukkavettä. Kasvovesi-appelsiininkukkavedessä käytetään denaturoitua viinaa, ja denaturointiaine estänee cannolon kohteelta sen syömisen.

Laatikollinen cannoloja vaihtaa omistajaa.