Kategoriat
Filippiinit Pääruoka Resepti

Lohisisig

Sisig on filippiiniläinen porsaan poskesta ja korvista sekä kanan maksasta tehty paistos. Porsaan ja kanan sijaan sisigin voi tehdä myös muista raaka-aineista, kuten kalasta. Lohi sopii rasvaisena kalana mainiosti. Hyvään suutuntumaan on hyvä ottaa suomustettu lohifilee, jotta myös herkullinen nahka on syömäkelpoista.

700-800 giso lohifilee nahkoineen
ruokaöljyä
1iso sipuli
1yksikyntinen valkosipuli
4punaista thaichiliä
4vihreää jalapeñoa
3/4 dllimemehua
1/4 dlmandariinimehua
1 rklsokeria
1 tlnatriumglutamaattia
suolaa
mustapippuria
Lohisisigin ainekset.

Poista lohifileestä ruodot, jos tarvetta. Pilko lohifilee kuutioiksi nahkoineen. Lämmitä öljyä reilusti paistinpannulla ja paista lohikuutiot erissä rapeiksi pinnaltaan. Paistettuasi lohet siirrä ne kulhoon ja riko niiden rakenne.

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Siivuta thaichilipaprikat ja jalapeñot. Sekoita ainekset kulhoon kalan sekaan.

Limemehun ja mandariinimehun sekoituksen on tarkoitus matkia kalamondiinisitrushedelmän mehua, jota Suomesta ei saa. Mandariinin tilalla myös appelsiini käy. Limemehuna voi käyttää Sicilia-limemehua purkista, mutta mandariinimehu on parasta puristaa itse. Liuota natriumglutamaatti mehun sekaan. Kaada myös kalamondiinimehun korvike kalan sekaan.

Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s