Kategoriat
Kiina Lisäke Resepti Taiwan

Shousi baocai eli revitty kiinankaali

Kiinankaalista saa pikaisesti paistamalla hyvän lisäkkeen aasialaisille ruoille. Revitty kiinankaali, shousi baocai, 手撕包菜, on myös helppo valmistaa. Perinteisesti kiinankaali tulisi tähän annokseen nimenomaan repiä eikä leikata veitsellä, mutta leikkaaminenkin toki käy. Paistettu kiinankaali on erityisen suosittua niin Taiwanilla kuin Hunanissa manner-Kiinassakin.

1/2kiinankaali
2 cminkivääriä
1yksikyntinen valkosipuli
2kuivattua chilipaprikaa
1 rklsoijakastiketta
1/2 rklriisiviinietikkaa
1 tlsokeria
öljyä paistamiseen

Raasta inkivääri ja silppua valkosipuli pieneksi. Revi tai pilko kiinankaali suupaloiksi.

Sekoita soijakastike, etikka ja sokeri keskenään.

Lämmitä öljy pannulla kuumaksi. Lisää sitten inkivääri, valkosipuli, chilipaprika ja kiinankaali. Paista seosta hetki niin, että kaali hieman nahistuu, mutta paksuimmat osat eivät menetä rapeuttaan. Lisää samalla kastike ja anna sen haihtua.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 10 min / 5 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Lisäke Resepti Sri Lanka

Kaalivarai eli srilankalainen kaalipaistos

Varai on srilankalainen stir fry-tyyppinen lisuke, joka voidaan tehdä erilaisista vihanneksista. Kaalista saa aikaan mainion varain. Varain voi syödä myös riisin kanssa pääruokana.

500 gkeräkaalia
1sipuli
1yksikyntinen valkosipuli
1 rklöljyä
1/2 rklchilirouhetta
1 tljuustokuminansiemeniä
1 tlmustia sinapinsiemeniä
1 tlkurkumaa
1/2 dlkookoshiutaleita
1 rkllimemehua
suolaa

Leikkaa kaali sopiviksi paloiksi – suikaleet tai palat ovat kaikki hyviä. Pilko sipuli pieneksi ja silppua valkosipuli.

Lämmitä öljy pannulla ja lisää siihen juustokuminan- ja sinapinsiemenet. Anna niiden lämmetä hetki ja lisää sitten chilirouhe. Kun chilirouhe on antanut väriä öljyyn, lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki. Lisää kaali, kurkuma ja kookoshiutaleet ja anna hautua vartin verran.

Lisää lopuksi limemehua.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 5 min / 15 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Lisäke Meksiko Resepti Yhdysvallat

Meksikolainen slaw

Meksikolaisittain maustettu pikkelöity kaali sopii hyvin tacoihin, tortilloihin ja muihin ruokiin lisukkeeksi. Se on myös helppo ja nopea valmistaa. Tärkeintä on tehdä kaalista mahdollisimman ohutta siivua, ja se onnistuu esimerkiksi mandoliinilla.

300 gkeräkaalia
1 pieni sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1-2 habanerochiliä
1/2 puskaakorianteria
1/2 tlmaustepippuria
ripausneilikkaa
1/2 tlmustapippuria
1 tloreganoa
1 1/2 dllimemehua
1/2 tlsuolaa

Tee kaalista ja sipulista ohuita siivuja mandoliinilla. Silppua valkosipuli ja korianteri. Pilko habanerot pieniksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua tunnin verran.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 15 min / 1 h

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo