Carnitas-nyhtöporsas

Carnitas on vähän niin kuin meksikolainen nyhtöporsas. Tavalliseen nyhtöporsaaseen verrattuna carnitas-nyhteet paistetaan vielä rapeiksi. Samoin missä tavallisessa nyhtöporsaassa käytetään usein liemeen omenamehua tai vaikkapa omenasiideriä, carnitas-liemen perusosanen on appelsiinimehu. Myös appelsiininkuori sopii sekaan hyvin, mutta pelkällä purkista tulevalla appelsiinimehullakin pärjää.

2 kgrasvaista porsaanlihaa
3-4 dlappelsiinimehua
1iso sipuli
2yksikyntistä valkosipulia
(1-2 jalapeñoa)
1 rkljuustokuminan siemeniä
1 rkloreganoa
1 tlkanelia, tai
1kanelitanko
3laakerinlehteä
1/2 – 1 1/2 dloliiviöljyä
2-3 tlsuolaa
1 dlkahvia
Carnitas-ainekset.

Edellisenä iltana pilko porsaanliha isoiksi, noin 6-8 cm kuutioiksi. Pilko valkosipuli pieneksi ja rouhi juustokuminansiemenet. Sekoita valkosipuli, juustokumina, suola ja oregano keskenään.

Lisää mausteseokseen myös jauhettu kaneli, jos käytät sitä. Jauhetulla kanelilla kanelin maku on hieman voimakkaampi. Älä tällöin lisää myöhemmin kanelitankoa.

Pyörittele lihanpalat mausteseoksessa ja laita liha marinoitumaan yön yli.

Seuraavana aamuna lämmitä öljy uuniin soveltuvassa padassa. Jos liha on rasvaista, käytä vähemmän öljyä, ja jos taas vähärasvaista, niin enemmän öljyä. Öljyä tai rasvaa on syytä olla reilusti oikean lopputuloksen saamiseksi. Ruskista lihoja jonkun aikaa käännellen.

Lohko sipuli ja lisää se pataan. Lisää myös kanelitanko, jos et lisännyt mausteseokseen jauhettua kanelia. Lisää laakerinlehdet, appelsiinimehu ja kahvi. Lämmitä kunnes nesteet kiehuvat.

Siirrä pata uuniin 4-5 tunniksi. Kiertoilma ja 150 astetta on sopiva lämpötila. Sekoita lihoja silloin tällöin. Älä kuitenkaan enää sitten, kun liha alkaa hajoamaan. Suuri osa nesteestä täytyisi saada haihtumaan ja lihat paistumaan pinnasta hieman rapeiksi öljyssä.

Kun liha hajoaa helposti ja pelkästään rasva on padan pohjalla jäljellä, ota lihakuutiot pois padasta ja hajota jokainen. Siivilöi jäljelle jäänyt neste ja kaada rasva sekä mahdollinen muu neste revityn lihan joukkoon.

Jos haluat lisää rapeutta, ruskista lihaa vielä hetki pannulla useammassa erässä.

Tarjoiluun koristeeksi ja mausteeksi sopivat appelsiininkuoret ja kumkvatit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: