Korma on miedosti maustettu, jogurttipohjainen intialainen curry. Siitä on likemattomia eri versioita, joissa mausteet ja ainekset hieman vaihtelevat. Pääasiat kuitenkin ovat proteiini, jogurtti ja maustetahna, sekä pitkään kestävä kypsennys, jossa maut yhdistyvät ja käytetty liha kypsyy herkulliseksi.
Proteiinina voi käyttää kasvisvaihtoehdossa myös paneerjuustoa. Tällöin proteiinin ei voi samalla tavalla antaa muhia kastikkeessa, sillä juusto hajoaisi käsiin. Paneerjuustoa löytyy joskus myös kaupoista, mutta parhainta se onkin itse tehtynä. Itse tekeminen on myös suhteellisen helppoa.
Paneerjuuston lisäksi paneer korma-annokseen on valmistettava maustetahna.
1 dl | jauhettua cashewpähkinää tai mantelia (joskus myös kurpitsansiemeniä tai unikonsiemeniä) |
1 rkl | voita |
2 rkl | tomaattipyrettä |
1 | sipuli |
1 | yksikyntinen valkosipuli pieneksi pilkottuna |
3 cm | inkivääriä pieneksi pilkottuna |
1 tl | kurkumaa |
1 tl | jauhettua korianterinsiementä |
1 tl | chilirouhetta |
1 tl | paprikajauhetta |
1/2 tl | juustokuminaa |
1/2 tl | garam masalaa |
1/2 tl | kanelia |
1/2 tl | jauhettua kardemummaa |
Viipaloi sipuli. Lämmitä voi pannulla ja ruskista sipuli hiljalleen.

Sekoita kaikki ainekset astiassa ja soseuta ne tehosekoittimella.

1 annos | paneerjuustoa tästä reseptistä |
3 dl | jogurttia |
1 dl | kermaa |
2 rkl | voita |
1 dl | vettä |
1 rkl | kanafondia |
maustetahna | |
suolaa tarpeen mukaan |
Lämmitä yksi ruokalusikallinen voita pannulla. Paista tahnaa pannulla viitisen minuuttia, niin että siitä irtoaa aromia rasvaan. Varo polttamasta tahnaa, ja käytä liettä keskinkertaisella teholla.

Lisää jogurtti, kerma, vesi ja kanafondi. Anna kastikkeen porista liedellä ainakin puolisen tuntia. Mitä kauemmin, sitä paremmin maut sulautuvat yhteen.
Lämmitä toisella pannulla toinen ruokalusikallinen voita. Lisää paneerjuusto ja ruskista juustoa sen verran että kussakin kuutiossa on ruskeaa muutamalla taholla.
Hieman ennen tarjoilua lisää kastikkeen joukkoon ruskistettu paneerjuusto.
Tarjoile tuoreen silputun korianterin ja basmatiriisin kanssa.