Kategoriat
Mausteseos Resepti

Syreenin kukat

Syreenit (lat. Syringa) ovat juuri alkaneet kukkia Etelä-Suomessa. Voi tulla yllätyksenä, että syreenin kukat eivät ole myrkyllisiä, vaan niitä voi syödä! Syreenin kukkaisen tuoksun voi siis kokea myös makuelämyksenä. Eri syreenit tuoksuvat hieman eri verran, joten kannattaa kokeilla myös eri puskien kukkia.

Syreeninkukille sopivia käyttökohteita ovat vaikkapa

  • Koristelu yleisesti, sekä suolaisissa että makeissa ruoissa
  • Syreenisiirappi tai -hunaja
  • Syreenillä maustettu sokeri
  • Syreenillä maustettu kermavaahto, jota voi käyttää vaikkapa kakun täytteenä
  • Leivonnaisten maustaminen syreenillä
  • Syreeniviini
  • Syreenitee

Syreeni voisi sopia myös kukkavesien, kuten ruusuveden, korvikkeeksi. Kukkavesillä on syreenin tapaan kukkainen aromi. Syreeniä voisi siten käyttää vaikkapa kormacurryssä!

Aloitin syreenin testauksen helpoimmasta päästä tekemällä syreenisokeria. Mitä enemmän syreeniä, sitä enemmän aromia sokerissa. Käytin tilavuusosuuksina noin puolet syreeninkukkia ja puolet sokeria. Revin kukat irti kukkatertun varresta ja vältin vihreitä osia, sillä ne eivät kuitenkaan ole aromaattisia mutta saattavat olla kitkeriä.

Riippuen ohjeesta kukkia ohjeistetaan hetki lakastuttamaan ennen käyttämistä sokerissa. Käytin kuitenkin suoraan tuoreet kukat – uskoisin että aromit siirtyvät paremmin sokeriin kukkien sisältämän veden siirtyessä sokeriin. Ainoa haittapuoli tässä on se, että sokerista tulee hieman kokkareista.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s