Kategoriat
Meksiko Pikaruoka Resepti

Chilaquiles eli tortillapalat aamiaiseksi

Chilaquiles on kätevä tapa käyttä hyödyksi kaappiin kuivahtaneet jämätortillat aamiaisena. Tortillat tarjoillaan salsassa paistettuina munan ja fetan kaltaisen cotijajuuston kera. Myös tortillasipsit sopivat raaka-aineeksi. Tortillat täytyy ensin paistaa öljyssä, mutta tortillasipsit voi käyttää suoraan.

Chilaquilesin päälle voi laittaa paljon sekalaisia aineksia pyttipannun tapaan. Vaikkapa jalapeñot ja säilötyt opuntiakaktuksen lehtipalat eli nopalet sopivat juuston lisäksi.

Päälle voi ripotella vielä perimeksikolaista yrttiä epazotea, joka on kuivattuja sitruunasavikan (Dysphania ambrosioides) lehtiä. Löysin niitä vihdoin Hakaniemen meksikolaisesta marketista Dos Tecolotesista. Paremman puutteessa myös oregano kelpaa. Epazotessa sen sijaan on häivähdys meiramia.

kuivahtaneita tortilloja tai tortillasipsejä
salsaa
fetajuustoa
(jalapeñoja)
(nopaleja)
kananmunia
epazotea tai oreganoa

Pilko kuivahtaneet tortillat kolmioiksi. Paista kuivahtaneet tortillapalat öljyssä kullanruskeiksi.

Lämmitä salsa pannulla ja lisää hieman vettä mikäli salsa on liian tiivistä. Lisää sekaan tortillapalat ja paista kunnes salsa on pehmittänyt tortillapaloja hieman.

Paista kananmunat häränsilmiksi.

Kokoa annokset: Alle tortilloja salsassa, päälle mahdolliset muut lisukkeet, sitten kananmuna ja epazote tai oregano.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s