Kategoriat
Alkuruoka Italia Resepti

Casunziei all’ampezzana eli venetolaiset punajuuriraviolit

Milano-Cortinan olympialaisten juhlistamiseksi voisi syödä nimenomaan Dolomiiteiltä kotoisin olevia ruokalajeja. Casunziei all’ampezzana on nimenomaan Cortina d’Ampezzosta kotoisin oleva punajuurella täytetty pasta. Pastatäytteeseen käytetään myös ricottaa, joskus savustettuna. Savustuksen voi korvata myös lisäämällä hieman savuisuutta muutoin, kuten savustetulla paprikalla.

Kastikkeena toimii salviavoikastike, mutta tyypillisesti sekaan lisätään unikonsiemeniä. Unikonsiemenet ja punajuuri sopivat mainiosti yhteen.

300 gtuorepastataikinaa
6punajuurta
2laakerinlehteä
1/2 dlricottaa
1/8 tlsavupaprikaa
suolaa
mustapippuria
unikonsiemeniä
voita
(salviaa)

Tee pastataikina erillisen reseptin mukaan.

Kuori ja pilko punajuuret. Keitä punajuuria suolavedessä laakerinlehden kanssa noin 45 minuuttia. Valuta punajuuret ja soseuta ne.

Kun punajuurisose on jäähtynyt, lisää sekaan ricotta ja mausta suolalla, mustapippurilla ja savupaprikalla.

Tee pastataikinasta levyjä ja sitten muotilla pyöreitä kuvioita. Asettele kunkin pyöreän taikinan keskelle sopivasti täytettä ja käännä pasta puolikuun muotoiseksi. Tässä voi käyttää apuna erilaisia kaupasta saatavia muotteja.

Keitä pasta kiehuvassa suolatussa vedessä muutaman minuutin ajan.

Lämmitä voi kattilassa ja lisää siihen salvia. Kaada salviavoi valmiin pastan päälle ja ripottele tarjoiltaessa päälle unikonsiemeniä.


Valmistuksen vaikeustaso: Helppo

Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 0 min

Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo

Kategoriat
Italia Resepti

Muikkuja in saor

Sarde in saor on modernissa muodossaan hapanimelässä marinadissa kylmänä tarjoiltavia paistettuja sardiineja. Alunperin ruokalaji on kehittynyt venetsialaisesta säilöntämenetelmästä, jolla kala säilöttiin merimatkoja varten. Paistetut sardiinit säilöttiin kerroksittain sipulin kanssa etikkaan. Ajan mittaan pientä käymistä toki tapahtui, ja lopputulos lienee ollut aromaattinen. Merimiesten hengityksen aromia lieventämään sarde in saor on joskus ilmeisesti syöty rusinoiden kera.

Olen aiemmin käyttänyt sardiinien tilalla italialaisissa ruokalajeissa silakoita, kuten silakoissa a beccafico ja pasta con le silakassa. Tässä kokeilen vaihteeksi muikkua!

300 gmuikkuja
3isoa sipulia
oliiviöljyä
1 dlvalkoviinietikkaa
1 rklsokeria
1/2 dlpinjansiemeniä
1/2 dlrusinoita
1laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria

Jauhota peratut ja päättömät muikut. Siivuta sipulit ohuesti.

Lämmitä öljy pannulla ja ruskista jauhotetut muikut. Siirrä ne sitten sivuun.

Ruskista sipulit pannulla ja lisää sitten sekaan viini, viinietikka, pinjansiement, rusinat, laakerinlehti ja sokeri.

Hauduta seosta hiljalleen hieman raollaan olevan kannen alla kunnes neste on vähentynyt neljäsosaan.

Mausta suolalla ja mustapippurilla. Suolaa saa olla reilusti, sillä suola tasaantuu muikkuihin.

Ota seuraavaksi sopiva kannellinen astia, johon laitat kerroksittain muikkuja ja sipulia.

Anna muikkujen maustua seuraavaan päivään.

Kategoriat
Italia Jälkiruoka Resepti

Tiramisù

Tiramisù on italialaisten ravintoloiden menujen suosikkijälkiruoka, mutta myös hyvin helppo tehdä kotona. Ainesosatkin ovat yksinkertaiset. Aineiden määräsuhteet toisiinsa ja niiden oikea käsittely on tärkeää.

Ruokalaji on suhteellisen tuore, useimpien tietojen mukaan noin 1960-luvulta. Itse keksintö on tapahtunut ilmeisesti joko Veneton tai Friuli-Venezia Giulian alueella. Tiramisùn kanssa samansukuinen jälkiruoka on Parmasta kotoisin oleva zuppa inglese – eli kirjaimellisesti englantilainen keitto, joskin keittoa zuppa ei muistuta ja englantilaista siinä on lähinnä sukulaisuussuhde perienglantilaiselle triflelle – mutta tiramisùun verrattuna se sisältää lisäksi hedelmiä.

Tiramisù koostuu kolmesta osasta: kastikkeesta, kissankielikekseistä (savoiardi) ja keksien kostutusnesteestä. Päälle ripotellaan lisäksi kaakaojauhetta. Kastike voi olla myös melko juoksevaa, mutta tiramisù pysyy yleensä kasassa. Toisaalta liika jämäkkyyskään ei ole hyvästä. Ravintoloissa tavattu juustokakkumainen tiramisù ei oikeastaan ole tiramisù ollenkaan, vaan enemmänkin tiramisùnmakuinen juustokakku. Parhaiten tiramisù toimii annoskulhoihin valmiiksi tehtynä, mutta myös isompana annoksena vuoassa.

Alla resepti on annettu suhdelukuina, joista määrää on helppo säädellä itse. Kolmen munan reseptistä tulee pienet annokset noin kahdeksalle henkilölle, ja tähän tarvitsee 1-2 dl kostutusnestettä. Myös kananmunan koko on tärkeä. Paras koostumus tulee pienestä päästä olevilla keskikokoisilla kananmunilla. Keskikokoinen kananmuna painaa määritelmän mukaan 53-63 grammaa.

165 gmascarponea
1kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen
n. 1/2 dlsokeria
(appelsiininkuorta)
Tiramisùn kastikkeen suhteet yhtä kananmunaa kohden.

Erota valkuaiset ja keltuaiset. Lisää sokeri keltuaisiin. Vaahdota ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, ja sitten keltuais-sokeriseos. Kunnon vaahotus takaa hyvän rakenteen. Lisää keltuais-sokeriseokseen lopuksi mascarpone ja vatkaa se nopeasti sekaan.

Lisää halutessasi vaahdon joukkoon appelsiininkuorta. Se tekee tiramisusta erityisen raikkaan ja appelsiiniaromisen.

Lopuksi kääntele juusto-keltuaisvaahtoon valkuaisvaahto.

1 osakahvia
1 osaappelsiinimehua
lorausappelsiinilikööriä (esim. Gran Marnier tai Cointreau) tai marsalaviiniä
Kissankielten kostutusnesteen suhteet.

Sekoita riittävä määrä kostutusnestettä. Kostuta sitten kissankieliä molemmilta puolilta hetken mutta älä niin että niiden rakenne hajoaa. Keskeltä kuiva kissankieli jämäköittää tiramisùn rakennetta kun ruoka vetäytyy. Levitä kostutetut kissankielet tarjoiluastian pohjalle. Levitä keksien päälle kastiketta. Riippuen ainesten määrästä ja tarjoiluastian tai -astioiden koosta, tee tiramisùun useampia vastaavia kerroksia.

Kostutettuja kissankieliä.

Anna tiramisùn vetäytyä kylmässä muutaman tunnin ajan. Levitä päälle lopuksi kaakaojauhetta.

Tiramisù toimii isompanakin annoksena.