Usean italialaisen kastikkeen pohjana on sipulin, porkkanan ja sellerin paistettu seos, soffritto. Ne tuovat syvää makua ruokaan kuin ruokaan, helposti ja halvalla. Erityisesti kastikkeiden valmistus kannattaa aloittaa valmistamalla hyvä soffritto, mutta vain mielikuvitus on rajana, mihin soffrittoa käyttää.
Kukin vihannes on pilkottu melko suuriksi paloiksi, itse kuutioin ne noin parin kolmen millin kokoisiksi kuutioiksi. Valkosipulin ystävänä lisään yleensä myös valkosipulia joukkoon, mutta sen pilkon hienommin. Pilkottu vihannesseos on italiaksi battuto, kuten kuvassa yllä. Vihannesten määräsuhteita voi muuttaa oman maun mukaan. Itse pidän erityisesti siitä, että sipulia, porkkanaa ja selleriä on yhtä paljon kutakin.
1 osa | sipulia kuutioituna |
1 osa | porkkanaa kuutioituna |
1 osa | juuriselleriä tai varsiselleriä kuutioituna |
1 kahta porkkanaa kohden | yksikyntinen valkosipuli hienoksi pilkottuna |
reilusti | oliiviöljyä |
Kastikkeen valmistamista varten vihannekset paistetaan pannulla oliiviöljyssä. Paistaessani yritän saada vihanneksiin jonkun verran paistopintaa, sillä se tuo niihin myös makua. Tässä auttaa, että vihanneksia paistaa vähä kerrallaan, jos niitä on suurempi määrä. Tämä paistettu seos on itse soffritto.

Sellerinä voi mielestäni käyttää sekä juuriselleriä että varsiselleriä. Varsiselleri jää helposti pitkässäkin haudutuksessa omaan muotoonsa, mutta juuriselleri taas hajoaa kastikkeen sekaan. On ruoanlaittajan omasta mausta kiinni, kumpi on tärkeää.
2 vastausta aiheeseen “Battuto ja soffritto”
Onko italialaisten soffritto parempi kuin ranskalaisten mirepoix?
TykkääTykkää
Tietysti ☺️ No ei mutta oikeasti, se on käytännössä ihan sama asia. Ainakin näin insinöörintarkkuudella!
TykkääTykkää