Kategoriat
Keitto Korea Pääruoka Resepti

Kimchipata

Kimchipata eli kimchi jjigae, 김치찌개, on vähän kuin korealainen versio kaalikeitosta. Kaalin tilalla on herkullinen kimchi. Resepti pohjautuu kenenpä muun kuin Maangchin reseptiin.

Kimchipataan on hyvä käyttää happamaksi mennyttä, eli kauan fermentoitunutta kimchiä. Geotjeorista eli tuorekimchistä tehtynä ruoka ei ole yhtä maukasta.

Maangchin reseptissä käytetään proteiinina puolet ja puolet porsaanlihaa ja tofua. Tämän voi tehdä samaan tyyliin. Tofu laitetaan puolessavälissä keittämistä padan päälle, ja annetaan muhia loppuun.

Porsaaton versiokin onnistunee. Tällöin kimchin määrää on hyvä lisätä. Kanafondinkin voi tarpeen vaatiessa korvata misotahnalla.

400 gporsaanlihaa
1/2kiinankaalin verran kimchiä
1yksikyntinen valkosipuli
1sipuli
3kevätsipulia
1 1/2 rklgochujang-chilitahnaa
1 rklgochugaru-chilirouhetta
1 tlsuolaa
2 tlsokeria
5 dlvettä
1 rklkanafondia
Kimchipadan ainekset.

Pilko sipuli ja valkosipuli. Pilko kimchi sentin-puolentoista suikaleiksi. Pilko possu suhteellisen pieniksi paloiksi. Siivuta kevätsipulit, ja aseta yhden kevätsipulin verran sivuun koristeeksi.

Kimchi suupaloiksi pilkottuna.

Laita kaikki aineet pataan ja keitä suhteellisen kovalla lämmöllä puolisen tuntia tai niin että possu on kypsää.

Tarjoile riisin kera niin, että pata ja riisi ovat eri kulhoissa ruokailijan edessä. Koristele annos kevätsipulisiivuilla.

Kategoriat
Keitto Pääruoka Resepti Suomi

Lohikeitto

Lohikeitto ei erityisesti tarvitse esittelytekstiä. Hyvässä lohikeitossa on kuitenkin yksi tärkeä seikka: ajoitus. Lohta ei pidä keittää niin kauan, että lohenpalat hajoavat. Perunatkin on parempi keittää niin, ettei keitosta tule perunavelliä.

600 glohta kuutioina
600 gperunaa
1porkkana
1sipuli
1.5 lvettä
3 dlkermaa
2-3 rklkalakastiketta
1 tlkynteliä
1 tlmeiramia
1 tlvalkopippuria
50 gvoita
tillinvarsia
tilliä
suolaa
Lohikeiton ainekset.

Kuori ja pilko perunat. Kuori porkkana ja jätä se kokonaiseksi, ja tee sama sipulille. Sido tillinvarret kuumuutta kestävällä narulla, esimerkiksi puuvillanarulla.

Laita perunat, porkkana, sipuli, tillinvarret, kuivat mausteet suolaa lukuunottamatta ja kalakastike veteen sopivan kokoisessa kattilassa. Keitä perunoita niin kauan, että ne ovat kypsiä mutta edelleen hyvin kiinteitä.

Poista lohesta nahka ja ruodot. Pilko se isohkoiksi, perunanpalojen kokoisiksi kuutioiksi.

Noin kymmenen minuuttia ennen tarjoilua lisää lohenpalat keittoon. Lisää myös kerma ja voi.

Kun lohi on kypsää mutta edelleen koossa, keitto on valmis!