Myös kukkakaali paistuu maukkaaksi intialaiseksi pikaruoaksi. Aloo gobi on kirjaimellisesti perunoita ja kukkakaalia. Näiden lisäksi seassa paistetaan mausteita, joissa muhien kukkakaalista tulee erittäin maukasta. Kukkakaalia ei vain saa paistaa liian pitkään, vaan se on jätettävä rapeaksi.
1/2 | kukkakaali |
2 | perunaa |
1 | sipuli |
3 | valkosipulinkynttä |
2 cm | inkivääriä |
1 tl | juustokuminan siemeniä |
1/2 tl | kurkumaa |
1/2 tl | garam masalaa |
1/2 tl | kuivattua jauhettua mangoa eli amchooria |
1 tl | jauhettua korianteria |
1 tl | suolaa |
3 rkl | öljyä |
silputtua tuoretta korianteria |
Erottele kukkakaali nupuiksi ja pilko peruna lohkoiksi. Lämmitä 1 rkl öljyä pannulla. Paahda perunoita ja kukkakaalia pannulla niin, että niihin tulee muutamia ruskistuneita läikkiä, noin viisi minuuttia. Siirrä ne sitten sivuun.
Pilko sipuli ja tomaatit pieneksi. Murskaa valkosipuli ja raasta inkivääri.
Lämmitä loppu öljy ja lisää siihen juustokuminan siemenet. Kun ne alkavat tuoksua, lisää sipuli, murskattu valkosipuli ja raastettu inkivääri. Paista mutta älä ruskista. Kun sipulit ovat muuttuneet vähän läpikuultaviksi, lisää kuivat mausteet. Sekoita ne tasaisesti öljyyn. Anna niiden makujen uuttua öljyyn hetken ja lisää sitten tomaatti. Hauduta kastiketta sen verran, että tomaatti kypsyy.
Lisää sekaan perunat ja kukkakaalit. Anna niiden hautua minuutti tai pari, mutta vain niin että maut tasoittuvat. Kukkakaalin on tarkoitus jäädä rapeaksi.
Tarjoile korianterisilpun kanssa.
Valmistuksen vaikeustaso: Helppo
Valmistusaika (aktiivinen/odotus): 30 min / 0 min
Raaka-aineiden hankinnan vaikeustaso: Helppo