Kategoriat
Kiina Pääruoka Resepti

Char siu bao

Bāo, 包, tai bāozi, 包子, on höyrytetty leipä, jonka sisällä voi olla suolainen tai makea täyte. Eräs hyvin tyypillinen bāo on täytetty char siulla, kantonilaisittain grillatulla possulla. Bāo onkin yksi hyvä tapa käyttää ylijäänyt herkullinen grilliliha!

tarpeeksijämäksi jäänyttä char siuta
2 1/2 dllämmintä vettä
1 pskuivahiivaa
7 dl00-jauhoja
2 rklsokeria
2 rklrypsiöljyä
1 tlsuolaa
1 tlleivinjauhetta
Ainakin 15 baon ainekset.

Sekoita ensin hiiva lämpimään veteen sokerin ja suolan kanssa. Sitten sekoita kuivat aineet keskenään, ja puolet kuivista aineista nesteeseen. Lisää öljy, sekoita hieman ja lisää loput kuivat aineet. 00-jauhojen ja öljyn johdosta taikinasta tulee hyvin muovailtavaa!

Anna taikinan kohota hetki, esimerkiksi viitisen minuuttia. Sitten voit alkaa tekemään bāoja. Tässä on varmasti erilaisia tyylejä, mutta minä osaan vain yhden. Pieni pallo taikinaa kaulitaan pyöreäksi taikinalevyksi, ja keskelle laitetaan noin teelusikallinen täytettä. Sitten taikinan reunoja nostetaan vastakkaisilta sivuilta niin, että bāoon tulee neljä ryppyä. Lopulta Rypyt painetaan yhteen ja pyöräytetään niin, että täytteelle ei varmasti jää reikiä tulla bāosta ulos.

Valmiit bāot laitetaan höyrytyskoriin. Niille kannattaa antaa paljon tilaa, sillä taikina kohoaa höyrytettäessä suhteellisen paljon.

Bāot valmiina höyryyn.

Kymmenen minuutin höyrytyksellä bāot lienevät valmiita! Kannattaa antaa bāojen jäähtyä hetki, sillä muuten täyte on liian kuumaa.

Valmiit bāot.

Jätä kommentti